Tulehduskierre

Uskallan väittää, että ylivoimaisesti yleisin tulehduskierteen aiheuttaja on länsimaalainen ruokavalio, joka sisältää valtavat määrät gluteeniviljoja, sokeria ja pilalle käsiteltyjä maitotuotteita. Mikään näistä kolmesta ruoka-aineryhmästä ei ole lähtökohtaisesti ihmiselle sopivaa ravintoa ja ei olekaan ihme, että reagoimme näihin sairastumalla. Jo pelkästään gluteeniviljojen ja sokerin karsimisella voidaan saada aikaan ihmeitä.

Olennaisena osana tulehduskierteestä irtautumisessa on oman immuunipuolustuksen vahvistaminen. Kivijalka toimivalle immuunipuolustukselle on tietysti terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, mutta pitäisin myös D- ja C-vitamiinilisien riittävää saantia erittäin ratkaisevana asiana. Myös laadukas probiootti on erinomainen lisäravinne, kun halutaan virkistää väsähtänyttä immuunipuolustusta.

http://www.raikasweb.com/tag/pakuri
24815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

sitä enemmin on siihen laitettava myyntiä edistäviä lisäaineita jotka eivät ole terveyttä ylläpitäviä, vaan usein selviä myrkkyjä.

Äänestä
  • Lisäaineet eivät ole myrkkyjä. Ei niitä yleensä lisätä sen takia, että tuotetta jalostetaan pidemmälle (makkaroissa oleva nitraatti ja nitriitti kyllä lisätään juuri tuosta syystä) vaan pidentämään käyttöaikaa ja tekemään niitä kuluttajille houkuttelevammaksi.

    Elintarvikkeisiin lisättävistä aineista suola on ehdottomasti haitallisin, se ei edes ole lisäaine.

    Myrkyillä on määriteltynä LD50-annos, jota isommalla annoksella kuolee. Esimerkiksi suolaa ei tarvitse syödä paljoakaan (muutama sata grammaa?) kerralla niin kuolee. Suola on siis myrkky.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Lisäaineet eivät ole myrkkyjä. Ei niitä yleensä lisätä sen takia, että tuotetta jalostetaan pidemmälle (makkaroissa oleva nitraatti ja nitriitti kyllä lisätään juuri tuosta syystä) vaan pidentämään käyttöaikaa ja tekemään niitä kuluttajille houkuttelevammaksi.

    Mm. meijerivoita suolataan ja VHH:laiset varmasti ostavat sitä siitä huolimatta. Eli _______________ - logiikan mukaan VHH:laiset syövät myrkytettyä ruokaa. Pelkkä yksipuolisuus ei näemmä riitä.

    Äänestä

  • veijo ite kirjoitti:

    aivokapasitettisi vaikuttaa lääkityksen puutteessa olevan normaaliakin tasoasi (1 numeroinen IQ) alempana.
    Minun nimimerkkini käyttö ei sinusa yhmyydeltäsi pelasta.

    Sinut pitäisi pistää turkin hihaan ja nussia uusiksi.

    Äänestä

  • Omega 6 on tulehdukdia aiheuttava joten kurkistakaapa sille taholle. Jokut margariinit väittää että niistä saa omega3:sta mutta se ei pidä pikkaansa mutta ainahan kusetettavia löytyy.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Lisäaineet eivät ole myrkkyjä. Ei niitä yleensä lisätä sen takia, että tuotetta jalostetaan pidemmälle (makkaroissa oleva nitraatti ja nitriitti kyllä lisätään juuri tuosta syystä) vaan pidentämään käyttöaikaa ja tekemään niitä kuluttajille houkuttelevammaksi.

    Elintarvikkeisiin lisättävistä aineista suola on ehdottomasti haitallisin, se ei edes ole lisäaine.

    Myrkyillä on määriteltynä LD50-annos, jota isommalla annoksella kuolee. Esimerkiksi suolaa ei tarvitse syödä paljoakaan (muutama sata grammaa?) kerralla niin kuolee. Suola on siis myrkky.

    jatka herkytteluasi lisäaineilla. Vaikutus kyllä näkyy jo.

    Äänestä

  • veijo ite kirjoitti:

    Mm. meijerivoita suolataan ja VHH:laiset varmasti ostavat sitä siitä huolimatta. Eli _______________ - logiikan mukaan VHH:laiset syövät myrkytettyä ruokaa. Pelkkä yksipuolisuus ei näemmä riitä.

    Voi on vain kevyesti myrkytettyä. Jos käyttää voita reilusti, vaikkapa 100 g päivässä, niin on sillä kyllä merkitystäkin natriumin saannille.

    Luonnonkin tuottamissa ravintoaineissa on myrkkyjä, pitoisuus ratkaisee.

    Äänestä

  • veijo ite kirjoitti:

    Omega 6 on tulehdukdia aiheuttava joten kurkistakaapa sille taholle. Jokut margariinit väittää että niistä saa omega3:sta mutta se ei pidä pikkaansa mutta ainahan kusetettavia löytyy.

    Finelistä poimittua:
    Margariini 60 % keskiarvo
    rasvahappo 18:2 cis,cis n-6 (linolihappo) 12937 mg
    rasvahappo 18:3 n-3 (alfalinoleenihappo) 4549 mg

    Ihan on mukavasti ALA:a, rypsiöljyssä vastaavasti:
    rasvahappo 18:2 cis,cis n-6 (linolihappo) 22080 mg
    rasvahappo 18:3 n-3 (alfalinoleenihappo) 10876 mg

    Margariinissa hiukan huonompi omega-suhde mutta ei huono siinäkään.

    Voissa on vastaavasti ALA:aa 360 mg eli yksi 12 osa margariinin ALA:sta.

    ja margariineista pytyt hyväksikäyttämään omega3:n ?

    Äänestä

  • veijo ite kirjoitti:

    ja margariineista pytyt hyväksikäyttämään omega3:n ?

    ALA ja LA ovat ne välttämättömät eli ravinnosta saatavat rasvahapot. Elimistö muuntaa ALA 5%-10% teholla DHA:ksi ja EPA:ksi eli syömällä sitä tai rypsiöljyä saa vielä kehoonsa noitakin jonkin verran mutta kyllä ALA:aa käytetään muuhunkin. ALA:n saantisuositus on noin 2 g, jonka saa siis 40 g margariinia.

    Saa sen ALA:n myös 500 g voita, 2 kg ruohosipulia tai 1.5 kg lohta syömällä. Itse saan ALA:n rypsiöljystä, 10 g päivässä riittää.

    Äänestä

  • veijo ite kirjoitti:

    Mm. meijerivoita suolataan ja VHH:laiset varmasti ostavat sitä siitä huolimatta. Eli _______________ - logiikan mukaan VHH:laiset syövät myrkytettyä ruokaa. Pelkkä yksipuolisuus ei näemmä riitä.

    "Vähän suolaa sisältävä ruokavalio voi olla sydämelle huonompi vaihtoehto kuin runsaammin suolaa sisältävä ruokavalio, todetaan uudessa tutkimuksessa. Perunalastuhyllylle ei kuitenkaan kannata lähteä vielä juoksemaan.

    "Kenenkään ei tarvitse lähteä ostamaan suolasirottimia parantaakseen sydän- ja verisuonielimistön terveyttä. Kannattaa kuitenkin miettiä sitä, että eri ihmisillä on erilaiset tarpeet", toteaa tutkimuksen johtaja.

    Journal of General Internal Medicine-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa ei kuitenkaan vahvisteta, että niukasti suolaa sisältävä ruokavalio olisi itsessään huonoksi sydämelle. Tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että vähiten suolaa käyttävillä ihmisillä on suurempi riski menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin.

    Tutkimuksessa tarkasteltiin tietoja noin 8700 amerikkalaiselta kuuden vuoden ajalta. Muiden riskitekijöiden, kuten tupakoinnin ja diabeteksen, huomioinnin jälkeen 25 %:lla tutkittavista, jotka käyttivät vähiten suolaa, todettiin 80 %:a suurentunut riski kuolla sydän- ja verisuonitautiin verrattuna 25 %:iin tutkittavista, jotka käyttivät eniten suolaa.

    Tutkijat eivät väheksy sitä, ettei suola voisi olla huonoksi joillekin ihmisille. Heidän mukaan suurin syy suolan vähentämisessä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä on se, että korkealla natriumpitoisuudella ja korkealla verenpaineella on todettu yhteys, mutta tarkemmin lukuja katsoessa erot ovat vaatimattomia."

    http://www.tohtori.fi/?page=8121124&id=9289873#

    Äänestä

>

Väittämiseesi ei tarvitakaan kuin paljon uskoa. Kuitenkin tuollaiset väitteet ovat täysin tyhjiä kun Sinulla ei ole mitään todistusaineistoa asiasta. On vain tyhjä uskomus, jolla yrität pönkittää läpimätää uskontoasi. Ei muuta.

>

Ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin: mikään luonnossa oleva ruoka ei ole ihmisravinnoksi itseisarvollisesti tarkoitettu (tiukasti ajatellen ei edes äidinmaito), joten turhaa itkuasi tuo taas oli.

Äänestä
  • ja tarkoitettu ja mistä sitä löytyy.
    syötkö kenties jotakin. vai oletko intialainen guru joka ei ollut 70v lehtijutun mukaan ollut syönyt mitään

    Äänestä

  • ___________________- kirjoitti:

    ja tarkoitettu ja mistä sitä löytyy.
    syötkö kenties jotakin. vai oletko intialainen guru joka ei ollut 70v lehtijutun mukaan ollut syönyt mitään

    >

    Luepas tuo "kysymyksesi" uudelleen. Lue vaikka nauhalle. Oletko sanasokea vai mikä vittu Sinua vaivaa ?

    No nyt, lue uudelleen viestini. Mitä siinä sanottiin ihmisravinnoksi tarkoitetusta ? Voistiko kopioida sen tähän: ________________________________________ ?

    Jep, kun juuri sanoin, ettei mikään luonnossa oleva ihmisen ravinnoksi käyttämä aine ole tarkoitettu nimenomaan ihmisravinnoksi (vaan ihminen on oppinut käyttämään sitä ravintonaan), niin kysyt HETI SEURAAVASSA VIESTISSÄ juuri tätä selvittämääni asiaa. Ei vittu, mikä dorka Sinä olet. Mieti nyt alennustilaasi: totaalinen puupää vastaa viestiin "Maapallo on pyöreä", että "Niin, mutta minkä muotoinen Maapallo on ?". Ei saatana.

    How low a man can go
    Too low
    Too fucking low

    Äänestä

  • heh ! kirjoitti:

    jo oppinut niitä syömään, jotkut ovat evoluution edetessä tämän taidon oppineet, se on eräs tapa selviytyä. sanot ettei jokin ole tarkoitettu ihmisen ravinnoksi, vaan että on oppinut niitä käyttämään. toiset ovat myös oppineet käyttämään sosiaalisia taitojaan ja toisilla niitä ei yksinkertaisesti ole.

    äskeinen viestisi osoittaa että saat useammaltakin palstalla pataasi aivan vain sen vuoksi että olet täydellinen idiootti, etkä vain näyttele sitä.

    Jees, herneet on oikein hyviä. VHH-hihhulit tuskin niitä saa syödä, mutta näköjään VHH-hihu voi tunkea niitä nokkaansa (vai miksi niin närkästyit viestistäni, jossa idiotismisi todetaan ?).

    >

    Jotkut myös osaavat lukea, toiset jopa kirjoittaa. Äärimmäisessä tapauksessa myös VHH-hihu pystyy jo tajuamaan lukemansa. Mikään näistä ei kuitenkaan koskettele mitenkään Sinua. Mikään ei onnistu. Siksi Sinua saa pilkata: olet vaan niin vitun idiootti.

    >

    Miten Sinun idiotismisi paljastaisi minusta yhtään mitään ?

    >

    Heh, sanoo spede, joka juuri äsken on kysynyt asiaa (niin, ettei kirjoituksesta edes saa tolkkua - suomea se ei ainakaan ollut), jonka juuri edellisessä viestissä selvitin. "Maapallo on pyöreä." "Ahaa. No minkä muotoinen on Maapallo ?" Ei vittu mistä noin idiootteja ihmisiä oikeasti sikiää ? Mieti nyt itseäsi ! Jätkä uskoo johonkin harhoihin, julistaa hihhuliuskoaan todisteettomilla väittämillään eikä vittu pysty edes kirjoittamaan tai tajuamaan lukemaansa ! Synkkää.

    >

    Luepas tuo "kysymyksesi" uudelleen. Lue vaikka nauhalle. Oletko sanasokea vai mikä vittu Sinua vaivaa ?

    No nyt, lue uudelleen viestini. Mitä siinä sanottiin ihmisravinnoksi tarkoitetusta ? Voistiko kopioida sen tähän: ________________________________________ ?

    Jep, kun juuri sanoin, ettei mikään luonnossa oleva ihmisen ravinnoksi käyttämä aine ole tarkoitettu nimenomaan ihmisravinnoksi (vaan ihminen on oppinut käyttämään sitä ravintonaan), niin kysyt HETI SEURAAVASSA VIESTISSÄ juuri tätä selvittämääni asiaa. Ei vittu, mikä dorka Sinä olet. Mieti nyt alennustilaasi: totaalinen puupää vastaa viestiin "Maapallo on pyöreä", että "Niin, mutta minkä muotoinen Maapallo on ?". Ei saatana.

    How low a man can go
    Too low
    Too fucking low

    Äänestä

  • hah ! kirjoitti:

    kenties sinulla on sopimaton liikaa hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio, joka aiheuttaa sokerihumalatilan, vai onko kyseessä paniikkikohtaus joka voi johtua neurologisista syistä, mutta asiantuntevaa hoitoa se vaatii.

    netissähän tuosta ei ole ulkopuolisille vaaraa, mutta vaikkapa yleisissä liikennevälineissä lapset sekä vanhukset voivat säikkyä.

    >
    voit laittaa seinällesi tuon lauseen koska laitoit oikein koristeet päätyihin. varsin elegatti huoneentaulu, ei kovin omaperäinen, mutta soveltuu kielenkäytöstäsi päätellen tasapainottamaan asumismiljöösi interiööriä.

    Mitä vitun kohtauksia ?

    Saatko Sinä usein tuollaisia kohtauksia, että kysyt heti sitä asiaa, joka juuri selitettiin ? Vai onko tuollainen idiotismi täysipäiväistä ?

    voit laittaa seinällesi tuon lauseen koska laitoit oikein koristeet päätyihin. varsin elegatti huoneentaulu, ei kovin omaperäinen, mutta soveltuu kielenkäytöstäsi päätellen tasapainottamaan asumismiljöösi interiööriä. >>

    Mitäpä minä moisella. Minä en ole kuitenkaan se, joka ei tajua lukemaansa tai heittele jotain idioottimaisuuksia. Sinun tosin ei tarvitse muistuttaa itseäsi siitä, että olet idiootti. Ainakin jokainen ympärilläsi tietää sen jo.

    >

    Jotkut myös osaavat lukea, toiset jopa kirjoittaa. Äärimmäisessä tapauksessa myös VHH-hihu pystyy jo tajuamaan lukemansa. Mikään näistä ei kuitenkaan koskettele mitenkään Sinua. Mikään ei onnistu. Siksi Sinua saa pilkata: olet vaan niin vitun idiootti.

    >

    Miten Sinun idiotismisi paljastaisi minusta yhtään mitään ?

    >

    Heh, sanoo spede, joka juuri äsken on kysynyt asiaa (niin, ettei kirjoituksesta edes saa tolkkua - suomea se ei ainakaan ollut), jonka juuri edellisessä viestissä selvitin. "Maapallo on pyöreä." "Ahaa. No minkä muotoinen on Maapallo ?" Ei vittu mistä noin idiootteja ihmisiä oikeasti sikiää ? Mieti nyt itseäsi ! Jätkä uskoo johonkin harhoihin, julistaa hihhuliuskoaan todisteettomilla väittämillään eikä vittu pysty edes kirjoittamaan tai tajuamaan lukemaansa ! Synkkää.

    >

    Luepas tuo "kysymyksesi" uudelleen. Lue vaikka nauhalle. Oletko sanasokea vai mikä vittu Sinua vaivaa ?

    No nyt, lue uudelleen viestini. Mitä siinä sanottiin ihmisravinnoksi tarkoitetusta ? Voistiko kopioida sen tähän: ________________________________________ ?

    Jep, kun juuri sanoin, ettei mikään luonnossa oleva ihmisen ravinnoksi käyttämä aine ole tarkoitettu nimenomaan ihmisravinnoksi (vaan ihminen on oppinut käyttämään sitä ravintonaan), niin kysyt HETI SEURAAVASSA VIESTISSÄ juuri tätä selvittämääni asiaa. Ei vittu, mikä dorka Sinä olet. Mieti nyt alennustilaasi: totaalinen puupää vastaa viestiin "Maapallo on pyöreä", että "Niin, mutta minkä muotoinen Maapallo on ?". Ei saatana.

    How low a man can go
    Too low
    Too fucking low

    Äänestä

  • heh ! kirjoitti:

    >

    Mitä vitun kohtauksia ?

    Saatko Sinä usein tuollaisia kohtauksia, että kysyt heti sitä asiaa, joka juuri selitettiin ? Vai onko tuollainen idiotismi täysipäiväistä ?

    voit laittaa seinällesi tuon lauseen koska laitoit oikein koristeet päätyihin. varsin elegatti huoneentaulu, ei kovin omaperäinen, mutta soveltuu kielenkäytöstäsi päätellen tasapainottamaan asumismiljöösi interiööriä. >>

    Mitäpä minä moisella. Minä en ole kuitenkaan se, joka ei tajua lukemaansa tai heittele jotain idioottimaisuuksia. Sinun tosin ei tarvitse muistuttaa itseäsi siitä, että olet idiootti. Ainakin jokainen ympärilläsi tietää sen jo.

    >

    Jotkut myös osaavat lukea, toiset jopa kirjoittaa. Äärimmäisessä tapauksessa myös VHH-hihu pystyy jo tajuamaan lukemansa. Mikään näistä ei kuitenkaan koskettele mitenkään Sinua. Mikään ei onnistu. Siksi Sinua saa pilkata: olet vaan niin vitun idiootti.

    >

    Miten Sinun idiotismisi paljastaisi minusta yhtään mitään ?

    >

    Heh, sanoo spede, joka juuri äsken on kysynyt asiaa (niin, ettei kirjoituksesta edes saa tolkkua - suomea se ei ainakaan ollut), jonka juuri edellisessä viestissä selvitin. "Maapallo on pyöreä." "Ahaa. No minkä muotoinen on Maapallo ?" Ei vittu mistä noin idiootteja ihmisiä oikeasti sikiää ? Mieti nyt itseäsi ! Jätkä uskoo johonkin harhoihin, julistaa hihhuliuskoaan todisteettomilla väittämillään eikä vittu pysty edes kirjoittamaan tai tajuamaan lukemaansa ! Synkkää.

    >

    Luepas tuo "kysymyksesi" uudelleen. Lue vaikka nauhalle. Oletko sanasokea vai mikä vittu Sinua vaivaa ?

    No nyt, lue uudelleen viestini. Mitä siinä sanottiin ihmisravinnoksi tarkoitetusta ? Voistiko kopioida sen tähän: ________________________________________ ?

    Jep, kun juuri sanoin, ettei mikään luonnossa oleva ihmisen ravinnoksi käyttämä aine ole tarkoitettu nimenomaan ihmisravinnoksi (vaan ihminen on oppinut käyttämään sitä ravintonaan), niin kysyt HETI SEURAAVASSA VIESTISSÄ juuri tätä selvittämääni asiaa. Ei vittu, mikä dorka Sinä olet. Mieti nyt alennustilaasi: totaalinen puupää vastaa viestiin "Maapallo on pyöreä", että "Niin, mutta minkä muotoinen Maapallo on ?". Ei saatana.

    How low a man can go
    Too low
    Too fucking low

    "mikä vittu Sinua vaivaa ?"

    "Ei saatana."

    hakeudu hoitoon, tarvitset pikaista lääkitystä kun käyt niin kuumana. En haluaisi tavat livenä, saattaisit olla vaarallinen ympäristöllesi tai sitten et. Voithan olla surkea luuseri joka ei uskalla muuta kuin netissä uhota ja kiroilla. Nakkikioskilla saisit turpaan ja pataan niin että lätiseen. Joutuisit tosi kyykkyyn

    Äänestä

  • Kyykyttäjä kirjoitti:

    Kuumana ? Oletko koskaan kuullut ihmisen käyttävän voimasanoja vaikka hän ei olisi mitenkään kuumana ? Jep, kielenkäyttöni on harkittua ja voimasanat pelkästään alleviivaavat VHH-hihhuleiden idioottimaisuuden.

    [Älä nyt, vittu, ainakaan itkuun pillahda kun joku sanoo ruman sanan.]

    >

    Pelottaako ? Jep, kyykyttäisin livenä ihan samalla tavalla. Se tietysti voisi olla niin kova kohtalo, ettei Sinun kannatakaan haluta tavata minua ikinä.

    >

    Heh, viimeksi kun selitin ulkoisesta olemuksestani palstalla, se koettiin uhkaavana. Ei, en taida saada pataan nakkikioskilla (ainakaan kovin helposti - eikä näin ole käynyt). En tosin ole väkivaltainen (kuin ääritilanteissa).

    Eikö viimeistään tuosta tiedä hävinneensä kun alkaa kuvitella kyykyttäjästään jotain fyysisiä ominaisuuksia, joita et voi mitenkään tietää. Eikö tuo ollut se tappelussa hävinneen etäältä huutama "vitu homo" - ja juosten karkuun ? Mikä se sitten oli ? Kenen mielestä tuo viestisi ei ollut säälittävää ininää ?

    Pitääkö viestini kopioida tähän jälleen (vai joko vaikenet kyykytettynä ?) ?

    mistähän olet senkin kopsannut, mutta kuitenkin

    Äänestä

  • ___________________- kirjoitti:

    mistähän olet senkin kopsannut, mutta kuitenkin

    >

    Mitä vitun kohtauksia ?

    Saatko Sinä usein tuollaisia kohtauksia, että kysyt heti sitä asiaa, joka juuri selitettiin ? Vai onko tuollainen idiotismi täysipäiväistä ?

    voit laittaa seinällesi tuon lauseen koska laitoit oikein koristeet päätyihin. varsin elegatti huoneentaulu, ei kovin omaperäinen, mutta soveltuu kielenkäytöstäsi päätellen tasapainottamaan asumismiljöösi interiööriä. >>

    Mitäpä minä moisella. Minä en ole kuitenkaan se, joka ei tajua lukemaansa tai heittele jotain idioottimaisuuksia. Sinun tosin ei tarvitse muistuttaa itseäsi siitä, että olet idiootti. Ainakin jokainen ympärilläsi tietää sen jo.

    >

    Jotkut myös osaavat lukea, toiset jopa kirjoittaa. Äärimmäisessä tapauksessa myös VHH-hihu pystyy jo tajuamaan lukemansa. Mikään näistä ei kuitenkaan koskettele mitenkään Sinua. Mikään ei onnistu. Siksi Sinua saa pilkata: olet vaan niin vitun idiootti.

    >

    Miten Sinun idiotismisi paljastaisi minusta yhtään mitään ?

    >

    Heh, sanoo spede, joka juuri äsken on kysynyt asiaa (niin, ettei kirjoituksesta edes saa tolkkua - suomea se ei ainakaan ollut), jonka juuri edellisessä viestissä selvitin. "Maapallo on pyöreä." "Ahaa. No minkä muotoinen on Maapallo ?" Ei vittu mistä noin idiootteja ihmisiä oikeasti sikiää ? Mieti nyt itseäsi ! Jätkä uskoo johonkin harhoihin, julistaa hihhuliuskoaan todisteettomilla väittämillään eikä vittu pysty edes kirjoittamaan tai tajuamaan lukemaansa ! Synkkää.

    >

    Luepas tuo "kysymyksesi" uudelleen. Lue vaikka nauhalle. Oletko sanasokea vai mikä vittu Sinua vaivaa ?

    No nyt, lue uudelleen viestini. Mitä siinä sanottiin ihmisravinnoksi tarkoitetusta ? Voistiko kopioida sen tähän: ________________________________________ ?

    Jep, kun juuri sanoin, ettei mikään luonnossa oleva ihmisen ravinnoksi käyttämä aine ole tarkoitettu nimenomaan ihmisravinnoksi (vaan ihminen on oppinut käyttämään sitä ravintonaan), niin kysyt HETI SEURAAVASSA VIESTISSÄ juuri tätä selvittämääni asiaa. Ei vittu, mikä dorka Sinä olet. Mieti nyt alennustilaasi: totaalinen puupää vastaa viestiin "Maapallo on pyöreä", että "Niin, mutta minkä muotoinen Maapallo on ?". Ei saatana.

    How low a man can go
    Too low
    Too fucking low

    Äänestä

  • heh ! kirjoitti:

    >

    Mitä vitun kohtauksia ?

    Saatko Sinä usein tuollaisia kohtauksia, että kysyt heti sitä asiaa, joka juuri selitettiin ? Vai onko tuollainen idiotismi täysipäiväistä ?

    voit laittaa seinällesi tuon lauseen koska laitoit oikein koristeet päätyihin. varsin elegatti huoneentaulu, ei kovin omaperäinen, mutta soveltuu kielenkäytöstäsi päätellen tasapainottamaan asumismiljöösi interiööriä. >>

    Mitäpä minä moisella. Minä en ole kuitenkaan se, joka ei tajua lukemaansa tai heittele jotain idioottimaisuuksia. Sinun tosin ei tarvitse muistuttaa itseäsi siitä, että olet idiootti. Ainakin jokainen ympärilläsi tietää sen jo.

    >

    Jotkut myös osaavat lukea, toiset jopa kirjoittaa. Äärimmäisessä tapauksessa myös VHH-hihu pystyy jo tajuamaan lukemansa. Mikään näistä ei kuitenkaan koskettele mitenkään Sinua. Mikään ei onnistu. Siksi Sinua saa pilkata: olet vaan niin vitun idiootti.

    >

    Miten Sinun idiotismisi paljastaisi minusta yhtään mitään ?

    >

    Heh, sanoo spede, joka juuri äsken on kysynyt asiaa (niin, ettei kirjoituksesta edes saa tolkkua - suomea se ei ainakaan ollut), jonka juuri edellisessä viestissä selvitin. "Maapallo on pyöreä." "Ahaa. No minkä muotoinen on Maapallo ?" Ei vittu mistä noin idiootteja ihmisiä oikeasti sikiää ? Mieti nyt itseäsi ! Jätkä uskoo johonkin harhoihin, julistaa hihhuliuskoaan todisteettomilla väittämillään eikä vittu pysty edes kirjoittamaan tai tajuamaan lukemaansa ! Synkkää.

    >

    Luepas tuo "kysymyksesi" uudelleen. Lue vaikka nauhalle. Oletko sanasokea vai mikä vittu Sinua vaivaa ?

    No nyt, lue uudelleen viestini. Mitä siinä sanottiin ihmisravinnoksi tarkoitetusta ? Voistiko kopioida sen tähän: ________________________________________ ?

    Jep, kun juuri sanoin, ettei mikään luonnossa oleva ihmisen ravinnoksi käyttämä aine ole tarkoitettu nimenomaan ihmisravinnoksi (vaan ihminen on oppinut käyttämään sitä ravintonaan), niin kysyt HETI SEURAAVASSA VIESTISSÄ juuri tätä selvittämääni asiaa. Ei vittu, mikä dorka Sinä olet. Mieti nyt alennustilaasi: totaalinen puupää vastaa viestiin "Maapallo on pyöreä", että "Niin, mutta minkä muotoinen Maapallo on ?". Ei saatana.

    How low a man can go
    Too low
    Too fucking low

    Maapallo. On varmaan pallonmuostoinen.

    Entisakoijen tiedemiehet Uskoivat taivaankannen ulotuvan Iberiasta Kyyttialle. Tähdet ovat taivaankannessa olevia aukkoja joita paratiisin valo loistaa meille.

    Samaa luokkaa on sinun näkemykset rasvateoriastasi.

    Äänestä

  • Molskis.. kirjoitti:

    Jep. Se on tieteellisesti osoitettu pallon muotoiseksi. Samoin tyydyttyneen rasvan vaihtaminen tyydyttymättömää alentaa sydäntautiriskiä. Se on tieteellisesti osoitettu. Miksi yrität kieltää toisen näistä tieteellisistä faktoista ?

    >

    Heh, tiedemiehet tekivät havaintoja, jotka osottivat, mistä asiat johtuvat. Tuollaiset muinaiset uskomukset olivat siis uskomuksia - eikä tieteellisesti havaittuja asioita. Sitten kun on tieteelliset havainnot, niin asia ei ole enää uskomusten varassa. Tosin vieläkin on ihmisiä, jotka kieltävät tieteelliset faktat vaikka ne olisi kuinka lujasti tahansa näytetty toteen. Tällaisia on esim. evoluutio ja rasvaprofiilin vaikutus sydäntauteihin.

    Nyt kun oikeasti mietit asiaa, niin modernin tieteen aikana ei ole osoitettu mitään yhteiskunnallisesti hyväksyttyä tieteellistä teoriaa vääräksi (tarkennuksia toki on tullut). Miksi juuri tämä Sinun uskomuksesi olisi ensimmäinen ? Ja vieläpä kun Sinulla ei ole mitään tieteellistä näyttöäkään asiasta. Kyse on siis pelkästään omasta uskostasi. Kreationistitkin kuvittelevat päivä toisensa jälkeen, että nimenomaan evoluutioteoria olisi juuri se ainoa ja ensimmäinen moderni tieteellinen teoria, joka yht'äkkiä huomattaisiin olevan täysin väärässä. He myös muuten syyttävät tieteelliseen tietoon (evoluutioteoriaan) luottavia ihmisiä uskovaisiksi. Hekin siis käyttävät tavallasi tuota omaa uskonnollisuuttaan vastustajansa (tieteen) haukkumiseen. Todellisuushan on se, ettei Sinun uskomuksillesi löyty tieteellistä perustaa kuten ei löydy kreationistienkään hölmöille kuvitelmille (vaikka he joistain tutkimuksista kuvittelevat vetävänsä järeitä johtopäätelmiä, joka heidän uskomuksensa mukaan kumoaa evoluutioteorian - siis juuri samaa touhua, mitä Sinäkin harrastat vetämällä joistan äärettömän pienistä tutkimuksista jotain "järeitä" päätelmiä). Olet ihan samaa ryhmää kuin kreationistit: kiellät pelkästään uskomukseesi vedoten tieteellisiä faktoja. Ymmärrätkö positiosi ? Ymmärrätkö, miksi Sinua sanotaan hihhuliksi ?

    >

    Mitä vitun kohtauksia ?

    Saatko Sinä usein tuollaisia kohtauksia, että kysyt heti sitä asiaa, joka juuri selitettiin ? Vai onko tuollainen idiotismi täysipäiväistä ?

    voit laittaa seinällesi tuon lauseen koska laitoit oikein koristeet päätyihin. varsin elegatti huoneentaulu, ei kovin omaperäinen, mutta soveltuu kielenkäytöstäsi päätellen tasapainottamaan asumismiljöösi interiööriä. >>

    Mitäpä minä moisella. Minä en ole kuitenkaan se, joka ei tajua lukemaansa tai heittele jotain idioottimaisuuksia. Sinun tosin ei tarvitse muistuttaa itseäsi siitä, että olet idiootti. Ainakin jokainen ympärilläsi tietää sen jo.

    >

    Jotkut myös osaavat lukea, toiset jopa kirjoittaa. Äärimmäisessä tapauksessa myös VHH-hihu pystyy jo tajuamaan lukemansa. Mikään näistä ei kuitenkaan koskettele mitenkään Sinua. Mikään ei onnistu. Siksi Sinua saa pilkata: olet vaan niin vitun idiootti.

    >

    Miten Sinun idiotismisi paljastaisi minusta yhtään mitään ?

    >

    Heh, sanoo spede, joka juuri äsken on kysynyt asiaa (niin, ettei kirjoituksesta edes saa tolkkua - suomea se ei ainakaan ollut), jonka juuri edellisessä viestissä selvitin. "Maapallo on pyöreä." "Ahaa. No minkä muotoinen on Maapallo ?" Ei vittu mistä noin idiootteja ihmisiä oikeasti sikiää ? Mieti nyt itseäsi ! Jätkä uskoo johonkin harhoihin, julistaa hihhuliuskoaan todisteettomilla väittämillään eikä vittu pysty edes kirjoittamaan tai tajuamaan lukemaansa ! Synkkää.

    >

    Luepas tuo "kysymyksesi" uudelleen. Lue vaikka nauhalle. Oletko sanasokea vai mikä vittu Sinua vaivaa ?

    No nyt, lue uudelleen viestini. Mitä siinä sanottiin ihmisravinnoksi tarkoitetusta ? Voistiko kopioida sen tähän: ________________________________________ ?

    Jep, kun juuri sanoin, ettei mikään luonnossa oleva ihmisen ravinnoksi käyttämä aine ole tarkoitettu nimenomaan ihmisravinnoksi (vaan ihminen on oppinut käyttämään sitä ravintonaan), niin kysyt HETI SEURAAVASSA VIESTISSÄ juuri tätä selvittämääni asiaa. Ei vittu, mikä dorka Sinä olet. Mieti nyt alennustilaasi: totaalinen puupää vastaa viestiin "Maapallo on pyöreä", että "Niin, mutta minkä muotoinen Maapallo on ?". Ei saatana.

    How low a man can go
    Too low
    Too fucking low

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

21 kirjoitti:

Uskallan väittää, että ylivoimaisesti yleisin tulehduskierteen aiheuttaja on länsimaalainen ruokavalio, joka sisältää valtavat määrät gluteeniviljoja, sokeria ja pilalle käsiteltyjä maitotuotteita. Mikään näistä kolmesta ruoka-aineryhmästä ei ole lähtökohtaisesti ihmiselle sopivaa ravintoa ja ei olekaan ihme, että reagoimme näihin sairastumalla. Jo pelkästään gluteeniviljojen ja sokerin karsimisella voidaan saada aikaan ihmeitä.

Olennaisena osana tulehduskierteestä irtautumisessa on oman immuunipuolustuksen vahvistaminen. Kivijalka toimivalle immuunipuolustukselle on tietysti terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, mutta pitäisin myös D- ja C-vitamiinilisien riittävää saantia erittäin ratkaisevana asiana. Myös laadukas probiootti on erinomainen lisäravinne, kun halutaan virkistää väsähtänyttä immuunipuolustusta.

http://www.raikasweb.com/tag/pakuri

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu