Nyt en oikein tiedä enää itsekään mihin aihe liittyy, joten laitetaanpas tänne..
Olemme eläneet nyt melkein vuoden avopuolisoni kanssa yhdessä, ja seurustelleet on/off suhteessa jo 6 vuoden ajan, aina on ollut reilu vuoden tauko, ja tämä 3 kerta kun yritämme olla yhdessä.
Tällä kertaa suhteemme eteni ihan mukavasti, mentiin kihloihin ja päästiin avoliittoon asti jne.. Siihenhän se sitten jäi, ja ongelmat marssivat taas yksi toisensa perään takaovelle kolkuttamaan.
Isoimpiin ongelmiin kuuluvat tällä hetkellä pitkälti se, että haluamme eri asioita elämältä ja samoja asioita haluamme eri tahtiin. Hänen mielestään kaikki on hyvin ja pitäisi elää hetkessä, kun taas itse alkaisin olla valmis etenemään taas johonkin suuntaan. Eikä hän enää oikein tunnu ymmärtävänkää minua ja ajatusmaailmaani, vaikka juuri hänen pitäisi olla se henkilö joka minua ymmärtäisi parhaiten.
Haluan olla hänen kanssaan, rakastan häntä jne, mutta tämä pattitilanne ahdistaa minua, kuten myös se että jos jatkan hänen kanssaan elämistään, joutuisin luopumaan omista unelmistani ja haaveistani mm. perheen suhteen, tai tekemään kompromissin mihin en välttämättä ole valmis. Enkä myöskään haluaisi pakottaa häntä tekemään niin kuin itse haluan.
Jotta soppa ei olisi tarpeeksi sekaisin, valitettavasti törmäsin ihmisiin, joka on enemmän kaltaiseni ja haluaa enemmän samoja asioita kanssani.. Tunteetkin ovat tätä "toista" kohtaan alkaneet kehittyä, ja koen tästäkin huonoa omatuntoa jatkuvasti.
Eli, todellakin.. Olen hukassa
Olemme eläneet nyt melkein vuoden avopuolisoni kanssa yhdessä, ja seurustelleet on/off suhteessa jo 6 vuoden ajan, aina on ollut reilu vuoden tauko, ja tämä 3 kerta kun yritämme olla yhdessä.
Tällä kertaa suhteemme eteni ihan mukavasti, mentiin kihloihin ja päästiin avoliittoon asti jne.. Siihenhän se sitten jäi, ja ongelmat marssivat taas yksi toisensa perään takaovelle kolkuttamaan.
Isoimpiin ongelmiin kuuluvat tällä hetkellä pitkälti se, että haluamme eri asioita elämältä ja samoja asioita haluamme eri tahtiin. Hänen mielestään kaikki on hyvin ja pitäisi elää hetkessä, kun taas itse alkaisin olla valmis etenemään taas johonkin suuntaan. Eikä hän enää oikein tunnu ymmärtävänkää minua ja ajatusmaailmaani, vaikka juuri hänen pitäisi olla se henkilö joka minua ymmärtäisi parhaiten.
Haluan olla hänen kanssaan, rakastan häntä jne, mutta tämä pattitilanne ahdistaa minua, kuten myös se että jos jatkan hänen kanssaan elämistään, joutuisin luopumaan omista unelmistani ja haaveistani mm. perheen suhteen, tai tekemään kompromissin mihin en välttämättä ole valmis. Enkä myöskään haluaisi pakottaa häntä tekemään niin kuin itse haluan.
Jotta soppa ei olisi tarpeeksi sekaisin, valitettavasti törmäsin ihmisiin, joka on enemmän kaltaiseni ja haluaa enemmän samoja asioita kanssani.. Tunteetkin ovat tätä "toista" kohtaan alkaneet kehittyä, ja koen tästäkin huonoa omatuntoa jatkuvasti.
Eli, todellakin.. Olen hukassa
Vastaukset 3
Vanhimmat
Avioliitto ajatukseen asti pääseminen valmistelee jatkoon, jolla on ennen muuta pysyvyyden leima.
Jollette te ole sitä faktaa läpikäyneet ja löytäneet molempia tyydyttävää ratkaisua siihen miten edetä ja missä tahdissa, niin ette te ole sitä kovin syvällisesti sillon edes käsitelleet. Jatkakaa hommia.
Sulla on oikeus kyseenalaistaa siippasi pelko vanhemmaksi tulemisen ajatusta kohtaan, varsinkin jos itse hingut naimisiin just sen takia, että haluat perheen ja nimenomaan sen ihmisen kanssa. Siippasi tietää sen, joten siksi se empii.
Luultavasti siellä takana on se sama pelko joka sitä siippaasi on jäytänyt kaikki menneet 6 vuotta jojotessa siinä ollako vai eikö olla ajatusten väliä. No, sille jojoamiselle olis jo korkea aika panna piste - molempien mielenterveydenkin tähden.
Olis kannattanut asettaa ehtoja jo kihlaukselle. Se olis pakottanut teidät ekan uudenlaisen ja konkreettisen sitoutumisen eteen. Nyt mitään ehtoja ei ole, joten jojoaminen sen kun jatkuu.
Ennen pitkää te etsiydytte taas eroon koska ette ole valmiit luopumaan omista vaatimuksistanne ettekä tekemään kompromisseja mihinkään suuntaan ja koska ero on tähänkin asti ollut se teidän pakotienne kun on alkanut ahistaa liikaa.
Sun tyydyttämätön tarve on kasvamassa jo niin suureksi, että sä olet valmis hoitamaan sen ihan toisen kumppanin kanssa. Siinä yksi syy lisää tarkastella sitä pohjaa jolle kihlaus tuli tehtyä. Ei sillä lupauksella ole mitään katetta jos sä ongelman eteen tullessa käännyt suhteestasi poispäin etkä pureudu siihen mitä sulla jo on.
Ei ihme että koet olevasi hukassa, sillä niin kuulostaa olevan se sun siippasikin.
Sehän tässä onkin, itse olen yrittänyt nyt puhua asioista ja saada jonkinlaista ratkaisua tähän asiaan, jo itseni mutta myös hänen takiaan.
Mutta tässä tullaan taas tähän, hän ei osaa/halua miettiä asioita, eikä halua suunnitella mitään sen ihmeempiä, koska haluaa elää hetkessä. Hän haluaa kyllä perheen, mutta joskus tulevaisuudessa.
Tiedän että tuon pitäisi riittää minulle jossain määrin jo, mutta..
Entiset eromme taas.. Noh, sanotaanko että tässä käynyt nyt taas niinkuin ennenkin, ilmenemismuoto vain erilainen. Olen itsestäänselvyys, joka on vain. Odottaa aina sitä että kun hänelle sopii ilmaista rakkautta tai tehdä jotain. Olen yrittänyt pitää tätä nykyistä suhdetta yllä jo 3vuotta, ja aiemmin itse olin aina se joka "kantoi" suhdettamme.
Olen siis varmaankin tehnyt asian hänelle liian helpoksi että hän saa vain olla, ja silti olen täällä aina.
Ehkä senkin takia olen alkanut kyseenalaistamaan tämän kannattavuutta, koska en tiedä jaksanko olla tässä suhteessa pidemmän päälle se ainoa joka siihen panostaa.
Siksi tässä vielä emmin ja mietinkin, koska haluaisin selvittää asiat ja jatkaa, mutta en näin enää.. Enää en tähän pysty millä pohjalla olemme.
Toi ei nyt mun (joka olen sun tekstisi varassa) mielestä kuulosta totuudelta, että sä olisit muka ainut joka suhteeseenne panostaa. Panostaahan se sun kumppanisikin, mutta se tekee sen vaan omalla tavallaan.
Sä ymmärrät että te olette erilaisia, hän elää tässä ja nyt ja sinä haluaisit jo suunnitella tulavaakin, ja se ymmärrys on jo puoli voittoa. Kumpikaan teistä ei ole joko oikeassa tai väärässä, te olette vaan erilaisia. Ehkä senkin asian hyväksyminen on teillä (sulla?) vielä kesken kun on ollut mahdollista karata eroon aina kun on tullut tarve paeta.
Sillä on merkitystä, ja se on nyt jo rutiiniakin, olettehan te treenanneet sitä kuviota jo aika monta kertaa...
Miksi sä hakisit sitä ratkaisua omaan turhautumiseesi ja omiin tarpeisiisi suhteesi ulkopuolelta? Se on merkki siitä, että sä olet eksyksissä jo itsesikin kanssa. Miksi sä ylipäätään kihlauduit tyypin kanssa johon et luota? Ja luottamuksella tarkoitan siis sitä, että hän kykensi tekemään sut onnelliseksi. Sä et selvästikään usko siihen asiaan. Kysy itseltäsi onko se lopullista vai voisko sun fiilis muuttua kun sä itse muutut (kasvat) ajan myötä. Miksi sulla on kiire, ja miksi sä valitset turhautua kun kumppanillasi ei ole yhtä kiire?
Ne on valintoja ja asenteita joilla sä itse ajat itseäsi turhautumiseen.
Ehkä syy on tuo kauan kestänyt jojoaminen joka ei ole johtanut mihinkään. Sama se vaikka teillä olis jo vihkisormuksetkin, se ei muuta sitä todellisuutta, että toinen teistä kärsii. Miksi sä kärsit, mikset ole vaan iloinen kun kannat nyt sen kumppanisi vihkisormusta? Ei siihen sun paikallesi kelpaa sentään kuka vaan!
Sen sijaan, että ajat suhteesi karille rakastumalla johonkin toiseen vain siksi, että se sattuu nyt vastaamaan sun hartaimpiin toiveisiisi, mieti mitä sä silloin menettäisit tässä kihlatussasi. Se on sentään ollut sun kaveri jo monta vuotta ja silläkin on merkitystä.