En tiedä onko tämä oikea palsta tälle aiheelle, mutta minua on mietityttänyt yksi asia. Olen 26v mies ja minulla on yksi isosisko ja kaksi isoveljeä. Veljeni ja siskoni ovat kyllä mukavia ja heidän kanssaan on mukava pelata mm. lautapelejä. Vietimme Joulun yhdessä koko perheen kanssa ja mukana oli tyttö- ja poikaystävät. Joulu meni mukavasti. Mutta en oikeastaan jutellut veljieni ja siskon kanssa yhtään. Vähän toki.
Aika harvoin näen siskoani, joka tosin asuu eri paikkakunnalla kuin minä. Hän on kyllä mukava, vaikka onkin sellainen oikkuileva luonne esim. mieliala saattaa vaihdella samankin päivän aikana moneen kertaan, eikä aina oikein tiedä, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Läheskään aina hän ei huumoria ymmärrä ja joskus sama juttu saattaa mennä läpi ja joskus ei. Joskus tuntuu, että hän on jäänyt henkisesti teini-ikäisesti. Tai sitten jotkut naiset ovat vaan vähän erikoisia luonteenlaatuja ja vähän primitiivisiä. (Huom. tästä ei naisten pidä loukkaantua) En vain aina ymmärrä naisten ajatuksenjuoksua. Siskoni on mukava, enkä ole hänelle vihainen mistään. Hän on auttanut minua monessa asiassa jne. Olen huomannut, että en tiedä hänen elämästään oikeastaan mitään ja välillä tuntuu, että en edes tunne häntä. Hän tietää minusta sentään vähän enemmän. Juttelemme aika vähän toisillemme, kun näemme ja muutenkin pidämme yhteyttä tosi vähän. Haluaisin pitää yhteyttä enemmän, mutta en aina viitsi olla ihmissuhteissa se aktiivisempi osapuoli. Siskoni muistaa kyllä minua aina välillä esim. nimipäivät ja synttärit. Hänen poikaystäväänsä en ole tutustunut oikeastaan yhtään, vaikka muutaman kerran olen hänet nähnyt. He ovat seurustelleet melkein pari vuotta. Olen yrittänyt poikaystävään tutustua, mutta tutustuminen on jäänyt puolitiehen.
Veljeni asuvat samalla paikkakunnalla ja heitä näen aina välillä. Juttelemme kuitenkin tosi vähän. Kun näemme, niin juttelen enemmän heidän tyttöystäviensä kanssa. Molemmat veljeni ovat vähän sellaisia tuppisuita, eivätkä meinaa saada sanaa ulos suustaan. Minä taas tykkään jutella ja keskustella vähän kaikesta. Veljieni elämästä en myöskään paljoa tiedä. Enkä nyt väitä, että minun pitäisi tietää kaikki sisarieni elämästä. Ei pidäkkään tietää, eivätkä he tiedä kaikkea minunkaan elämästä. Emme juttele paljoakaan ja yhteydenpito on jopa vähäisempää kuin siskoni kanssa. Ei vain ole oikein mitään mistä heidän kanssaan puhuisi ja kun olemme yhdessä, niin syvä hiljaisuus vallitsee ympärillä. Heidän tyttöystäviensä kanssa juttu luistaa paljon paremmin.
Jotenkin vaan tuntuu, että olemme tosi erilaisia ja ajatusmaailmat ovat kuin eri planeetalta. Veljeni ovat 5-6 vuotta vanhempia ja sisko on 4 vuotta vanhempi. Mitään ongelmia esim. riitoja ei heidän kanssaan ole koskaan ollut, eikä koskaan ole ollut olo, etten pitäisi heistä. Olemme vain tosi etäisiä ja vuorovaikutus on tosi vähäistä. Tykkään hyvistä keskusteluista ja yhdessä tekemisestä. Sitä vaan tulee tehtyä tosi vähän. Onko tämä normaalia sisarusten välillä? Minunkin suvussa on sisarusten välillä ollut riitoja ja osa sisaruksista ei ole minkäänlaisissa väleissä keskenään. Olen kuullut, että muissakin suvuissa on tälläistä. Huolestuttaa vain, että miten tulevaisuudessa käy. En haluaisi, että omalta osaltani välit katkeaisi sisaruksiin. Ei nyt ainakaan välitöntä vaaraa ole sellaisesta, mutta kun kanssakäyminen on tätä tasoa kuin se on, niin se panee miettimään. Olemme kuitenkin eläneet lapsuuden yhdessä ja silti on sellainen olo, että en tunne heitä, eikä meillä ole mitään yhteistä.
Aika harvoin näen siskoani, joka tosin asuu eri paikkakunnalla kuin minä. Hän on kyllä mukava, vaikka onkin sellainen oikkuileva luonne esim. mieliala saattaa vaihdella samankin päivän aikana moneen kertaan, eikä aina oikein tiedä, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Läheskään aina hän ei huumoria ymmärrä ja joskus sama juttu saattaa mennä läpi ja joskus ei. Joskus tuntuu, että hän on jäänyt henkisesti teini-ikäisesti. Tai sitten jotkut naiset ovat vaan vähän erikoisia luonteenlaatuja ja vähän primitiivisiä. (Huom. tästä ei naisten pidä loukkaantua) En vain aina ymmärrä naisten ajatuksenjuoksua. Siskoni on mukava, enkä ole hänelle vihainen mistään. Hän on auttanut minua monessa asiassa jne. Olen huomannut, että en tiedä hänen elämästään oikeastaan mitään ja välillä tuntuu, että en edes tunne häntä. Hän tietää minusta sentään vähän enemmän. Juttelemme aika vähän toisillemme, kun näemme ja muutenkin pidämme yhteyttä tosi vähän. Haluaisin pitää yhteyttä enemmän, mutta en aina viitsi olla ihmissuhteissa se aktiivisempi osapuoli. Siskoni muistaa kyllä minua aina välillä esim. nimipäivät ja synttärit. Hänen poikaystäväänsä en ole tutustunut oikeastaan yhtään, vaikka muutaman kerran olen hänet nähnyt. He ovat seurustelleet melkein pari vuotta. Olen yrittänyt poikaystävään tutustua, mutta tutustuminen on jäänyt puolitiehen.
Veljeni asuvat samalla paikkakunnalla ja heitä näen aina välillä. Juttelemme kuitenkin tosi vähän. Kun näemme, niin juttelen enemmän heidän tyttöystäviensä kanssa. Molemmat veljeni ovat vähän sellaisia tuppisuita, eivätkä meinaa saada sanaa ulos suustaan. Minä taas tykkään jutella ja keskustella vähän kaikesta. Veljieni elämästä en myöskään paljoa tiedä. Enkä nyt väitä, että minun pitäisi tietää kaikki sisarieni elämästä. Ei pidäkkään tietää, eivätkä he tiedä kaikkea minunkaan elämästä. Emme juttele paljoakaan ja yhteydenpito on jopa vähäisempää kuin siskoni kanssa. Ei vain ole oikein mitään mistä heidän kanssaan puhuisi ja kun olemme yhdessä, niin syvä hiljaisuus vallitsee ympärillä. Heidän tyttöystäviensä kanssa juttu luistaa paljon paremmin.
Jotenkin vaan tuntuu, että olemme tosi erilaisia ja ajatusmaailmat ovat kuin eri planeetalta. Veljeni ovat 5-6 vuotta vanhempia ja sisko on 4 vuotta vanhempi. Mitään ongelmia esim. riitoja ei heidän kanssaan ole koskaan ollut, eikä koskaan ole ollut olo, etten pitäisi heistä. Olemme vain tosi etäisiä ja vuorovaikutus on tosi vähäistä. Tykkään hyvistä keskusteluista ja yhdessä tekemisestä. Sitä vaan tulee tehtyä tosi vähän. Onko tämä normaalia sisarusten välillä? Minunkin suvussa on sisarusten välillä ollut riitoja ja osa sisaruksista ei ole minkäänlaisissa väleissä keskenään. Olen kuullut, että muissakin suvuissa on tälläistä. Huolestuttaa vain, että miten tulevaisuudessa käy. En haluaisi, että omalta osaltani välit katkeaisi sisaruksiin. Ei nyt ainakaan välitöntä vaaraa ole sellaisesta, mutta kun kanssakäyminen on tätä tasoa kuin se on, niin se panee miettimään. Olemme kuitenkin eläneet lapsuuden yhdessä ja silti on sellainen olo, että en tunne heitä, eikä meillä ole mitään yhteistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
?
Täältä on näköjään mahdotonta saada asiallisiin kysymyksiin asiallisia vastauksia. Olisin vain halunnut tietää onko tämänkaltainen tilanne normaali ja mitä pitäisi tehdä tai mitä ylipäätään voisi tehdä tilanteen muuttamiseksi vai onko tämä ihan normaalia.
Minusta asiasi ovat melko hyvin ja ihan normaalilta tuo kuulostaa. Sanonta "perhe on pahin" tarkoittaa sitä, että monesti ne läheisimmät ihmissuhteemme ovat ne vaikeimmat.
Pahimmillaan sisarusten välit ovat kireät. Kiusaamista, henkistä väkivaltaa. Monet vihaavat sisaruksiaan eivätkä pidä näihin mitään yhteyttä. Olen sellaisia juttuja kuullut, että huhhuh! Siihen nähden asiasi ovat todella hyvin.
Veljesi ovat vain umpimielisiä tyypillisiä suomalaisia miehiä, jotka eivät paljon puhu eivätkä pukahda. Tai ehkä he eivät vain halua avautua pikkuveljelleen asioistaan, olet liian läheinen. En minäkään halua puhua yksityisasioistani veljelleni, hän ei vain ole uskottu ystäväni ja kertoo kaiken aina äidillemme.
Voit toki yrittää edelleen jutella ja kertoa miltä sinusta tuntuu, että haluaisit olla enemmän yhteyksissä ja läheisimmissä väleissä. Mutta muuten yritä vain olla tyytyväinen asioiden tilaan, kaikkihan on oikeastaan erittäin hyvin! :)
Ymmärrän kyllä pointtisi ja sen mitä kaipaat. Minustakin sellainen tiivis italialais/kreikkalaistyyppinen perheyhteisö, jossa kaikki tukevat toisiaan ja puhalletaan yhteen hiileen olisi idylli. Mutta ei kai se vain istu suomalaiseen kulttuuriin ja luonteeseen, eikä sitä voi yksinään läheistä perheyhteisöä luoda.