Sähkö-, Elektroniikka- ja Automaatioasentajan palkka

Sähkäri15

Onko näillä ammateilla usein hyvät palkat? Haen ensi vuodeksi Sähkö ja automaatiotekniikan-perustutkintoon, mutta olen ymmärtänyt ensimmäisen vuoden olevan kaikille sama, kunnes toisena vuonna pitää erikoistua johonkin noista kolmesta. Onko noiden palkoissa siis eroja ja paljon tienaa vastavalmistuneena? Tuo elektroniikka-asentajaksi koulittautuminen kiinnostaisi eniten.

11

16125

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • masabb22

      Sähköliiton sivuilta etit käsiisi tessit niin sieltä se selviää. Energia-alalla hälytykset, ylityöt ja viat tuo mukavasti lisää peruspalkkaan. Talotekniikan puolella taas urakoilla kääritään paksuin kerros kakusta. OIKEASTI taitava automaatioasentaja taas on yritykselle niin arvokas, että palkan saa määrätä työntekijä.

      Perinteisesti sähköala on ollut suhteellisen hyvin palkattu. Palkkaa ei kannata murehtia niin kauheasti, työtä jaksaa vuodesta toiseen vain, jos ala kiinnostaa. Ammattikoulussa näkee hyvin eri puolia alasta, kunhan valitsee työharjottelut joka vuosi eri paikkoihin ja on eri paikoissa myös kesätöissä.

      Ammattikoulun alavalinta ei ole millään tavalla ratkaiseva. Harva viime keväänä valmistunut on kymmenen vuoden päästä vielä "oman" alan töissä.

      Vastavalmistuneitakin on niin monen tasoisia, että palkkaerot voi olla jo siinä vaiheessa useita euroja tunnissa.


      Jakeluverkkoasentaja, valmistunut keväällä 2010, 1750€-3000€/kk

    • Keravan Poika

      Taitaa tuolla elektroniikka-asentajalla olla huonoin työllistymistilanne noista kolmesta, johtuen siitä, että tämän alan tuotantoa siirretään paljon ulkomaille. Mutta jos se innostaa eniten, niin mene toki. Kun olet innostunut alasta opit myös paremmin ja kyllä niillä taitavilla elektroniikkaihmisillä töitä riittää :).

      Sähköala on kuitenkin oiva valinta: Työllistymistilanne on hyvä, mahdollisia työpaikkoja on monta ja sähköala on myös oiva ala perustaa oma yritys. Ja ainakin omasta mielestäni vaihtelevaa työtä, jokseenkin koulutus oli vähän yksitoikkoista (varmasti paikkakohtainen).

      Huonoja puolia on vaikea löytää. Ehkä peruspalkka on verrattain huono esimerkiksi paperimiehiin ja ahtaajiin, mutta kuten aikaisemmassa viestissä todettiin, on kaiken näköisiä seikkoja jotka lisäävät palkkaa.

      Onnea urallesi!

    • Esimerkiksi

      automaatio-asentaja 58000/vuosi

    • 3+8

      Vaihda alaa, valmistut suoraan työttömäksi. Edelläolevat maininnat palkoista paljastavat karusti sen miksi alan työpaikat katoavat Suomesta.

      • Anonyymi

        Suomessa huutava pula ammattitaitoisista automaatioasentajista, varsinkin energiateollisuudessa.


    • Koneenlaittelija

      Eivät ne elektroniikan tosiosaajien työt minnekään katoa. Automaatio lisääntyy kaiken aikaa joka puolella ja töitä kyllä riittää. Toki on totta, että elektroniikan tuotanto katoaa Suomesta, mutta nämä työt ovat lähinnä niitä alta kolmen tonnin kasaushommia.
      Vuosi 2011 on tilien osalta pulkassa ja saldona reilut 72 000 € elektroniikka-asentajan papereilla hankittuna. Omalla sektorillani alkupalkat osaavalla kaverilla noin 3200€/kk.

    • Sähköope

      Alkupalkat valmistumisen jälkeen sähkö- tai automaatioasentajilla lienevät n. 10 euro / h. Elektroniikkamiehillä hieman vähemmän.

      Kokemuksen karttuessa ansiotaso nousee hiljalleen, kokenut ja osaava asentaja tienaa n. 3000 euroa/kk.

      Elektroniikka-alalla harvoin pääsee tuohon tasoon, pitää olla erikoistunut johonkin tiettyyn osaamista vaativaan "spesiaalitehtävään". Esimerkiksi teollisuuden automaation tai tietoliikenteen kunnossapitoon liittyvät työt saattaisivat antaa tuon ansion.

      Yli 3000 euroa / kk olevat ansiot kertyvät lähes aina ylitöistä, vuorotyölisistä, sunnuntailisistä tms.

    • äläuntanää

      älä unta nää se on 2000-2400 välillä ja pv-rahat päälle

      • Kkdkdkd

        2200 ja en ole edes valmistunut, ja talotekniikka kyseessä....


      • Anonyymi
        Kkdkdkd kirjoitti:

        2200 ja en ole edes valmistunut, ja talotekniikka kyseessä....

        Tuolla palkalla en edes kylkeä kääntäisi aamulla.


    • Anonyymi

      Oma yritys...100te vuodessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      25
      1427
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1279
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1034
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1015
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      87
      871
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      702
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      687
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      604
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      593
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      589
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      588
    15. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      569
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      21
      547
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      546
    20. 46
      543
    Aihe