Hei, tarvisin apua ja muiden kokemuksia miehen huonosta itsetunnosta! Poikaystävälläni on aivan vääristynyt minäkuva. Hän katselee päivät pitkät itseään peilistä etsien vikoja ja kun löytää jonkin vian ei halua lähteä ulos ja on pahalla päällä koko ajan. Rasittavinta tässä on se, että hän on oikeasti todella hyvännäköinen. Vaikka kuinka kehun ja vakuutan, että en tajua mitä parannettavaa hänessä muka on hän ei usko ja sanoo, että mielistelen vain koska olen hänen tyttöystävänsä. Huoh. Onko mitään keinoa millä hänet saisi vakuuttumaan miten hyvältä hän näyttää ja hyväksyisi itsensä? Pitääkö alkaa kierrättää kaupungilla ja kysellä muilta ihmisiltä miltä hän näyttää? :D Hän on kyllä saanut kehuja muiltakin kun vain minulta, mutta tuntuu unohtavan ne heti. Ikävä seurata kun toinen kärsii turhaan enkä tiedä miten auttaisi.
Poikaystävän ulkonäköpaineet!
gatoooo
15578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
hah hah, jos vaikka kuinka yrität kehua, hän tuijottaa ulkonäköään entistä enemmän. Sano ennemmin, että ulkonäöllä ei ole mitään väliä. Siis ihan tosissaan, ulkonäkö ei ole ihmisen tärkein ominaisuus. Jos haluat kehua, kehu mieluummin hänessä jotain muuta kuin ulkonäköä..
Niin, olen yrittäny sanoa että ei ulkonäkö ole kaikki kaikessa ja kaikkia ei voi miellyttää vaikka olis mr maailma. Tietysti olisi kiva että itse olisi tyytyväinen. Kehun yleensä ulkonäköä silloin kun hän valittaa siitä (eli usein) sanon että ei ole mitään vikaa ja tuo valittaminen on turhaa. Jos kerran jätänkin kehumatta valituksen jälkeen poikaystävä kuvittelee että jotain vikaa onkin. AAARGH. Tuo vaikuttaa jo vähän baariin yms lähtemiseenkin kun pelkää että on ruma. En tiiä pitäiskö patistaa jonnekin ammattiauttajalle koska korvien välissähän tuo vika on vaikka hän ite muuta luuleekin.
Poikaystävässäsi asuu nainen kuoren sisällä! ;))))
Vähän narsistiselta vaikuttaa.....
Ymmärtääkö hän itse omaa käytöstään?
Minulle ei kukaan ole koskaan sanonut että olisin komea tai ruma, ei minulle kyllä olla mitään muutakaan sanottu, mutta siitä huolimatta olen aina peilin edessä ja katselen kauheita vikojani. En voi koskaan saada tyttöystävää...
enpä ole kysynyt..jotenkin vaikuttaa että tietää olevansa hyvännäköinen mutta ei vaan itse näe sitä ja sitten ei usko muitakaa.
Tälle on oma diagnoosinimikkeensäkin, joka ei valitettavasti juuri nyt tule mieleen..siis se se että ihminen (ihan tavallisennäköinen) tuijottelee peiliin ja näkee itsensä vääristyneen rumana. Hoitona voi olla mm. mielialalääkitys, peilailun lopettaminen (peilit pois kämpästä) ja terapiakeskustelut. Itse tekisi mieli sanoa että eikö jätkällä ole muuta parempaa tekemistä, menisi vaikka vapaaehtoitoimintaan vanhuksia, nuoria tai vammaisia auttamaan. Nopeaa vilkaisua pidempi peilailu varsinkin miehellä on todellakin merkki psyykkisestä ongelmasta. Varmaan taustalla on traumaattinen lapsuus jollakin tavalla ja tasolla, tervettä rakkautta ja hyväksyntää itseä kohtaan ei ole päässyt syntymään. Kyseessä ei ole narsismi, muuten, todellakaan.
Itsekeskeisen, ulkonäkökeskeisen aikamme kasvavia kansantauteja?
Mulla oli kauhee lapsuus/nuoruus. Olin pitkään myös mielisairaalassa. Ongelmani eivät johtuneet ulkopuolisista tekijöistä, vaan olin ilmeisesti mielenvikainen jo syntyessäni. Nyt elän elämäni parasta aikaa 18-vuotiaana, mutta en ole vieläkään sellaisessa tilassa, että voisin ottaa muihin ikäisiini kontaktia. Olen täysin kaveriton ja syrjäytynyt. Kumpa selviäisin elämästäni...
Itsekin olen joskus kuullut tuosta diagnoosista..sen kun löytäisi nyt jostain niin voisi sen näyttää poikaystävälle niin ehkä hän vähän alkaisi uskoa, että kyse on muusta kuin ulkonäöstä. Muuten voi olla aika vaikea saada uskomaan. Hän on ollut koulukiusattu ja nykyäänkään ei juuri kavereita, varmaan siitä aika pitkälti johtuu tuo. :/
Varmaan tuossa ei sekään auta jos näkee vammautuneita tai mitä tahansa muita joilla on asiat paljon huonommin. Niinhän se on vähän itselläkin, jos on huono päivä se on huono eikä paljoa välitä/auta asiaa onko jossain nälkiintyneitä lapsia yms.
haa löysinhän sen, tätä varmaan tarkoitit xym, dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö (Body Dysmorphic Disorder eli BDD)
Jep. Ilmeisesti mm. plastiikkakirurgille hakeutuvista isolla osalla on tämä häiriö päällä.
En tarkoittanutkaan näyttää hänelle jotakin vielä kamalampaa, vaan fokus ajatuksissa ja tunne-elämässä pitäisi saada siirrettyä sen pohtimisesta, mitä vikaa minussa nyt tänään taas on, siihen miten voi avautua ulospäin, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja auttavaisuuteen. Miten yksi yksittäinen ja yksinäinen ihminen voi tuntea kuuluvansa osaksi suurempaa yhteisöä, parhaassa tapauksessa ihmiskuntaa, yhtenä ainutlaatuisena osana, ei sen parempana tai huonompana kuin muutkaan, tasa-arvoisena. Todella aito, pitkäaikainen ilo syntyy positiivisesta vuorovaikutuksesta, jossa yksilö joustavasti toimii vuoroin auttajana, vuoroin saajana, näinhän se menee sekä parisuhteessa että muuallakin elämässä. Monille olen suositellut Tommy Hellstenin kirjoja, vaatii ehkä tiettyä elämänkokemusta ja ikää saada niistä irti jotakin, mutta hänkin voisi kokeilla. Myös Keijo Tahkokalliolla on hyviä tekstejä, positiivisuuteen kannustavia. Sinulle ja hänelle, parempaa jatkoa!
Aaivan, paljon kiitoksia ja pitää ottaa kirjoista selvää :)
Mun poikaystävällä on ollut samanlaista. Hän ei siis olekaan klassisen komea, mutta mun silmissä hän on aivan ihana. Hän on niin söpö ja seksikäs.
Se hänen huono itsetuntonsa parani oikeastaan silloin, kun muutin yhteen hänen kanssaan. Kun näimme jokapäivä ja saimme tehdä kaiken yhdessä ja mennä kaikkialle yhdessä. Saamme kaikkialla pelottavissa paikoissakin tukea toisistamme, hän kokee olevansa rakastettu ja minä koen olevani hyväksytty. Tasapuolista :) Otin aina keskusteluun pienimmätkin ulkonäköhuolet, mitä hänellä oli ja sekin auttoi. Saatettiin puhua jostain asiasta monen monta kertaa, mutta se juuri onkin tärkeää. Kaljuuntumishuolista jutellaan vieläkin säännöllisin väliajoin :) Yritän aina kannustaa ja tukea, jos tuntuu, että näen pienenkin merkin epävarmuudesta. Ja se ei siis ole vaikeaa, koska kun ollaan yhdessä, niin todellakin keskityn vain häneen ja näen vain hänet enkä mä näe hänessä mitään vikaa. Siksi meidän on yhdessä niin hyvä mennä kaikkialle. Tuetaan toisiamme, vaikka molemmilla voi joskus olla päiviä, että peili tekisi mieli vaan rikkoa. Istutaan sitten hetki vierekkäin ja luvataan toisillemme, että ei välitetä muusta maailmasta. Ja se kummalla on parempi päivä sanoo, että pitää käsiä toisen ympärillä ja haluaa, että kaikki näkee, kuinka rakastaa toista ja on ylpeä, että saa olla sen kanssa.
Meillä auttaa myös pieniin turhautumisiin se, että jaan poikaystävälleni vähän naisten ulkonäköniksipirkkatietoutta ulkonäköjuttuihin, jos jokin asia tosi paljon sitä ärsyttää itsessään. En tykkää enkä halua muokata toisen ulkonäköä, mutta tiedän, että se helpottaa toisen turhautumista, jos tuntuu, että saa asioihin "aseita". Laitan toisen hiukset niin, että häntä häiritsevä asia poistuu, käydään yhdessä vaateostoksilla. Se on hänelle tärkeää. Vaatteiden valitseminen on kuulemma aina aiheuttanut ahdistusta ja hän on tuntenut olonsa typeräksi kaikessa ja sitä ongelmaa ei ole, koska luottaa makuuni ja aina kannustankin häntä. Samoin olen hankkinut hänelle ihonhoitotuotteita ja vastaavaa ja on ollut niistä ihan hellyyttävän onnellinen. Eli jos vaikka rasvoittuva iho häiritsee, niin on hyvä myös kaikkien rakastavien kommenttejen lisäksi sanoa, että mitä sitä suret, kun hommataan ihonhoitotuotteita, ei se ole sen kummempi asia. Eikä hän siis ota sitä pahalla, koska todellakin joka ikinen hetki otan huomioon sen, että hän on ollut epävarma ja yritän aina muistaa kertoa kuinka paljon tykkään. Ja kaikista asioista jutellaan ja ihan silitellään ja sillä tavoin osoitetaan tykkäämistä. Kyllä se siitä hälvenee, kun toinen todella tykkää ja koko olemus lähettää sitä viestiä aidosti sydämestä. Se voi tietty vaatia paljon sitä läsnäoloa, että se viesti tulee vahvasti. Meillä siis todellakin yhteenmuuttamisen jälkeen helpottui, kun näkee toista jokapäivä ja saa tavallaan kylpeä siinä rakastavassa ilmapiirissä. Voi siis vaatia sitä läsnäoloa, mutta kyllä se sitten hälvenee, jos toisesta todella tykkää eikä ole mikään tölvijä.
Itse olen naispuolinen ja kärsin samasta asiasta. Mun poikaystävä varmaan kirjoittais musta niinkuin aloittaja.
Yksinkertaisesti vaan huono itsetunto. Varmaan juontaa lapsuudesta, koska olin lapsena ruma ja kiusattu. Ei kukaan pitänyt musta ja hain hyväksyntää jatkuvasti.
Nyt olen nätti, mutta se sama lapsi asuu edelleen mussa. Pyrin täydellisyyteen ja ahdistun jos en pääse siihen. Pienetkin jutut ulkonäössä häiritsee ja olen alkanut välttelemään sosisaalisia suhteita. :/ Vuos sitten asiat oli toisin alkoholin ansiosta, mutta lopetin sen läträämisen. Sen kanssa tunsin olevani haluttu ja seksikäs, rento. Sen jälkeen itsetunto alkoi romuttua, nyt ei ole kavereita enää. Surullista. En kuitenkaan halua enää valheellisessa maailmassa. Tiedän olevani nätti mutta tavallaan en vain ymmärrä sitä. Mies varmaan kyllästyy kohta mun ainaiseen itseni kritisoimiseen. Varmaan näkee itsekin mussa kohta vaan pahaa.