Tämä on ehkä outo aihe. Huomasin voivani pahoin kun vain ajattelen entistä salarakastani maireana hymyillen naisensa kanssa. Mies jatkaa ja käyttäytyy kuin ei olisi tehnyt mitään pahaa. Olen edelleen tekemisissä hänen kanssaan ja meitä luullaan pelkiksi ystäviksi. Minua kaduttaa. Ajattelin aluksi että ei ole minun tehtäväni huolehtia toisten parisuhteista jne. ja että mieshän se pettää enkä minä, en edes tunne sitä naista, tai järjellä ajattelen näin edelleen, mutta nyt on tullut tunteet mukaan. Tuntuu pahalta. Ja kuuluukin tuntua. Mies on joskus aikoinaan tunnustanut meidän suhteemme, mutta leimasi sen naiselleen ohimeneväksi ihastukseksi ja vakuutti olevansa muuttunut mies. Mies sai anteeksi ja heidän suhteensa jatkui. Meidän suhteemme ei loppunut missään vaiheessa, vaan jatkui vielä kauan. Minua alkoi kuitenkin painaa huono omatunto ja lopulta halusin pois ja löysin vapaan miehen. Salasuhde vaivaa silti edelleen, mies pääsi pälkähästä ja sai anteeksi, mutta miten minä voin hyvittää tekoni? Tavallaan tekisi mieli paljastaa kaikki sille naiselle, mutta seuraisiko ripittäytymisestä mitään hyvää vai olisiko se vain omantuntoni puhdistamista? Vai olisiko parempi että nainen ei saisi koskaan tietää suhteemme oikeaa laitaa, ja jatkaisi tyytyväisenä petollisen miehen kanssa ja minun tulisi hiljaa kärsiä valheesta jossa olin osallisena? Tuntuu vain kamalalta nähdä heitä jossain yhdessä kun tiedän millainen mies oikeasti on. Annanko vain olla, olen kuitenkin jatkanut omaa elämääni, enkä kaipaa enää sitä miestä. Mutta se kalvaa että minulla ei ole mahdollisuutta saada anteeksi, ei ole ketään keneltä pyytää. Tunnustamalla aiheuttaisin kriisin ja tunkeutuisin (uudelleen) heidän suhteeseen. Tai tavallaan voisinhan pyytää anteeksi sitä minkä mies on tunnustanut, mutta ei sekään tunnu oikealta, sillä silloin vain vahvistaisin miehen väärän tarinan. En silti odota että saisin anteeksi.
Toivon ihan tosissani mielipiteitä ykkösiltä, haluaisitko mieluummin tietää millaisen ihmisen kanssa jaat elämäsi vai vain koittaa unohtaa. Olen jo lukenut haukut näiltä palstoilta ja niiden toistaminen ei hetkauta eikä hyödytä, tiedän jo mitä osa ajattelee toisista naisista ja voin aina mennä lukemaan jo kirjoitetut huorittelut uudestaan.
Toivon ihan tosissani mielipiteitä ykkösiltä, haluaisitko mieluummin tietää millaisen ihmisen kanssa jaat elämäsi vai vain koittaa unohtaa. Olen jo lukenut haukut näiltä palstoilta ja niiden toistaminen ei hetkauta eikä hyödytä, tiedän jo mitä osa ajattelee toisista naisista ja voin aina mennä lukemaan jo kirjoitetut huorittelut uudestaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"...Minua alkoi kuitenkin painaa huono omatunto ja lopulta halusin pois ja löysin vapaan miehen...." Koeta nyt sitten olla sen vapaan miehen kanssa, mitä noita vanhoja enää märehdit? Sinua se varattu ukko ei silloin huolinut, kun ei jättänyt vaimoaan. Sen yli oli kai vaikea päästä, mutta jokainen huolehtii parisuhteistaan ihan ite. Elämä heittelee monella tavalla.
Eli oleellisinta on se että se on ohi, ei se mitä on todella tapahtunut? Täysillä olen uuden mieheni kanssa, mutta silti menneet teot kaivelee välillä, ehkä sille ei voi minkään.
1) jotenkin tuntuu, että se nainen kyllä tuta millaisen miehen kanssa elää. Kuvittele, ettet sinä ehkä ollut ainut, kenen kanssa mies petti naista? Ehkä niitä on useampi, kuten oli siinä jutussa missä minä olin mukana. Vaikka vakituisempi nainen ei tietäisi tai uskoisi muita suhteita olevan, yleensä nainen kuitenkin vaistoaa jotain olevan pielessä. Mahdollisesti ahdistaa, vaikka ei varsinaista syytä tajuaisikaan. Jos mies on taitava huijaamaan, hän osaa kevyesti kääntää naisen ahdistuksen johtuvan tämän heikkoluontoisuudesta, mutta ei mainitse sanallakaan, että hänen oma käytös saattaa tehdä naisen olon epävarmaksi. Esimerkkinä: mies jonka kanssa minulla oli salasuhde, sanoi monesti hänen vaimonsa olevan äärettömän mustasukkainen, penkaavaan puhelinta, vaihtivan kaikkia liikkeitä. Koska pidin vaimoa heikkohermoisena ja sairaaloisen mustasukkaisena, meni pitkään ennen kuin ymmärsin vaimon olevan syystäkin mustasukkainen, syystäkin levoton, pettäminen ja sivusuhde oli aivan totta, sen vaimo vaistosi, vaikka ei saanutkaan aavistukselleen vahvistusta, koska mies ei tietenkään mennyt tunnustamaan sitä vaimolleen. Väitti vaan vaimoa sekopäiseksi. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että eläminen tuollaisessa suhteessa tekisi kenet tahansa sekopäiseksi.
Joskus on tehyt mieli sanoa vaimolle, joka tosin on nyt eksä, että ei hän todellakaan ollut vainoharhainen eikä seonnut, vaan ainoastaan harhautettu. Jos hänelle olisi sanottu, että hän on tasan oikeassa, mies pitää peliä muualla, hän olisi ainakin voinut luottaa omaan järkeensä ja vaistoonsa. Mutta koska mies väitti vastaan, ja nainen turhautui omaan tunteensa ja totuudeksi väitetyn ristiriidan kanssa, hän masentui. Mies piti tätä masentumista merkkinä vaimonsa hermoheikkoudesta, ja minä itseäni parempana, psyykkisesti ehjempänä. Tosi asia vaan sekin, että mies teki minua samalla tavalla sekopäiseksi. Tavatessamme olin taivaissa, mutta väliajat, joitten pituuden mies sääteli omien menojensa mukaan oli suoranaista helvettiä ja kidutusta. Heikommalla sielunrakenteella olisin hajonnut minäkin, ja ehkä, jos minusta olisi tullut vaimo miehelle, joka valehtelee kaikille, olisin varmaan ollut yhtä heikoilla kuin oli hänen silloinen vaimonsa.
Miehen vakituisempi nykyinen vetää viinaa. Se menee tietysti hänen heikkoutensa piikkiin, vaikka vähän luulen, että aavistukset miehen epärehellisyydestä ja kova yritys uskoa ettei näin ole, pakottaa ottamaan. Oikeastaan kuv onkn niin sekopäinen, ettei sitä voi tajuta, jos selvinpäin miettii, mutta ei se varmaan kännissäkään pohtimalla sen selkeämmäksi tule.
2) ei auttaisi mitään vaikka lähtisit avautumaan nykyiselle. Ihan niinkuin minäkään en mene salaeksän nykyiselle sanomaan mitään. Aavisteluistaan huolimatta nykyinen ei halua vahvistusta sille, että hänen miehensä on kusipää ja pettäjä, vaan hän haluaisi vahvistuksen sille, että ei ole. Eli, jos et pysty antamaan hänelle sitä varmuutta, mitä hän etsii, hän ei ota vastaan sitä minkä torjuu.
3) Sinun omatuntosi:
ei ole ihan oikein nykyistäsi kohtaan, vaikka sanot olevasi satasella mukana, että koet noin syvällisesti entisiä tekemisiäsi. Pikemminkin tuntuu, että kokisit, että sinulta jäi viimeinen sana sanomatta, etkä millään haluaisi tilanteen jäävän siihen. Rehellisesti ajatellen, oletkohan liian pian siirtynyt seuraavaan suhteeseen ja jättänyt liian pienen hajuraon entiseen?
Kiitos näkökulmasta.
Tosiaan suhteen päättymisestä on jo sen verran aikaa että sitä miestä en kaipaa. Nykyiseni tietää salasuhteestani ja aloitimme yhdessä olon hyvin varovasti. Halusin olla varma juuri siitä että entinen juttu on loppuunkäsitelty. Kävimme kyllä salamiehen kanssa eron jälkeen suhdettamme läpi ja keskustelimme paljon eroon liittyvistä tuntemuksista ja pääsimme yhteisymmärrykseen. Syyllisyys ja kysymykset noussee pintaan lähinnä silloin kun näen sen petetyn naisen, häntä en voi vielä katsoa hyvällä omatunnolla tuntematta syyllisyyden pistoa.
mieti tuota miestä enään.
Vaimo on antanut anteeksi (kuten nämä yleensä tekevät) ja he jatkavat "onnellisena" liittoaan. Eli vaimo on hyväksynyt sen että mies pettää häntä.
Turha enään mennä kertomaan hänen vaimolleen, anna hänen elää petturinsa kanssa. Näin näissä suhteissa yleensä käy, kun käry on käynyt, ukko vakuuttaa rakkauttaan vaimolleen ja vaimo paijaa miestä päähän ja uskoo kaiken. Ja suhde yleensä jatkuu tähän toiseen naiseen, hieman vain suurempaa varovaisuutta noudattaen.
Olen itse entinen/nykyinen kakkonen, eli olen nähnyt todella läheltä miten tämä homma toimii.
Voi kun vaimot tietäisivät kaiken...
Niinpä juuri. Kunpa vaimot vain tietäisi kuinka homma toimii. Ei ole helppoa kakkosella, mutta millaista mahtaa olla ykkösellä elää sen tiedon kanssa, että miehellä on koko ajan ollut ja on suhde toiseen ja mies esittää lipevää siellä kotona ja kakkoselle tietenkin myös.
aina tarua ihmeellisempää. Erosin vajaa 10 v sitten miehestä, jollei ei viimeisen viiden avioliittovuoden aikana mitenkään riittänyt pelkkä vaimo. Kyllähän minä sen tiesin, sain yhdestä sivusuhteesta "nimettömän ilmiannonkin"... Purin hammasta lasten ja yhteisen kodin vuoksi - ja totuuden nimissä on pakko sanoa, että mies oli kuitenkin kaiken aikaa oikein mukava elämän kumppani, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Arki toimi mukavasti, käytiin yhteisillä lomilla ja mies oli hyvin huomaavainen merkkipäivinä ym - no, se paha omatunto..! Mutta lopulta tuli seinä vastaan kun sain muuta ajateltavaa. Ihastuin "rankasti" työkaveriin ja vaikkei tuo mihinkään johtanutkaan, niin aloin miettiä asioita uudelleen... Erosin ja sittemmin löysin uuden, uskollisuuteen pohjaavan parisuhteen. Mutta oma tarinani kertoo, ettei se ykkösen elämä aina välttämättä ole pelkkää helvettiä ole - asiat voi ottaa / hoitaa niin monella tavalla.
Tuossa vaiheessa kun juttu on jo "menneen talven lumia" - en haluisi ykkösenä enään tietää mitään. Anna heidän elää elämäänsä. Sinulle ei kuulu mitenkään heidän elämänsä. Jos menisit kertomaan, niin tekisitkö sen kuitenkin vain kostaaksesi miehelle?
Ei minulla ole mitään hampaan kolossa. Suhteen päättymisestä on tosiaan jo kulunut aikaa, enkä enää ajattele miestä, mutta lähinnä silloin kun satun näkemään tämän naisen, mieleeni nousee huono omatunto. Haluan vain tosiaan tietää mitä ykköset ajattelee, ja sitä kautta miettiä miten toimin vai toiminko ollenkaan. Vastauksista päätellen totuuden kertomiseen ei ole tarvetta, joten taidan vain antaa olla ja koittaa käsitellä syyllisyydet oman pään sisällä. Olen samaa mieltä kanssasi siitä että se miten he hoitavat suhteensa ei kuulu minulle.
Kiitos kaikille asiallisista vastauksista!
Haluaisin tietää, vaikkakin aikaa olisi kulunut. Meitä on niin monenlaisia :)
Ennen ei mene pahaolo ohi.
Pettäjä on aina pettäjä, eikä kaipaa sääliä.
Vaimolla taas oikeus tietää millaisen miehen kanssa elää,
se on taas hänen asiansa hyväksyykö miehen touhut.
Kyllä minä ainankin tahtoisin että minulle kerrottaisiin vaikka se sattuisi kuinka paljon tahansa.
Haluaisin tietenkin totuuden koska olisi kamalaa elää miehen kanssa joka on pettänyt. Vaikka en itse epäilisi pettämistä mutta että joku muu tietää mieheni pettäneen minua olisi hirveää. Joten kakkoset hyvät ilmoittakaa ykkösille aina kun mies pettää heitä. Sillä osoitatte että teilläkin on inhimilliset tunteet. Mutta jos haluatte vaan tahallanne satuttaa ykkösiä niin suksikaa kuuseen. Jos minun mieheni pettää minua niin toivon todella että minulle siitä kerrotaan. Ja kyllä minä ainakin kerron jos tiedän jonkun ystävistäni pettävän puolisoaan. Kaikki ystäväni sen tietävät. Itse en ole pettäjä enkä pettäisi ikinä puolisoani koska pidän avioliittoa pyhänä. Voi kun muutkin ihmiset ajattelisivat samoin olisi pettämistä paljon vähemmän.
Tällaista vastausta vähän pelkäsinkin, vaikka se tuntuukin sydämessä oikeimmalta vaihtoehdolta, sillä itsekin olen niitä jotka haluaisivat tietää jos on tullut petetyksi, enkä ampuisi viestintuojaa. Moni täällä on kuitenkin vastannut aivan päinvastoin, pyytämällä "jättämään rauhaan" ja ajattelee että se mitä ei tiedä ei voi satuttaa. Eli yleispätevää vastausta ei taida olla. Tässä tapauksessahan nainen kuitenkin tietää että mies ei ole täysin viaton, vaan uskottomuus on jo aiemmin tullut ilmi. Eli jollain tasolla hän tietää millaisen miehen kanssa on ja että mies kykenee pettämään, ja on silti päättänyt jatkaa suhdetta. Onko se sitten helpompaa kun tieto pettämisen jatkumisesta ei tule niin salamana kirkkaalta taivaalta vai onko kaiken toistuminen entistä kivuliaampaa?
Onko tärkeämpää se miten asiat juuri nyt ovat vai avoimuus? Mietin asiaa myös siltä kannalta että salasuhteemmehan on jo ohi, mies ei tällä hetkellä (tietääkseni) petä, eli tavallaan kaikki on hyvin. Mutta jos verrataan salasuhdetta yhden illan syrjähyppyihin, niin olisiko silloin asia toisin? Onko ok harrastaa syrjähyppyjä, jos ne menevät ohi yhdessä yössä? Haluaako ykkönen tietää sellaisesta? Koska jos ei halua, niin tavallaan hän hyväksyy pettämisen. Meneekö ihan ohi aiheen.
Syyllisyyden käsitteleminen omassa päässä saattaa viedä aikaa ja voimia, ja johtaa jopa umpikujaan, mutta ei ole yhtään niin pelottavaa kuin kohdata kyseenomainen nainen (vähän kuin kohtaisi totuuden). Jos päätyisin kertomaan salasuhteen jatkumisesta, haluaisin tehdä sen kasvotusten, en millään vihjailevalla viestillä. Täytyy kai koittaa jotenkin selvittää haluaako juuri tämä nainen tietää.
Olet jo kerran sekaantunut ja ängennyt itsesi kahden ihmisen parisuhteeseen. Miksi vielä haluasit olla tollo ja jatkaa samaan tyyliin? Olet tyypillinen kakkosnainen, jolla on aina ensimmäisenä ja elämää viitoittavana sekä valintojen perusteena, omat tuntemukset ja tunteet. Sinulla on heikko itsetunto ja jonkin laista nautintoa saat kun teet jollekin toiselle joko tietoisesti tai muka-tiedottomasti pahaa.
Lopeta hyvä ihminen toisten ihmisten asioiden vatvominen ja jätä pariskunnat rauhaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!
osa vaimoista ei varmaan halua tietää miehensä pettämisistä, helpompaa on kulkea laput silmillä ja kuvitella kaiken olevan hyvin. Ja jos ja kun mies jonain päivänä ilmoittaa haluavansa erota, niin sitten kaikki tuli ihan puun takaata. Mutta jokainen tavallaan.
Älä kerro miehen vaimolle, hän on kerran antanut anteeksi, joten hän hyväksynyt elävänsä pettävän miehen kanssa ja hyväksyy tämän. Tämä on ihan omaa tyhmyyttä sitten.
vaimo ei tiedä, eikä kukaan kerro?
Elävästä elämästä:
Lanko tiesi, anoppi tiesi, käly tiesi, paras ystävätär tiesi, paras ystäväpariskunta tiesi, kaupungilla kuiskuteltiin.
Kukaan ei kertonut vaimolle.
Kun totuus tuli ilmi, kaikkine todisteineen, vaimo romahti.
Miettikää, miltä tuntuu kun koko lähipiiri tiesi miehen uskottomuudesta, kukaan ei vainantanut vaimolle mahdollisuutta oman elämänsä "hallintaan"ottamiseen ja valintojen etsintään.
PAM, pommi päälle.
HYI!