On se vaan niin ihmeellistä kun rakastuu toiseen rajusti ja sitten putoaa korkealta. Suhteemme kesti nejä vuotta ja en olisi uskonut, että se voisi päättyä. Olen keski-ikäinen ja en ole koskaan aiemmin ollut niin rakastunut. Minusta meillä meni hyvin ja meillä ei ollut mitään riitoja. Emme asuneet yhdessä, mutta yksi "kaunis" päivä mies vain sanoi, että hänen alkuhuumansa on mennyt ohi, eikä hän rakasta minua. Nyt sitten kärvistelen ja mietin, että mitä meidän/minun olisi pitänyt tehdä toisin. En kertaakaan pitänyt häntä itsestäänselvyytenä, annoin riittävästi :-)), en valittanut turhasta, vaan arvostin häntä miehenä jne. Näiltä pohjilta en ymmärrä mikä suhteemme kaatoi. Mieskään ei osaa sanoa mitään syytä, sydämessä vain tuntuu siltä....
On tavallaan niin kamalaa kun on elänyt unelmien suhteessa muutaman vuoden ja sitten kaikki haaveet kaatuu. Samalla tietää, että keski-ikäisistä miehistä harvemmin löytää aarretta. Sellaista raitista, urheilullista, asiansa hoitavaa, kohteliasta, ahkeraa jne.... Onko teistä joku muu ollut samassa tilanteessa ja miten siitä on selvinnyt?
On tavallaan niin kamalaa kun on elänyt unelmien suhteessa muutaman vuoden ja sitten kaikki haaveet kaatuu. Samalla tietää, että keski-ikäisistä miehistä harvemmin löytää aarretta. Sellaista raitista, urheilullista, asiansa hoitavaa, kohteliasta, ahkeraa jne.... Onko teistä joku muu ollut samassa tilanteessa ja miten siitä on selvinnyt?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.