Hei!
Kerronpa vähän tilanteestani.
Olemme pian kolme vuotta olleet mieheni kanssa, ylä- ja alamäkiä tässä suhteessa on riittänyt. Emme asu (vielä-kään) saman katon alla. Opiskelen ja mieheni on työelämässä, asumme eri paikkakunnilla, tosin paikkakuntien välimatka on hyvin lyhyt, ei siis mikään kaukosuhde, vaikka välillä tuntuukin siltä..
No, tilanne on kuitenkin se, että meillä ei enää tunnu olevan yhteistä aikaa. Mieheni päivät täyttyvät työnteolla, ja aika kotona menee nukkuessa. Joudumme suunnittelemaan yhteisen ajan, joka on stressaavaa! Ja huomaan, että luovun omista menoistani sen takia, että ehtisimme välillä nähdä..
Itselläni tuntuu jo pieni ikäkriisikin painavan, haluaisin perustaa perheen tai no, edes muuttaa saman katon alle. Tuntuu, ettemme enää uskalla edes keskustella yhteisestä tulevaisuudesta. Joskus saatamme vitsillä heittää "sitten joskus kun meidän häät on.." tms. Valitettavasti en niitä enää ota kovin vitsinä..
Vällyjenkään alla ei ole tapahtunut aikoihin mitään, ja sekin käy itsetunnolle.
En tiedä miten tässä jatkaa.. mietin kovasti, miten ottaa puheeksi, mikä meidän tilanne on ja miten jatkaa. Mietin olemmeko vain nyt turvassa tässä tilanteessa, "kaikki" on hyvin, niin kauan, kunnes -kissa nostetaan pöydälle-.. Kertokaa kokemuksianne, jos olette joskus parisuhteessanne kuin "junnanneet" paikallaan.. tai vinkkejä, kuinka eteen päin..
Kerronpa vähän tilanteestani.
Olemme pian kolme vuotta olleet mieheni kanssa, ylä- ja alamäkiä tässä suhteessa on riittänyt. Emme asu (vielä-kään) saman katon alla. Opiskelen ja mieheni on työelämässä, asumme eri paikkakunnilla, tosin paikkakuntien välimatka on hyvin lyhyt, ei siis mikään kaukosuhde, vaikka välillä tuntuukin siltä..
No, tilanne on kuitenkin se, että meillä ei enää tunnu olevan yhteistä aikaa. Mieheni päivät täyttyvät työnteolla, ja aika kotona menee nukkuessa. Joudumme suunnittelemaan yhteisen ajan, joka on stressaavaa! Ja huomaan, että luovun omista menoistani sen takia, että ehtisimme välillä nähdä..
Itselläni tuntuu jo pieni ikäkriisikin painavan, haluaisin perustaa perheen tai no, edes muuttaa saman katon alle. Tuntuu, ettemme enää uskalla edes keskustella yhteisestä tulevaisuudesta. Joskus saatamme vitsillä heittää "sitten joskus kun meidän häät on.." tms. Valitettavasti en niitä enää ota kovin vitsinä..
Vällyjenkään alla ei ole tapahtunut aikoihin mitään, ja sekin käy itsetunnolle.
En tiedä miten tässä jatkaa.. mietin kovasti, miten ottaa puheeksi, mikä meidän tilanne on ja miten jatkaa. Mietin olemmeko vain nyt turvassa tässä tilanteessa, "kaikki" on hyvin, niin kauan, kunnes -kissa nostetaan pöydälle-.. Kertokaa kokemuksianne, jos olette joskus parisuhteessanne kuin "junnanneet" paikallaan.. tai vinkkejä, kuinka eteen päin..
Vastaukset 2
Vanhimmat
No itse samassa tilanteessa useampi vuosi takana mutta edelleen asutaan erillään.. Tietenkin sitä naisena miettii perhettä ja yhteistä tulevaisuutta onko sitä ollenkaan.. Hyvin kirjoitit kunnes kissa nostetaan pyödälle.. mies sanoo ettei tiedä mitä haluaa.. Tietenkin voisi jatkaa eteenpäin mutta kuitenkin haluaisi ehkä tämän ihmisen kanssa yhteistä elämää ja muuta niin ei se eteenpäin meneminen niin helppoa ole todellakaan.. että tiedän tunteesi todellakin kun ei tiedä mennäkö vai vielä yrittää? Mutta et ole näiden ajatusten kanssa yksin..niin että sitä on varmaan itse tehtävä ratkaisut jossakin vaiheessa jos toisesta ei löydy sitä mitä itse haluaa vaikka tuntuu tietyllä tavalla itsestä ainakin pahalta ajatukselta..
Miksi te ette muuta yhteen..? mistä löydätte yhteisen ajan, ja tarviiko teidän suunnitella näkemisiä, vai onko itsestään selvää, milloin näette ja olette toisenne kanssa?
Haluaisin myös niin jatkaa tämän ihmisen kanssa yhteistä elämää, kun sitä on jo niin pitkään takanakin päin. Ehkäpä sitä on niin tottunut tilanteeseen..