Petinkö?

Pakko saada tämä asia vuodatettua pois sydämeltä tänne, koska ystävilleni en voi kertoa. Elis siis, menimme ystävieni kanssa baariin ja siltä menimme yhden ystävän luo jatkoille. Noh, olin baarissa jo ajatellut kuinka mukava yksi ystävistäni on ja kerroin parhaalle ystävälleni, että yrittäisin tätä yhtä, jos en olisi varattu.
Makoilimme sohvalla tämän Yhden kanssa ja kätemme osuivat yhteen. Aloimme hyväillä toistemme käsiä mielestäni jotenkin eroottisesti. Laitoin pääni Hänen syliinsä ja jatkoimme tätä hyväilyä. Jossain vaiheessa tämä Yksi alkoi hyväillä rintojani ja kaulaani ja kiihotuin siitä. Tämän pidemmälle emme uskaltaneet mennä, koska talossa oli muitakin.
Ja nyt en saa tätä yhtä pois ajatuksistani. Asun yhdessä poikaystäväni kanssa ja hän on lähes koko ajan töissä ja kun on kotona, ei huomio minua tarpeeksi, tuntuu, etten minä kiinnosta häntä enää ollenkaan. Parisuhteemme on ennenminkin ystävyyssuhde, rakastan häntä ja niin kauhealta kun tämä tuntuukin myöntää, niin en ole kiihottunut hänestä pitkään aikaan vaikka kuinka haluaisin. Mitä te tekisitte minun asemassani?
7947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

olet varmaan aika nuori :) , et sinä mitään pettänyt ole, tuollaista sattuu. Ole ihan rauhassa.

Äänestä

Jos koet syyllisyyttä tekemisistäsi, olet pettänyt avopuolisoasi.
Ihan typerää edes altistaa itseään tilanteelle, että makoilee tiiviisti ihastuksensa vierellä.
Olisit varmasti itse riemuissasi, jos avopuolisosi makoilisi ihastuksensa kanssa ja hyväilisi häntä kiihottavasti.
Taidat olla aika nuori. No, elämä opettaa ajan kanssa.

Äänestä

hankkiudu tuollaisiin tilanteisiin vaan jos rakastat poikaystävääsi pysyttelet erossa moisista tilanteista, muussa tapauksessa otat eron ja sen jälkeen lähdet jahtaamaan uutta, mutta muista ei se ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolellla.
Sielläkin törmätään arkeen.

Äänestä

sinun olisi kannattanut hoidella ystäväsi suulla tai sitten B-rapun kautta niin sitten olisit saanut tietää tunteesi tarkemmin (eihän se ole pettämistä). Kuka ties siinä oli elämäsi vastakappale jonka päästit käsistäsi?

Äänestä

Voi vittu kyllä tähän mailmaan mahtuu näitä tyhmiä ihmisiä...

"Tämän pidemmälle emme uskaltaneet mennä, koska talossa oli muitakin."

Ja sit kysytään jossain vitun netti palstalla, petinkö? Lol.

Ei kyllä sunkaan pääkopassa taida paljon liikkua? Tee itsellesi ja 'poikaystävällesi' palvelus ja kerro tapahtuneesta tai jätä se että saat juosta sen munan perässä vapaasti.

Äänestä
  • Se että kuvaat tilannettaa niin että olisitte menneet pidemmälle siinä tapauksessa että olisitte olleet ihan kahden kesken, kuvastaa että sinä et ole oikea nykyiselle poikaystävällesi (iästä huolimatta). Mutta älä kerro hänelle totuutta, sillä vaikka se saattaisi helpottaa sinun omantunnontuskaasi, se saattaa (varsinkin koska kyseessä on melko nuori mies/poika) aiheuttaa traumoja, riittämättömyyden tunnetta ja luottamus ongelmia. Kerro mielummin että koska olette niin paljon erossa sinusta tuntuu että sun tunteet on hiipuneet ja tuntuu että on aika jatkaa eri suuntiin.

    Toisekseen, se mitä kutsutaan pettämiseksi on ihan jokaisen itse määriteltävissä, mutta musta toi että joku toinen hieroo sun rintoja (niin että sä sen oot sallinut) ON musta pettämistä.

    Minä ainakin pistäisin eukon samantien pihalle, jos tyttöystävä joskus tollasta paljastais

    Jos et enää kiihotu tästä nykyisestäsi niin eikö sekin ole jo merkki että on aika jatkaa matkaa (älä muuten mene tuotakaan paljastamaan). Kyllä valkoinen valhe on paljon parempi kuin se että omatuntosi saa vapautuksen ja toisen omakuva tuhotaan.

    Äänestä

  • Palvelus molemmille kirjoitti:

    Se että kuvaat tilannettaa niin että olisitte menneet pidemmälle siinä tapauksessa että olisitte olleet ihan kahden kesken, kuvastaa että sinä et ole oikea nykyiselle poikaystävällesi (iästä huolimatta). Mutta älä kerro hänelle totuutta, sillä vaikka se saattaisi helpottaa sinun omantunnontuskaasi, se saattaa (varsinkin koska kyseessä on melko nuori mies/poika) aiheuttaa traumoja, riittämättömyyden tunnetta ja luottamus ongelmia. Kerro mielummin että koska olette niin paljon erossa sinusta tuntuu että sun tunteet on hiipuneet ja tuntuu että on aika jatkaa eri suuntiin.

    Toisekseen, se mitä kutsutaan pettämiseksi on ihan jokaisen itse määriteltävissä, mutta musta toi että joku toinen hieroo sun rintoja (niin että sä sen oot sallinut) ON musta pettämistä.

    Minä ainakin pistäisin eukon samantien pihalle, jos tyttöystävä joskus tollasta paljastais

    Jos et enää kiihotu tästä nykyisestäsi niin eikö sekin ole jo merkki että on aika jatkaa matkaa (älä muuten mene tuotakaan paljastamaan). Kyllä valkoinen valhe on paljon parempi kuin se että omatuntosi saa vapautuksen ja toisen omakuva tuhotaan.

    Kyllä tuon voi jo pettämiseksi laskea jos et ole kieltäytynyt rintojen hieroilusta yms...
    Oliko kenties työkavereita nuo ystäväsi??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekaisinolevanainen kirjoitti:

Pakko saada tämä asia vuodatettua pois sydämeltä tänne, koska ystävilleni en voi kertoa. Elis siis, menimme ystävieni kanssa baariin ja siltä menimme yhden ystävän luo jatkoille. Noh, olin baarissa jo ajatellut kuinka mukava yksi ystävistäni on ja kerroin parhaalle ystävälleni, että yrittäisin tätä yhtä, jos en olisi varattu.
Makoilimme sohvalla tämän Yhden kanssa ja kätemme osuivat yhteen. Aloimme hyväillä toistemme käsiä mielestäni jotenkin eroottisesti. Laitoin pääni Hänen syliinsä ja jatkoimme tätä hyväilyä. Jossain vaiheessa tämä Yksi alkoi hyväillä rintojani ja kaulaani ja kiihotuin siitä. Tämän pidemmälle emme uskaltaneet mennä, koska talossa oli muitakin.
Ja nyt en saa tätä yhtä pois ajatuksistani. Asun yhdessä poikaystäväni kanssa ja hän on lähes koko ajan töissä ja kun on kotona, ei huomio minua tarpeeksi, tuntuu, etten minä kiinnosta häntä enää ollenkaan. Parisuhteemme on ennenminkin ystävyyssuhde, rakastan häntä ja niin kauhealta kun tämä tuntuukin myöntää, niin en ole kiihottunut hänestä pitkään aikaan vaikka kuinka haluaisin. Mitä te tekisitte minun asemassani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu