Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Lehmän paasto alkoi tänään

lemänä on kiva olla

Hiljaa hiipien on mielessä käynyt paaston aloittaminen jo vuosia. Vuodessa on lihottu 15 kiloa, kun lopetin tupakoinnin, aloin seurustelemaan ja istun illat koulunpenkillä päivätyön lisäksi. Joulun ruokatavat meni täysin överiksi ja mahan toiminta tuntui lakkaavan täysin. Siirryin joulun jälkeen vähähiilihydraattiselle ja se vähän helpotti turvonnutta oloa. Kevensin ruokavaliota reippaasti, mutta tukeolo oli silti. Siispä mielenhallintaa ja kehon puhdistusta kokeilemaan ja eilen ostin Vogelin 5:n päivän kuurin. Nielasin Glaubersuolan (YÄÄÄÄÄÄÄKKKKK PTHUI) eilein illalla ja tänä aamuna jotain tuli ulos, mutta ettäkö koko suoli? Ehkä 1/12 osa (näin huono suoleni toiminta on ollut lapsesta lähtien, vessassa kerran viikkoon). Iloinen yllätys oli yrttitee joka oikeasti on melko hyvää enkä kaipaa hunajaa joukkoon. Kahvinpentelettä tulee ikävä tämän viikon osalta. Katsellaan nyt kuinka tämä tehoo, toiveena on väsymyksen poisto, suoliston puhdistus ja parempaan ruokavalioon pääsy. Mehuja en ole viellä maistanut joten katsotaan tekeekö mehujen maku paastosta mahdottoman.

13

542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omat mehut

      Voit myös itse keitellä kasvisliemiä niistä kasviksista ja juureksista joista pidät (porkkana, paprika, sipuli, parsakaali?) Mausta, miten haluat, varo piilosuolaa.
      Siivilöi tai poimi kasvikset lopuksi pois kattilasta ja vaikka pakasta myöhempää käyttöä varten. Nyt sinulla on maistuvaa, lämmintä lientä litkittäväksi. Saat vitamiineja ja suojaravinteita.

      Kannattaa makoilla ja lueskella paljon, sillä olo ja mieli on herkkä. Haitko kirjastosta jo paastokirjoja? Samoin rauhalliset kävelylenkit tekevät hyvää.
      Älä huolehdi laiskasta suolesta, jos se on normaaleillakin syömisillä noin hidas. Jos vähennät jatkossakin hiilareita, syöthän tarpeeksi kasviksia ja keittoja, sillä kuidut ovat tarpeen etenkin laiskalle vatsalle.
      Iloa ensimmäiseen paastoon. Itse paastosin 10 vrk vedellä ja omilla kasvisliemillä. En syö lihaa, enkä juo kahvia ja oireeni olivatkin lievempiä kuin näitä käyttävällä miehelläni (hän paastosi samoilla eväillä 7 vrk) Olimme ja olemme molemmat normaalipainoisia. Kokemuksesta on jo useampi vuosi, mutta olen alkanut taas suunnitella uutta paastoa. Haluan vain löytää sopivan hetken sille, sillä tahdon nauttia myös itseni kuuntelusta ja rauhoittumisesta.

      Paasto on oiva tapa myös kuunnella omia toiveita ammatillisesti, sosiaalisten suhteiden osalta ja itsensä kehittämisen kannalta.

      • lehmänä on kiva olla

        Kiitos vastauksesta :). Tuota itse tehtyä kasvislientä vähän mietinkin josko tekisi. Nyt on ensimmäiset mehut nielty, melko karmeita tököttejä, mutta tuo kasvisliemi oli ihan hyvää ja edelleen yrttitee maistuu. Ihan hyvillä mielin tässä tämä päivä on onneksi alkanut. Täytyy kävellä hieman, koirien kanssa se onnistuu hyvin. Tuo laiska suoli on ollut kyllä todella iso ongelma joten siksikin toivon, että tästä jotain apua olisi, ainakin kerrankin saisin koko hela hoidon tyhjäksi hetkeksi.
        Nyt on päivällä toiminut tuo suola jonkun verran ja vessassa normaalia useammin, mutta ei sieltä paljoa kamaa tunnu tulevan, ottaen huomioon, että viimeksi kävin torstaina vessassa, nyt on sunnuntai ja paaston aloitin vasta tänään. Paastokirjoja en ole hakenut, mulla ei ole mitään rauhottumismahdollisuuksia tämän paaston aikana eikä oikein koko keväänä. Käyn illat koulussa ja päivät töissä. Ajattelin kuitenkin hieman rauhallisemmin ottaa tulevan viikon ja touhuta vähän hitaampaan tahtiin.
        Itsetutkiskelua ajattelin kyllä pitää ja meinaan hemmotella itseni piloille ensiviikolla mm. kylpylään voisin mennä vaikkapa perjantaina, kun ei ole kouluakaan :).


    • lehmänä on hyvä olla

      Olo hyvä ja rauhallinen. Tosin miehen tehdessä kananmunia olisin niin halunnut nappasta yhden. Mehut ei mieltäylentävän makusia, kuten epäilin, rypälemehu ihan jees, tomaattimehu taasen..'puistatus' .
      Yrttitee on niin hyvää, että sen voisin ottaa ihan arkikäyttöönkin. Hunajaa saisi lisätä, mutta ei tuo tartte. On ihan hyvää ilmankin. Koirien kanssa on tänään kävelty suht rauhalliseen tahtiin 1 1/2h ja kohta yöpuulle. Ensimmäinen suolihuuhtelu takana. Ei se onneksi ollut niin epämiellyttävää mitä ajattelin..

    • lehmänä on kiva olla

      Mä luulin olevani semmoinen stara, että tiedän mitä nälkä on (lapsuus mennyt alkoholistiäidin kanssa joten ainoa ruoka saattoi olla kouluruoka ja viikonloppuisin sitä mitä kaapista löytyi, välillä ei mitään), mutta HUI. Viime yönä näin semmoista unta, että mun edessä oli kaksi ruisleivänpalaa. IHANAA JÄLKIUUNILEIPÄÄ, voita päällä ja juustoa ja mä mässäsin. Aamulla oli semmoinen olo, että voi ketura mitä menin tekemään, pilasin paastoni. Ihan järjetön vilu oli illalla nukkumaan mennessä ja NÄLKÄ!!! Sitä oikein odotti, kun sai aamulitkun eteensä ja teetä..aamu pelastettu. Muuten ihan jees olo. Ei heikota eikä mitään muutakaan. Oikeastaan olo on aamuun nähden ihan pirtsakka :)

      • xez

        Täällä myös Vogelin paastolla 1.päivää. Paasto on mulle toinen, samoilla mehuilla paastosin myös viime keväänä 5pv (tuloksena 4-5 kilon pudotus). Glaubersuolan otin eilen illalla ja se toimi parin tunnin sisällä (viime kerralla meni varmaan 7 tuntia ja vietin yön vessassa). Suolihuuhtelut tein viime kerralla aamuin illoin, enkä kärsinyt ollenkaan paasto-oireista (päänsärky, paha olo). Samoin aion menetellä nytkin.

        Mä tykkään kaikista muista mehuista, paitsi porkkanamehusta (ostin viime vuonna 2 pulloa tomaattimehua sen sijaan). Ja Molkosan on ihan karseeta. (en ymmärrä kuinka sitä voidaan suositella "raikkaaksi janojuomaksi") Yritän kuitenkin ainakin alkupäivinä ottaa tuon 1rkl veteen sekoitettuna. Viime kerralla taisin ottaa 3 kertaa. Tomaattimehun mä oon lämmittänyt, ja lusikoinut keiton tapaan. En ole edes yrittänyt maistaa sitä kylmänä. Lisään tomaatti"keittooni" ja kasvisliemeen myös joitain mausteita (paprikajauhe, yrtit), mutta en tietenkään suolaa.


      • lehmänä on kiva olla
        xez kirjoitti:

        Täällä myös Vogelin paastolla 1.päivää. Paasto on mulle toinen, samoilla mehuilla paastosin myös viime keväänä 5pv (tuloksena 4-5 kilon pudotus). Glaubersuolan otin eilen illalla ja se toimi parin tunnin sisällä (viime kerralla meni varmaan 7 tuntia ja vietin yön vessassa). Suolihuuhtelut tein viime kerralla aamuin illoin, enkä kärsinyt ollenkaan paasto-oireista (päänsärky, paha olo). Samoin aion menetellä nytkin.

        Mä tykkään kaikista muista mehuista, paitsi porkkanamehusta (ostin viime vuonna 2 pulloa tomaattimehua sen sijaan). Ja Molkosan on ihan karseeta. (en ymmärrä kuinka sitä voidaan suositella "raikkaaksi janojuomaksi") Yritän kuitenkin ainakin alkupäivinä ottaa tuon 1rkl veteen sekoitettuna. Viime kerralla taisin ottaa 3 kertaa. Tomaattimehun mä oon lämmittänyt, ja lusikoinut keiton tapaan. En ole edes yrittänyt maistaa sitä kylmänä. Lisään tomaatti"keittooni" ja kasvisliemeen myös joitain mausteita (paprikajauhe, yrtit), mutta en tietenkään suolaa.

        Tuo Molkosan on kyllä pahinta noista kaikista litkuista, mutta sitkeesti sen alas vetelin. Mä olen tehnyt suolihuuhtelun vain iltaisin eikä ole oireita ollut. Sen takia teen vain iltaisin, kun mun alakerta on herkästi ärtyvää sorttia joten vältän ylimääräistä ronklaamista. Kaikkea kamaa siellä tuntuu olevan joten pikku hiljaa poistuu. En myöskään tyrkkää sitä koko määrää suolistoon, vaan teen sen verran, kun tuntuu hyvälle. Eilinen päivä ensimmäistä kertaa ei ollut nälkä. Olo eilen oli vähän nuutunut, mutta hyvä ja ennen kaikkea RAUHALLINEN ja STRESSITÖN. Mietin tässä jo, että milloin viimeksi oloni on ollut rauhallinen? En stressaa mistään vaikka koulussa on paljon tekemsitä ja töissä haasteellisia hommia. Annan kaiken soljua omalla painollaan, mikä on uutta mulle. Eilen kaikki tuoksut tuntui ihanille, haistoin heti, jos josssain tehtiin ruokaa, konditorian ohi käveleminen oli päivän juhlahetki, mutta ei tehnyt mieli mennä syömään, vain haistelemaan :). Eilen kävin koirien kanssa tunnin lenkin ja saunoin hetken. Näin levollisesti en ole nukkunut vuosiin ja aamulla heräsin pirteänä. Siis summa summarum. Kokemus tästä paastosta ekalta päivältä oli melko karmea, toinen päivä menetteli, mutta tämä kolmas päivä lyö lukkoon sen, että jatkossakin aion toteuttaa vastaavanlaisen, viimeistään keväällä.
        Hajuaisti mulla on herkentynyt niin paljon, että tänään junassa matkustaessa pari viereeni istunutta rouvaa haisi kaamealle hajuvesinensä. En yhtään ihmettele hajuste herkkien ihmisten vaikeuksia, kun itse olen kaikkea muuta, kuin hajusteherkkä ja tänään tuntui nokkaan pahalle :/
        Muuten olo on virkeä ja jotenkin euforinen, ennen kaikkea rauhallinen.

        Kiitos vinkistä lämmittää noita mehuja, en tullutkaan ajatelleeksi tätä mahdollisuutta :D


    • lehmänä on kiva olla

      Eilen oli melko ok päivä. Illalla tuntui kunto loppuvan kesken. Ne harvat fyysiset työt joita joudun töissä tekemään tuntuu raskaille jäsenissä. Illan opiskelussa jaksoin melko hyvin, mutta junamatka iski tajuntaan kuin häkä. Illalla kotiin päästyäni tein suolihuuhtelun ja venyttelin lihakseni. Paastotee nokan eteen ja nukkumaan. Taas näin villiä unta, suutelin eminemiä pöntöllä ja valmistin lihamureketta yömyöhään vieraita varten XD. Tänään minusta tuntuu, että haisen pistävämmälle, toisaalta muut ei kuulemma huomaa. Huomenna illalla tämä rääkki on ohi, haaveilen jo ensimmäisestä ateriastani. Mehut alkaa tökkimään rankastikkin ja tuo liemi, päiväni kohokohta, maistuu jo yksitoikkoselle. No huominen enään. Ensimmäisenä ateriana aion syödä aamupalaksi raastetun omenan ja päivälliseksi porkkanaraastetta raejuuston kera..."kuolaa"..
      Muutoin olo on kevyt ja suht pirteä :)

      • martinam

        Hei! Olen itsekin kiinnostunu paastoamisesta.
        Mitkä oli lähtömitat ja paljonko tippui painoa?


      • lehmänä on kiva olla
        martinam kirjoitti:

        Hei! Olen itsekin kiinnostunu paastoamisesta.
        Mitkä oli lähtömitat ja paljonko tippui painoa?

        Heissan. En katsonut painoani, kun aloitin paaston. Aloitin paaston terveyssyistä. Pakin toiminta sekosi lihotessa ja tupakan polton lopetuksessa ja siihen etsin vastausta. Uskoisin, että lähtöpaino huiteli ehkä siinä 86:n tienoilla. Voin punnita itseni ylihuomenna jahka paasto on ohi. Laihdutus ei kuitenkaan ollut se syy, vaan ajattelin tämän puhdistautumisen olevan lähtölaukaus terveellisempään ruokakulttuuriin :).


      • xez
        lehmänä on kiva olla kirjoitti:

        Heissan. En katsonut painoani, kun aloitin paaston. Aloitin paaston terveyssyistä. Pakin toiminta sekosi lihotessa ja tupakan polton lopetuksessa ja siihen etsin vastausta. Uskoisin, että lähtöpaino huiteli ehkä siinä 86:n tienoilla. Voin punnita itseni ylihuomenna jahka paasto on ohi. Laihdutus ei kuitenkaan ollut se syy, vaan ajattelin tämän puhdistautumisen olevan lähtölaukaus terveellisempään ruokakulttuuriin :).

        Täällä 3.päivä käynnissä ja mukavasti menee. Eilen oli vähän nälkä, mutta otin sitten pari tl hunajaa ja se auttoi. Eilisestä paino on pudonnut kilon :) Odottelen jo kovasti lauantaita, jolloin aijon kans aloittaa omenalla ja sitten lounastaa porkkanaraasteella kera anasmurskan ja raejuuston. Illalla ehkä jotain kasviskeittoa. Paaston suurinta hupia on jälleen suunnitella, mitä syö sitten, kun taas saa... En sentään ole ottanut keittokirjoja iltalukemiseksi niinkuin viimeksi, mutta netin reseptejä selaillut ja katsellut ruokaohjelmia.

        Paaston alkaessa 59,2kg/163cm, Aloituspainosta n. 3 kiloa oli joulun ja Tammikuun mässäilyn tulosta. Nyt 56,6kg eli -2,6kg 3. päivässä. Aijon paastota 5 päivää niinkuin viimeksikin. Viime keväänä 5 päivän aikana lähti 4,5kg. (60,5:sta 56 kiloon) Sen jälkeen olen onnistunut pysymään 56kg:ssa aina välillä, sitten taas sahannu 56-58kg väliä. Parhaimmillaan painoin 56-56,6kg n.3kk ajan viime syksynä.


      • lehmänä on kiva olla
        xez kirjoitti:

        Täällä 3.päivä käynnissä ja mukavasti menee. Eilen oli vähän nälkä, mutta otin sitten pari tl hunajaa ja se auttoi. Eilisestä paino on pudonnut kilon :) Odottelen jo kovasti lauantaita, jolloin aijon kans aloittaa omenalla ja sitten lounastaa porkkanaraasteella kera anasmurskan ja raejuuston. Illalla ehkä jotain kasviskeittoa. Paaston suurinta hupia on jälleen suunnitella, mitä syö sitten, kun taas saa... En sentään ole ottanut keittokirjoja iltalukemiseksi niinkuin viimeksi, mutta netin reseptejä selaillut ja katsellut ruokaohjelmia.

        Paaston alkaessa 59,2kg/163cm, Aloituspainosta n. 3 kiloa oli joulun ja Tammikuun mässäilyn tulosta. Nyt 56,6kg eli -2,6kg 3. päivässä. Aijon paastota 5 päivää niinkuin viimeksikin. Viime keväänä 5 päivän aikana lähti 4,5kg. (60,5:sta 56 kiloon) Sen jälkeen olen onnistunut pysymään 56kg:ssa aina välillä, sitten taas sahannu 56-58kg väliä. Parhaimmillaan painoin 56-56,6kg n.3kk ajan viime syksynä.

        Niin ne mehupullot hupenevat, paastoteet on lähestulkoot juotu, yksi ihana pussi jäljellä enään, voi nyyh. Tänään ajattelin jo aloittaa illalla herkuttelun, meinaan valmistaa paastoteen sijasta joko vihreää teetä limellä tai sitten joululahjaksi saamaani valkoista teetä XD. Olo on ollut koko paaston ajan hyvä, päivittäiset rutiinit olen jaksanut työ- ja koulukiireistä huolimatta (aamulla klo 7 junaan, klo 8-9 aikaan töihin, kouluun klo 17 ja koulusta pois 20-20:30 ja takasin junaan. Kotona n. klo 22:00 eli päivät on pitkiä ja työntäyteisiä). Suolihuuhtelu on ollut melko varauksellista, enkä ole koko satsia suoleeni tyrkännyt. Eilen sieltä ei tullut mitään ulos joten päätin, että tänään en huuhtelua tee, sai eilinen huuhtelu olla vimeinen. Olen tämän viiden päivän aikana oppinut paljon itsestäni ja omasta suhtautumisestani ruokaan, suhtautumisestani itseeni ja ympäristöön. Oppimisprosessin aikana olen tajunnut, kuinka prinkkalassa syömiseni onkaan ollut vaikka luulin keventäneeni ruokavaliota joulun jälkeen. Vain yksi ateria päivässä ei ole viisasta ja toinen ateria illalla klo22 ? Ei ihme, että pakki sekasin, aamiaiseksi pelkkä kahvi..hohhoijakkaa. Nyt on suunniteltu tarkkaan, että aion syödä kiireettömän aamupalan, hyvän ravinteikkaan kasvispitoisen lounaan töissä ja ennen kouluun menoa otan töihin evääksi vaikka salaatin, keiton, raasteen, tmv. päivälliseksi. Ehdottomasti alan toteuttaa suosiolla kunnon ateriarytmiä.

        Heh, ruokaunet jatkuu, viimeyönä pilasin viimeisen päiväni syömällä hampurilaisaterian XD


    • lehmänä on kiva olla

      Olen todella iloinen ja pirteä. Koulussa oli erittäin haastavia laskuja ja pääni toimi, kuin partaveitsi, 3 tuntia illalla tykitystä laskujen merkeissä :). Huomista ateriaa olen suunnitellut huolella, aion aamiaiseksi nauttia sokeroimattoman kylmäpuristetun karpalomehun veteen laimennettuna (sairastin syksyllä munuaisaltaantulehduksen joten siksi tätä juon) ja varmaan tuon yökkömolkosaanin, ihan vain pihinä ihmisenä pulloa ei pois heitetä, vaan käytetään. Lisäksi ajattelin kokeilla syödä omenan. Lounaaksi suunnittelin käyttää tuota kasvislientä hyväkseni samassa suhteessa, kuin paastossa, mutta korvaan mehun porkkana-raejuustoraasteella. Päivälliseksi varmaan myös jotain salaattia tuon kasvisliemen kanssa. Välipaloina vetäsen varmaan hedelmää, jugurttia tai teetä. Mä olen kuulkaas funtsinut tätä niin tarkkaan, että on ihan höynä olo XD. Tilasin jopa kirjastosta Antti Heikkisen kirjan joka koskee ravintoa ja vhh pohjaista ruokaa, katotaan nyt mikä on ominta mahan toiminnalle.

      Hyvillä mielin tässä naureskelen, eilen muut oli lähteneet töistä ja itse jäin odottamaan koulun alkua. Työkaverini oli ottanut ruokalasta evääksi päärynän ja jättänyt sen työpöydälleen itse lähdettyä töistä. Ihailin tuota jumalaista herkkua, sen kaunista pyödeän epämääräisen soikeaa muotoa ja vihreän rusehtavaa väriä, TÄYDELLINEN IHANA PÄÄRYNÄ!! Oli lähellä, etten nappassut sitä XD

      • lehmänä on kiva olla

        ..mutta en usko sen olevan pysyvää, kuten sanottu, päätin tätä kautta yrittää saada eväät oikeanlaiseen syömätottumukseen ja sen löytämiseen, sekä pakkini uudelleen elvytykseen. Olo hieno enkä malta odottaa ensimmäistä omppuaamiaistani :).
        Sannoopi adios amigos tämä lehmä, kiittää ja kumartaa ja tekee saman keikauksen taas vuoden päästä :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      87
      2305
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      51
      1997
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      89
      1837
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1562
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1432
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1390
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1351
    Aihe