Anteeksianto

Ajattelin kirjoittaa miten minä ymmärrän anteeksiannon.

Ensinnäkin se että antaa anteeksi ei tarkoita sitä että hyväksyisi toisen tekemän pahan teon, tai että pahantekijä voisi vapautua vastuusta.
Anteeksinantoon ei yleensä tarvita toista osapuolta. Se on sisäinen prosessi.

Minulle anteeksianto tarkoittaa
-kostonhalusta lupumista
-sitä etten ajattele pahaa tapahtunutta jatkuvasti
-ja luottamusta siitä että karma tai Jumaluus huolehtii kyllä elämän oikeudenmukaisuudesta

Ennen aina kelasin mielessäni uudestaan ja uudestaan ikäviä asioita. Mutta se oli turhaa. En voi menneille mitään. Saan ajattelusta vain pahan mielen ja sitä kautta pahantekijä tavallaan pystyy aiheuttamaan minulle jatkuvasti samaa tuskaa. Ja uskon nykyään Jumaluuden oikeudenmukaisuuteen. Kyllä pahantekijät tässä tai jossain toisessa elämässä joutuvat tilille teoistaan. Minun ei tarvitse suunnitella kostoa.
Tietenkään asioita ikinä ei unohda, mutta olen tavallaan vapautunut niistä.

Jos itse olen tehnyt virheitä, niin jos voin, yritän korjata tilanteen. Kadun ja parannan tapani. Luotan Jumaluuden armollisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, niin jos teoistani seuraa karmaa, niin hyväksyn sen.

Toivottavasti ajatuksistani on apua. Tiedän, anteeksianto ei ole helppoa.
2706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän se aina helppoa ole. Ehkä se itselle anteeksi antaminen on oikeastaan vaikeampaa kuin toiselle anteeksi antaminen. Siellä missä on ihmisiä niin siellä on ja tulee aina olemaan erimielisyyksiä. Tunteet saa joskus sanomaan asioita ehkä turhankin jyrkästi. Kaikki me teemme virheitä ja se on osa ihmisenä olemista. Virheistä pitää ottaa opiksi koska muutenhan tässä kaikessa ei olisi mitään järkeä. Kipeistäkin asioista pitää olla rehellinen ja vain näin pääsee vapauttavaan tilaan missä anteeksianto onnistuu. Tämä oli minun ajatukseni siitä mitä kirjoitit. Kiitokset sinulle.

Äänestä

kiitos niistä!

Ja sitten kun vielä osaisi ne toteuttaakin.

Mulla tällä hetkellä vaikein kohta on ajattelu: tiedän, että mun pitäisi lakata ajattelemasta pahaa. Mun kohdalla se paha on avioero, joka seurasi, kun puoliso ensin petti ja sitten jätti... kauhea raivo iskee vieläkin välillä, kun erehdyn miettimään liittomme viimeistä vuotta.

Toinen vaikea kohta on sen myöntäminen, etten itsekään ollut mikään mrs. täydellisyys siinä liitossa. En pettänyt, mutta lakaisin maton alle ja tietyssä mielessä teeskentelin/näyttelin. Piilottelin tunteitani. Minä joka pidän rehellisyyttä tärkeänä... Äh. Huokaus. Ja liittoa ei saa enää ehjäksi, täytyy vaan yrittää olla viisaampi ja rohkeampi muiden ihmisten kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämästä oppinut kirjoitti:

Ajattelin kirjoittaa miten minä ymmärrän anteeksiannon.

Ensinnäkin se että antaa anteeksi ei tarkoita sitä että hyväksyisi toisen tekemän pahan teon, tai että pahantekijä voisi vapautua vastuusta.
Anteeksinantoon ei yleensä tarvita toista osapuolta. Se on sisäinen prosessi.

Minulle anteeksianto tarkoittaa
-kostonhalusta lupumista
-sitä etten ajattele pahaa tapahtunutta jatkuvasti
-ja luottamusta siitä että karma tai Jumaluus huolehtii kyllä elämän oikeudenmukaisuudesta

Ennen aina kelasin mielessäni uudestaan ja uudestaan ikäviä asioita. Mutta se oli turhaa. En voi menneille mitään. Saan ajattelusta vain pahan mielen ja sitä kautta pahantekijä tavallaan pystyy aiheuttamaan minulle jatkuvasti samaa tuskaa. Ja uskon nykyään Jumaluuden oikeudenmukaisuuteen. Kyllä pahantekijät tässä tai jossain toisessa elämässä joutuvat tilille teoistaan. Minun ei tarvitse suunnitella kostoa.
Tietenkään asioita ikinä ei unohda, mutta olen tavallaan vapautunut niistä.

Jos itse olen tehnyt virheitä, niin jos voin, yritän korjata tilanteen. Kadun ja parannan tapani. Luotan Jumaluuden armollisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, niin jos teoistani seuraa karmaa, niin hyväksyn sen.

Toivottavasti ajatuksistani on apua. Tiedän, anteeksianto ei ole helppoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu