Onko niin

vaikeaa uskoa, että kaikki petetyt eivät halua tietoa tapahtuneesta "kylän akoilta"..?

Palstan "yleisen hengen" huomioon ottaen herää välittömästi epäillys, olenko ollenkaan se, mitä sanon olevani = petetyn ystävän asialla - vai kenties varuillaan oleva kakkonen. No, aivan sama, kirjoitan kuitenkin.
Ystäväni sai jokin aika sitten kirjeen, jossa anonyymisti kerrottiin, että miehellään on parikin "naisseuralaista" työmatkoilla. Jotain summittaisia aikoja ja paikkoja esitettiin ym. Ystävälläni on pitkään ollut tällainen epäillys - mutta on todennut, että kotona kaikki sujuu kuitenkin kitkattomasti ja mies on kaikin puolin ihan ok, joten hän antaa asian olla eikä halua edes tietää koko totuutta. Perheessä on pari kouluiän kahtapuolen olevaa lastakin, joten melkoinen myllerrys olisi tiedossa, jos lusikoita alettaisiin jakamaan - niin kuin kai kirjeen kirjoittajan "ajatus" oli. Ystäväni on nyt lähinnä närkästynyt siitä, eikö ihmisillä oikeasti ole muuta tekemistä kuin kytätä toisia ja puuttua heidän elämäänsä?

Samaa olen pohtinut... Olen minäkin muualta kuullut, että ystäväni miehellä saattaa olla "ystävätär", mutta päädyin lähestymään asiaa niin, että kautta rantain selvitin, mikä on ystäväni mielipide: haluaako, että asia sanotaan hänelle päin naamaa vai haluaako itse selvitellä asiansa tai olla selvittelemättä. Kun hänen kantansa kävi selväksi, nielin mutinat ja päätin, että vaikenen asiasta tyystin, en ota kantaa, vaikka joku minulta kysyisikin asiasta.
Asia on tietysti hyvin "kaksiteräinen"... Toki on ihmisiä, jotka nimenomaan haluavat tiedon pettämisestä saman tien ja keneltä vain... Mutta kyllä näillä "nimettömillä ilmiantajillakin" pitäisi silti olla sen verran ryhtiä, että ihan nimen kanssa asiansa kertoisivat - ja mieluummin tietysti niin, että ottaisivat etukäteen selvää, haluaako asianosainen kuulla heiltä yhtään mitään. Ystävääni häiritsee tällä hetkellä miehensä "retkeilyjä" enemmän se seikka, että miten paljon heidän asioitaan mahdetaan vatvoa "kylillä" ja älyävätkö ihmiset olla puhumatta lastensa aikana niin, ettei missään koulun välituntileikeissä joku tule hänen lapselleen sanomaan, että "äiti sanoi, että isälläsi on tyttöystävä".
Joten: kaikessa hyvää tarkottavaisuudessanne (tai toisilla se tuntuu kyllä olevan silkkaa pahansuopuuttakin): miettikää ennen kuin toimitte ja menette sekaantumaan vieraiden ihmisten elämään.
21945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kylillä puhutaan paljonkin salasuhteista. Osa tietää, jollekin salapari on jäänyt kiinni, osalle ystävistä jompikumpi on avautunut ja osa aavistelee ja on arvannut. Kiinnostava puheenaihe, sopivan kauhisteltava juoru, toisten elämän ruotiminen saa oman elämän näyttämään paremmalta. Itse aikaisemmassa liitossa salasuhteessa ollessani yllättävän moni joiden en olettanut tietävän tuli kertomaan omia mielipiteitään asiasta joka ei heille kuitenkaan mitenkään kuulunut. Kaikenlaista sai kuulla, moralisointia, neuvoja, uhkailuja, halveksuntaa, omia kokemuksia ja selkään taputuksia. Mutta kukaan ei koskaan vihjannut vaimolleni, ei edes hänen läheisimmät ystävänsä. Kertoo paljon tästä maailman menosta, vaikka mikä minä olen sanomaan.

Äänestä

Jos ei halua tietää ukkonsa reissuista, niin se kannattaa kyllä kertoa kaveripiirissä selvin sanoin ja hyvään ääneen etukäteen.

Äänestä
  • nythän olikin kyse siitä, että ystäväni sai kirjeen VIERAALTA ihmiseltä, ei keneltäkään kaveripiiriin kuuluvalta. Me muut kyllä tiedämme paikkamme tässä asiassa, ymmärsitkös?
    Kirjoitukseni tarkoitus oli tuoda julki ajatus siitä, että kannattaisikohan ihmisten vähäsen miettiä sitä, kaivataanko heidän "avuliaisuuttaan".

    Äänestä

  • -ystävä-- kirjoitti:

    nythän olikin kyse siitä, että ystäväni sai kirjeen VIERAALTA ihmiseltä, ei keneltäkään kaveripiiriin kuuluvalta. Me muut kyllä tiedämme paikkamme tässä asiassa, ymmärsitkös?
    Kirjoitukseni tarkoitus oli tuoda julki ajatus siitä, että kannattaisikohan ihmisten vähäsen miettiä sitä, kaivataanko heidän "avuliaisuuttaan".

    oliko kirje allekirjoitettu, pu.numerolla ja paluu osotteella merkitty vai nimetön.
    Voi "ystäväkin" kirjeitä lähetellä vieraalla nimellä tai tuntemattomana.

    Ilman muuta kannattaa huudella ympäriinsä ettei missään nimessä halua puolisonsa sivuhyppyjä(-suhteita tietää.

    Äänestä

  • -ystävä-- kirjoitti:

    nythän olikin kyse siitä, että ystäväni sai kirjeen VIERAALTA ihmiseltä, ei keneltäkään kaveripiiriin kuuluvalta. Me muut kyllä tiedämme paikkamme tässä asiassa, ymmärsitkös?
    Kirjoitukseni tarkoitus oli tuoda julki ajatus siitä, että kannattaisikohan ihmisten vähäsen miettiä sitä, kaivataanko heidän "avuliaisuuttaan".

    Ensin kirjoitat, että viesti tuli anonyymisti, nyt jo tiedät että sen kirjoitti vieras ihminen...

    Eipä tuollainen avuliaisuus ketään pitäisi haitata jos tilanne muka on tuo. Paitsi, jos tuntee itsensä kovin noloksi kun ymmärtää kaikkien näkevän tilanteen. Mua ainakin hävettäisi tosissaan, jos kaikki tietäisivät että oma mies käy paneskelemassa muita ja seurustelee muiden kanssa. Ei olisi mukava tunne hävitä muille naisille noin 6-0. Lisäksi tuollaista liitossa roikkujaa pidetään yleisesti tyhmänä reppanana ja hyväksikäytettävänä hölmönä. Tiedetään kyllä, miten ihmiset ovat ilkeitä ja naureskelevat tilanteelle selän takana.

    Tuota ystäväsi ei ilmeisesti haluaisi tietää. Kun kieltää kaiken, on helpompi olla. Aina voi uskotella itselleen, ettei mitään ole eikä kukaan tiedä asiasta... Tässäkin tapauksessa syyllinen tehtiin anonyymista vieraasta ihmisestä, vaikka syyllinen on joku aivan muu. Keino sekin selvitä kovista iskuista.

    Jos juttu on niin kuin kerroit, eli munan dippaaminen muissa naisissa ei vaimoa haittaa, niin miksi sitten se tieto kuitenkin haittaa? Taitaa kuitenkin olla pirun paha paikka.

    Äänestä

  • projisointia vaan kirjoitti:

    on niin vaikeaa ymmärtää..? Ystäväni kertoi minulle, että on tiedustellut kautta rantain kaveripiiriinsä kuuluvilta ko asiasta - ja saanut kaikilta kieltävän vastuksen tiedusteluunsa eli a. joko kirjeen kirjoittaja on vieras ihminen = tässä tapauksessa siis konkreettisesti ei-läheinen tai b. sitten porukassa on joku, joka valehtelee eikä uskalla myöntää, että kirjoitti kirjeen.

    Mitä pahaa sinusta on siinä, jos katsoo parhaaksi olla tietämättä asiasta? Joskus tieto tosiaan lisää tuskaa - ja ystäväni perusteli tämän juurikin noin: hän ei halua tietää, vaan haluaa jatkaa elämäänsä nykyisellään. Miksi ystäväni ei siis saisi olla nyreissään kirjeen kirjoittajalle? Hän hyväksyy sen mahdollisuuden, että miehellä on "liiton ulkopuolista toimintaa" eikä koe sen olevan hänen osaltaan uhka liiton jatkumiselle. Elämä on täynnä valintoja ja hänen valintansa on tämä. Nyt vain joku muu meni tekemään valintaa hänen puolestaan. Ja kuten tuolla aloituksessa kerroin: mukana tässä on myös kaksi lasta - koetko sinä korrektiksi toiminnaksi sen, että joku ulkopuolinen taho menee ronkkimaan heidänkin elämäänsä?

    Varmasti tämä on "sinälläänkin" ystävälleni paha paikka - miksi sitä vielä pitää ilkkua?

    Mistä kukaan voi tietää että joku haluaa elää mielikuvitusmaailmassa, eikä tässä todellisuudessa? Se että hänen miehensä on pettänyt, on fakta, eikä siitä tee yhtään vähemmän totta se että joku ei sitä halua uskoa. Kenenkään ei tarvitse alentua valehtelemaan eikä salailemaan, jos ei tee mieli, just siksi että meillä on sananvapaus, ja varsinkin totuuden puhumiseen on lupa kaikilla tässä maassa. Puuhamaassa elävä rouva pitäköön itse huolen siitä että totuuden verho ei hänelle raotu. Muut saavat puhua ja tehdä mitä haluavat. Helpommaksi kaikille hän tekisi asian jos kertoisi pettävälle miehelleen että hän saa tehdä mitä haluaa, sillä rouva ei aio sitä kuitenkaan uskoa.

    Äänestä

  • lupa puhua kirjoitti:

    kuitenkin kotona. Tottakai ihmisillä on oikeus puhua totta. Mutta onko vieraalla ihmisellä oikeutta puuttua pariskunnan asioihin kertomalla pettämisestä? Millä oikeudella sen perustelet? Minusta kyse on jonkinlaisesta ähäkutti meiningistä. Jos itsellä menee huonosti, halutaan että toisilla menee vielä huonommin. Muutoin en pysty käsittämään moista toimintaa.
    Veikkaan että kirjeen kirjoittaja löytyy ap:n ystävän lähipiiristä. Ei ole pokkaa tulla suoraan sanomaan, piiloutuu kirjeen taakse anonyyminä. Vaimolle olisi varmasti ollut helpompaa, jos joku olisi asiasta suoraan hänelle sanonut. Tottakai pettäminen vituttaa, mutta ulkopuolisilla ei ole mitään oikeutta puuttua asiaan.
    Jos minulle tultaisiin kertomaan, että mieheni pettää, niin aivan varmasti ampuisin viestintuojan.

    Äänestä

  • viisautta vaieta kirjoitti:

    ihminen on sosiaalinen eläin jonka luonteeseen kuuluu juoruaminen. jos haluaa pitää oikeasti kaikki omat tiedot vai itsellään, pitää alkaa erakoksi.

    "Veikkaan että kirjeen kirjoittaja löytyy ap:n ystävän lähipiiristä. Ei ole pokkaa tulla suoraan sanomaan, piiloutuu kirjeen taakse anonyyminä."

    Arvelenpa että vaimo olis kynsinyt viestintuojalta silmät päästä. Syyllinenhän on kertoja, ei pettäjä-mies.

    "Vaimolle olisi varmasti ollut helpompaa, jos joku olisi asiasta suoraan hänelle sanonut."

    No tuskinpa vain.

    Voi mikä itku ja parku alkaa sitten, jos ja kun mies lopulta nostaa kytkintä kun parhaaksi katsoo.

    Äänestä

Mikä kummallinen hinku on joillakin ihmisillä puuttua toisten elämään PYYTÄMÄTTÄ.- On todella inhottavaa ja itsekästä kuvitella muka tekevänsä palveluksen toiselle juoruamalla ja mahdollisesti panettelemalla esim. puolisoa. Kaiken taustalla on kuitenkin perusluonteeltaan pahansuovan ihmisen mielihyvä siitä, että saa aiheutettua ihmisille vastoinkäymisiä. Varsinkin sellaisille, joilla näyttää olevan asiat hyvin ja mahdollisesti ovat onnellisen tietämättömiä asioista. Tällaista onnea ei peruskateellinen ihminen kestä vaan hänen on puututtava asioihin ja kaiken tämän hän selittää itselleen hyvän-tekemisenä. Peruskateellinen ihminen ei tunnista omaa ilkeyttään tai pahasuopuuttaan vaan päin vastoin ajattelee olevansa hyvinkin toisten hyvää ajatteleva ja vastuuntuntoinen.

Jos kysytään tai pyydetään asia on silloin eri mutta muulloin olisi syytä keskittyä omiin ihmissuhteisiin, uskon että niissä on meillä jokaisella parantamisen varaa.

Äänestä
  • mieltä olen kanssasi. Olen itse sellainen pässinpää, että haluan itse siivota omat sotkuni ja pestä likapyykkini - melkoisesti otti kuuppaan, kun "naapurin emäntä" alkoi heitellä vihjauksiaan ex-mieheni iltamenoista leikkikentän laidalla. Se pahansuopuus ja vahingoniloisuus oli suorastaan käsin kosketeltavaa, millä hän muka pahoitellen lopulta kertoi, mitä oli mieheni työkaverin vaimolta kuullut... No, asiat puitiin neljän seinän sisällä mieheni kanssa loppuun - kerroin miehelle kuulemani ja sanoin, että mitä sitten vastaakin, kannattaa ottaa huomioon, että minä vielä luotan häneen. Vaikeuksien kautta voittoon noustiin ja sekös naapuria ottaa aivoon vieläkin, vaikka tapauksesta on useampi vuosi. Joskus nousee nuo hänen "pahoittelunsa" mieleen ja tekisi mieli mennä sohaisemaan herhiläispesää pienellä vihjauksella, mutta en alennu samaan kuin hän. Jos kysyisi, vastaisin tietojeni mukaisesti, mutta muuten en nokkaani heidän puolelle tunge.

    Äänestä

  • että mies on supsutellut kakkoselle kaikenlaista liirumlaarumia, joka on sitten ottanut asiasta nokkiinsa.

    Äänestä

Taas ollaan ampumassa viestintuojaa. Hyvä että edes joku haluaa auttaa lähimmäistään nolosta tilanteesta. Se on sitten asianomaisten päätettävissä mitä tekevät, olisitte vaan kiitollisia avusta. Tällainen tiedottaja haluaa useikin katkaista kyläjuoruilta siivet ja antaa petetylle mahdollisuuden säilyttää kasvonsa. Paatuneet juoruämmät puhuvat seläntakana paskaa minkä ehtivät ja naamatusten valuvat hunajaa. No, jokainen seuransa valitsee, eipä siinä sitten muuta.

Äänestä
  • Kun vaan pettäjä jää kiinni. Ei ole helppoa kun mies käyttää hyväkseen useita naisia ja vaimo on pihalla kuin lintulauta.

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Tuntuisi todella pahalta jos kuulisin tulleeni petetyksi ja että kaikki ystäväni olisivat tietoisia asiasta, mutta kukaan ei olisi vihjaissut mitään minulle, vaan vain puhunut hymyillen pehmoisia. Ystävä on sellainen joka ystävyyden menettämisen uhallakin haluaa toiselle hyvää ja mielestäni rehellisyys on hyvä arvo. Jos rehellisyyttä täytyy jotenkin vältellä, on jo ehtinyt toimia moraalittomasti ja silloin on turha enää leikkiä pyhimystä. Sellaiset menkööt menojaan joihin ei voi luottaa, miehet myös.

    Korostan että ystävä on kuitenkin eri asia kuin juoruämmä. Ketään en syyttäisi rehellisyydestä, mutta sattuisi paljon enemmän jos kuulisi pettämisestä puolitutulta kuin joltakulta läheiseltä. Tulisi sellainen olo että kehenkään ei voi enää luottaa, salailemalla ystävät ovat petturin puolella.

    Äänestä

  • aloitukseni sisälsikin kysymyksen - että onko niin vaikeaa ymmärtää sitä, että toiset eivät halua tällaisien ulkopuolisten viestintuojien apua? Viestintuojia on monenlaisia - kaikki eivät todellakaan ole hyvää tarkoittavia lähimmäisiä, vaan pahansuopia juoruajia. Kysyisin lähinnä sitä, että ajattelevatko nämä viestintuojat laisinkaan omaa vastuutaan asiassa? Ensinnäkin, jollei tieto pohjaudu todistettavissa oleviin faktoihin ja viestintuoja aiheuttaakin toiminnallaan vain hallaa? Toisekseenkin - kuten ystäväni tapauksessa - jollei ole tietoa siitä, haluaako viestin saaja vastaanottaa moista tietoa, asioihin puuttuva sivullinen aiheuttaa joka tapauksessa ainakin mielipahaa. Ja kolmanneksi - tätä itse pidän ehkä tärkeimpänä seikkana ja sen tuolla aloituksessa julki toinkin - viestintuojan ja muidenkin asiaa vatvovien aikuisten vastuu siitä, mitä viestin saajan lapset ehkä joutuvat kokemaan tästä johtuen?
    Totta kai päävastuu asiassa on pettävällä osapuolella - mutta aika rankkaa on mielestäni se, että vieraat ihmiset katsovat asiakseen "tuomaroida" toisten yksityiselämää. Vaikkei pettäjä toimi oikein, niin antaako se sivullisille oikeuden ajattelemattomiin tekoihin?

    Äänestä

  • -ystävä-- kirjoitti:

    aloitukseni sisälsikin kysymyksen - että onko niin vaikeaa ymmärtää sitä, että toiset eivät halua tällaisien ulkopuolisten viestintuojien apua? Viestintuojia on monenlaisia - kaikki eivät todellakaan ole hyvää tarkoittavia lähimmäisiä, vaan pahansuopia juoruajia. Kysyisin lähinnä sitä, että ajattelevatko nämä viestintuojat laisinkaan omaa vastuutaan asiassa? Ensinnäkin, jollei tieto pohjaudu todistettavissa oleviin faktoihin ja viestintuoja aiheuttaakin toiminnallaan vain hallaa? Toisekseenkin - kuten ystäväni tapauksessa - jollei ole tietoa siitä, haluaako viestin saaja vastaanottaa moista tietoa, asioihin puuttuva sivullinen aiheuttaa joka tapauksessa ainakin mielipahaa. Ja kolmanneksi - tätä itse pidän ehkä tärkeimpänä seikkana ja sen tuolla aloituksessa julki toinkin - viestintuojan ja muidenkin asiaa vatvovien aikuisten vastuu siitä, mitä viestin saajan lapset ehkä joutuvat kokemaan tästä johtuen?
    Totta kai päävastuu asiassa on pettävällä osapuolella - mutta aika rankkaa on mielestäni se, että vieraat ihmiset katsovat asiakseen "tuomaroida" toisten yksityiselämää. Vaikkei pettäjä toimi oikein, niin antaako se sivullisille oikeuden ajattelemattomiin tekoihin?

    Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää että ei se sivullinen aiheuta sitä mielipahaa, vaan se pettäjä. Se hetki kun pettäjä on päättänyt pettää (kyllä, ihan itse päättänyt toimia puolisoaan loukaten ja vähät hänestä välittäen), on ollut se hetki jolloin itse rikos on tehty. Jos pettäminen tulee ihan millä tahansa tavalla ilmi, edelleen se mikä aiheuttaa sen mielipahan on se pettäminen, ei tieto siitä. Pettäminen on väärin, ei rehellisyys. On se paskamaista myös olla vaan hiljaa ja katsella hiljaa vierestä kun jotakuta kusetetaan ihan kympillä.

    Äänestä

sitä mieltä, että nämä rouvat ketkä eivät halua kuulla asioita kylän juoruakoilta, eivät halua muutenkaan tietää asiasta, vaikka sen kertoisi hyvä ystävä tai peräti oma aviomies.

Eli toisin sanoen haluavat elää siinä omassa "kuplassaan" tapahtui sitten mitä tahansa. Toisin sanoen en usko että sillä on väliä kuka sen viestin välittäisi.

Äänestä
  • Sellaiset jotka haluavat elää jossakin mielikuvituskuplassa voisivat ilmoittaa miehelleen että hänellä on lupa paneskella ketä vaan ja että vaimo ei aio uskoa että mies pettää eikä myöskään syyllistää siitä miestä, ainoastaan sitä kuka pikku saippuakuplan puhkaisee. Avoin suhdehan tuo on missä on lupa ulkopuolisiin suhteisiin. Eläisi sitten avoimesti avoimessa suhteessa. Päässä täytyy vähän kyllä viirata jos elää noin syvällä mielikuvitusparisuhteessa että tuohtuu siitä jos joku vihjaa totuudesta. Silloin kannattaa vain vähentää lääkitystä niin mielikuvitusmies näyttää taas uskolliselta ja elämä ruusunpunaiselta.

    Äänestä

Miksi pitää kirjoittaa nimetön kirje, jos katsoo moraalisesti tekevänsä hyvän teon?? Minusta kertoo vain ja ainoastaan siitä, ettei tarkoitusperät ole kovinkaan ylevät ja todennäköisesti onkin vaan ilkeyttään aiheuttamassa mielipahaa. Tuollaisella kirjeellähän voi myös kivasti kostaa ja saada rikkoutumaan tai ainakin voimaan huonosti perheen, jossa ei edes pettämistä ole tapahtunut.

Äänestä

ovat aina hankalia ja mitä paremmin tuntee henkilöt, sitä vaikeammaksi käy.

Se on selvää että ihmiset nyt puhuvat kaikenlaista. Harva jää miettimään sitä, mitä todella on tapahtunut. Onko siihen oikeasti todisteita vai onko vain luuloteltu tai oletettu. Jostain syystä me taidamme helpommin uskoa sitä pahaa kuin hyvää, mitä toisista puhutaan (kuten vaikka lehtien lööpit).

Omalta kohdaltani käyn tilanteen huolellisesti läpi. Mitä olen havainnut, mitä olen kuullut itse ja sen minkä olen muilta kuullut. Mikä on faktaa ja mikä oletusta. Sen jälkeen mietin mikä on asian vakavuus, kuinka se vaikuttaa tai voi vaikuttaa. Mikä on se on suhde noihin henkilöihin?

Sen jälkeen keinot, joita voin käyttää tai kuinka ylipäätään suhtautua asiaan. Vaikka tilannetta, jossa sinulta kysytään suoraan.

Aina on parempi puhua vain siitä minkä tietää, ei siitä mitä juorutaan. Kasvokkain ja kahden kesken. Kysyä haluaako toinen puhua vai ei. Pyrin aloittamaan hänestä joka on se pettävä osapuoli. Mutta sellaista joka on uskottu minulle luottamuksella, en tietenkään kerro. Siihen tulee aina kysy lupa!

Useimmiten on vain pelkkiä kuulopuheita, joihin en ota kantaa. Liian usein pelkkä pahansuopuus todellakin on puheiden motiivina, ei mikään hyvän tekeminen. ”Totuuden torvet” ovat usein vain omalla asiallaan. Toisinaan ihmettelen sitä, kuinka helposti ihmiset voidaan vetää mukaan juorukerhoihin?

Pettämisissä on yksi inhottava piirre ja se todella on se, että moni muu tietää asiasta ennen kuin se petetty. Sitten tekopyhästi säälitellään sitä petettyä. Se on selkään puukottamista. Se myös tuo sen häpeän mitä petetty kokee paljastumisen jälkeen. Joskus ovi kysyä vaikka ystäviltä; ”Haluatko tietää mitä juoruja liikkuu sen ja sen asian tiimoilta?”, ”Haluatko että kerron, jos saan selkeitä faktoja että esim. puolisosi pettää?”

Viestin viejän on hyvä myös opetella, kuinka tällaiset viestit kerrotaan. Hänellä tulee olla ymmärrys, kuinka eri tavoin ihmiset reagoivat ja käsittelevät traumaattisia asioita tuossa vaiheessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-ystävä-- kirjoitti:

vaikeaa uskoa, että kaikki petetyt eivät halua tietoa tapahtuneesta "kylän akoilta"..?

Palstan "yleisen hengen" huomioon ottaen herää välittömästi epäillys, olenko ollenkaan se, mitä sanon olevani = petetyn ystävän asialla - vai kenties varuillaan oleva kakkonen. No, aivan sama, kirjoitan kuitenkin.
Ystäväni sai jokin aika sitten kirjeen, jossa anonyymisti kerrottiin, että miehellään on parikin "naisseuralaista" työmatkoilla. Jotain summittaisia aikoja ja paikkoja esitettiin ym. Ystävälläni on pitkään ollut tällainen epäillys - mutta on todennut, että kotona kaikki sujuu kuitenkin kitkattomasti ja mies on kaikin puolin ihan ok, joten hän antaa asian olla eikä halua edes tietää koko totuutta. Perheessä on pari kouluiän kahtapuolen olevaa lastakin, joten melkoinen myllerrys olisi tiedossa, jos lusikoita alettaisiin jakamaan - niin kuin kai kirjeen kirjoittajan "ajatus" oli. Ystäväni on nyt lähinnä närkästynyt siitä, eikö ihmisillä oikeasti ole muuta tekemistä kuin kytätä toisia ja puuttua heidän elämäänsä?

Samaa olen pohtinut... Olen minäkin muualta kuullut, että ystäväni miehellä saattaa olla "ystävätär", mutta päädyin lähestymään asiaa niin, että kautta rantain selvitin, mikä on ystäväni mielipide: haluaako, että asia sanotaan hänelle päin naamaa vai haluaako itse selvitellä asiansa tai olla selvittelemättä. Kun hänen kantansa kävi selväksi, nielin mutinat ja päätin, että vaikenen asiasta tyystin, en ota kantaa, vaikka joku minulta kysyisikin asiasta.
Asia on tietysti hyvin "kaksiteräinen"... Toki on ihmisiä, jotka nimenomaan haluavat tiedon pettämisestä saman tien ja keneltä vain... Mutta kyllä näillä "nimettömillä ilmiantajillakin" pitäisi silti olla sen verran ryhtiä, että ihan nimen kanssa asiansa kertoisivat - ja mieluummin tietysti niin, että ottaisivat etukäteen selvää, haluaako asianosainen kuulla heiltä yhtään mitään. Ystävääni häiritsee tällä hetkellä miehensä "retkeilyjä" enemmän se seikka, että miten paljon heidän asioitaan mahdetaan vatvoa "kylillä" ja älyävätkö ihmiset olla puhumatta lastensa aikana niin, ettei missään koulun välituntileikeissä joku tule hänen lapselleen sanomaan, että "äiti sanoi, että isälläsi on tyttöystävä".
Joten: kaikessa hyvää tarkottavaisuudessanne (tai toisilla se tuntuu kyllä olevan silkkaa pahansuopuuttakin): miettikää ennen kuin toimitte ja menette sekaantumaan vieraiden ihmisten elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu