Täytyy laittaa kahdessa osassa kun merkkimäärä tuli täyteen, tässä osa 1:
En oikein ihan tarkkaan tiedä miksi kirjoitan / kerron "tarinani" tänne..tänä aamuna oli vaan sellainen olo, että lueksin jostain syystä muiden juttuja netistä ja päädyin kirjoittamaan tämän.
Olen vajaa 40v mies ja olen ollut yhdessä vaimoni kanssa reilut 15 vuotta joista 5 vuotta naimisissa. Meillä on kaksi pientä lasta. Suhteemme on ollut jonkinlaisessa kriisissä viimeiset 3 vuotta, välillä olemme miettineet eroa ja välilä käyneet parisuhdeterapiassa. Välillä mennyt hieman paremmin sitten taas normaalisti (eli huonosti)..tuntuu että kummallakaan ei ole oikein tunteita toista kohtaan (no se miksi minulla ei ole selviää hetken päästä) ja emme ole yhtään samalla aaltopituudella. Emme keskustelu oikeastaan mistään parisuhdeasioita kuin hyvin satunnaisesti vaan elämme samassa taloudessa ja pidämme huolta lapsistamme (sitä sentään kuitenkin yhdessä). Tuntuu, että olemme yhdessä eniten sen takia, että meillä on yhteiset ihanat lapset joita me molemmat rakastamme ja emme tahdo rikkoa lasten elämää. Ja kyllä itse (ja luulen että vaimonikin) toivon kuitenkin, että jotenkin saisimme taas suhteemme kuntoon ja olisimme onnellisia..
Mutta sitten ajassa takaisinpäin, tapasin sattumalta noin 1.5v sitten erään naisen baarissa ja päädyimme suutelemaan sinä iltana. Molemmilla oli suunnilleen samanlainen tausta, yhdessä puolison kanssa hyvin pitkään ja naimisissa, sekä lapset (tosin naisella jo teini-iässä). Asumme eri paikkakunnilla, mutta olemme suunnilleen samalta seudulta kotoisin ja opiskelleet samaan aikaan, joten yhteinen historia löytyi sitä kautta. Tämän tiedon perusteella sain selvitettyä naisen yhteystiedot ja otin häneen yhteyttä pari viikkoa myöhemmin sähköpostilla..jonka jälkeen aloitimme yhteydenpidon. Tapasimme sitten reilun kuukauden päästä baarissa taas ja päädyimme sitten suutelemaan lähes aamuun asti. Siitä sitten alkoi jonkilainen suhde käyntiin.
Tapailimme silloin tällöin, puhuimme puhelimessa pitkiä puheluita, lähettelimme sähköpostia ja chattailimme FBssä. Puhuimme kaikista asioista maan ja taivaan välillä, kerroimme kaikki asiat, ymmärsimme jo puolesta sanasta mitä toinen aikoi sanoa tai tarkoitti, luiemme toistemme mielentilat (jos toisella oli esim paha mieli) esimerkiksi tekstiviestin sanojen välistä..tuntui että olemma sielunkumppaneita. Ja mikä tärkeintä emme valehdelleet mistään asioista. Aina välillä lukuisia kertoja tuli tilanne, että päätimme "järkevöityä" koska emme voineet rikkoa perheitämme..sitten olimme "vaan" ystäviä vaikka kun tapasimme..mutta sitten meni hetki ja huomasimme että olimme taas suhteessa. Vietimme kesän aikana pari yötäkin yhdessä mutta emme ikinä menneet seksiin asti (vaikka alasti olimmekin)..sitten taas syksyn tullessa järkevöidyimme ja tapaamiset harvenivat etäisyyden takia, mutta silti olimme aktviivisesti yhteydessä. Ennen vuoden vaihdetta taas sitten "repsahdimme"..kunnes taas järkevöidyimme.
Viime kevät meni sitten ilman repsahduksia vaikka yhteyttä pidimmekin, kunnes sitten toukokuussa taas tuli totaali repsahtaminen ja aloimme taas suhteeseen. Tänä kesänä suhde meni sitten rakasteluunkiin (kumpikaan ei ollut aiemmin pettänyt puolisoaan niin) ja sanoimme ne R-sanat. Näimme aina kun oli vaan mahdollista..tosin ei hirveän usein kuitenkaan. Haaveilimme yhteisistä hetkistä, matkoista ja elämästäkin. Vaikka yhteisestä elämästä haaveilimmekin niin siltikin kumpikin tiesi koko ajan, että niin ei tule tapahtumaan kun kumpikaan ei vaan voi. Lopulta sitten elokuussa tuli ihanan yhteisen päivän jälkeen päätös, nainen totesi että hän ei vaan enää pysty jatkamaan tälleen kun aina tulee se hetki milloin mun pitää lähteä pois ja hän päätti että hänen pitää keskittyä perheeseensä ja ottaa vähän etäisyyttä muhun. Eli harvensimme yhteydenpitomme jonkun verran.
En oikein ihan tarkkaan tiedä miksi kirjoitan / kerron "tarinani" tänne..tänä aamuna oli vaan sellainen olo, että lueksin jostain syystä muiden juttuja netistä ja päädyin kirjoittamaan tämän.
Olen vajaa 40v mies ja olen ollut yhdessä vaimoni kanssa reilut 15 vuotta joista 5 vuotta naimisissa. Meillä on kaksi pientä lasta. Suhteemme on ollut jonkinlaisessa kriisissä viimeiset 3 vuotta, välillä olemme miettineet eroa ja välilä käyneet parisuhdeterapiassa. Välillä mennyt hieman paremmin sitten taas normaalisti (eli huonosti)..tuntuu että kummallakaan ei ole oikein tunteita toista kohtaan (no se miksi minulla ei ole selviää hetken päästä) ja emme ole yhtään samalla aaltopituudella. Emme keskustelu oikeastaan mistään parisuhdeasioita kuin hyvin satunnaisesti vaan elämme samassa taloudessa ja pidämme huolta lapsistamme (sitä sentään kuitenkin yhdessä). Tuntuu, että olemme yhdessä eniten sen takia, että meillä on yhteiset ihanat lapset joita me molemmat rakastamme ja emme tahdo rikkoa lasten elämää. Ja kyllä itse (ja luulen että vaimonikin) toivon kuitenkin, että jotenkin saisimme taas suhteemme kuntoon ja olisimme onnellisia..
Mutta sitten ajassa takaisinpäin, tapasin sattumalta noin 1.5v sitten erään naisen baarissa ja päädyimme suutelemaan sinä iltana. Molemmilla oli suunnilleen samanlainen tausta, yhdessä puolison kanssa hyvin pitkään ja naimisissa, sekä lapset (tosin naisella jo teini-iässä). Asumme eri paikkakunnilla, mutta olemme suunnilleen samalta seudulta kotoisin ja opiskelleet samaan aikaan, joten yhteinen historia löytyi sitä kautta. Tämän tiedon perusteella sain selvitettyä naisen yhteystiedot ja otin häneen yhteyttä pari viikkoa myöhemmin sähköpostilla..jonka jälkeen aloitimme yhteydenpidon. Tapasimme sitten reilun kuukauden päästä baarissa taas ja päädyimme sitten suutelemaan lähes aamuun asti. Siitä sitten alkoi jonkilainen suhde käyntiin.
Tapailimme silloin tällöin, puhuimme puhelimessa pitkiä puheluita, lähettelimme sähköpostia ja chattailimme FBssä. Puhuimme kaikista asioista maan ja taivaan välillä, kerroimme kaikki asiat, ymmärsimme jo puolesta sanasta mitä toinen aikoi sanoa tai tarkoitti, luiemme toistemme mielentilat (jos toisella oli esim paha mieli) esimerkiksi tekstiviestin sanojen välistä..tuntui että olemma sielunkumppaneita. Ja mikä tärkeintä emme valehdelleet mistään asioista. Aina välillä lukuisia kertoja tuli tilanne, että päätimme "järkevöityä" koska emme voineet rikkoa perheitämme..sitten olimme "vaan" ystäviä vaikka kun tapasimme..mutta sitten meni hetki ja huomasimme että olimme taas suhteessa. Vietimme kesän aikana pari yötäkin yhdessä mutta emme ikinä menneet seksiin asti (vaikka alasti olimmekin)..sitten taas syksyn tullessa järkevöidyimme ja tapaamiset harvenivat etäisyyden takia, mutta silti olimme aktviivisesti yhteydessä. Ennen vuoden vaihdetta taas sitten "repsahdimme"..kunnes taas järkevöidyimme.
Viime kevät meni sitten ilman repsahduksia vaikka yhteyttä pidimmekin, kunnes sitten toukokuussa taas tuli totaali repsahtaminen ja aloimme taas suhteeseen. Tänä kesänä suhde meni sitten rakasteluunkiin (kumpikaan ei ollut aiemmin pettänyt puolisoaan niin) ja sanoimme ne R-sanat. Näimme aina kun oli vaan mahdollista..tosin ei hirveän usein kuitenkaan. Haaveilimme yhteisistä hetkistä, matkoista ja elämästäkin. Vaikka yhteisestä elämästä haaveilimmekin niin siltikin kumpikin tiesi koko ajan, että niin ei tule tapahtumaan kun kumpikaan ei vaan voi. Lopulta sitten elokuussa tuli ihanan yhteisen päivän jälkeen päätös, nainen totesi että hän ei vaan enää pysty jatkamaan tälleen kun aina tulee se hetki milloin mun pitää lähteä pois ja hän päätti että hänen pitää keskittyä perheeseensä ja ottaa vähän etäisyyttä muhun. Eli harvensimme yhteydenpitomme jonkun verran.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.