Ongelma...

Eli siis mulla on eräs ystävä, ja ollaan tunnettu toisemme jo 10 vuotta, ja oltiin parhaimmat kaverit, ja ollaan jollakin tasolla viekäkin, mutta jostain syystä, ei enää osata puhuta toisillemme, on vaikeaa keksiä puheenaiheita. tätä on kesänyt ainakin vuosi. aina kun me ollaan keskenään, niin kumpikin yrittää kovasti keksiä puheen aihetta, ja keskustelu on aika nihkeää. toisinaan puhutaan aika paljon, mutta silti se puhe ei tunnu luonnolliseta. välillä me saadaan puhuttua muutama minuutti, ja sitten tulee sellaista kiusallista hiljaisuutta. joskus on päiviä, milloin ei puhuta melkeen ollenkaan, ja se on aika kiusallista. onko kellään kokemusta tällaisesta, pystyykö kukaan neuvomaan, miten sen saa loppumaan, ja jutella niinkuin ennenkin. pitäisikö ongelmasta puhua sen kanssa kenties?
1229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!

Ensimmäiseksi mieleeni tuli, että miten usein tapaatte nykyään. Jos kyse on esim. kouluaikaisesta kaverista, kaveria nähdään kouluvuosina usein päivittäin ja liikutaan samoissa kuvioissa, jolloin yhteisiä puheenaiheita syntyy ikään kuin luonnostaan. Kun ryhdytään opiskelemaan eri aloja tai muuten vain siirrytään eri kuvioihin, helposti saatetaan "kasvaa erilleen". En tiedä suhteenne lähtökohtia, mutta tämä on yksi näkökulma. Toisaalta kirjoituksestasi tulee mieleen, että näette toisianne edelleen usein, jolloin hiljaisuuden syy on todennäköisesti jokin muu.

Toinen syy voi olla siinä, jos kaverisi elämässä on kuluneen vuoden aikana sattunut jotain, mikä pistää hänet hiljaiseksi. Sitäkin mietin, oletteko yleensä kahdestaan tai liikutteko joskus porukassa; miten paljon hänen käytöksensä vaihtelee eri tilanteissa ja erilaisessa seurassa.

Yksi keino jään murtamiseksi voi olla, jos harrastatte yhdessä vaikka urheilua tai jotain peliä tai vuokraatte elokuvan. Tällöin voi löytyä juttua vaikka tekemäänne asiaan liittyen, jolloin voi taas olla helpompi puhua jostain muusta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wefwe kirjoitti:

Eli siis mulla on eräs ystävä, ja ollaan tunnettu toisemme jo 10 vuotta, ja oltiin parhaimmat kaverit, ja ollaan jollakin tasolla viekäkin, mutta jostain syystä, ei enää osata puhuta toisillemme, on vaikeaa keksiä puheenaiheita. tätä on kesänyt ainakin vuosi. aina kun me ollaan keskenään, niin kumpikin yrittää kovasti keksiä puheen aihetta, ja keskustelu on aika nihkeää. toisinaan puhutaan aika paljon, mutta silti se puhe ei tunnu luonnolliseta. välillä me saadaan puhuttua muutama minuutti, ja sitten tulee sellaista kiusallista hiljaisuutta. joskus on päiviä, milloin ei puhuta melkeen ollenkaan, ja se on aika kiusallista. onko kellään kokemusta tällaisesta, pystyykö kukaan neuvomaan, miten sen saa loppumaan, ja jutella niinkuin ennenkin. pitäisikö ongelmasta puhua sen kanssa kenties?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu