Tunnustuksetonta kriisiapua on sentään tarjolla

"Poliisipappi Carita Pohjolan-Pirhonen on pienten ja suurten katastrofien tuttu. Hän pyrkii olemaan mukana aina silloin, kun poliisi vie viestiä perheenjäsenen väkivaltaisesta kuolemasta. Jollei se onnistu, hän käy perheen luona mahdollisimman pian viestin viemisen jälkeen. Hän on mukana myös silloin, kun pääkaupunkiseudulla sattuu jokin suuronnettomuus.
Kirkon tiedotuskeskus, 5.11.2010"

Tarkoittakohan tuo todella aina? Minua loukkaisi tavattomasti, jos joutuisin vastaanottamaan suruviestin niin se tulisi vielä papin kera. Se tuntuisi täydelliseltä epäkunnioitukselta.

Jokainen tunnustaa jonkun Herrakseen. Jos ei Pyhää kristinuskon Jumalaa, niin sitten Saatanan tai vaikka oman fyysisen isänsä. Ei ole olemassa "tunnustuksettomuutta".

Kun elämä romahtaa, ei ole Jumalaa, ei iankaikkista toivoa ei mitään.

Kun isäni oli sairaalassa ennen saatohoitoon siirtymistä, sairaalapappi kävi juttelemassa isän kanssa. Isä kertoi, että keskustelu oli ollut ihan ok, mutta ei hän olisi halunnut papin kanssa puhua. Ihmettelin isälle, että kuka sen papin oli keksinyt kutsua. Isä sanoi, että kai se joku sairaanhoitaja oli ollut. Sairaalassa oli hyvin tiedossa, että isä ei kuulu kirkkoon, joten olisi ollut suotavaa, että sitä pappia ei olisi kutsuttu paikalle ilman isän lupaa.

Miksihän papeille on niin vaikea ymmärtää sitä, että pappi edustaa kirkkoa, vaikka pappi kuinka sanoisi olevansa "vain" tavallisena ihmisenä apua antamassa? Ymmärrän papin vilpittömän halun auttaa, mutta kaikki eivät sitä apua kertakaikkiaan halua kirkon piiristä saada oli sitten lieprit oikein- tai nurinperin.

Aina kun sattuu joku onnettomuus media on papukaijan lailla toistamassa että kirkon tiloissa on kriisipäivystys. Vois kunnan palveluitakin mainostaa. Vai onko se vaan niin, että srk:t on heti yhteydessä mediaan, mutta kunnat eivät. Kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse. Herätkää pahvit sillä kunnissa!

mutta apua ei vain tule. Tunnen erään uskovaisen naisen, joka on on ollut usein ja paljon mielisairaalassa, kuulemma kaikki diagnoosit on mielisairauksien osalta hänelle tehty - kerran naurahti. Nyt hän on ja elelee kotonaan ja on eläkkeellä, mutta terveen on oloinen ja ei ainakaan ulkopuolinen ei voi pitää häntä sairaana. Kuulemma on saanut siellä sairaalassa potilaana ollessa olla avuksi monille ja jopa lääkärit ja hoitajat ovat konsultoineet siellä häntä. Nytkin kuulemma tapahtuu, että lääkäri tai hoitaja soittaa kotiin pyytää apua. Sanovat että sinulla on näkökulma myös syvältä potilaan tasolta. Myös hengellisistä asioista hän joutuu joskus sinne kutsusta puhumaan, kun jollakin potilaalla on siihen tarvetta. Hänellä on potilaiden ja hoitohenkilökunnan luottamus. Sanoo, ettei hän olis enää hengissä ilman Jumalan puuttumista asioihin. On kiitollinen myös psykiatrisesta hoidosta.