Huono kummi, vai kuvittelenko vaan?

No, ilmeisesti kummi/kummit eivät jostain syystä halua pitää yhteyttä. Ehkä kannattaisi kysyä heiltä miksi näin, ihan asiallisesti ja rauhallisesti raivostumatta. Kyllä tuosta vähän sellainen tunne tulee, ettei tämä sinun ystäväsi nimenomaan halua pitää yhteyttä teihin, koska kuitenkin muiden ystävien ja siskonsa lapsia huomioi. Eli ei ainakaan ole siitä kysymys että hän vierastaisi lapsia tms.

Muuttuiko teidän ystäväsuhde lapsen syntymän jälkeen? Pidittekö ennen sitä yhteyttä kuinka aktiivisesti? Joskus sanotaan että ihmiset saattavat muuttua ihan erilaisiksi lapsen syntymän jälkeen. Muutos varmasti vaikuttaa ystäväsuhteisiin, joihinkin niistä myös kielteisesti.

ainakaan ole syytä, noin vaan elämässä käy. Ystävät vaihtuvat eikä kummius ole tae elinikäisestä ystävyydestä. Ymmärrän kyllä, että sinulla on paha mieli lapsen takia, koska veljen kummit muistavat kummilastaan. Itselläni oli hieman sama tilanne omien lasten kanssa, toiset kummit muistivat, toiset taas ei. Lapset sitä sitten ihmettelivät, mutta piti koettaa vaan jotenkin selittää asiaa parhain päin. Mielestäni kummius käsitteenä joutaisi jo nykyaikana romukoppaan, niin paljon siitä tuntuu mielipahaa koituvan.

Meidän muksulla on samanlainen huithapeli kummina. Miten olikaan onnesta soikea kun kutsuimme kummiksi.. kävi ristiäiset, on hoitanut "kun hänelle sopii" lasta pari kertaa vauva-aikana. Asuu kivenheiton päässä meistä, kyllä kelpaa pakettiautoapu, rahalaina jnejne kun HÄN tarvitsee jotain.. nyt kun muksulla tuli 2v täyteen ei tullut korttia, ei onnittelua viestiä puhelua ei yhtään mitään. Me olimme kaksiviikkoa etuajassa kutsuneet hänet lapsensa kanssa muksun syntymäpäiville. Jopa hänen äitinsä kävi juhlissa oikein kahden lahjan kera mutta kummi itse ei. Ilmoitti viikkoa aiemmin että hän on kuumeinen ei pääse juhliin, äitinsä sanoi että se mitään ole kipeä ollut,saati juhlapäivänä, vaan miehissä.. lapsen tyrkännyt mummolaan..

No, minusta kummius, ainakin minulle itselle on kunnia-asia, Muistan kummilasteni syntymäpäivät lahjalla ja käyn jos kutsutaan. Ja saatan esim pienen kevättoivotuskortin esimerkiksi postittaa lasta ilahduttamaan pitkän matkan päähän, neuloa lapasia, viedä vaikka naapuriini lampaita katsomaan jnejne.. haluan olla läsnäoleva kummilapselle jos lapsikin sen mieluisaksi kokee.

Minusta kummin pitää osoittaa jotenkin olevansa kummi, muuten poistan kummilistalta ja nimeän mahdollisesti uuden tilalle. Jonkun, joka lapsestani yhtään välittää.. mikäs sen estää. Ei ainakaan minun lapsen kummi huutele enää kylillä että hänellä on niiiin ihana kummipoika. Käyn oikomassa että mistäs tietää kun ei yhteyttä pidä. Harmittaa kun tuli tehtyä huono kummivalinta. Onneksi toinen pariskunta on hoitanut kummiuttaan mallikkaasti mutta onkin minun sisko ja sen mies.

Se riippuu niin monista eri asioista. Itse olen sitä mieltä että kummius sekoitaaa koko ihmissuhdekuvion. Nimittäin kummilapsen äiti alkaa yleensä usein odottamaan siltä kummilta jotain extraa, niin kuin ap kin, lastenhoitoapua tms. Mutta se kummi voikin olla huonommassa elämäntilanteessa kuin kummilapsen äiti, jossa itse esim tarvitsisi apua ja tukea jossain kriisisssä tai muussa, mutta ei saa sitä siltä ystävältään, vaan häneltä odotetaan jotain. Tämä sotkee ja sekoittaa koko suhteen. Ja pilaa. Kummi voi olla myös hyvin nuori, esim 20 vuotias. Se ystävä taas on jo perustanut perheen, hänellä on mies koti ja lapset, mutta kummi ei itse ole päässyt vielä samaan elämäntilanteeseen, jossa tuo perheellisten keskinäinen jakaminen toimisi. Mielestäni jos kummisi on hyvin nuori, niin odotat ihan liikoja.
Jotenkin nykyään kummilasten äideillä on jotain käsittömättömiä odotuksia sitä kummia kohtaan, että pitäisi olla joku ihme täydellisyys, ei saisi olla omia ongelmia tms. Ja sitten he suuttuvat, ja koko ystävyys loppuu.
Jos ylläolevan kummin äiti on tuonut 2 lahjaa, niin eikö se riitä?Huh huh.

Sinulle 54yed4: Vau, onkohan meillä ollut sama ystävä, vai onko tämä tosiaan ihan yleistä käytöstä. Kirjoittamasi teksti kuvaili nimittäin täysin tunteitani erääseen ystävään liittyen, jonka lapsen kummi olen.

Meidän tapauksessa kävi ainakin niin, että kummius jotenkin kummallisella tavalla korvasi ystävyyden. Käytännössä se tarkoitti sitä, että ystävä halusi tavata aina niin että lapsi on mukana (ei puhettakaan että olisimme käyneet joskus kahdestaan jossain ja lapsi olisi ollut isän kanssa), puhumme pelkästään kummilapsesta, heidän perhe-elämästä ja asioista, heidän sukulaisistaan ja tuttavistaan, ja heidän lapsista ja perhe-elämästä, naapureiden lapsista ja tarhakavereista jne. Minun kuulumisille ja asioille ei ollut enää lainkaan tilaa. Tämä loukkasi todella paljon, ja ystäväsuhde hiipui minun puoleltani loppujen lopuksi kokonaan. Olin itse ihan eri elämäntilanteessa, lapseton sinkku, ja olisin halunnut keskustella muustakin kuin lapsista, ja tietysti minulla sitten oli tavallaan eri huolet ja mietittävät asiat kuin hänellä, jotka eivät ystävää jaksaneet kiinnostaa.

Kummisuhteen takia olisin halunnut pitää yhteyttä, mutta tuntui että siitäkin aiheutui koko ajan pahaa mieltä. Tapasimme alkuun lapsen synnyttyä muutaman viikon välein, siitä se sitten hiipui muutamiin kertoihin vuodessa. Lapselle ostin synttäri- ja joululahjat, tuliaisia matkalta ja joskus muutakin. Silti tuntui siltä että olin huono kummi, kun ystävä löysi lahjoista usein jotain valittamista, ja olisi ilmeisesti toivonut että olisin ottanut lasta hoitoon ja olisimme olleet läheisempiä lapsen kanssa. Mutta jotenkin en sitten osannut olla lapsen kanssa tarpeeksi luontevasti, melko vähän kun olen lasten kanssa ollut tekemisissä, mitä nyt toisen kummilapsen ja muiden ystävien lasten kanssa. Huomioin lasta kyllä kun tapasimme ja yritin leikkiä hänen kanssaan, mutta en ilmeisesti tarpeeksi tai niin että se olisi äitiä miellyttänyt.

Tilanne ärsytti ystävääni, ja hän alkoi muuttua ilkeäksi ja vihamieliseksi minua kohtaan. Haukkui ja nimitteli milloin miksikin ja arvosteli ulkonäköäni ja vaatteitani, mitä ei ollut tapahtunut aikaisemmin, ei vastannut puhelimeen ja tekstiviesteihinkin harvoin, tapasimme silloin kun hän otti yhteyttä ja ehdotti tapaamista. Välillä ystävä perui tapaamisia, jos perheessä sairastettiin tai ei muuten vain jaksanut tavata. Kun minä peruin pari kertaa, asiasta nousi kauhea haloo. Ystäväsuhde meni pelkäksi riitelyksi, ja koko ajan sai pelätä riitoja. Lopulta välimme sitten katkesivatkin kokonaan.

Ikävä juttu kaiken kaikkiaan, mutta taisi olla loppujen lopuksi molempien osapuolten kannalta hyvä asia että yhteydenpito loppui. Siitä ei vain yksinkertaisesti tullut mitään, ja monivuotinen ystäväsuhde päättyi omaan mahdottomuuteensa. Onneksi lapsella on muita kummeja, jotka toivottavasti hoitavat vielä kummiuttaan.

Mitenkäs itse olette hoitaneet Kummiuttanne??
Hyvin vai huonosti?
Miettikää tarkkaan ketkä otatte lastenne kummeiksi ja millä perusteella??

En tiedä kenelle edellinen viesti oli tarkoitettu, mutta jatkan juttua joka tapauksessa. Tuohon kertomaani äiti-ystävään ja kummilapseen yhteydenpito ei kertakaikkisesti toiminut. Äiti oli hirvittävän tarkka lapsesta ja lahjoista ja siitä miten lapsen seurassa pitää olla, mutta silti hänellä oli kovat vaatimukset kummia kohtaan ja hän tavallaan tuputti lasta ja lapsiin liittyviä juttuja minulle, ja suuttui kun ei saanut minua innostumaan enempää.

Toiseen kummilapseen taas on läheisemmät ja luontevammat välit mitä tuohon edelliseen, vaikka olen tavannut lasta vähemmän. Lapsen vanhemmat ovat rennompia, eivät tuputa lasta, ja kummisuhde on saanut rauhassa kehittyä omanlaisekseen. Koko yhteydenpito on aivan erilaista, eikä aiheuta pahaa mieltä ja stressiä. Tapaan tätä ystävääni suunnilleen (ei mitenkään sovitusti) joka toinen kerta ilman lasta ja joka toinen kerta lapsi on mukana. Tämä on tuntunut hyvältä, ilmeisesti muistakin osapuolista. Ne tapaamiset kun ollaan lapsen kanssa, on suunniteltu sitten niin että tehdään jotain mista lapsi pitää ja tapaamiset ovat tavallaan "lasta varten". Kummilapsi on monesti jo pihalla kummia vastassa, haluaa pitää kädestä kiinni kun lähdemme jonnekin, uskoisin että lapsi tykkää kummista edes hiukan.

Minusta kannattaa ennemmin miettiä minkälaisia vaatimuksia kummia kohtaan asettaa. Jos vaatimustaso on todella kova, voi olla vaikea löytää kummeja lapselle ja nekin mitä löytää aiheuttavat varmasti pettymyksen. Vaikka kummilapset ovatkin kivoja, kummilla on muutakin elämää kummilapsen lisäksi. Kummius ei saisi muuttua ikäväksi velvollisuudeksi, ja jos vanhemmat vaativat kummilta paljon, siinä voi käydä niin.

Itse olen parhaan ystäväni lapsen kummi ja onneksi ystävyytemme on säilynyt hyvänä kummeudesta huolimatta.. Vaikka kyllähän me olemme tällä hetkellä todella erillaisissa elämäntilanteissa kun hänellä on mies ja lapsi ja itse olen sinkku ja lapseton.. Ja varmaan taas vähän lähentyisimme jos itsellänikin olisi lapsi.. Itselläni on kummi jota mun elämä ei ole enää moneen vuoteen kiinnostanut ja sen takia päätin, että musta ei ainakaan tule samanlainen kummi.. Pyrin näkemään kummilastani useamman kerran kuukaudessa vaikka asuvatkin eri paikkakunnalla.. Ja ehdottomasti tahdon olla mukana lapsen elämässä ja käydä syntymäpäivillä jne.. Kummilapseni tällä hetkellä siis vajaan vuoden..