Tulvat yksi lopunajan merkeistä

Olen lukenut profetian, missä kerrotaan puolet Australiasta joutuvan veden alle. Löytyy varmaan googlettamallakin. Olisiko Pihon sivuilla? Silloin kun olen lukenut sen (siinä mainittiin myös muille maanosille tapahtuvista vitsauksista) artikkelin, tuntui se liian hurjalta.
20874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

...ihan vaan positiivisiin asioihin?

Se miten ajattelet ja uskot luo elämääsi. Haluatko että puolet Australiasta joutuu veden alle tai muita vitsauksia tapahtuu? Jot et, niin keskitä ajatuksesi sellaisiin tapahtumiin mitä haluat oikeasti tapahtuvan. Miten olisi vaikka ajatus siitä, että maailman kaikki ihmiset eläisivät rakkaudessa ja ilossa...

Näiden kauhukuvien tarkoitus on vain saada ihmiset pelkäämään omaa Elämäänsä ja siten pysymään pelkojensa luomassa todellisuudessa, joka taas vastaavasti rajoittaa koko Elämää. Kun oikeasti haluaa elää vapaana alkaa tietoisesti luopumaan peloista ja muiden ulkopuolisten syöttämistä ajatuksista. Jos kauhukuvat todella eivät ole omiasi miksi niitä kantaa mukana?

Äänestä
  • mitkä. Noissa juuri Herra toimii ja vielä tänäänkin, Hän puhuu, kieltä jota kaikki ymmärtää.

    Olen saanut joskus kyseisen profetian monisteena, mutta en vielä kuitenkaan löytänyt.

    Olikohan tuossa profetiassa myös katastrofimaiset tulvat mainittu myös Ranskaan ja Englanttiin?

    Äänestä

  • Australiassa on todellakin ollut tulvia!

    Äänestä

  • mitäs tarkoitat? kirjoitti:

    Australiassa on todellakin ollut tulvia!

    loppua näy, uutisten mukaan.

    Äänestä

Tulvat ovat ihan tavallisia asioita. Austariassa oli kuivuus ja sitten kaikki meni yli kun lopulta satoi. Iahn sama, kuin jos joku väittisi että vuodenajat ovat Lopunajan merkki. Talven jälkeen tulee kevät jne, ja maailmanloppu!!

Äänestä
  • Tulvan laajuus on melkosella alueella.
    Kun alamme puhua Texasin kokoisesta alueesta, niin se on normaali tulvia laajempi alue.
    Tyynen valtameren pohja nousee samalla, kun se toisesta kohden painuu alaspäin. Tämä on Äiti Maan muutoksia, ja taivaan täydeltä vettä.

    Äänestä

  • Qulqija kirjoitti:

    Tulvan laajuus on melkosella alueella.
    Kun alamme puhua Texasin kokoisesta alueesta, niin se on normaali tulvia laajempi alue.
    Tyynen valtameren pohja nousee samalla, kun se toisesta kohden painuu alaspäin. Tämä on Äiti Maan muutoksia, ja taivaan täydeltä vettä.

    Nämä luonnonilmiöt eli tulvat,maanjäristykset,myrskyt,tulivuorten purkaukset etc..,ovat olleet "arkipäivää" jo niistä ajoista lähtien kun Maapallo muodostui noin 3,5 miljardia vuotta sitten.

    Näissä Australiankaan tulvissa ei ole mitään ihmeellistä.Edellinen vastaava tulva Australiassa koettiin yli 50 vuotta sitten.Tällaisia,Australian vastaavia tulvia,on tällä hetkellä myös Brasialissa.

    Viime vuonna niitä oli Kaakkois-Aasian alueella.Eli ihan normisettiä.

    Manner-eli tektoniset laatat liikkuvat aina vaakatasossa.Eivät siis ylös-tai alaspäin,sellainen on geologinen mahdottomuus.Eli siis Tyynen-tai minkään muunkaan meren pohja ei nouse eikä laske.

    Manner-eli tektonisten laattojen liikkeen ansiosta Australian manner siirtyy kohti pohjoista noin 5 cm:n vuosivauhtia.

    Kaikki vuoristot,kuten Himalajan vuoristo ja Alpit,muodostuivat jo kauan sitten manner-eli tektonisten laattojen törmätessä toisiinsa ja poimittuessa Maan pinnalla.

    Eli Äiti Maan (Gaia) suhteenkin tällainen on normisettiä mikä jatkuu niin kauan,kunnes se loppu tulee.

    Se loppu koittaa noin 5 miljardin vuoden kuluttua.

    Silloin Aurinkomme on polttanut vetyvarastonsa loppuun ja alkaa polttamaan heliumia.Tästä syystä Aurinkomme laajenee punaiseksi ylijättiläiseksi ja kaikki elämä Maapallolla tuhoutuu.

    Tämäkin on tähtitieteen ja ydinfysiikan kannalta ihan normisettiä.Tällaista tapahtuu koko ajan ympäri maailmankaikkeutta joka muodostui noin 13,5 miljardia vuotta sitten.

    Äänestä

  • Toinen realisti. kirjoitti:

    Eivätkös vuoret ole syntyneet juuri siten, että toinen laatta tuuppaa toisen alle? Lueppas nyt esim. seuraava juttu, josta selviää myös se, että laatta voi myös painua:
    http://www.geo-lehti.fi/tiede/mannerlaattojen-liikkeet-aiheuttavat-maanjaeristykset

    Äänestä

  • Toinen realisti. kirjoitti:

    Nämä luonnonilmiöt eli tulvat,maanjäristykset,myrskyt,tulivuorten purkaukset etc..,ovat olleet "arkipäivää" jo niistä ajoista lähtien kun Maapallo muodostui noin 3,5 miljardia vuotta sitten.

    Näissä Australiankaan tulvissa ei ole mitään ihmeellistä.Edellinen vastaava tulva Australiassa koettiin yli 50 vuotta sitten.Tällaisia,Australian vastaavia tulvia,on tällä hetkellä myös Brasialissa.

    Viime vuonna niitä oli Kaakkois-Aasian alueella.Eli ihan normisettiä.

    Manner-eli tektoniset laatat liikkuvat aina vaakatasossa.Eivät siis ylös-tai alaspäin,sellainen on geologinen mahdottomuus.Eli siis Tyynen-tai minkään muunkaan meren pohja ei nouse eikä laske.

    Manner-eli tektonisten laattojen liikkeen ansiosta Australian manner siirtyy kohti pohjoista noin 5 cm:n vuosivauhtia.

    Kaikki vuoristot,kuten Himalajan vuoristo ja Alpit,muodostuivat jo kauan sitten manner-eli tektonisten laattojen törmätessä toisiinsa ja poimittuessa Maan pinnalla.

    Eli Äiti Maan (Gaia) suhteenkin tällainen on normisettiä mikä jatkuu niin kauan,kunnes se loppu tulee.

    Se loppu koittaa noin 5 miljardin vuoden kuluttua.

    Silloin Aurinkomme on polttanut vetyvarastonsa loppuun ja alkaa polttamaan heliumia.Tästä syystä Aurinkomme laajenee punaiseksi ylijättiläiseksi ja kaikki elämä Maapallolla tuhoutuu.

    Tämäkin on tähtitieteen ja ydinfysiikan kannalta ihan normisettiä.Tällaista tapahtuu koko ajan ympäri maailmankaikkeutta joka muodostui noin 13,5 miljardia vuotta sitten.

    puitteissa, että milloin maailmankaikkeus sitten loppuu? Meidän aurinkokuntamme loppuu ilmeisesti 4 miljardin vuoden kuluttua. Eiköhän me spekuloida täällä ihan oman kohtalomme puitteissa. Kun tämä aikammekin on niin lyhyt maailmankaikkeudessa, niin vähemmänkin katastrofaaliset uutiset meitä liikuttavat, että "minkähän eellä se tuokin hirvitys on"! Mutta nuo luonnontieteellisetkin reunaehdot saavat miettimään, mikähän se ihmiskunnan kohtalo sitten on? Noissa em. mittasuhteissa, aikaa ei paljon ole. Sitten vielä tuo ilmastonmuutos! Mitäs jos äkkikuolema tulee, niin näilläkään spekulaatioilla ei ole mitään väliä.

    Nämä keskustelut perustuukin uskoon Luojan ja ihmisen välisestä keskustelusta. Sillä Luoja Jumala ilmoittaa itsensä luonnon kautta ja myös ihmiskunnan historian kautta. Mutta enennenkaikkea sanansa, mikä on kirjoitettun Raamattuun. Siellä on ilmoitettu tietyt merkit. Ne pitäisi vaan tulkita oikeissa mittasuhteissa. Kun kaiken lisäksi on olemassa symbolisia ja eriasteisia kätkettyjä merkityksiä.

    Mutta on hyvä jos luonnontieteilijä valottaa ilmiöitä realitasolla. Että lisää vaan tietoa, mikäli kiinnostusta on. Itsellä on tällaisia uniaineksia suurista tulvista, mitkä eivät ole luonnontieteellisesti päteviä. Ja unien selittäjä psykologeille vaan normaalia unimaailmaa reaaliajassa. Unien syistä ja selityksistä on ihan tarpeeksi tietoa, ja sitä kautta unia pyritäänkin selittämään. Mutta sitten tullaan sellaiselle vaikealle alueeelle, missä subjektiivisesti saattaa olla kokemusta, että nyt puhuu joku muu? kuin aivojen käyttäytymiseen perehtynyt lääketieteilijä tai psykologi.

    Siis oletan, että juuri luonnontieteilijä kiinnittäisi huomiota, että myös unitutkijat eivät niinkään kiinnitä huomiota unien merkitykseen, sisältöön. Freud ja Jung antavat sitten niille inhimillisiä selityksiä. Nykyistä merkityksenantoa en tunne. Mutta tunnen enempi Jumalan antamaa viestintää, kommunikaatiota; eli Jumala puhuu unien ja näkyjen kautta. Miksei se kiinnostaisi? Toisaalta minulla on tuossa työn alla ihan tieteellinen teos aivoista, tajunnasta, tietoisuudesta. On siinä se hyvä puoli, että löytää palasen inhimillisen tietoisuuden rajoista. Voipi sitten paremmin spekuloida yliaistillisen tietoisuuden suhteen, kriittisesti tietysti.

    Ps. Luovaa hörhöyttäkin tarvitaan.

    Äänestä

  • Tuom. kirjoitti:

    Kun itseä hörhöttää, kannattaa muistaa että joukossanne on oikeasti sairaita yksilöitä, jotka uskovat täysillä kaiken ja toimivat sen mukaisesti. Ja tuottavat suurta vahinkoa esim. lapsilleen. Eivät tietenkään tajua olevansa sairaita, vaan ovat mielestään jumalan valittuja.

    Joten hörhöyttä ei todellakaan tarvita. Kunpa ei olisi koko internettiä, olisi meilläkin terve läheinen.

    Äänestä

  • luovan hörhön uhri kirjoitti:

    terveen läheiseen? Onpa harmi. Itse en ole alkuunkaan hyväksynyt koko nettiä. Mutta kun tässä maailmassa eletään, niin tulee kommunikoitua niillä linjoilla, missä sähköä on. Onpahan sairailla, myös terveitäkin ajatusvaihtoehtoja jossain tarjolla. On tämä niin umpimielisten maa, etten tiedä mikä se oikeasti tajuntaa avartais? Sen tiedän, että joukossa on todella sairaita yksilöitä. Mutta niiden mukaan emme voi keskusteluamme rajoittaa. Jumalaan uskominen on ihan yleisesti tervettä ajattelua. Ja ateismi ei ole sen kummemmin liittyvä mihinkään patologiseen tilaan.

    Veikkaan, että keskustelun sulkeminen tuottaa enemmän mielenhäiriöitä, kuin avoin mielialan ilmaisu.
    Nykyään vaan on niin, että kuka vaan voi esim. googlettaa mielialaansa vastaavaa tietoa, ja tehdä siitä ihan mitä vaan johtopäätöksiä.

    Häh? siis läheinen voisi olla jos ei nyt aivan terve niin paaljon terveempi jos ei kaiken päivää sahaisi eri kielisillä profetia- ym. maailmanlopun sivuilla ja raukka uskoo kaiken. Ja uskokaa että niitä sivuja maailmasta löytyy.

    Äänestä

  • Maailmanlopusta ei ole tuvissa kysymys, mutta alkavista maapallon muutoksista kyllä on!

    Äänestä

  • rajoitteles nyt kirjoitti:

    Maailmanlopusta ei ole tuvissa kysymys, mutta alkavista maapallon muutoksista kyllä on!

    loppu. Tulvat, sodat, nälänhätä tuhoavat osan maata.

    Äänestä

0soitetta ei löytynyt.
Australian tulvat ym katastrofit

Äänestä
  • Uutisista voi lukea melkein jälkikäteen tulvista totuuden, koska eivät ne niitä heti kerro.

    Äänestä

  • löytyy: http://heikkisipolan.vuodatus.net/blog/1857017/loysin-lisaa-profetioita-ja-nakyja/

    Mm. tässä linkissä. Tästä linkistä en muuta tiedä, mitä sisältää (en lukenut). Tämän saman "profetian" löytää muistakin linkeistä kun laittaa hakusanat oikein. Sinänsä aika hurjia ennustuksia, jotka eivät oikein monetkaan voisi pitää paikkansa?? Mutta ainahan niitä on mielenkiintoista lukea ja tutkia.

    Äänestä

Miten runsaasti näitä lopunajan merkkejä on viime aikoina havaittu ja profetoitu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuka tietäisi? kirjoitti:

Olen lukenut profetian, missä kerrotaan puolet Australiasta joutuvan veden alle. Löytyy varmaan googlettamallakin. Olisiko Pihon sivuilla? Silloin kun olen lukenut sen (siinä mainittiin myös muille maanosille tapahtuvista vitsauksista) artikkelin, tuntui se liian hurjalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu