"Helsinki päätti eilen päiväkotilasten ja koululaisten ruokahankinnoista seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Raaka-aineilta ei edellytetä lisäainevapautta tai edes aromivahvennevapautta. Tämä siitä huolimatta, että Helsingin kaupunginhallitus on hyväksynyt lasten ruoan lisäaineettomuutta ajaneen toivomusponnen.
Lapset ovat eri kunnissa eriarvoisessa asemassa koulu- ja päiväkotiruoan suhteen. Ainoa valtakunnalinen ohje lasten kunnallisen ruoan tuottamiseen on sosiaali- ja terveysministeriön ravitsemussuositus vuodelta 2004. Lapsi, perhe ja ruoka –vihkonen on ravintosuosituksena auttamattomasti vanhentunut eikä ota minkäänlaista kantaa esimerkiksi pienille lapsille syötettäviin lisäaineisiin. Tämä jättää kentän vapaaksi ja jäljet näkyvät: esimerkiksi helsinkiläisen lapsen kouluruoasta on jo vaikea löytää ateriaa, jossa ei olisi lisäaineita, teollisia täyteaineita, keinotekoisia aromeja ja erilaisia kemiallisia koostumuksia, joilla ei ole mitään tekemistä ruoan kanssa. Kaupungin liikelaitos Palmia tekee tulosta lasten kustannuksella.
Valtakunnallinen ravintosuositus on syytä päivittää pikaisesti. Ravintosuosituksen tulee ottaa tiukasti kieltävä kanta lisäaineisiin lasten ruoassa. Ravintosuosituksen tulisi edistää myös kotimaisen ruoantuotannon ja eritoten lähiruoan käyttämistä lasten ravintona. Helsingin kaltaiset kunnat tarvitsevat tiukkaa ohjausta, koska ilman sitä tulos on jo näkyvissä: lapselle näyttää kelpaavan vaikka kissanruoka, jos sen saa halvalla pöytään. "
http://petrisarvamaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58031-valtakunnallinen-ravintosuositus-ei-suosi-lapsen-tervetta-kasvua

Vastaukset 10
Vanhimmat
http://blogg.passagen.se/dahlqvistannika/entry/kostråd_för_barn2
http://www.kostdoktorn.se/fet-av-glutamat-e621
2
http://www.expressen.se/halsa/1.862250/giftet-i-din-mat
w
2
Suurkeittiöruoka kun tehdään pääasiassa eineksistä ja puolivalmisteista niin aika hankalaksi menee ruuan valmistus jos niitä ei ollenkaan saa käyttää. Glutamaatin vähentäminen on jopa saanut jossain suolan käytön lisääntymään ja suola on paljon haitallisempaa kuin glutamaatti.
Enemmänkin pitäisi vähentää lisäaineita kaikissa ruuissa, lisätköön kuluttaja sitä jos haluaa. Osa säilöntäaineista on välttämättömiä (nitriitti ja nitraatti makkaroissa, erikoisesti kestomakkaroissa), sama koskee happamuudensäätöaineita (tuskinpa sitruunahappo on mitenkään haitallista) jne. mutta kyllä meillä käytetään aivan liikaa erikoisesti säilöntä- ja väriaineita.
Vain hankaluuden välttämiseksi voimme myrkyttää lapset? Sinä sitä et siirry linjastasi.
Onnistuu anta oikeaa ruokaa lapsille Ruotsissa niin miksi ei Suomessakin.
Petri sarvamaa (KOK)
- Tosiasiahan on se, että Kokoomus on tehnyt viime aikoina rajusti töitä terveellisemmän kouluruoan puolesta nimenomaan Helsingissä.
Hyvä ajoitus?
Miksi muuten aloitus on VHH-palstalla?
Petri Sarvamaa (VHH-vastustaja)
- Puuro, vaikka kvinoasta keitetty, on hyvä esimerkki ravintopommista, johon ei tarvitse lisätä muuta kuin lautanen ja lusikka. Lapsi elää sillä loistavasti.
Ei taida olla ihan VHH-ruokaa?
Selvennys ; VHH-vastustaja (palastan hengen mukaisesti) on henkilö, joka uskaltaa kehua esim. puuroa terveelliseksi ravinnoksi.
keskustelua varten tämä palsta ymmärtääkseni on, nyt ei sattunut sarvanmaa pyytämään lupaa mielipiteesensä.
sananvapauden lisäksi on käytössämme ajatuksen vapaus vaikkakin näyttää olevan varsin vähän käytetty oikeus.
jokainen ulostulo ravitsemuskeskustelussa lisää yleistä tietämystä asiasta, jullkujen mukaantulo lisää kiinnostavuutta entisestään, olkoot tarkoitusperät jokaisen omansa ja kukaties lukijoiden mielipiteistä poikkeavat.
varmasti jokaisen ennakkoasenteet kaipaavat tuuletusta, ja jonkin verran sitä palstalla on ollutkin havaittavissa.
kaikki parannus laitosruokiin on tervetullutta, kouluruokiin myös opettaminen oikeaan ruokaan pois eineksistä ja muista ruuan korvikkeista.
mutta se vaatiikin asennemuutosta suuruuden ja tehokkuuden ihannoinnista luonnollisempaan ruuan valmistukseen.