Hei kaikki.
Otsikko kertookin aikalailla kaiken.. Olen seurustellut miesystäväni kanssa noin 2,5 vuotta ja meillä menee todella hyvin, rakastan häntä täydestä sydämestäni ja hän rakastaa minua. Meillä menee kaikin puolin todella hyvin, meillä on uskomattoman hieno ja hyvä suhde. En voi muuta sanoa kuin että minulla on yksinkertaisesti mielestäni täydellisin mies maailmassa jonka vuoksi olisin valmis tekemään mitä vain.
Niin, miksi ihmeessä olen mennyt sitten pettämään sellaista hyvää miestä, joka ei koskaan minua satuttaisi, ja joka ei mitenkään ole ansainnut minkäänlaista pahaa keneltäkään maailmassa ja jota itse pidän täydellisenä.
Vastaus on etten todellakaan tiedä.
Kohta vuosi sitten tein elämäni kamalimman virheen jota kadun enemmän kuin mitään muuta (käteni alkavat tärisemään ja purskahdan itkuun) ja toivon että voisin saada sen tekemättömäksi. Minulla oli yhtenä iltana syrjähyppy tuttavani kanssa reilu puoli vuotta sitten. En tiedä miten tilanteeseen ajauduttiin. Tutustuin kyseiseen mieheen kolmisen vuotta sitten sattumalta ja pidimme yhteyttä aina silloin tällöin tutustumisen jälkeen, vaihdoimme kuulumisia jne muttei meitä voinut kutsua edes ystäviksi - pikemminkin hyvän päivän tutuiksi. Mies oli hyvännäköinen ja mukava ja "attractive" mutta en ajatellut asiaa sen enempää. Noin vuosi takaperin törmäsimme uudelleen yhteisessä kaveripiirissä ja kummankin yllätykseksemme ystävystyimme. Tällöin olin siis jo yhdessä nykyisen rakkaani kanssa. Tästä miestuttavasta tuli sellainen ystävä jota nähdään melko harvoin mutta jutellaan puhelimessa ym usein ja jolle oli helppo puhua kaikesta. Kävin hänellä aina silloin tällöin ilta kahvilla tai elokuvissa yhteisellä kaveriporukalla.
Kerran sitten kun kävin taas kahvilla jotain vaan naksahti pahasti pieleen. Tämä oli mieheni ja minun suhteeni kanssa sellaista aikaa, että meillä meni hyvin, mutta minä olin hieman masentunut ja ennen kaikkea epävarma mitä halusin elämältä. Olen nuori ja mietin niihin aikoihin oliko liian aikaista jo asettua aloilleen nykyisen miesystäväni kanssa, sillä minulla oli ollut niin harvoja vakavia seurustelusuhteita takana. Olin kuitenkin onnellinen miesystäväni kanssa vaikka meillä oli ollut takana juuri hieman töyssyjä tiessä ja ajatukseni olivat vain hieman sekavat. Mutta niin, tämä tuttava mies oli kyllä myöntänyt aikaisemminkin että tunsi vetoa minua kohtaan, mutta sille oltiin kummatkin kohautettu olkiaan. Hän on suorasanainen mies joka kertoo ajatuksensa ääneen, ja tiesin/tiedän ettei hän tarkoittanut flirttailla tai mitään, hän vain toi asian julki. Selventääkseni hieman, se oli hänen suustaan hieman niinkuin "hieno ilma tänään", jotain hyvin neutraalia eikä mitään mistä pitäisi hätkähtää tai miettiä kahta kertaa. No tänä yhtenä iltana sitten jotain vain naksahti pahasti pieleen, istuimme kahvikupposet juotuamme sohvalla katselemassa televisiota ja rupattelemassa. En edes tiedä enää mitä oikein tapahtui, kaikki tuntuu niin sumealta ja sekavalta ja kamalalta.. Mutta hän suuteli minua. Ja minä suutelin takaisin. Ensin vastustelin mutta lopulta annoin periksi. En tiedä miksi. Huumaannuin jotenkin hänestä ja vastasin suudelmiin. Vaatteet alkoivat vähetä ja löysin itseni makaamasta sängyllä alastomana hänen kanssaan suutelemassa ja "lämmittelemässä" toisiamme käsin. Siinä välissä ikään kuin "heräsin" ja havahduin ja kauhistuin mitä ihmettä olin tekemässä. Nousin nopeasti ylös, puin itkien ja lähdin ovesta ulos niin pian kuin pääsin. Tunne oli kamala.. Emme olleet ehtineet seksiä harrastamaan (thank God for that!) mutta suutelu oli minulle liikaa ja se että olin antanut tilanteen mennä jo niinkin pitkälle että samassa sängyssä maattiin alastomina. Ystävyytemme katkesi ja kerroin tuttavalleni etten pystyisi olemaan hänen kanssaan tekemississä.
En pystynyt kertomaan miehelleni. Osa minusta oli peloissaan koska en pystynyt kuvittelemaan että voisin elää ilman miestäni. En uskaltanut kertoa koska pelkäsin että hän todennäköisimmin jättäisi minut enkä pystyisi tuhoamaan jotain niin kaunista kuin suhteemme. Mutta ennen kaikkea suurin osa minusta ei pystynyt kertomaan hänelle siksi, etten voinut kestää ajatusta että hänen tarvitsisi käydä läpi sellaista tuskaa minun takiani. Miesystäväni ei ansaitsisi ikinä mitään pahaa keneltäkään, hän on kiltti ja huomaavainen ja aina ajattelee muita ennen itseään eikä ikinä itse pettäisi minua. En olisi kestänyt nähdä rakastamani miehen käyvän läpi sellaista surua ja tuskaa jota hänen ei ollut pakko kokea. Halusin säästää hänet siltä. Sitä paitsi ajattelin että olin itse omantunnon tuskani ansainnut koska olin olllut sellainen hirviö että olin pettänyt..
Jatkuu otsikolla "kiltti auta, petin ja kadun ja nyt olen hukassa..2" koska viesti oli liian pitkä.. Toivon ja rukoilen että luette loppuun asti, olisin kiitollinen kaikesta mahdollisesta tuesta/kommentista/avusta..

Vastaukset 26
Vanhimmat
Kannattaa kertoa ja odottaa miten käy.Hän antaa anteeksi ja kostaa menemällä vieraisiin tai sitten eroatte.Nim.Kokemusta on.
Entä jos tää sun "kaveri" laitto sun kahviin jotain huumetta tms.?
"rakastan häntä täydestä sydämestäni"
Ei voi pitää paikkaansa, koska petit. Älä nyt enää tee sitä virhettä, että tuhlaat tämän miehen arvokasta aikaa salailemalla ja valehtelemalla. Elämä on liian lyhyt. Kerro totuus, jotta mies saa tilaisuuden löytää todellisen rakkauden ja luotettavamman kumppanin.
"En tiedä miten tilanteeseen ajauduttiin." - Ai jaa?? Minun mielestäni on varsin selvää, miksi noin kävi: vietit laatuaikaa tämän toisen miehen kanssa, vaikka olisit kaiken sen ajan voinit käyttää oman miesystäväsi kanssa suhteenne kehittämiseen ja vaalimiseen. Siinä sitten sinullekin syntyi jonkinlaisia tunteita tätä toista miestä kohtaan, ja *NAPS*, siinä sitä ollaan.
Tässä taas yhdistyy huoraaminen ja huomiohuoraaminen. Ensin huorataan vieraan kanssa, ja sitten vielä huomiohuorataan että kuinka itse asiassa juuri tämä pettäjä onkin se uhri. Sairasta.
Samassa tilanteessa olen ollut. Kadun joka päivä tekoani.
Meillä vaan meni asia pidemmälle,yhteiseen seksilomaan asti. Jäin kiinni miehelleni ja päätimme kaikesta huolimatta jatkaa.
Tapahtuneesta on nyt kohta 3-vuotta aikaa.
Mitä tämä episodi teki meille...pilasi hyvän suhteen. Kyllä meillä on tunteita toisiamme kohtaan,mutta ne on viileämpiä kuin ennen. Mieheni puolelta. TÄmä myös vaikutti seksielämäämme,seksi ei ole sitä mitä se oli edes huonoina hetkinä ennen tapahtumaa.
Kuitenkin kaikenkaikkiaan miehesi tulisi tietää asiasta vaikka tekeekin kipeää. Joten sinun pitää se kertoa. On myös mahdollista että hän kuulee sen jostain muualta eikä sekään ole oikein.
Jos nyt jotain positiivista haetaan, niin hyvä että ette olleet yhdynnässä.
Mutta muuten; aika paska homma.
Ja pettämistähän tuokin on. Itseasiassa mielestäni pahinta ei ole se että suutelitte ja nyhjäsitte alasti, vaan se, että olit selvästi suunnitellut tulevaa ja suorastaan janonnut sitä (soitot, tekstarit, tapaamiset, liian läheiset välit!!).
Jos ollaan parisuhteessa, niin silloin siihen ei kuulu kolmansia osapuolia. Sinä kuitenkin sellaisen hankit omilla teoillasi ja TAHDOIT sitä.
Eli.. Hmm.. Et kauheasti sympatiaa nyt saa. Sorry. Pettäjä mikä pettäjä.
Mitä enää voit tehdä, on olla rehellinen. Siihen rohkaisisin. Sano suoraan miten kävi. Siten saat omatuntosi puhtaaksi ainakin jollain mittapuulla ja myös miehesi saa mahdollisuuden ja oikeuden päättää tulevaisuudestaan.
Eli, kerro hänelle. Olet sen hänelle velkaa!
älä mene kertomaan miehellesi.kunhan et mene samaa enää tekemään uudestaan !
mutta jos pääsi ei kestä salaisuutta niin silloin ei auta muu kuin kertoa totuus.
...tekee inhottavia, typeriä tekoja. Niistä vain pitää ottaa opiksi. Tässä tapauksessa pettäjä ei varmaan ole ollut aikomuksena pettää, mutta jos hän olisi vähänkin tarkemmin ajatellut tilannettaan, olisi hälytyskellot ruvennut soimaan. Nimittäin aphän suorastaan kerjäsi, että jotain tuollaista tapahtuisi.
Koska ap:lle ei ilmeisesti jäänyt mitään tunteita tätä toista miestä kohtaan ja hän katuu suunnattomasti, ei varmaan enää kannata kertoa, vaan keskittyä nyt täysillä suhteen vaalimiseen.
Jos taas tuo uusiutuu tämän saman miehen tai jonkun toisen kanssa, niin silloin ap:n täytyy kertoa, koska siinä tapauksessa heidän suhteessaan on jotain pielessä tai hänen päänsä sisällä on jotain vikaa.
Tapahtuma selkeytti suhteitasi koska panit välit poikki "ystäväsi" kanssa. Poikaystäväsi ei tarvitse tietää - kuten itse kerroit tunnustaminen vain aiheuttaisi toiselle tuskaa. Lisäksi välinne tuskin enää palautuisivat ennalleen. Päätä joko panet selityksittä poikki ja jatkat elämää eteenpäin tai sitten tapahtumasta viisastuneena varot visusti joutumasta vastaavaan tilanteeseen uudestaan.
Merkityksettömällä nuoleskelulla ei kannata oman kumppanin mieltä haavoittaa. Olet tehnyt rikkeen, kärsi siitä itse ja anna lopulta itsellesi anteeksi. Edellytys on, ettet ole asiasta kertonut yhdellekään kaverille. Jos olet, olet samalla jo siirtänyt kertomisesta päättämisen jollekulle muulle ja paljastumisen riski on suuri. Silloin ainoa vaihtoehto on kertoa ja tunnustaa itse.
Yhdyn edellisiin vastauksiin, et kyllä sä oot ihan tahallas ajanu ittes siihen pisteeseen vieraan miehen kans mihin se nyt meni. Haha, liian mustis ei sais suhteessa olla mut kai sun "kaverisuhtees" tohon mieheen on sun oma salaisuus ollu. Mieti nyt mtä oma miehes ois ajatellu et vieraan mehen luona vaan kahvilla istutaan iltaa. Jos itse kuulisin et muija istuu iltaa jonkun miehen kotona ja varsinkin kahdestaan tämän kans ni lattasin varmaan jo pihalle vaikkei mitään ois siinä vaiheessa tapahtunu. Kyllä se ois jo niin varma merkki toiseen ihastumsesta.
Itsekin kiinnitin huomiota tuohon. Tuskinpa miesystävä on tiennyt naisystävänsä seikkailuista. Kyllä minäkin harkitsisin jatkoa hyvin tarkkaan, jos saisin kuulla, että kumppani viettää aikaa toisen (sinkku)miehen kanssa, ja vieläpä iltaisin...
Äläkä kerrokkaan koskaan, sillä mitä hän ei tiedä ei hän voi pahoin liioin. Sinä olet jo saanut kylliksi rangaistusta omantunnon tuskistasi joten jos rakastat häntä, ota opiksesi ja jatka elämääsi ja unohda harha askel. Joskus pitää myös tehdä näin , sillä jos kerrot niin asia tulee olemaan välillänne aina sillä kukaan ihminen ei unohda uskottomuutta ja peteyksi tuemista ja se jättää aina jälkensä suhteeseen. Useimmiten suhde loppuu kun toinen ei tule enää koskaan luottamaan pettäjään vaikka haluaisikin.
Olen kokenut petettynä olemisen ja olisi helpompi eläöä jos en olisi koskaan edes saanut tietää koko asiasta,
Niin. Tästä sen näkee, että usein kun sanotaan, että miehet ja naiset voi olla vain kavereita keskenään, tapahtuu "vahinkoja". Jotenkin uskon, että ap. on syvällä sisimmässään tuntenut vetoa ja unlmoinut tästä miehestä jos kerta on ollut komea jne.. Siis sehän on aivan normaalia, mutta siinä vaiheessa ehkä olisi kahdenkekseiset tapaamiset ollut syytä jättää pois. Mutta sehän on vain jälkiviisautta.
Älä kerro miehellesi. Kärsit ja voit pahoin, teet sen miehesi puolesta. Jos voit olla 100% varma ettei miehesi saa tietää asiasta, voit itsekin yrittää ottaa opiksesi ja jopa ynohtaa asian.
Mielestäni sinun pitäisi uskaltaa myöntää virheesi ja tunnustaa oma typeryytesi (tai paremminkin inhimillisyytei; ihminen kun on erehtyväinen) silläkin uhalla, että suhde kaatuisi siihen. Minusta kumppanilla on oikeus tietää, minkälaisen ihmisen kanssa on suhteessa ja yleensä uskottomuus ei ole mikään pikkujuttu, jonka voisi vain sivuuttaa (jotta toinen "saisi" elää siinä luulossa, että oma kumppani on siveyden sipuli jne.).
Mikään seikka maailmassa ei tietenkään oikeuta pettämiseen, mutta on olemassa tekijöitä, jotka saattavat ajaa (helpommin) tuohon tekoon. Jos parisuhteesa ollaan hetkellisessä aallonpohjassa tms. on usein helpompi (alitajuisestikin) itselleen oikeuttaa pettämisen. Se on kuitenkin aina väärin ja sinun tulisi kertoa miehellesi asiasta.
Älä kerro mutta älä toista tekoasi. Kertomisella et saavuta mitään.
Ihan sama kertooko vai ei, pettäminen rikkoo aina suhteen, eikä se enää koskaan palaudu siihen mitä oli ennen pettämistä. Jos suhde ei sinällään kaadu välittömästi pettämiseen, se tulee kuitenkin mitä varmimmin tapahtumaan. Aikaa saattaa vierähtää niin paljon, ettei hahmota missä vaiheessa suhde kääntyi vikaraiteille, vaikka pohtien sen näkisi ja ymmärtäisi.
Älä jumalauta mene kertomaan.itse kerroin ja siinä menetin elämäni rakkauden!!!!
Parempi kertoa , itse otin selvää ja kun paljastu, mikä huijari oli mieheni, erosin, joskin meni aikaa.
Jos rakastaa, ei petä!
taas nähdään, etteivät mies ja parisuhteessa oleva nainen voi olla ns. läheisiä ystäviä, koska muuten käy jotain ikävää.
Itse olet tilanteesi aiheuttanut liian läheisillä väleillä.
Suosittelen, että kerrot miehellesi, jotta hän saa tietää millainen todellisuudessa olet ja päättää, haluaako jatkaa kanssasi.
Kuten ap kertomuksesta tulee ilmi, oma omatunto kyllä syyllistää tuosta uskottomuudesta niin paljon, että elämä on yhtä tuskaa. Ei se tuska eroonkaan lopu eli sen vuoksi ei kannta erota, Joten tuskan kanssa on opittava elämään, joskus lienee parasta, että asiaa ei koskaan kerro puolisolleen, jos uskoo, että sitä ei joku toinen jossain vaiheessa häbelle kerro.
Eiköhän opetus ole niin kova, että enää ei uskottomuuden tielle lähde. Parasta on jättä viinojen maistelu korkeintaan yhdelle onnittelumaljalle, silloin ei hairahdu kuvittelemaan mitään asiattomia asioita.
Eiköhän jokainen tee jossain vaiheessa virheitä. Yleensä nämä virheiden tekijät ovat nuoria, he voivatkin jotenkin oppia miten jatkossa tulee toimimaan. Ns. kantapään kautta. Jollet itse ole joskus pettänyt, et voi varmaksi sanoa että et ikinä pettäisikään. Vasta kun itse kokee ne omantunnontuskat yms. voi sanoa lähteekö tuohon enää uudestaan.
Mielestäni kanssa se kertominen on vastuunkantoa. En ymmärrä miten yksikään voisi jatkaa normaalisti suhdetta ja kantaa sellaista taakkaa mukanaan. Eikö se tuntuisi koko suhde sillon pelkältä valheelta, samoin kuin sekin että jos tietää miehensä laittavan suhteen poikki jos jäät valheesta kiinni tai kertoisit, on törkeää huijaamista. Itse haluaisin tietää tällaiset asiat, vaikka miten sattuisikin.
Katumustasosta huomaa miten pettäjä reagoi tapahtumaan. Jos on hälläväliä, tuskin tulee muuttumaan, mutta jos rehellisesti kertoo kaiken ja on katuva, voi hän ottaa opikseenkin. Mutta se on puolison tehtävä tuolloin päätös pystyykö rakentamaan enää luottamusta takaisin vai onko kaikki toivo jo mennyttä.
Minua ei tietääkseni ole koskaan petetty, mutta pettäjän roolissa olen ollut. Kerrasta riitti, enää koskaan lähde siihen. Sillon kaikkia sattuu, enkä samanlaista tuskaa halua kenellekään aiheuttaa. Voisi melkein sanoakin, että yhtäkään asiaa ole katunut tähän ikään mennessä enempää kuin tuota mitä joskus mennyt tekemään.
>kyllä se AP. on tehnyt muulloinkin samaa ja varmaan harrastivat sexiä. Tämä
tarina tuntuu vähän ontuvan ,oltiin alasti vuoteessa muttei harrastettu sexiä.
Olen melko varma, että kaikki tuntevat välillä vetoa muihin ihmisiin, ja noin olisi voinut käydä muillekin! Älä murehdi asiaa enempää, ainakin osaat luultaavsti varoa näitä ansoja vastaisuudessa, jos syyllisyydentunto on noin suuri. Itsellni kävi samoin tänä keväänä, enkä aio kertoa siitä tyttöystävälleni koskaan, vaikka itse joudunkin nyt kärsimään. Sen olen päätänyt, että jos vielä ajaudun samaan, eroan, sillä en halua elää enää uusia valheita, joiden kanssa elää. Ajan kanssa tämä toivottavasti hellittää.
Kannattaa muistaa, että ihmisen seksuaalisuus on myös hyvin biologinen juttu, eikä kontrollinen pettäminen sillä saralla ole mitenkään poikkeuksellista. Luultavasti miehesikin tuntee välillä vetoa muihin naisiin, vaikka ei noin läheiseen kontaktiin ajautuisikaan.
Se on myös huuhaa -tietoa, että ihmiset olisivat automaattisesti yksiavioisia. Jotkut varmasti voivat ollakin, mutta vaikka ihastuisikin suhteen aikana toiseen tai jopa rakastuisi, ei se kiellä sitä etteikö sitä omaa oikeaa kumppaniaan voisi myös rakastaa.
Ihmiset ovat tunteellista lajia, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Rakkauden laatu voi olla erilaista jokaisen kohdalla. Vertaa vaikka äitiäsi, perhettäsi, koiraasi ja kumppaniasi? Ei varmaan tunteet ole kaikkia kohtaan samanlaisia, mutta kiintymystä ja rakkautta löytyy, jonkinlaisia erilaisia tunteitakin... Got it?
Kuitenkin, jos pettämään lähtee niin pitäs olla selkärankaakin myöntää töppäilynsä, jotta kumppanikin tajuaisi missä mennään ja kaikki kertoa vaikka sitten eronkin uhalla. Sei ole taakan työntämistä toiselle, vaan vastuunkantoa tekijältä.