Niinpä niin. Yhdessä avioliittoa takana jo kohta 14 vuotta. Olen kuitenkin vasta vähän yli kolmekymppinen. Kaksi kouluikäistä lasta.
Miehessäni alkoi näkyä 30 ylittämisen jälkeen muutokset. Ei halua vanheta, ylenmääräistä liikkumista, tatuointeja jne. Kunnes tuli Jysäys. Hän tunnusti muutama viikko sitten pettäneensä minua. Syynä olivat kuulemma se, että rakkaus on hävinnyt. Mies oli pari viikkoa muualla miettimässä ja oli alkanut puhelinsuhteen tämän toisen kanssa. Päätimme kuitenkin yrittää elää yhdessä, mutta mieheni vaatimus oli ettei asiasta puhuttaisi mitään vaan ollaan ihan hiljaa. Niin että hän kykenee ajatuksensa kokoamaan. Ja paskat!
Eilen illalla hän taas lähti(vannottuaan minulle ettei enää jätä minua ennekuin asia on päätetty, mihin edetään). Tuli aamulla takaisin. Oli taas pettänyt saman naisen kanssa, mutta haluaisi kuitenkin elää kanssani.
Toisena hetkenä hän suunnittelee tulevaisuuttaan minun kanssani ja toisena ei tiedä mitä tekee.
Olen niin riekaleina, että luulen kuolevani! Miten tästä voi selvitä? Siitä että on sokeasti luottanut ja uskonut toiseen ihmiseen antaen rakkautta? Minulle on syntynyt tunne, ettei sellaista suhdetta ole olemassakaan, joka kestäisi!!
Henkinen väkivalta on ollut sen laatuista, että kuinka tästä toipuu vai onko se mahdoton tehtävä?
Miehessäni alkoi näkyä 30 ylittämisen jälkeen muutokset. Ei halua vanheta, ylenmääräistä liikkumista, tatuointeja jne. Kunnes tuli Jysäys. Hän tunnusti muutama viikko sitten pettäneensä minua. Syynä olivat kuulemma se, että rakkaus on hävinnyt. Mies oli pari viikkoa muualla miettimässä ja oli alkanut puhelinsuhteen tämän toisen kanssa. Päätimme kuitenkin yrittää elää yhdessä, mutta mieheni vaatimus oli ettei asiasta puhuttaisi mitään vaan ollaan ihan hiljaa. Niin että hän kykenee ajatuksensa kokoamaan. Ja paskat!
Eilen illalla hän taas lähti(vannottuaan minulle ettei enää jätä minua ennekuin asia on päätetty, mihin edetään). Tuli aamulla takaisin. Oli taas pettänyt saman naisen kanssa, mutta haluaisi kuitenkin elää kanssani.
Toisena hetkenä hän suunnittelee tulevaisuuttaan minun kanssani ja toisena ei tiedä mitä tekee.
Olen niin riekaleina, että luulen kuolevani! Miten tästä voi selvitä? Siitä että on sokeasti luottanut ja uskonut toiseen ihmiseen antaen rakkautta? Minulle on syntynyt tunne, ettei sellaista suhdetta ole olemassakaan, joka kestäisi!!
Henkinen väkivalta on ollut sen laatuista, että kuinka tästä toipuu vai onko se mahdoton tehtävä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei tosiaan tahdo vanheta, sehän olisi myös vastuun ottamista tekemisistään. sulla on yli 30.v. poikanen. aika säälittävä tapaus, ja outo vaatimus "..siitä ei saa puhua.."
Ei tekisi mieli pudottaa sua tänne sinkkujen joukkoon. Oot määrätietoisen oloinen ihminen. Vahva ja voimakas ja puolisosi heikko ja tunnekokemuskia etsivä. Väärin on että vahvat naiset aina kärsii ja miehet saa elää tunteiden mukaan.
Niinpä, mieheni on eilisten puheidensa perusteella kokenut itsensä "alempi arvoiseksi". Minulla kun on yliopistotason koulutus ja hänellä vain teknikkokoulutus. Hän luulee, että koulutus määrittelee sen, mikä ihminen on. Tai että koulutus muuttaa ihmisen arvoa! mITÄPÄ SIIHEN SANOMAAN.
Olen tässä ajatellut, että taitaa olla kyse itsetunnosta ja sen heikkoudesta. Ei sen puoleen, ettenkö minä pelkäisi esim. yksinjäämistä.
Kuitenkin mieheni kokoajan korostaa sitä, että MINÄHÄN OLEN LEIJONA! Sano siinä sitten, että se on vain horoskooppimerkki toisten joukossa!
Jätä koko paska, niin minäkin aion tehdä,olen myös ollut kauan naimisissa ja katsonut aikani mieheni touhuja ja ne ei muutu miksikään millään kattomisella.
Kuinka kauan olet katsonut tilannetta? Miten olet kestänyt sen? Minusta tuntuu, että mieheni haluaisi roikkua minussa vain sen takia, että ei tiedä missä asuisi ja mitä tekis? Vaikka omien sanojensa mukaan haluaisi elää minun kanssani!
Onko teillä lapsia? Miten lapsille tälläisen selittää; katsokaapas, kun isi ei enää haluakaan olla isi vaan murkkuikäinen nuori, joka ei kanna vastuuta tekemisistään!
Kokoamaan ajatuksensa, pah! Nuo ovat tekosyitä minun mielestäni.Eikä koulutuksella ole mitään merkitystä.Tiedätkö kuka tämä toinen nainen on?En ole elänyt pitkässä suhteessa, mutta muutamassa suhteessa minua on petetty.Kyllähän se suhde muuttuu toisenlaiseksi tällaisen tapauksen jäljiltä. Sinun pitää miettiä omaa parastasi ja lasten parasta. Lapsethan ne myös tuntevat isänsä ikäkriisin nahoissaan.En osaa neuvoa paremmin. Toivon vain paljon voimia.Sinun on itse päätettävä mitä teet.Sitä ei kukaan muu voi puolestasi päättää.Tärkeää kuitenkin olisi, että sinä pystyisit puhumaan asioista jollekin.Joko läheisille ihmiselle tai vaikka ammattiauttajalle.Kuljet nyt niin suurissa pyörteissä, että sydämesi pitäisi saada kevenemään jollain tavalla.Voimia ja halauksia.
Tiedän kyseisen henkilön nimen ja tiedän ulkonäönkin. Olemme pienellä paikkakunnalla, joten yhteentörmäyksiä ei voi välttää!
Olen antanut (hullu lie olen) viimeisen mahdollisuuden. Yksikin virheliike ja se on siinä.
Olen ajatellut että kävisin tämän kyseisen henkilön kanssa keskustelemassa, mutta mitä se lie auttaa. Miehenihän on valintansa tehnyt. Ei siis aio tämän ihmisen kanssa elää. Kenen kanssa aikoo, se on arvoitus?
Miksi rakkaus on näin vahvaa, vai onko se rakkautta vai yksin jäämisen pelkoa? Olen vielä kuitenkin nuori, jouluna vasta 33v. Olen suhteellisen nätti, urheilullinen ja vielä toimeentuleva! Kaippa minut joku vielä joskus ottaa omakseen, jos ero tästä pukkaa!
Pahinta tässä on se, kuinka voin toiseen luottaa? Vai voinko edes? Onko tämä sen väärtiä vai ei?
Olemme varanneet jouluna matkan etelään
tämän kuun loppuun! Kannattaako tälle matkalle lähteä yhdessä vai ei? Niinpä...
Matkakin edessä.sinulla on kyllä paljon mietittävää.Mutta pidä jyrkkä kantasi tuosta seuraavasta erehdyksestä.Hyvä kuitenkin että hän kertoo mitä on tehnyt, sitä ei moni pysty kertomaan.
Niin, mitäpä sille kolmannelle osapuolelle osaisi sanoa, siinäpä se.Olisiko siitä edes apua.Enpä usko.Miten muuten miehesi kun elää ikäkriisiä, onko nainen nuori?halusiko miehesi vielä teinin?
Tämä toinen nainen on kymmenen vuotta minua nuorempi. Ei kylläkään kauniimpi tai edes hoikempi. Mutta onpahan ainakin mieli sellainen. On muuten itsekin varattu ja pienen lapsen äiti. Että silleen!
Mieheni sanoi eilen illalla ettei kadu tekoaan! Hän kysyi minulta että onko hän typerä kun näin on? Minä sanoin hänelle, että kyllä katumus tulee ennemmin tai myöhemmin. JA JOS EI TULE, EIPÄHÄN MUNULLAKAAN OLE MITÄÄN MENETETTÄVÄÄ!
Voi sinua raukkaa. Olen kokenut saman ja tiedän tunteen. Jouduin itse sairaslomalle ja syömään rauhoittavia. Nyt on kulunut kohta vuosi ja tilanne meillä jo rauhoittunut. Luottamus mieheeni palailee vähitellen, hitaasti mutta varmasti. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä helpompi on mieheni kertoa omista ajatuksistaan ja syistään. Voin toisinaan jopa ymmärtää häntä.
Jos sinulla on yhtään rakkautta jäljellä, kannattaa ehkä vielä yrittää. Minä olin ensin ymmärtäväinen ja kun suhde ei heti loppunutkaan, alkoi kärsivällisyys koetella... Otin naiseen yhteyttä useasti ja käskin mieheni valita jommankumman.
Yhdessä ollaan vieläkin ja ihme kyllä näin hyvin ei meillä ole mennyt sitten suhteemme alkuaikojen. Pieni mustasukkaisuus on ehkä sittenkin hyvästä? Toisaalta jos luottamus ei enää palaa, on ehkä parempi erota. Ikävintä meilläkin oli se, että lapsemme tietävät kaiken. Mitähän he mahtavat ajatella asiasta... Mieheni ei ole pystynyt puhumaan asiasta lapsille. Aika näyttää miten asia on heihin vaikuttanut.
sä kun olet käynyt saman läpi,kerro,kauanko kesti ennen kuin aloit päästä jaloillesi?
onko normaalia että riita on herkässä?
luottamuksen palautuminen tuntuu niin vaikealta..tahtoa kyllä kummallakin on.
mutta välillä mietin,että kannattaako,tuleeko tästä mitään.Lapsetkin ovat leikissä ryvettyneet.Heidän parastaan haluaisin.Rauhoittaa tilannetta heidän vuokseen,mutta omat kuohunnat ovat välillä niin valtaisia.
odottelenko ajan kulumista,jos mieskin alkaisi puhua jotain...juttu selvitetty mutta syistä ym mies ei ole vielä halunnut puhua,liekö tietää itsekään...2kk kulunnut aikaa mutta vieläkin välillä tulee mieleen tapahtumat ja mielikuvat miehestä toisen kanssa,mies sanoo,että olen sairas kun näitä vatvon.Mutta en sille mitään voi,pidän ne kyllä omassa päässäni enkä niistä enää miestäni piinaa.Mutta uskon,että kauan menee ennen kuin voin rauhallisesti suhtautua jos esim näen sen toisen naisen.ja pienellä paikkakunnalla näen hänet valitettavan usein.
Luin jostakin,että uskottomalla osapuolella tarve ja halu päästä äkkiä jatkamaan eteen päin ja halu jättää asiat taakse ja petetylle taas tärkeää kelailla tapahtumia.Onkohan se näin?