Näyttäisi tuolta Suupohjan seutukunnista Sami olevan vahvoilla kun ajatellaan Perussuomalaisten perinteistä kannatusta kunnallispolitiikassa ja lisänä vielä maatalouden vahva osuus elinkeinoissa. Alueella oli myös vahva tuki Wistbackan kannatukselle ja lienee ollut perusta monien kausien läpimenolla eduskuntaan. Samilla on puolestaan ollut vahva kannatus jo keskutapuolueen aikoina ja erityisesti myös maataloustuottajien ja sikafarmarien keskuudessa, eli mitään populismia hänen ei tarvitse harrastaa.
Keskustapuolueella näyttäisi löytyvän muutama vahva nimi ketään erikseen mainitsematta, mutta jotka keskittävät ääniä tiettyyn suuntaan, jolloin Samin mahdollisuudet Suupohjassa vain paranevat. Peruskepulaiset tietysti ovat toista mieltä, mutta liikkuvaa äänestäjäkuntaa on paljon, kun ajatellaan viimeaikaista hälyä mm raha-automaattiyhdistyksen ja vaalirahoitussotkujen viidakossa. Toisaalta myös kunnon "jämäköitä peruspohjalaisia" ei ole juurikaan esiintynyt, paitsi jos sitten Mietaan Jussia rehtinä "suksijana" lasketasiin tähän sarjaan. Hyvän kansanedustajan ei tarvitse olla joku "konna ja tunari" ollakseen hyvä mies paikassaan.
Mielenkiintoista nähtävää miten "Kepun ja Persujen" äänet tulevat jakaantumaan kun molemmilla on varteenotettavaa ehdokaskuntaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Persut saatavat ottaa kolmekin paikkaa kun kepun kannatus romahtaa parilla läpimenijällä ja miten äänet sitten menevätkin jatkossa. Kuka perii Vistbackan äänet ja ketkä kepussa putoavat ?? Antakaa nimiä ketkä Hautalan lisäksi