Huumetta?

Ollessani mukana kolmiodraamassa, olen saanut huomata, että kaikki tunteet tuntuvat moninkertaisina, niin intohimo, ihastuminen, rakastuminen, ikävä kuin huono omatunto. Kielletty ihminen on minulle kuin huumetta. Olen täysin koukussa yhteisiin hetkiin, toiseen ihmiseen. Ikävä tuntuu jopa fyysisinä oireina.

Johtuuko kaikki tämä tunteiden palo vain olosuhteista, eli normaalissa suhteessa tähän ihmiseen en kokisi asioita näin, vain olenko vain ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti rakastunut?

Ei kiitos moraalisaarnoja, kaikki moraalittomuus on tiedossa. Minua kiinnostaa kokevatko muut ihmiset salasuhteensa tällä tavalla?
8536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kun mies sanoo ettet enää kiinnosta häntä ja hänellä ei ole tunteita sua kohtaa, on jatkuva kiire töissä ja et saa ottaa yhteyttä kuin tiettyyn numeroon ja tiettynä aikana, sitten hän kertoo taas tavanneensa uuden naisen ja nainen vielä saattaa soittaa sinulle, vaimo on autuaan tietämätön asioista.

Äänestä
  • Jos salasuhde kestää kauan, niin siinä tunteet ovat erilaiset kuin normaalissa arjen jakavassa parisuhteessa. Salasuhteessa rakastumisen tunne kestää vuosi vuoden perään eikä hälvene ollenkaan kahdenkaan vuoden jälkeen kuten perusparisuhteessa. Salasuhde pysyy lemmensuhteena eikä muutu kaverisuhteeksi tai pakkoavioliitoksi kun ei ole yhteistä omaisuutta. Salasuhde on huumetta ja loukku, josta on vaikea päästä irti.

    Äänestä

I´m not strong enough to stay away...Se on huumetta, se saa sekaisin. Mutta ei se että se on salaista vaan se että siihen liittyy myös ihastuminen/rakastuminen. Ei kai sitä muutoin jatkaisi.
Ikävää vaan, ettei voi toista johdatella päätöksissään, kun huomaa, ettei ykkössuhde ole häntä varten enää. Muttei osaa päästää siitä ykkösestäkään irti.

Äänestä
  • Ilmi tullessaan hohto haihtuu ja luultavasti kariutuu koko juttu, sillä se on vain jommankumman huumeen käyttöä, irstas toiminta salassa kiehtoo. Ihan samalla tpaa kuin opettelee salassa tupakoimaan, kun jää kiinni siihen loppuu jännitys, jota sitten haetaan jollakin muulla tapaa. Ellei sitten järki kasva siihen, että enää ei usko haihatteluun.

    Äänestä

  • Ohimenevää on kirjoitti:

    Ilmi tullessaan hohto haihtuu ja luultavasti kariutuu koko juttu, sillä se on vain jommankumman huumeen käyttöä, irstas toiminta salassa kiehtoo. Ihan samalla tpaa kuin opettelee salassa tupakoimaan, kun jää kiinni siihen loppuu jännitys, jota sitten haetaan jollakin muulla tapaa. Ellei sitten järki kasva siihen, että enää ei usko haihatteluun.

    Naivi käsitys kuvitella että lopettaisin pidempään jatkuneen suhteen käryyn. Ehei se niin mene, sitten kuunnellaan nöyränä pari kuukautta kiukuttelua ja ollaan vain hipihiljaa varovaisempia.

    Äänestä

ja itsekin käytin juuri tuota sanaa "huumetta" kuvatakseni liki pakkomielteistä tarvettani olla salarakkaani lähellä. Mutta sitten suhteemme tuli päivänvaloon ja kaikki tunteet ja intohimo ja ikävä jne. säilyivät ihan ennallaan- rakastuin tähän mieheen ja nyt olemme eläneet jo 6 vuotta avoliitossa ja samat tunteet jatkuvat aina vaan- yhtä voimakkaina.


Joten huumetta silloin ja huumetta nyt. Sanoisin, että todellista rakkautta.

Kyllä minä olen lukenut omat fisherini ja liudan muiden psykologien kirjoja ja käynyt terapiassakin suhdetta purkamassa. Kaikki ne selittää sitä samaa: että salasuhteessa tunteet moninkertaistuvat. Varmaan niin. Mutta kyllähän ainakin oma terapeuttini oli hieman hämmentynyt, kun tajusi, että tunteet pysyvät ennallaan välillämme tässä avoimessakin parisuhteessa. Joutui toteamaan, että "tehän todella rakastatte toisianne".

Äänestä
  • Olipa ihana kirjoitus! Toivottavasti onnenne jatkuu! Kun lopulta saa olla yhdessä rakkaansa kanssa, niin sille osaa antaa arvoa ja vaalia suhdetta.

    Äänestä

  • tuo tuntuu kun rakastaa, oli sitten avio-,avosuhteessa tai salasuhteessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Crazy In Love kirjoitti:

Ollessani mukana kolmiodraamassa, olen saanut huomata, että kaikki tunteet tuntuvat moninkertaisina, niin intohimo, ihastuminen, rakastuminen, ikävä kuin huono omatunto. Kielletty ihminen on minulle kuin huumetta. Olen täysin koukussa yhteisiin hetkiin, toiseen ihmiseen. Ikävä tuntuu jopa fyysisinä oireina.

Johtuuko kaikki tämä tunteiden palo vain olosuhteista, eli normaalissa suhteessa tähän ihmiseen en kokisi asioita näin, vain olenko vain ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti rakastunut?

Ei kiitos moraalisaarnoja, kaikki moraalittomuus on tiedossa. Minua kiinnostaa kokevatko muut ihmiset salasuhteensa tällä tavalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu