Platoninen suhde

Miten mahtaa onnistua naisen ja miehen välillä ns. platoninen suhde?
Olisi ystävä jonka kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa, matkustella, ulkoilla, käydä ulkona syömässä jne. Seksiä ei olisi. Onko kokemusta, miten onnistuu pitemmän päälle?
Kyse on jo keski-ikäisistä eli ei mitään teinijuttuja.
3161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yksi varattu ehdotti sitä kerran minulle, minun kanssa onnistui, mutta pani sitten huoraa Tampereella että tanner tömisi. unohda ainakin ukkomies.

Äänestä

Kyllähän se voi ihan kohtuullisesti onnistua. Mun mielestä on hyvä miettiä heti aluksi asia selväksi, että ei väitä itselleen tai naiselle ryhtyvänsä muka kaveriksi sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa ei vain voi pitkällä tähtäimellä olla pelkkä kaveri. Matkustelu voi olla huono tikki, jos nainen on vetävä mimmi. Ja saattaa siinä tapauksessa joskus muulloinkin panettaa.

Mutta mun mielestä on hyvä olla sekä mies- että naispuolisia ystäviä. Saa monenlaista näkökulmaa.

Äänestä

Voivat toima ihan loistavasti. Ne ovet tosi antoisia siinä mielessä, että voi keskustella omista ja toisen syhdejutuista avoimesti ja saa samanlla toisen sukupuolen näkökulman asiaan. Puolisot eivät vaan tahdo ymmärtää tällaisia suhteita, joten ne tuppaavat lopahtamaan kun seurustelu alkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuuskumuikkunen kirjoitti:

Miten mahtaa onnistua naisen ja miehen välillä ns. platoninen suhde?
Olisi ystävä jonka kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa, matkustella, ulkoilla, käydä ulkona syömässä jne. Seksiä ei olisi. Onko kokemusta, miten onnistuu pitemmän päälle?
Kyse on jo keski-ikäisistä eli ei mitään teinijuttuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu