Miten parasta lähteä?

Kun on saanut asunnon järjestettyä ja tavarat sinne, niin mikä on kokemuksenne mukaan paras tapa, nähdäkö eksää mahdollisimman vähän? Vai aiheuttaako lähdöt jälkeiset tapaamiset sitä, että ero vaikeutuu ja pitkittyy?
9946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nähdä mahdollisimman vähän. Pakolliset asiat hoitaa pitää tietysti mutta muuten omasta kokemuksesta voin sanoa että on helpompi kun ei näe toista. Ja tehdä ihan selväksi asia että ei olla palaamassa enää yhteen. Helpottaa paljon sitä puolisoa joka on ns jätetty. Keskustelu on tietenkin paikallaan jos siitä on jotain hyötyä.

Omalla kohdalla kävi niin että keskustelua ei saatu enää syntymään millään muotoa, syyttelyä pelkästään. Ero on monesti toisen puolison päätös ja se kestää aikansa toisen osapuolen sisäistään. Toivon kipinä on pitkään kestävä asia.

Äänestä

Minä lähdin noin 3 kolme viikkoa sitten kotoa, ja olen sen jälkeen käynyt vanhassa kodissani vain "pakollisia" käyntejä, hakenut tavaroitani jne. Mies jäi yhteiseen kotiin asumaan, ja kertomansa mukaan nauttii nyt rauhasta. Eli vähäinen yhteydenpito on ollut varmaa hyvä ratkaisu. Lapset on meillä jo omillaan, eli mies saa nyt itsekseen miettiä tilannetta ja koota ajatuksiaan. Itseäni melkein nolottaa se, miten tyytyväinen olen ollut muuttoni jälkeen. Tämä oma pikku asunto on niin kodikas ja kiva. Onkohan tämä uutuudenviehätystä joka menee pian ohi?

Äänestä

En suosittele yhteydenpitoa, jos oikeasti haluat eroon exästäsi. Miehenä mietin pitkään onko toivoa vanhaan palaamisesta. Olin tosin jätetty osapuoli, jolle ero tuli täytenä yllätyksenä. Suhteeseemme kun ei pahemmin riitoja kuulunut.

Parempi vain siirtyä miettimään mitä hyvää on seuraavaksi tulossa elämässä ja jättää mennyt taakseen. Tietenkin sitä muutaman kuukauden harrastettua itsetutkiskelua sun muuta, koska ihmismieli niin tekee, mutta ei se tilannetta ainakaan paranna. Selvä lopullisuus helpottaa eteenpäin kulkemista.

Jos mukana on lapsia, se tietysti hankaloittaa tilannetta ja neuvoni ei ole pätevä siinä yhtälössä.

Äänestä
  • helpointa on kun saa tietää että ei enää palata yhteen. Toiselle kannattaa ihan suoraan se ilmaista eikä jättää roikkumaan ilmaan mitään toivonkipinöitä. Omalle kohdalle kävi niin että ex ei saanut millään sanottua suoraan että aikooko hän lähteä lopullisesti vai ei. koskaan ei saanut suoraa vastausta asiaan. En oikein ymmärrä miten se on niin kovin vaikea sanoa sitä suoraan päin naamaa että en enää sinun kanssasi halua jatkaa. Kertoa puoli vuotta satuja vain, kaikki oli pelkkää valhetta vain. Silloin kun sanoo suoraa miten asia on niin on jätetynkin helpompi lähteä purkamaan omaa painolastia, ei tarvitse elää siinä epätietoisuudessa. Omassa tapauksessa ex oli jo päätöksensä tehnyt mutta sitä ei voinut tuoda julki suoraan, olishan se tietenkin pitänyt itse tajuta, mistä sellaisia asioita oikeasti voi tajuta? Ei siinä vaiheessa ole mielessä että uusia tuulia haistella, toivoo edelleen että hän muuttaisi mielensä eikä lähtisi.

    Yritin kaikkeni että vielä olisi jatkettu, mutta päätä ei saanut käännettyä, ja olihan ne ennustajat pariin otteeseen povannut exälle että ero teille tulee... =oD Mut jälkeenpäin kuin miettii niin oli todellinen helpotus että suhde päättyi, aluksi tottakai oli aika tuuliajolla, mutta elämä kääntyi taas paremmaksi ja uusi elämänkumppani on nyt kainalossa ja kaikki tuntuu nyt loistavalta.

    Äänestä

  • mies30v... kirjoitti:

    helpointa on kun saa tietää että ei enää palata yhteen. Toiselle kannattaa ihan suoraan se ilmaista eikä jättää roikkumaan ilmaan mitään toivonkipinöitä. Omalle kohdalle kävi niin että ex ei saanut millään sanottua suoraan että aikooko hän lähteä lopullisesti vai ei. koskaan ei saanut suoraa vastausta asiaan. En oikein ymmärrä miten se on niin kovin vaikea sanoa sitä suoraan päin naamaa että en enää sinun kanssasi halua jatkaa. Kertoa puoli vuotta satuja vain, kaikki oli pelkkää valhetta vain. Silloin kun sanoo suoraa miten asia on niin on jätetynkin helpompi lähteä purkamaan omaa painolastia, ei tarvitse elää siinä epätietoisuudessa. Omassa tapauksessa ex oli jo päätöksensä tehnyt mutta sitä ei voinut tuoda julki suoraan, olishan se tietenkin pitänyt itse tajuta, mistä sellaisia asioita oikeasti voi tajuta? Ei siinä vaiheessa ole mielessä että uusia tuulia haistella, toivoo edelleen että hän muuttaisi mielensä eikä lähtisi.

    Yritin kaikkeni että vielä olisi jatkettu, mutta päätä ei saanut käännettyä, ja olihan ne ennustajat pariin otteeseen povannut exälle että ero teille tulee... =oD Mut jälkeenpäin kuin miettii niin oli todellinen helpotus että suhde päättyi, aluksi tottakai oli aika tuuliajolla, mutta elämä kääntyi taas paremmaksi ja uusi elämänkumppani on nyt kainalossa ja kaikki tuntuu nyt loistavalta.

    Mies jätti eropaperit pari viikkoa sitten, mutta asuu vielä tässä yhteisessä asunnossa. Eletään kuulemma nyt tätä harkinta-aikaa, ja katsotaan sitten... On kuulemma etsinyt kämppää, ei ole löytynyt!! Nyt hän on viikon päivät luuhaillut yötä myöten pitkin pitäjää. Tullut myöhään tai ei ole tullut ollenkaan. Kun kertoi erosta, sanoi että eihän tämän tarvitse olla lopullista. Jos asiat muuttuu voidaan vielä yrittää. Miksi ei voi myöntää itsellekään, että ei tästä mitään tule myöhemminkään. Sanoin, että minäkö tässä puoli vuotta odotan ja katson ja jos ero tuleekin, alan kaiken taas alusta. Ei vastannut mitään.
    Nyt on ollut ihan mukavaa, kun ei ole ollut tässä nurkissa. Ei ole niin ahdistavaa ja ei tarvitse kontrolloida koko ajan. Eikä tule mieleen kysynpä taas tätä juttua, josta se hermostuu. Alan uskomaan, että yksinkin "osaa" olla. Pelottavaahan se on, mutta onhan muutkin selvinneet.
    Eli kyllä pitäisi heti lähteä ja sanoa, että ei enää yhteen mennä, eikä enää olla tekemisissä, en vaan voi hänen kamoja ulos pistää kun yhteinen kämppä on. Miksi annetaan toiselle vielä toivoa? Ja siihenhän jätetty jää roikkumaan.

    Äänestä

etuovesta erityisesti.

Äänestä
  • ja mieluummin nokka menosuuntaan... (auttaa lähtemisessä)

    Äänestä

  • just lähdin kirjoitti:

    ja mieluummin nokka menosuuntaan... (auttaa lähtemisessä)

    Itse erosin 3 vuotta sitten. Lähdin juomisen ja pettämisen vuoksi. Mies oli kova taivuttelemaan minua takaisin ja aikaisemmilla kerroilla saanutkin minut erumaan eropäätökseni. Nyt ilmoitin erosta päättäväisesti enkä suostunut tapaamaan miestä ennen kuin hän oli ymmärtänyt eron lopullisuuden. Jonkin verran puhuin puhelimessa mutta sovimme että hän ei saa koko aikaa soitella minulle. Tilanne laukesi onnellisesti. Mies löysi aika pian uuden kumppanin ja hoksasi että ero olikin hieno juttu. Eron jälkeen ihmettelin että voinko pitää mieheen yhteyttä enää ollenkaan ja millainen suhteemme tulee olemaan. Mutta myöhemmin olemme löytäneet kaveruuden. Tai en kaveeraa mieheni kanssa vaan hänen ja hänen uuden kumppaninsa. Olen iloinen että voimme olla vielä ystäviä pitkän suhteen jälkeen. Siksi varmaan olimmekin yhdessä liian pitkään, olimme vain hyviä ystäviä ja emme halunneen menettää sitä ystävyyttä. Emme kuitenkaan pidä yhteyttä kovin usein.

    Minun neuvoni on siis, että aluksi mahdollisimman vähän yhteyttä, niin että tottuu uuteen elämään yksin. Jos tunteita vielä jommin kummin on, niin en suosittele tapailemaan. N. puolen vuoden - vuoden jälkeen voi katsoa miltä tuntuisi kaveruus, pystyykö siihen.

    Äänestä

  • Gindzin kirjoitti:

    Minkä helevetin takia ystäviä eron jälkeen? Ero on ero, tarkottaa mun mielestä ettei enää olla tekemisissä... No, kohteliaasti, asiallisesti, jos on ihan pakko (yhteiset lapset). Ja mä siis otin eron... Mun ex-ukko ehdotteli kans ystävyyttä.... Onko tää taas tätä nykyajan kummallista kontrollitarvetta.... että kuitenkin tietää mitä se ex tekee ja kenen kans... ja jos ei sitte kumminkaan mitään kivempaa löydä, ni...

    Ei ymmärrä, mutta onneksi ei kaikkien kaikkea tarvikkaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mie vaan.... kirjoitti:

Kun on saanut asunnon järjestettyä ja tavarat sinne, niin mikä on kokemuksenne mukaan paras tapa, nähdäkö eksää mahdollisimman vähän? Vai aiheuttaako lähdöt jälkeiset tapaamiset sitä, että ero vaikeutuu ja pitkittyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu