**Hurjan mielenkiintoista uutisointia Paulalta! Että eläimet on JO todettu lentäneen "energiakenttien silpomiksi!" On päivän selvää, miten säteilyn ja energiakertymien aiheuttamat lauttumat ja sisäiset veripurkaumat eivät jätä juuri muita syitä kuolemien tutkijoille. Outoa vaan, ettei kaloista uskalleta kertoa missään?
-----
*** Olen tosiaan ITSE omin silmin nähnyt TVO:lla olo vuosikymmeninäni miten tonneittain säteilyyn savuten kuolleita lintuja vuodesta toiseen poistettiin lapioiden TVO:n pihoilta. Seurasin myös vuodesta toiseen miten hehtareittain kaloja tapettiin samaan säteilyyn TVO:n lauhdekanavavirtoihin. Ikinä ei YLE, MTV, Radiot uskaltaneet kommentoida, tai iottaa edes yhtä kuvaa!
***Länsi -Suomi julkaisi TVO:n tappavan säteilyteurastajillaan vuosittain 10 000 000kalaa. Mutta kun 2007 joulukuussa TVO:n Pertti Simola antoi tuhansille ydinorjille sisäministeriön uhkaukaasit vaieta näkemistämme kirjallisena kukaan ei lisäkseni ole uskaltanut julkisesti näkemistään toki puhua! Jopa tuhannet TVO:lla tekemäni ydinturvaraportit sisäministeriön maailman korruptoitunein POLIISI varasti TVO:n sisäisistä vartioiduista erikoisarkistoista. Näin taataan valtiorikollisuuksille oikeudet tappaa myös jatkon kansamme säteilyynsä paljastumatta!
---
Pasi foorumin satoa:
Styrge/ Arto/ Paavo 2010
Hankkija
Hero Member
Vs: Styrge/ Arto/ Paavo 2010.
« Vastaus #12 : tänään kello 00:25:10 »
---------------------------------------------------------------------------- ----
Lainaus käyttäjältä: TV:stä tuttu Arto - Tammikuu 11, 2011, 21:48:19 pm
Mitäs pidät tästä:
[video=youtube;X3iuLxfGp-8]http://www.youtube.com/watch?v=X3iuLxfGp-8[/video ]
Mielenkiintoinen pätkä. Näitä lisää. Tällaiset videot päihittivät mennen, tullen ja palatessa korruptoituneen valtaeliitin tiukassa pakkopaidassa olevien Ylen, MTV3 ja Nelosen pläjäykset.
---------
Tässä saksalaisamppareista näyte:
[video=youtube;uX0iFOamNmw]http://www.youtube.com/watch?v=uX0iFOamNmw[/video ][/quote]
--------
***USA:ssa sisällissotajulistus!***
Vai on FBI paniikissa siitä miten kansainvälisen ydinteolisuuden annetaan tappaa säteilypäästöillään esteittä kansaansa kuin kärpäsiä! Tilanne siis ON jo sisällisodassa kansa vastaan sitä tappava kansainvälinen ydinrikollisuus! Saa nähdä tappaako IAEA seuraavaksi jo FBI:n johtajiaankin!
Katselitteko muuten eduskunnan kyselytuntia tänään 20.01? Oli meinaan maamme ydinkeisarit v a i k e i n a ! Pekkarinen kakoi ja sekoili lukusarjoissaan. Katainen huusi pää punaisena ja ylitti alinomaa puheenvuorojaan niin, että otteli Niinistönkin kanssa ihan alvariinsa. Kataisella oli kyllä s e l v ä s t i aivan poikkeukselisen hermostuneen henkilön elkeet muutenkin. Jokohan oli kuullut tästä FBI:n johtajan kommenteista ja pelko hiipii nyt maamme ydinkiihkoisten puseroon sellaisella ennenkokemattomalla prässillään, etteivät ole maamme ydinrikoliset vastaavaa nähneet.
Tässäpä suht arvovaltainen kaveri heittää juttua chemtraileista, check it:
http://www.youtube.com/watch?v=gR6KVYJ73AU

Vastaukset 1
Vanhimmat
Monte ehdotti jo kotitalouksille omia pienoisydinvoimaloita. Mitä olet mieltä?