traamani on

naamani. Luoja jos olet halunnut tehdä pilapiirrokseni on naamani sellainen. Kerronpa:
Nenä on helvetin iso. Leuka pieni. Olen puolikalju. korvat täysin eri paria, kuten kasvojen puoliskot.

Ruumis on läski vatsa mutta käsivarret ovat kuin ohuet narut. Jalat ovat myös sangen kapeat.
Hampaisto; koko lapsuuteni pidin tuloksetta rautoja. Alahampaat eivät mahtuneet kasvamaan eli niitä piti poistaa. Hampaat ovat reikiintyneitä. Jalat ovat eri pituisia muutaman sentin.

Enpä tiedä mut enpä ole paljon naisten kanssa paneskellut. Sen jälkeen kun hiukset lähti en ole muuta ollut kuin puutteessa.

On mulla vahvuuksiakin. Olen ilmeisesti sangen ahne bisnesmies sillä omistan firman ja mulla on aika paljon työntekijöitä ja perjaatteessa olen näin kolmekymppiseksi aika varakas.

Kannattaisiko mut sitten ottaa mieheksi. Tulee mieleeni näittelijä tuo ashton-griffith. Kai noinkin ruma mies naisen on saanut. Vittu kun ei ruma akka tunnu silti pahemmin kiinnostavan.
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tiedostat oman ulkonäkösi ongelmat,
mutta prinsessa pitäisi kuitenkin saada....

Äänestä

Kannattaa kääntyä itänaapurin puoleen. Ne eivät aseta ulkonäölle liikoja vaatimuksia kunhan rahaa löytyy.

Äänestä

Eli jos vain ruma mytta et kuspää niin etköhän voi saada vaikka millaisen prinsessan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asston griffith idol kirjoitti:

naamani. Luoja jos olet halunnut tehdä pilapiirrokseni on naamani sellainen. Kerronpa:
Nenä on helvetin iso. Leuka pieni. Olen puolikalju. korvat täysin eri paria, kuten kasvojen puoliskot.

Ruumis on läski vatsa mutta käsivarret ovat kuin ohuet narut. Jalat ovat myös sangen kapeat.
Hampaisto; koko lapsuuteni pidin tuloksetta rautoja. Alahampaat eivät mahtuneet kasvamaan eli niitä piti poistaa. Hampaat ovat reikiintyneitä. Jalat ovat eri pituisia muutaman sentin.

Enpä tiedä mut enpä ole paljon naisten kanssa paneskellut. Sen jälkeen kun hiukset lähti en ole muuta ollut kuin puutteessa.

On mulla vahvuuksiakin. Olen ilmeisesti sangen ahne bisnesmies sillä omistan firman ja mulla on aika paljon työntekijöitä ja perjaatteessa olen näin kolmekymppiseksi aika varakas.

Kannattaisiko mut sitten ottaa mieheksi. Tulee mieleeni näittelijä tuo ashton-griffith. Kai noinkin ruma mies naisen on saanut. Vittu kun ei ruma akka tunnu silti pahemmin kiinnostavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu