Lapsettoman sopeutuminen uusperhe-elämään?

En suosittele lapsettomalle, uusperhesotkua koska:

Exä on aina kuvioissa (ellei kyseessä ole leski), exä saattaa olla erittäin hankala tai hankaloittaa teidän elämää ihan mustasukkaisuuden vuoksi, exän vanhemmat/sukulaiset saattavat olla läheisiäkin kumppanillesi eikä välttämättä hyväksy sinua-> hankaluuksia, elätte lasten ehdoilla eli jos olette suunnitelleet kahden keskeisen menon ja lapsen etä/toinen vanhempi tekee oharit/lapsi sairastuu niin yhteinen meno menee aina toissijaan (ymmärrettävästi, mutta lapsetonta se saattaa ketuttaa koska kyseessä ei ole oma lapsi),

lapsellinen ei välttämättä tahdo lisää lapsia vaikka aluksi niin sanoisikin (lapset kasvavat sekä tämän myötä helpottuvat, jaksaako kumppani siis aloittaa kaiken alusta), jos lapsi on teini-ikäinen hän ei välttämättä hyväksy läsnäoloasi ja kumppani saattaa mennä lapsen pillin mukaan ja olla tapaamatta sinua kun lapsi on hänellä, teillä ei ole yhteistä aikaa niin kuin perinteisillä pareilla on, saatat olla mustasukkainen lapselle jos tämä vielä pieni ja äiti/isä viettää paljon aikaa lapsen kanssa, ja ennen kaikkea: tulet aina lapsen jälkeen tärkeysjärjestyksessä (mikä on täysin ymmärrettävää, mutta lapseton sitä ei välttämättä jaksa).

Tässä oli lueteltu vain muutama, paljon ongelmia mutta jos persoona on mukautuvainen niin ok, jos vähänkään mustasukkaisuuteen taipuva, niin ongelmia tulee.

Suurin järkytys oli aikoinaan se, kuinka tiiviisti elämä pyörii lapsten ympärillä 24/7. Myös se, että lapselliselle lapset ovat se kaikista tärkein asia, sinä tulet vasta sitten, aiheutti aluksi hieman nieleslekyä. Alku oli hankalaa, mutta aika pian sopeuduin. Aluksi tunsin olevani jotenkin ulkopuolinen omassa elämässäni. Lapset ottivat minut hyvin vastaan ja olin aika pian kuin isä heille. Suurta sydäntä ja epäitsekästä luonnetta se vaatii, mutta voi onnistuakin. Meidän juttu kaatui kolmen vuoden kuluttua siihen, että nainen ei lopulta halunnutkaan lasta kanssani. Sitä en voinut sulattaa. Muuten hän olisi ollut unelmapuoliso minulle ja minä hänelle.

Paljon helpompaa suhteen aloittaminen on, jos molemmat ovat samalla viivalla elämäntilanteiden osalta.

Kyllä se onnistuu ja asiaa auttaa toki se, jos itsekin haluat suhtkoht paljon omaa aikaa, koska puoliso voi haluta aikaa lasten kanssa tai sitten voi tulla noita sairastumisia. En tiedä lasten asumisjärjestelyistä, mutta jos lapset ovat paljon myös exällään, silloin teillä on sitä kahdenkeskistä aikaa. Lasten suhtautumiseen vaikuttaa varmastikin paljon lasten ikä, eli nuorempien helpompi ehkä suhtautua kuin jo teini-ikään ehtineiden.