En ollut varma minne tästä kuuluisi kirjoittaa mutta päätin sitten kirjoittaa tänne kun ajattelin että täältä kenties löytyisi ymmärrystä? Olen siis pian 23 vuotta täyttävä nuori nainen. Kun 19 vuotiaana aloin seurustelemaan mieheni kanssa olin "tiukka paketti", söin kevyesti ja harrastin säännöllisesti body pumppia sekä lenkkeilyä. Olin koko teini-iän kokeillut kaiken maailman ihmedieettejä ja elänyt melko kurinalaisesti. Olin onnellinen kun vihdoin löysin sopivan tuntoisen miehen. Luulin että mies rakastaa minua aidosti ja hän sanoikin ettää hyväksyy minut sellaisena kuin olen. No, näinhän nyt ei ilmeisesti ole käynytkään! Lihoin parin vuoden aikana n.20kiloa, yksinkertaisesti siitä syystä että minua ei enää huvita elää niin kurinalaisesti. Minulla on mies joka minua on luvannut rakastaa, aina, vaikka vihkisormuksia ei ole vaihdettukaan. Miksi siis enää rääkkäisin itseäni? Kuka voi kieltää etteikö olisi parempaa tapaa viettää iltaa töiden jälkeen kuin suklaalevyn ja hyvän kirjan/ elokuvan parissa! Myönnän reilusti lihoneeni, mutta se ei minua haittaa, se on nyt osa minua joten miksi mieheni ei hyväksyä kilojani vaikka on luvannut kaikesta huolimatta minua rakastaa? meikkaan edelleenkin ja käytän perussiistejä vaatteita (en siis peittele millään säkillä muhkuroitani, se on mielestäni tyylitöntä). Ja painoindeksinkin mukaan olen vain "lievästi ylipainoinen" eli terveydestäni ei nyt ole kyse. Näytän toki huomattavan erilaiselta kuin ennen kropaltani, mutta ei levinnyt takamus, tuhdimmat reidet tai (melko) iso maha muuta minua mielestäni ihmisenä..Onko siis miehelläni todella oikeus vaatia minua laihtumaan tai muuten uhkailla erolla?
ymmärrystä kiitos
woman88
13438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
em.
Eniten minä olisin huolissani sinusta ja terveydestäsi kuin suhteestanna. Jos olet todella lihonut 20 kg parissa vuodessa, on kyseessä todella suuri painon nousu vaikka olisitkin ollut hyvin hoikka aikaisemmin. Jos jatkat samaa rataa, olet muutaman vuoden päästä jo huomattavan ylipainoinen. Ja se on taatusti vahingollista niin terveydellesi kuin suhteellesi.
Ota siis nyt itseäsi niskasta kiinni ja ala katsoa mitä syöt ja harrasta liikuntaa. Ja nimenomaan itsesi takia, älä kenenkään muun. Äläkä yritä liian tiukkaa linjaa. Aikaisempi elämäsi on ilmeisesti ollut liiankin kontroloitua ja siksi sinusta on tuntunut hyvältä antaa vain mennä ja syödä mitä haluaa. Mutta ei sitä suklaata tarvitse joka ilta syödä, eikä kaiken liikunnan tarvitse olla mitään kauheaa rääkkiä. Vähempikin riittää.
Luulen että miehesikin kannalta pahinta ei ole välttämättä muuttunut ulkonäkösi vaan se että olet myös ihmisenä muuttunut. Ehkä rennompi mutta toisaalta ehkä näyttää myös siltä että et enää välitä itsestäsi. Ja jos et välitä itsestäsi, voitko vastaanottaa tai antaa rakkautta?
Kuulostaa miehen provolta ja sen aiheuttaa tämä lausahdus : "miksi siis enää rääkkäisin itseäni"
Mutta oletetaan nyt, että tää ei ainakaan kokonaan ois.
Olen kyllä tuntenut naisia, jotka ovat hieman pyöristyneet suhteen alussa, yleensä siksi, että miehen kanssa tulee istuttua iltaa syömässä, yhdessä katsotaan leffoja ja mussutetaan ja naiset lihoo helpommin, koska usein jättävät omia harrastuksiaan vähemmälle miehen aikoihin mukautuakseen (omapahan on valintansa, mutta mun mielestä se on vähän kyseenalaista) ja siinä kun mies vielä ravaa sählyharrastuksen parissa, nainen kokkaa tälle kotona iltapalaa :) No, joo, siis vaikkei mies vaatisi. Ikäänkuin se lihominen käy vaivihkaa eikä siksi että "eipä tartte kun mies on nalkissa". Kotona vietetään yhdessä aikaa ja sängyssä köllitäään eikä huvita enää mennä treenaamaan kun opinnoista/töistä pääsee. Ja kas kummaa, muutama kilo kertyy huomaamattaan.
Itselleni näin ei ole koskaan käynyt, mutta nähty joo.
Kurinalaisesti montaakaan ei huvitakaan elää, kun tulee muuta hupia. Mikähän siinä on, ettei sitten liikunalllisetkaan ihmiset voi vaikka lenkkeillä yhdessä? Ettei tule yhdessä treenattua, on paljon kaikkea, mitä vois tehdä yhdessä, sulkkiksen pelaaminen on hauskaa, tai squash, keilaamisessakin tulee oltua aktiivisempi kun telkkarin ääressä.
No, okei, jos oletettaisiin että sä olisit lihonut 20 kg noin lyhyessä ajassa, se ois noin nuorelle aika hälyttävän paljon muutenkin. Sähän olisit tota menoa alle 30-vuotiaana sairaanloisen lihava ja siinä on syytä olla huolissaan. Lisäksi 20 kg on jo aika paljon, on eri asia onko 60 kg vai 80 kg... Ja kyllähän se kroppaakin muuttaa niin paljon, että kyllä mä ihan suoraan sanoen haluaisin myös keskustella asiasta mieheni kanssa, että mikäs nyt on menossa.
Ihmisenä lihominen kyllä myös muuttaa, sillä sähän olisit ollut aktiivinen, liikkuva ihminen ja kukaan 20kg lihavampi ei kyllä ole. Siis sä olet passivoitunut ja todennäkösesti se näkyy kaikessa. Ihmetyttäisi kovasti, miten aktiiviliikkuja muka vaan haluaa maata tv:n ääressä ja syödä suklaata, se olisi huolestuttavaa! Pelkäisin masennusta tai jotain muuta isompaa ongelmaa, sillä yleensä aktiivinen ihminen pysyy aktiivisena, vaikka pieniä hetkellisiä heilahduksia tulisikin. Että senkin kannalta haluaisin jutella siitä, mikä on, koska jotainhan on vialla, jos noin äkkiä tulee noin totaalinen muutos.
Mutta onko miehellä oikeus käsitellä asiaa niin, että uhkailee erolla, eli kiukuttelee ja uhkailee? EI. Parisuhteessa ei uhkailla. Parisuhteeseen ja rakkauteen ei kuulu pakottaminen, uhkaaminen eikä kiristäminen. Asioista keskustellaan, yritetään puhua ja miettiä yhdessä mitä voisi tehdä, ja tietenkin tämmöinen asia on arka ja vaikea, mutta niinhän asiat elämässä on. Loppuuko rakkkaus lihomiseen? Ei. Niin paljon se ei ihmistä muuta. Todella lapsellista asioitten käsittelyä. Pitäisi kannustaa, tehdä yhdessä. Sitäpaitsi joku 10 kiloa ei olisi mitenkään kovinkaan paljon lihomista, joten ei sun oikeastaan edes tarvitsisi tiputtaa kuin se 10 kg, niin olisit jo normaalipainon rajoissa!
Totta on tietenkin sekin, että joskus ihmiset muuttuu jostain syystä radikaalisti. Joskus sitten tulee ero sen takia ja kriisit paljastaa, mistä suhde on oikeasti tehty. Ehkä sä toivoisitkin eroa, voisit huonosti parisuhteessa, usein lihova ja passiivinen ihminen pelkää jotain: on parempi piiloutua läskien ja sohvan taakse, kun kohdata elämä. Tupakoitsija yrittää paeta stressiä tupakkaansa, moni syömäri stressiään syömisten taakse, juomari juo. Joten mikä olisi nuoressa ihmisessä vialla, kun noin haluaisi tehdä? Nimittäin hyvä kuntoinen tietää, miten hauskaa on jaksaa, olla vahva, olla hyvässä kunnossa. Vaikka se vaatisikin vähän vaivaa.
No, yrittäkää jutella siis, olisiko syy mahdollisesti hieman isompi, kun sohva ja suklaa, nimittäin usein pintaa pitää hieman raapia nähdäkseen syvemmälle. Luopukaa uhkailusta ja sen sellaisesta, semmoinen vaatiminen ja uhkailu on lapsellista ja tuhoaa suhteen eikä taatusti kannusta ketään laihtumaan.
Kiitoksia vastauksestasi! Provo en ole, anteeksi jos siltä kuulostin. Olen nimittäin nuorempana ehkä tosiaan vetänyt liiankin tiukalle, treenit oli pakko suorittaa ja terveellisestä ruokavaliosta ei saanut lipsua. Eihän se siinä vaiheessa hauskaa enää ollut, tuntui tosiaankin vain rääkiltä, vain muiden kehuvat kommentit auttoivat jaksamaan. Sitten kun niitä kehuja alkoi pitää itsestään selvänä rupesin lipsumaan tarkasta elämäntyylistäni ja huomasin miten paljon helpompaa oikeasti on vain sohvalla syödä karkkia ja olla murehtimatta turhista ulkonäköpaineista. En todellakaan halua siihen piinaan enää! Enkä usko että lihominen jatkuu tosissaan enää tätä tahtia, alkuajan nopea lihominen vain johtui elämäntapojen äkillisestä muutoksesta ja nyt paino on tasaantunut siihen 74-75kiloon, pituutta minulta löytyy kuitenkin 166cm joten minusta tuo paino ei edes ole niin paha?! Enää en edes kaipaa ihailuja ulkonäöstäni, ehkä sain niitä kuulla riittämiin aiemmin, mutta mieheni rakkautta kaipaan ja haluaisin saada sitä myös tämän näköisenä. Kävelyllä kävisin vieläkin mielelläni (ei ole vain tullut harrastettua kun entiset verkkarit eivät mahdu päälle eikä uusia ole tullut ostettua kun niin paljon muutenkin pitänyt vaatevarastoa uusia että rahaa tietenkin mennyt mutta ukkoni rahoja ei siihen ole käytetty) mutta hikiliikuntaa en kaipaa. Ymmärrän kyllä että tästä enempää en jo terveyteni takia voi lihoa mutta jo 10 kilonkin laihtuminen tuntuu liialta! Olisinhan ihan mieluusti hoikempi edelleen mutta tarpeeksi ei löydy motivaatiota että oikeasti olisin valmis sen työn tekemään. Joten jos mieheni oikeasti rakastaa minua niin kai hän edelleen olisi kanssani yhdessä vaikka tämän kokoisena pysyisinkin?
Jos parin vuoden aikana lihoaa 20 kiloa, niin se on aika nopsa vauhti ja ylipainosta siis kaikenlisäksi kyse. Lievässäkin ylipainossakin on terveydestä kyse. Oletko mitannut vyötärönympäryksesi eli onko vyötärölihavuutta (viskeraalinen rasva pahinta)?
"Onko siis miehelläni todella oikeus vaatia minua laihtumaan tai muuten uhkailla erolla? "
Parisuhteet ovat sellaisia, että niihin mennään vapaaehtoisesti ja itse niistä myös päätetään erota. Ei siinä ole väliä mikä se syy on, koska oikein tai väärin, niin kummallakin tavalla se ero voi tulla. Mutta tästä huolimatta tietenkin poikaystäväsi voi käyttäytyä ja varmasti käyttäytyykin tökerösti. Jolla on lähinnä merkitystä siinä mielessä, että hyväksytkö sinä sen vai haluatko päättää parisuhteen.
Mutta ihan erillään tuosta parisuhdesopasta ajatellen ainoastaan sinua. Suklaa on juu hyvää. Mutta oikeasti kyllä se lihoaminen alkaa vaikuttamaan hyvinvointiin ja samalla tahdilla menee vain pahemmaksi. Liikunnastakin tulee hyvä olo. Ja liikuntamuodoksi ei ole pakko valita epämieluisaa tai liian raskaaksi koettua lajia. Sulla on vaihtoehtona myös täysmässäilyn ja pelkän liikunnan ja kieltäytymisen välimaasto! Ei sitä tartte laihdutuskuurille alkaa ja rääkätä itseään, mutta katsoo vähän kuinka paljon sitä suklaata sun muuta pöpöttää ja liikkuu jonkin verran - vaikka yhdessä poikaystävän kanssa. ;) Eikä sitä lievääkään ylipainoa, nopeaa lihoamista ja mahd. vyötärölihavuutta kannata väheksyä. Ihan hyviä varoitusmerkkejä, joten omaa kehoakin kannattaa kuunnella. Varsinkin kun olet nuori ja sulta ei varmasti suuria uhrauksia vaatisi saada sen verran pudotettua, että normaalirajoissa olet. Vaikuttaa, että ennen olet lähinnä toiminut noin ulkonäön vuoksi, et oman hyvinvointisi, terveytesi ja hyvän olon vuoksi. Nyt oletat, että parisuhteessa kun olette, niin ihmiset ei voisi yhtälailla lopettaa sitä - huonoista tai hyvistä syistä.
Ei niinkään ulkonäöstä, vaan just niistä terveys- ja hyvinvointivinkkelistä kyllä huolestuisin itsekin jos puolisoni yhtäkkiä parissa vuodessa lihoisi 20 kiloa jo niin paljon, että menee ylipainoksi. Eikä häntä huvittaisi ja hyppäisi toisesta äärilaidasta toiseen. Ja toivottavasti myös oma puolisoni huolestuisi. Tosin tietenkin odottaisin häneltä ja itse lähestyisin asiaa eri tavalla kuin erokorttia heiluttelemalla.
Jätkä toimi tökerösti. Sen sanominen ei kuitenkaan välttämättä muuta jätkää sen paremmaksi. Jätkän sijasta itsesi vuoksi voisitkin koittaa etsiä mukavampia liikuntavaihtoehtoja, jopa yhteistä harrastusta jos siis haluat ylipäätänsä pojan kanssa jatkaa ja jos kerran pojalle tärkeää painon alentaminen. Kohtuus kaikessa, jopa liikunnassa ja suklaassa.
taida olla ihan totta kirjoituksesi...
Jos lihoaa 20 kiloa parissa vuodessa, on lopettanut täydellisen liikkumisen ja syö reilusti enemmän kun kuluttaa. Tai on sairastunut, esim. kilpirauhasessa saattaa olla häikkää.
Ap tekstin kirjoittajalle suosittelen yhteydenottoa ammattiauttajalle, pääsisit hiukan avaamaan itseäsi ja miettimään kuka oikein olet.
Usko miten uskot, voisinhan toki käydä kyllä lääkärissäkin ne kilpirauhasarvot tutkittumassa, mutta miehelläni on ainakin selkeä mielipide että tämä johtuu vain omasta elämäntyylinmuutoksestani...ensimmäiset kuusi kiloa tuli melko nopeasti, pari niistä onnistuin jopa laihduttamaan mutta sitten en jaksanut enää jankkailla painon kanssa ja paino alkoi nousemaan melko tasaisesti, n. kilo kuukaudessa..Ei sitä edes huomannut ensin, kahdessa vuodessakin paino voi nousta salakavalasti noinkin paljon, vaatteista sen nyt huomaa ja kun katselee entisiä valokuvia, mieheni mukaan se tuntuu jopa käsissä! Rintanikin ovat kasvaneet vielä mutta se ei miestäni tunnu yhtään lohduttavan, hän vain suoraan sanottuna kuulema kokee epämiellyttäväksi harrastaa seksiä kanssani, loukkaavia kommenttejakin tulee, mahani on muka tiellä ja takapuoltani hän ei halua edes vilkaista, mieheni on sanonut kyllä että hän säälii minua mutta en oikein ymmärrä. Minulla on nyt parempi olla kuin silloin 3-4 vuotta sitten, helpottavempi elää, kun ei ole turhaan stressiä tai paineita. En kaipaa enää muilta huomiota kuin omalta ukolta ja se vähän surettaa kun hän onkin paljastunut näin pinnalliseksi!
Se vaan taitaa ikävä kyllä olla niin, että miehet ovat selkeästi visuaalisempia kuin naiset. Ei pelkkä sielunkumppanuus heitä sytytä seksuaalisesti, täytyy olla myös jotain kiihottavaa katseltavaa ja kosketeltavaa. Ja jokaisella on tuon suhteen oma makunsa, toiset tykkää laihasta ja toiset pyöreämmästä. Tarkoitus ei ole näillä kommenteilla loukata, vaan todeta, että miesten ja naisten välillä on näissä asioissa eroa ja tottakai myös eri yksilöiden välillä myös.
Olisin itse tosi huolestunut ja pettynyt, jos ennen sporttinen kumppani muuttuisi sohvaperunaksi ja lihoisi huomattavasti. Siinä voi helposti tulla erimielisyyksiä, sillä itse haluan elää aktiivisti ja liikunnallista elämää ja myös huolehtia terveydestäni ja pitää painoni kurissa. Tässäkin toki kohtuus ja keskitien kulkeminen on hyvä ja se että nauttii liikkumisesta ja muista aktiviteeteista. Jotenkin vaan minusta kuulostaa oudolta, että noin nuori linnoitautuu sohvaan puputtamaan herkkuja, kun sinulla on koko elämä edessä ja vaikka mitä muuta kiinnostavaa tekemistä.
olet pettänyt miehesi ja pahasti.
Olet mieheesi tutustuessa esittänyt muuta kuin olet(urheilemalla, syömälllä terveellisesti, hoitamalla itseäsi). Kun sait miehen itsellesi, paljastitkin itsesi ja näytit todellisen minäsi (laiskan, suklaata mussuttavan sohvaperunan).
Se ei ole reilua.
Miehesi tosin on hävytön ja arvostelee sinua asiasta, joka loukkaa ja satuttaa. Siihen hänen ei tulisi ryhtyä, vaikka sinä katalan tempun teitkin hänelle.
Jos miehesi ei enää pidä sinusta, hänen vaihtoehtonsa ovat melko vähissä: hänen tulisi jättää sinut ennemmin kuin arvostella sinua. Minusta hänellä olisi täysi oikeus tehdä se, olethan sinä huijannut häntä vakavassa asiassa.
Käsi sydämelle: jos miehesi lihoisi 50kg, niin sulla ei muka ilme värähtäisikään? Älä valehtele...tai sitten olet todella välinpitämätön. Ja toi 20kg vain parissa vuodessa on valtava määrä, se vaatii jo helkkaristi ylimäärästä syömistä-ja monesti juomistakin.
" Miksi siis enää rääkkäisin itseäni?"...vaikkapa säästääksesi itseäsi tulevaisuuden veemäisiltä vaivoilta, kuten nivelrikot, ja diabetes...noin alkupäätä vaivalistasta. Ei se nyt tarkota fitness-kuntoa, vaan sopusuhtaisuutta.
En ole kyllä 50kiloa lihonut, enkä lakkaisi rakastamasta miestäni vaikka hän 15-20kiloa lihoisikin jos tietäisin hänen edelleen rakastavan minua!
Etkö kuitenkin olisi huolissasi hänen terveydestään jos lihoisi paljon? Miehesikin huoli sinusta voi nyt ilmentyä muuna kuin ihan kypsinä ajatuksina, esim. juuri kiukutteluna, uhkailuna yms.
Ei muuta sanottavaa