Olin seurustellut jo kaksi kuukautta yhden naisen kanssa. Hän on muutamaa päivää mua nuorempi eli ei paljon ikäeroa (23). Molemmat ollaan ihmisiä joita ei baarista tavoita eli ei mitään bailu-ihmisiä. Päätytiin yhteen ystävien kautta jotka olivat yhtä yllättyneitä tämän naisen teosta kun itsekin olen.
Ennen kuin päätytiin yhteen niin hän kertoi että oli puolisen vuotta sitten pettänyt edellistä poikaystävänsä. Syy oli ymmärettävä silloin koska poikaystävä kohteli häntä kuten ilmaa eikä hän halunnut olla suhteessa eikä poikaystävä halunnut päästää irti. Eli ymmärettävä tilanne antaa 'tietää' asiasta.
Sitten kun päädytiin yhteen maaliskuun alussa aluksi kaikki toimi hyvin niin tunteiden kuin myös muussakin suhteessa. Suhde toimi hyvin kaukosuhteen haittavaikutuksista huolimatta, vaikka hän asuu tukholman lähi-seudulla sekä minä asun täällä suomen puolella. Matkustaminen edes takaisin on rankkaa kun puolisen päivää siinä aina meni suuntaansa eli työharjoittelusta suoraan laivaan sekä siitä sitten ruotsiin yölaivalla.
Parisen päivää sitten kaikki muuttui painajaiseksi. Olin ollut ensimmäistä kertaa avoin sekä luottanut toiseen seurustelun aikana eikä se ole helppoa kun on aikasemmistakin seurusteluista mitään hyviä kokemuksia. Hän kun kertoi muutama päivää ennen matkalleen menoa että oli mua pettänyt ex poikaystävänsä kanssa kaksi viikkoa sitten. Kaiken eniten se sattuu sen takia kun hän oli pettänyt mua samana iltana kun olin lähtenyt sieltä ja vielä omassa asunnossan missä olin hetkeä aikasemmin ollut. En tiedä että mikä siinä sitten vaikutti asiaan vai onnistuiko ex vain tulemaan sopivaan aikaan tukemaan mun lähtöä vai miksi hän sen teki kun selitys oli sen verran hatara että oliko kyseessä ns. paha tapa jonka alkukohta oli edellisessä serustelussa. Vai vielä kaipuu edelliseen poikaystävään. Kunpa vain tietäisin että mistä se oli, niin saisi mielenrauhan ainakin osaksi. Sattuu vain niin paljon kun rakastan häntä niin paljon. Ensi kuussa kun oltaisiin vielä muutettu yhteen niin tässä menee tällä lyhtyellä aikataululla kaikki suunnitelmat uusiksi.
Vaikka anteeksi pystyn antamaan jossakin määrin en pysty jatkamaan ko. suhdetta kun luottamuksen pula kaataa asian. Ei voi uskoa toisen sanaa jos hän sanoo että ei petä enää. Mistä sen tietää tai mistä edes tietää että se oli ainoa kerta kun semmoista oli tapahtunut? Hän omin sanoin ei edes luota itseenä, puhumattakaan sitten että minun luottamisesta tämän jälkeen...
Huomasin että tässä suhteet keskustelu-aluella oli keskustelua että ei löydy kunnollisia miehiä baarista eikä muualtakaan. Harvoin hyvillä miehillä on positiivisia kokemuksia seurustelusta joka pistää melkoisen alkukynnyksen jo iskuvaiheeseen. Olen jonkin verran ujo enkä siksi usein tee aloitetta. Pidän muutenkin aloitteen tekevistä naisita jotka tietää että mitä elämältään haluavat. Onko sellaisia luotettavia vielä jossakin? Ehkä sitten joskus löydän sen oikean, ainakin hänen kaverin mukaan ei ole enää tähän naiseen luottamista tämän jälkeen. Luottamus on sitten taas pitkäksi aikaa mennyt seurusteluun sekä sen aloittamiseen...
Jos joku haluaa kommentoida niin vapaasti vain. Ihan riittävästi kyyneleitä on vuotanut, että ei se enempää enää voi sattua.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Minkähän takia se kertoi sulle, että on pettänyt sua ja vielä tarkan ajan?
Kysyin häneltä puhelimen ylitse ko. asiasta että milloin se tapahtui, vaikka tiesin että se sattuu vain enemmän. Paremi jos tiedän sen sitten että milloin ja kenen kanssa kuin koko loppuelämäni pohdiskelen asiaa turhan takia....
Halus päästä susta eroon...ei kukaan muuten mene tunnustamaan pettämisiään.
Luultavasti keksi koko jutun, ajatteli et toi satuttaa vähemmän.
Pelkäätkö että sinua moitittaisiin siitä, ettet osannut varautua pettämiseen. Mistäs sen kukaan etukäteen tietää. Ystäväsi taitaa olla varsinainen tuuliviiri. Kyllä niitä uskollisiakin löytyy. Tiedän, että tuntuu tosi pahalta. Kannattaa kyllä seurustella pitempään kuin muutama kuukausi ennen yhteenmuuttoa. Ja jos kumppani on pettänyt aikaisemmin, niin melko varmasti näin tulee tapahtumaan myöhemminkin. Jotku ovat vaan sellaisia, ettei niillä ole moraalia pätkääkään. Helposti vietäviä. Anna hänen mennä, on minun neuvoni.
Moittimista en pelkää mutta sen enemmän että tulee taas vastaan nainen joka pettää. Se vain sattuu niin paljon aina, vaikka olin tämän naisen kanssa virallisesti yhdessä noin lyhyen aikaa niin molemminpuoleisia tunteita oli jo pidemmän aikaa. Välimatka kun oli rajoite alussa.
Nyt ainakin tiedän varmasti että millainen helppokenkäinen hän on vaikka poikki pistäminen sattuu. Eniten sattuu se että menin luottamaan häneen niin paljon, nyt kun huomaan että ei se ollut sen arvoista. Ainakin opin jotakin elmästä kantapään kautta..
Teit aivan oikein, kun luotit. Ei ihmissuhteessa voi elää, jos ei uskalla luottaa. Sitä siis sinun on turha surra.
Olet selvästikin mukava, kunnollinen ja toiset huomioon ottava nuori mies ja tiedän varmasti, että tulet vielä löytämään itsellesi arvoisesi kumppanin.
Ja sitäpaitsi, uskoisin, että tuo pettänyt tyttöystäväsi kärsii vielä enemmän teostaan kuin mitä sinuun sattuu (jos hänellä tunteita on laisinkaan). Tällainen on luonnon laki: se, joka elää rehellisesti toisia kunnioittaen pääsee paljon vähemmällä tuskalla, kuin se, joka elää valheellisesti. (Vaikka joskus toiselta tuntuukin)!
Joten, luota vain edelleen, kun kohdalle sattuu mukava tyttö!
Tässä suhteessa luotin kerran mutta tulee huomenna vaikeampi päätös jonka joudun tekemään heti aamusta. Sovinto sekä osittainen luottaminen on mahdollisuus tai sitten että eroan ja asia jää siihen. Vaikea sanoa kumpaan päädyn koska tunteet on niin sekaisin että ei edes tiedä mit nyt tunnen.
Vaikea sitä on sanoa että kärsiikö ja katuuko hän tekojaan vai ei. Ainakaan tässä vähän aikaan sitten puhelimessa ei siltä kuulostanut, iloiselta että soitin. En vain tiedä että mitä tehdä, mistä tiedän että hän on pahoillaan teoistaan tai katuu tekemisiään?
Sitä kun tietäisin että kumpaan luottaisin oman sydämmen sanoihin vai sen mitä järki sanoo... vaikeata :(
Sorry, että tällainen tapaus sattui kohdalles ja ilmeisesti olet rakastunut häneen. Tällaisia ihmisiä vain on tää maailma pullollaan, mutta kyllä uskollisiakin löytyy.
Tuo naisystäväsi ei ilmeisesti ole uskollista tyyppiä. Voi olla että hän ei ollut myös kovin vakavissaan sinun kanssasi tai yrittää saada sinut mustasukkaiseksi. Sellaisiakin on jotka nauttivat toisen mustasukkaisuudesta. Toivottavasti et ole ms-tyyppiä, silloinhan hän on päässyt tavoitteeseensa ja roikutte epä sopivassa suhteessa. En usko oikein että hän yrittäisi kostaa sinulle edellisen poikaystävänkään käytöstä.
Tuon naisesi teko kaiken kaikkiaan on aika röykeä ja miksi hän sen teki voi vain arvailla, mutta jos rakastaa toista ei tollaisia mene tekemään. Ilmeisesti hän ei ole löytänyt tasapainoa elämäänsa tällä saralla ja mielestäni sinun ei kannata ryhtyä aisan kannattajaksi. Niin pahalta kuin tämä saattaa kuulostaakin, mutta koita unohtaa se nainen, äläkä ota mitään yhteyttä häneen. Pääset nopeimmin sydänsuruistas eroon. Löydät varmasti vielä ihanan naisen kainaloosi. Terveisin nainen ruotsista.
Kunpa vain tietäisin että mikä oli syy käytökselle. Kylläkin se selviää nyt tiistaina että miten tästä eteenpäin, vaikka näyttää että erotaan. Vaikeata se on tavata kasvotusten tämän jälkeen, mutta käytännön syistä on pakko...
Uskollisuus toisinaan on aika ilmaan piiretty viiva että miten sen määrittää. Kun en tiedä tunnetilaa tai tarkkaa syytä miksi niin vaikea on mennä sanomaan tässä ennen kun olen jutellut kasvotesten hänen kanssaan. Mitä tarkoitat ms-tyyppillä, mustasukkaisuutta? En ole mustasukkainen ihminen, vain silloin saatan olla kun siihen on todellakin syytä liiallisen flirttailevan käytöksestä johtuen.
Hänen sanoihin tässä menettää luottamuksen sekä luottamuksen toisen rakkauteen, että suhteen toimivuuteen. Rakkaus tekee kipeätä, mutta en olisi toivonut näin kipeätä tapaa. Varsinkin tämä sattuu vielä enemmän, koska on mun periaatteita vastaan jatkaa tämän henkilön kanssa. Kannattaako tehdä kompromissi periaatteeni kanssa vai olla vain kylmä ja katkaista suhde tähän on pyörinyt mielessäni siitä päivästä asti.
Toivon mukaan joskus löydän sen uskollisen oman naisen kainalooni. Yritin ainakin aloittaa etäsuhdetta, mutta ei se sitten päättänyt luonnistunutkaan tällä kertaa.
Palautetta voi lähettää myös mailiboxiin:
[email protected]
huom: ennen lähettämistä poista "EiMainoksia" mailiosoitteesta..
Ihminen on loppujaan hyvin itsekäs ja toimii omien halujensa ja tarpeidensa varassa. Se, että parisuhteessa toinen osapuoli "pettää" toista, ei johdu siitä, että petetyssä olisi jotain vikaa, vaan pettäjä itse elää halujensa varassa kuin kuka tahansa meistä. Toiset meistä vaan hallitsee halunsa ja kykenevät jakamaan tietyt elämän asiat vain puolisoidensa kanssa.
Erehtyminen on inhimillistä, mielestäni kukaan ihminen ei voi sanoa ettei koskaan tulisi pettämään ketään, koska ei sellaista voi noin vaan päättää. Teemme kaikki virheitä, se on jokaisen meidän taakkamme, ja jos itse menisin toisen miehen kanssa sänkyyn, minulle olisi tärkeää, että oma mieheni tietäisi, että tein sen itsekkäistä syistä, enkä siksi että hänessä olisi jotain väärää. Ja se ei sulje pois sitä rakkautta mitä tunnen häntä kohtaan, koska seksuaalisuus ja rakkaus ovat kaksi ihan eri asiaa.
oletko kenties aikoinaan ollut nimellä Nti. Kesäheinä tai jotakin vastaavaa? Ainakin kuulostat tutulta henkilöltä?
... vaan eihän sitä koskaan tiedä. Kevätheinänä ja neitoperhona olen täällä liihotellut... :)
Pettäminen vaatii kylmää ja itsekästä luonnetta ja empatiakyvyn puutetta. Jos kykenee pettämään kerran, kykenee tekemään sen uudelleenkin. Omasta kokemuksesta sanon, että älkää koskaan ryhtykö mihinkään sellaisen ihmisen kanssa, joka on joskus pettänyt! Hän pettää uudelleen!
Itse olen sitä mieltä, että jos kerran pettää omaa "rakastaan" niin häntä tulee pettämään myös uudelleen. MUTTA eri ihmisen kanssa asia on aivan eri. Ehkä puolustan tällä myös omaa itseäni, sillä olen pettänyt joskus entistä poikaystävääni, mutta se johtui osaksi hänen omasta käyttäytymisestään minua kohtaan. Nyt olen seurustellut jo puoli vuotta miehen kanssa, jota en todellakaan pettäisi. Suhteemme on aivan toisenlainen enkä aio pilata mitään. Joten "kerran pettää, aina pettää" ei mielestäni päde...sitä paitsi usein nuoruudessa typeryyksiä tulee tehtyä useammin kuin sitten myöhemmällä iällä. Vai onko joku eri mieltä...kertokaa ihmeessä!?
Olet seurustellut "jo" puolivuotta. Ehkäpä "vasta" olisi sopivampi. Puolessa vuodessa et tunne toista vielä alkuunkaan ja suhdekin on täysi raakile. Entäpä kun tämä mies kohtelee sinua joskus huonosti. Kenties turvaudut pettämiseen kuten aiemminkin. Olethan tehnyt niin ennenkin.
Myönnetään, että toi jo oli ehkä huono ilmaisu ja ymmärrän kyllä mikä on pitkä ja mikä lyhyt aika...aiemmin kun on tullut seurusteltua vuosia. Mutta en todellakaan aio enää pettää...uskokoon ken haluaa. Niin paljon painoi syyllisyys sillon joskus, ettei sellaista enää halua...ja toiseksi ei ole mitään syytäkään pettää. Ja vaikka olisi, siihen en enää rupea.
Olen kuullut ennenkin ihmisten vakuuttelevan, etteivät enää ikimaailmassa petä, koska se oli tuntunut niin pahalta itsestä ja petetystä. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää ja pettäjä on palannut vanhoihin tapoihinsa ennen pitkää.
Sä voit uskoa tohon teoriaasi, mutta sillon sun on aika vaikeeta ikinä ketään löytääkään. Koska karu totuus on, että suurin osa ihmisistä pettää joskus elämänsä aikana. Siihen vaikuttaa elämäntilanne ja suhteen laatu. Muttah, se on sun mielipitees ja osaltaan varmasti oikea. Kaikkihan on loppujen lopuks itestä kiinni. Mä kirjotan tänne "palstalle" sit 20 vuoden päästä, kun en ole enää mitään pahaa tehny :D