Muutin pitkästä aikaa isompaan paikkakuntaan ja ensimmäinen viikonloppu häämöttää. Aluksi halusin kovasti muuttaa mutta nyt alkaa taas tuntua siltä että sama olisi olla netissä koko aika.
Tekee mieli käpertyä omaan tilaan ja kulkea vain asunnon ja lähikaupan väliä mutta siihen en kuitenkaan jää. Sellaista elämäni oli 22-23-ikävuosien vaihteessa...en paljon sisältä poistunut enkä yhtään kertaa esim.baarissa käynyt vaikka yökerhoa sun muuta oli ihan oven vieressä.
Kaksi tyttöä tai naista oli tuolla aikavälillä minusta enemmänkin kiinnostunut mutta välimatkojen vuoksi ihastukset kerkesivät laantua ennen tapaamista.
Nyt on melkein yhtä paha olo paitsi olen hoikemmassa kunnossa ja olen ilmoittautunut kaikenlaisiin humanitaarisiin tehtäviin ja töihin vapaamuotoisten opiskelujen lisäksi. Kumpikaan ei oikein hirveästi kiinnosta, vaan enemmänkin se lopputulos että on jotain taas tehty ja itse- ja omatunto vähän parempi. Olisi kai aika vaikea markkinoida itseään sanomalla ettei ole tehnyt mitään kun mikään ei oikeasti kiinnosta, vaikka se olisikin totta. Olisi kiva jos olisi spontaaneja intohimoja.
Kämppäni on nyt sen verran pieni ettei tänne oikein kehdannut parisänkyäkään rahdata. Onkohan tämä ongelma jos lähden navigaattorin avulla baariskeneä kartoittamaan ja mukaani tarttuu joku nainen? Aika pieni riskihän se kyllä on.
Kun heräsin aamulla, olin taas aika emotionaalisessa mielentilassa ja aloin muistelemaan kesäromanssia 2007 ja miten asiat voisivat ehkä nyt mennä toisin. Kohta siitäkin on neljä vuotta aikaa...viisi vuotta tuntuu musertavan pitkältä ajalta. Mieleeni tulvi Zen Cafen sanoitus; "Minä tarttuisin sinuun kysymättä, Minä pelkäisi sinussa en olla" jne.
Tekee mieli käpertyä omaan tilaan ja kulkea vain asunnon ja lähikaupan väliä mutta siihen en kuitenkaan jää. Sellaista elämäni oli 22-23-ikävuosien vaihteessa...en paljon sisältä poistunut enkä yhtään kertaa esim.baarissa käynyt vaikka yökerhoa sun muuta oli ihan oven vieressä.
Kaksi tyttöä tai naista oli tuolla aikavälillä minusta enemmänkin kiinnostunut mutta välimatkojen vuoksi ihastukset kerkesivät laantua ennen tapaamista.
Nyt on melkein yhtä paha olo paitsi olen hoikemmassa kunnossa ja olen ilmoittautunut kaikenlaisiin humanitaarisiin tehtäviin ja töihin vapaamuotoisten opiskelujen lisäksi. Kumpikaan ei oikein hirveästi kiinnosta, vaan enemmänkin se lopputulos että on jotain taas tehty ja itse- ja omatunto vähän parempi. Olisi kai aika vaikea markkinoida itseään sanomalla ettei ole tehnyt mitään kun mikään ei oikeasti kiinnosta, vaikka se olisikin totta. Olisi kiva jos olisi spontaaneja intohimoja.
Kämppäni on nyt sen verran pieni ettei tänne oikein kehdannut parisänkyäkään rahdata. Onkohan tämä ongelma jos lähden navigaattorin avulla baariskeneä kartoittamaan ja mukaani tarttuu joku nainen? Aika pieni riskihän se kyllä on.
Kun heräsin aamulla, olin taas aika emotionaalisessa mielentilassa ja aloin muistelemaan kesäromanssia 2007 ja miten asiat voisivat ehkä nyt mennä toisin. Kohta siitäkin on neljä vuotta aikaa...viisi vuotta tuntuu musertavan pitkältä ajalta. Mieleeni tulvi Zen Cafen sanoitus; "Minä tarttuisin sinuun kysymättä, Minä pelkäisi sinussa en olla" jne.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.