Täälläkin on liioiteltu uraanin vaarallisuutta. Ei käytetyssä uraanissa ole juuri lainkaan enää säteilyä, koska kaikki säteily on siitä jo käytetty fissiossa. Sitä voi vaikka syödä.
Itselläni on kotona yksi käytetty polttoainesauva, yli kolme metriä pitkä ja säilytän sitä sängyn alla kun se ei oikein muualle mahdu. Yleensä kun esittelen sitä vieraille, pyydän heitä olemaan kahden metrin päässä, varmuuden vuoksi, vaikka itse pitelenkin sitä sauvaa käsissäni.
Ei muuta kuin lisää ydinvoimaloita, ne ovat täysin turvallisia ja tehokkaimpia energian tuotantolaitoksia. Totta kai myös polttoaineen tulee olla kotimaista. Talvivaaran uraani säästää suomalaisille miljoonia.
Pitäisi saada vielä jälleenkäsittelylaitos niin meillä olisi omaa puhdasta kotimaista energiaa sadoiksi vuosiksi. Turvesuot ja muukin luonto säästyisi tuleville sukupolville.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos haluaa polttoainesauvan koristeeksi kotiinsa, sitä ei tietenkään saa ottaa fissiosta. Vain "loppuunajettu" polttoainesauva on turvallinen. Sehän on kuin tyhjä sähköpatteri tai akku.
Kuin, mutta romua se vain on. 4D:ssä on asiaa tuollaisista "keräilijöistä".
panostaa kaivannaistellisuuteen, uraani on kannattavaa hyödyntää. Harjavalta puhdistaa ja tuotos takaisin kainuuseen. Siinähän se samalla tulee FENNOVOIMAN tulevan ydinvoimalan ydinjätteen loppusijoituspaikka.
Näihän ympäristöminesteriö on linjannut tämän.