istun vain, enkä pysty kynttilää sytyttämään koska en sitä todeksi usko eikä kukaan muukaan saa sytyttää. aamusin melkein 45 vuotta hänelle kahveet keitin. Kenelle nyt? Pullaaki piti olla..
Paappani lähti
paapaton
14546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yhden kynttilän..ensin sytyttäisit..otan osaa suureen suruusi ja käsin kosketeltavaan murheeseesi, menetyksesi oli raskas, toivon sydämestäni voimia ja uskoa huomiseen, Enkeleitä suojelemaan!
Jos lapsenlapsi on 45 v., niin paappa on ollut jo aika iäkäs. Luulitko sinä, että hän jää tänne ainiaaksi ? Ymmärrän surun, mutta toi "todeksi uskominen" on kyllä järki-ihmiselle vähän liikaa. Tänne ei ole jäänyt vielä kukaan eikä yksikään tule jäämään.
Sitäpaitsi; jos sinä suret aamukahvin keittämättä jäämistä, niin sinä suret ja säälit ihan omia juttujasi, et ollenkaan paappaa.
Tiedän tunteen kun jonkun menettää. Voimia sinulle "paapaton", sytytä se kynttilä myöhemmin, poimi ne kaikken kauneimmat muistot papastasi ja sure lämmöllä läheistäsi,
Itse menetin isäni eilen iltapäivällä. Hän nukkui pois läheisten ollessa vieressä, sairauden murtamana.
Kaiken näköiset ajatukset pyörivät päässä ja nyt ei meinaa saada juuri mistään kiinni.
Vaikka olimme kerinneet jättää monet jäähyväiset isän vuoteen vieressä ja miettiä asioita "valmiiksi", tuli isän kuolema niin murheena, ettei ajatus luistanut ollenkaan, tuli vain lohdutun itku jolle ei meinaa tulla loppua.
Tiedän että tunne helpottaa aikanaan, muuttaa muotoa, mutta nyt tällä hetkellä tarvin vain läheisteni tukea ja annan itkun tulla...
Nimimerkille "aikanaan kaikki", miten voit noin loukkaavan viestin lähettää surevalle ihmiselle?????
Jokainen meistä miettii asiat omalla tavallaan.
Itseni ensimmäinen ajatus oli, miten äiti kestää tämän kaiken. Vasta myöhemmin tuli ajatukset kaikesta muusta, isästä ja hänen kärsimysten loppumisesta, ym...
Voimia sinulle papaton, sytytetään yhdessä kynttilä....
Minua tosiaan loukkasi tuo Aikanaan kaikki kirjoitus.. Ei ole olemassa lapsenlapsia minulla, kunpa olisikin..Otan osaa menetykseesi..jotenkin tunnen saman tuskan kanssasi..toivon voimia äidillesi..Enkeleitä tarvitaan nyt lujaa!!
Voisit tekopyhyydessäsi pyytää ede ANTEEKSI! Murheen murtama ihminen ja väheksyt! Häpeä!
Oletko siis "paapan" puoliso ? Oman lapsen lapset sanovat pappa, ukki, vaari, tjs., aviosiipalle luulisi olevan muunlaisia nimityksiä. Kun niitä enkeleitä on elämässä, niin ei tartte kaikkea turhaa surra. Tai toisinpäin; kun ne ovat kaukana, niin suru on suurta, pohjatonta ja elinvoimia vievää.
"Jokainen meistä miettii asiat omalla tavallaan."
paappani puoliso yli 40 v. Meille ei suotu laspsia, joten lapsenlapsiakaan ei ole. Meillä oli vaan tapana keskenämme sanoa...itse olin hänen mielestään kaunis mummeliini...on niin turkasen ikävä!
Ikävän ja kaipuun ymmärrän, surunkin, kun sitä katsoo ihmisten maailmasta käsin. Jos voisi nähdä toisin, ei tarvitsisi surra niin hirveästi ja - älä suutu - turhaan. Lue Lorna Byrnen 'Enkeleitä hiuksissani', ehkä se auttaa katselemaan kuolemaa - ja elämää - toisenlaisin silmin. Kyllä ne enkelit ovat jossain lähelläsi, kuuntele kuisketta sisimmälläsi.
viime syksynä paapan kanssa keräämiä
eri kukkasten siemeniä..nyt en vaan ole yksin
siihen pystynyt..enkä oikein tiedä mitä tekisin..
..vai helpottaisko jotenkin suru jos sittenki uskaltaisin sen tehdä...
Kiitän paljon jos sanalla..parilla...auttaisit!
satuitko katsomaan ohjelman Katri-Helena Fredin vieraana? Katsoin sen itse juuri äsken netistä ja sitten luin kirjoituksesi. Luulisin, että saisit siitä paljon lohtua itsellesi. Itse ajattelen aivan kuten Katri -Helena. Sinunkin rakas puolisosi on edelleen lähelläsi. Hän kuitenkin myös varmasti toivoo, että sinä saisit voiton mustasta, musertavasta surusta ja pääsisit hoitavan surun asteelle. Rakkaus on suurin voima kaikista. Surevan elämä ei ole helppoa. On mentävä päivä kerrallaan. Uskalla jatkaa elämääsi ja esim. kylvää ne kukkien siemenet. Moni asia tuo itsellenikin mieleen haikeita muistoja, mutta myös mielessään kiittää, että on saanut rakkaan kanssa ne joskus kokea. Kaikkea hyvää sinulle ja oikein paljon voimia. Itse koen, että kirjoittaminen auttaa surussa. Tämän palstan tarkoitus onkin antaa tukea lähimmäiselle, joka kokee olevansa sen tarpeessa.
Juuri niin, sinun tulee kylvää, kun niin teet, "paappasi" on mukanasi kylvämässä, vaikka sinä et sitä näe, tiedä. Suru helpottaa jokaisella teolla, jolla menet elämässä eteenpäin eikä se tarkoita sitä, että unohtaisit tai tästä maailmasta pois mennyt muuttuisi jotenkin merkityksettömäksi.
..jotenkin sanaton..en katso tv.tä paljoa..enkä nyt varmaankaan
osaa sanoja kiitoksen kunnolla sanoa...Tuntuu niin hyvältä kun joku välittää..
..minä kylvän ne siemenet..paappani kanssa (on sydämmessä ja siellä pysyy)
Kiitän !
Jos telkun töllöttäminen ei kiinnosta, niin etsi ja hae elämääsi kuitenkin jotain sellaista, mikä sinua jaksaa kiinnostaa ja innostaa. Suru pitää surra pois mutta siihen ei saa jäädä makaamaan, vaan pitää jatkaa ja etsiä elämää ympärilleen. Niin toivoo ja tahtoo myös "paappasi" sinun tekevän.