Olemme olleet yhdessä nyt melkein vuoden. Elämme siis kaukosuhteessa, poikaystäväni asuu Saksassa. Näemme ainoastaan lomilla. Emme kuitenkaan pysty tapaamaan tänä talvilomana, vaan meidän on odotettava pääsiäiseen asti.
Poikaystäväni on luonteeltaan äkkipikainen ja sanoo välillä asioita, joita ei tosissaan tarkoita. Itse olen hieman rauhallisempi, mutta joistakin asioista suutun minäkin helposti. Puhumme Skypessä päivittäin. Nyt joululoman jälkeen poikaystäväni on muuttunut. Hän halusi erota jo kerran, mutta lopulta päätimme yhä yrittää. Hän sanoi, ettei tiedä, olenko minä se oikea. Myöhemmin kyllä katui sanojaan. Me riitelemme (pikemminkin väittelemme tai kinastelemme) lähes joka ilta ja lopputulos on aina sama: minä itken. Yleensä hän on lohduttanut minua itkiessäni ja on muutenkin ollut lempeä ja tunteellinen. Nyt hänestä on kuitenkin tullut jollain tapaa kylmä ja välinpitämätön. Hän sanoi olevansa kyllästynyt ainaiseen itkemiseeni, eikä halua nähdä sitä enää. Itken kovin herkästi, enkä saa sitä aina mitenkään estettyä. Olen myös ollut viime aikoina masentunut. Tänään kerroin hänelle (itkiessäni), etten halua menettää häntä. Vastaus oli: "Itkenkö ja valitanko minä muka aina asioista, joita olen menettänyt? Moikka." Haluaisin minäkin lopettaa ainaisen kinaamisen, mutta jotenkin se aina ajautuu samaan pisteeseen. Hän ei kuulemma voi luvata, ettei ottaisi jotain toista tyttöä jne. Kuvittelee myös, etten luota häneen. En luota enää niin paljon kuin ennen tällaisia puheita, mutta luotan kuitenkin.
Hän ehdotti myös, että pitäisimme taukoa yhteydenpidosta ja näkisimme seuraavan kerran kesällä. Järki sanoo, että ehkä olisi parempi olla "vain ystäviä", mutta silti olen valmis tekemään kaikkeni, että suhde toimisi taas. Rakastan häntä mielettömästi.
Poikaystäväni on luonteeltaan äkkipikainen ja sanoo välillä asioita, joita ei tosissaan tarkoita. Itse olen hieman rauhallisempi, mutta joistakin asioista suutun minäkin helposti. Puhumme Skypessä päivittäin. Nyt joululoman jälkeen poikaystäväni on muuttunut. Hän halusi erota jo kerran, mutta lopulta päätimme yhä yrittää. Hän sanoi, ettei tiedä, olenko minä se oikea. Myöhemmin kyllä katui sanojaan. Me riitelemme (pikemminkin väittelemme tai kinastelemme) lähes joka ilta ja lopputulos on aina sama: minä itken. Yleensä hän on lohduttanut minua itkiessäni ja on muutenkin ollut lempeä ja tunteellinen. Nyt hänestä on kuitenkin tullut jollain tapaa kylmä ja välinpitämätön. Hän sanoi olevansa kyllästynyt ainaiseen itkemiseeni, eikä halua nähdä sitä enää. Itken kovin herkästi, enkä saa sitä aina mitenkään estettyä. Olen myös ollut viime aikoina masentunut. Tänään kerroin hänelle (itkiessäni), etten halua menettää häntä. Vastaus oli: "Itkenkö ja valitanko minä muka aina asioista, joita olen menettänyt? Moikka." Haluaisin minäkin lopettaa ainaisen kinaamisen, mutta jotenkin se aina ajautuu samaan pisteeseen. Hän ei kuulemma voi luvata, ettei ottaisi jotain toista tyttöä jne. Kuvittelee myös, etten luota häneen. En luota enää niin paljon kuin ennen tällaisia puheita, mutta luotan kuitenkin.
Hän ehdotti myös, että pitäisimme taukoa yhteydenpidosta ja näkisimme seuraavan kerran kesällä. Järki sanoo, että ehkä olisi parempi olla "vain ystäviä", mutta silti olen valmis tekemään kaikkeni, että suhde toimisi taas. Rakastan häntä mielettömästi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tilanteessanne ei ole mitään kummallista, itse asiassa se on seuraus siitä, että tapaatte vähemmän kuin kummallakin olisi tarve. Siitä ne itkut ja kinat ja kylmyydet sun muu johtuu.
Miehet on ongelmien ratkojia luonnostaan, ja sun poikakaverisi kärsii nyt siitä kun ei voi ratkaista teidän ongelmaanne siten, että kumpikin olis tyytyväinen. Häneltä alkaa mennä toivo, joten hän on miettinyt tykönään jo eroakin, ihan vaan oman mielenterveytensäkin takia, sillä totta kai on raskasta vaan lohduttaa ja lohduttaa aina itkevää tyttökaveria. Ei kukaan sellasta halua, siitä tulee vaan ahdistunut olo itellekin kun sanatkaan ei tahdo riittää enää rauhottamaan ja kun olis tarve tehdä ennemmän mut kun ei voi.
Sä olet naisena tunteellisempi, joten sua itkettää kun sulla on ikävä. Samaten olis tarve olla sen rakkaudenkohteen kanssa naamatustenkin, joten ottaa koville vaan kuulla sen ääni ja etenkin jos se ei ole iloisen vaan turhautuneen ja väsyneen miehen ääni. Sullakin on yhtäläinen tarve tehdä se onnelliseksi, mut kun et voi.
Miten toi kaikki päättyy tai jatkuu riippuu teistä ja teidän sietokyvystänne. Riitelykin kuuluu parisuhteeseen, mutta erossa eläminen nakertaa ennen pitkää myös sitä tunnetta jolle parisuhde perustuu.
Kiitos lohduttavista sanoista. :) Eroon tää kuitenkin nyt sitten pääty.. Ystäviä edelleen ollaan. Ehkä tää kuitenkin on helpompaa näin... Tsemppiä kuitenkin muille kaukosuhteissa eläville!