Baari-ilta.

Koska olin ensimmäistä kertaa yksin ja uudella paikkakunnalla uusia paikkoja kokeilemassa, jaksoin olla tuplasti yhtä kauan kuin yleensä ja tunnelmakin oli jokseenkin rentoutunut ja viaton.

Yritin siinä vähän silmäillä ympärilleni ja useampaan otteeseen istuin melkein kiinni naisporukoissa.

Yhdessä vaiheessa sain suuni auki ja rupesin selittelemään ihan perussettiä kuulumisista ja musiikista jne.
Palaute oli ihan kohtelias ja mukava. En siitä sitten osannut jatkaa mitenkään kun tuntui että nainen olisi itse niin tehnyt.

Toinen jännä juttu oli kun pari naista istuivat ihan viereen ja ei ehkä olisi ollut ihan pakkokaan. Siinä oli aikaa jotain heittää mutta se sitten jäi tekemättä. Vähän he taisivat sivusilmällä vilkuilla ja sitten ennen lähtöä lähempi kääntyi hetkeksi möllöttämään hymyillen kasvojani kohti ja käännyin häntä kohti toivoen että hän sanoisi jotain mutta ei sitten sanonut. En kerennyt reagoida tekohymyllä tuohon juttuun ja näytin varmaan torjuvalta.

Oli silti ihan kivaa.
7282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Yritin siinä vähän silmäillä ympärilleni ja useampaan otteeseen istuin melkein kiinni naisporukoissa."

Yksin istuva mies menettää sosiaalista arvoaan minuutti minuutilta. Sun pitää pysyä liikkeessä ja istua vain lyhyitä hetkiä yksin jos ollenkaan, ja avata keskusteluja ihmisten kanssa riippumatta siitä onko ne sun mielestä potentiaalista seurustelu/seksiseuraa. Sitten kun/jos jutut alkaa hyytyä, sanot kohteliaasti näkemiin ja etsit uutta seuraa. Näitä yksin istuvia miehiä aina näkee. Ne tuntuu odottavan "että jotain tapahtuisi" mutta ei mitään koskaan tapahdu jos ei itse toimi. Ja mitä kauemmin istut yksin paikoillasi niin mahdollisuudet mihinkään tapahtumiseen pienenee koko ajan.

"ennen lähtöä lähempi kääntyi hetkeksi möllöttämään hymyillen kasvojani kohti ja käännyin häntä kohti toivoen että hän sanoisi jotain mutta ei sitten sanonut."

Miehen pitää avata keskustelu. Tässä on turha vaatia tasa-arvoa tai saat odottaa sitä hautaan asti. Naiset ei avaa keskustelua, ne vaan antaa vihjeitä että sun pitäis avata.

Äänestä
  • miehiä varten? Jotenkin tulee semmoinen kuva kun lukee näitä juttuja ja muutenkin tosielämässä se menee niinkuin kirjoitit. Baarissa saa olla ihan rauhassa jos ei itse avaa keskustelua.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    miehiä varten? Jotenkin tulee semmoinen kuva kun lukee näitä juttuja ja muutenkin tosielämässä se menee niinkuin kirjoitit. Baarissa saa olla ihan rauhassa jos ei itse avaa keskustelua.

    Mikäs siinä keskustelun avaamisessa sitten on niin vaikeaa jos kerran haluat jutella? Jos istuu murottaa tuppisuuna niin onhan se vähän vaikeaa muiden tietää haluatko juttuseuraa vai et. Vai onko sinulla lappu kaulassa, saa puhua?

    Äänestä

  • No enpä nyt olisi ihan samaa mieltä. Jos joku on yksinään ja näyttää olevan sinut sen kanssa, on se paljon vaikuttavampaa kuin se että seilaa pitkin ja poikin heittämässä pari lausetta vähän kaikille. Siitä tulee tyhmä ja epävarma vaikutelma. Ja myös se näyttää siltä että mies käy yrittämässä kaikkia paikan naisia. Esim baaritiskillä voi hyvin hengailla yksin pidempiäkin aikoja. Siinä on myös helppo alkaa jutustella ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • 16+16 kirjoitti:

    No enpä nyt olisi ihan samaa mieltä. Jos joku on yksinään ja näyttää olevan sinut sen kanssa, on se paljon vaikuttavampaa kuin se että seilaa pitkin ja poikin heittämässä pari lausetta vähän kaikille. Siitä tulee tyhmä ja epävarma vaikutelma. Ja myös se näyttää siltä että mies käy yrittämässä kaikkia paikan naisia. Esim baaritiskillä voi hyvin hengailla yksin pidempiäkin aikoja. Siinä on myös helppo alkaa jutustella ihmisten kanssa.

    "ja näyttää olevan sinut sen kanssa"

    Minulle jäi sellainen mielikuva, että Mies1985 ei ollut sinut sen kanssa vaan toivoi löytävänsä seuraa.

    Ei näin: ille kommentti: kyllä naiset avaavat keskusteluja siinä missä miehetkin, ellet sitten puhu jostain sedulan ja city-lehden prinsessoista, joilla sadekin valuu suoraan sieraimiin.

    Äänestä

  • Ei se satu kirjoitti:

    "Ei näin: ille kommentti: kyllä naiset avaavat keskusteluja siinä missä miehetkin, ellet sitten puhu jostain sedulan ja city-lehden prinsessoista, joilla sadekin valuu suoraan sieraimiin."

    Huomattavasti harvemmin kuin miehet. Aikamoista arpapeliä se on, jos on seuraa vailla, odotella naisten aloitteita joita tapahtuu ehkä kerran kymmenessä vuodessa, paitsi jos olet hyvin komea tai julkkis. Kyllä mun kokemuksen mukaan naiset enemmän heittää silmäyksiä ja hakeutuu lähelle jos ne on kiinnostuneita jostain miehestä ja jos mies ei tajua tehdä mitään, eli avata keskustelua millään tavalla, niin tilanne menee ohi ja nainen kyllästyy tai pitää "ihan outona tyyppinä". Puhun nyt enimmäkseen alle kolmikymppisistä naisista, joita esim. yökerhoissakin on suurin osa.

    Äänestä

  • 16+16 kirjoitti:

    No enpä nyt olisi ihan samaa mieltä. Jos joku on yksinään ja näyttää olevan sinut sen kanssa, on se paljon vaikuttavampaa kuin se että seilaa pitkin ja poikin heittämässä pari lausetta vähän kaikille. Siitä tulee tyhmä ja epävarma vaikutelma. Ja myös se näyttää siltä että mies käy yrittämässä kaikkia paikan naisia. Esim baaritiskillä voi hyvin hengailla yksin pidempiäkin aikoja. Siinä on myös helppo alkaa jutustella ihmisten kanssa.

    Onhan se vaikuttavaa joo, mutta jos on seuraa vailla niin ei se seura sun luokse tule jos sä yksin istut tosi vaikuttavan näköisenä ja näytät siltä ettei seura paljon kiinnostakaan.

    En tarkoittanut että pitää yrittää iskeä kaikkia vaan jutella mieluummin useamman kanssa, mukaanlukien isoja porukoita joissa on miehiäkin. Kyllä useimmat ihmiset ottaa ihan hyvin vastaan jos osaa lähestyä ja jutella sillä tavalla ettei anna itsestään jonkun epätoivoisen pokaajan vaikutelmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies1985 kirjoitti:

Koska olin ensimmäistä kertaa yksin ja uudella paikkakunnalla uusia paikkoja kokeilemassa, jaksoin olla tuplasti yhtä kauan kuin yleensä ja tunnelmakin oli jokseenkin rentoutunut ja viaton.

Yritin siinä vähän silmäillä ympärilleni ja useampaan otteeseen istuin melkein kiinni naisporukoissa.

Yhdessä vaiheessa sain suuni auki ja rupesin selittelemään ihan perussettiä kuulumisista ja musiikista jne.
Palaute oli ihan kohtelias ja mukava. En siitä sitten osannut jatkaa mitenkään kun tuntui että nainen olisi itse niin tehnyt.

Toinen jännä juttu oli kun pari naista istuivat ihan viereen ja ei ehkä olisi ollut ihan pakkokaan. Siinä oli aikaa jotain heittää mutta se sitten jäi tekemättä. Vähän he taisivat sivusilmällä vilkuilla ja sitten ennen lähtöä lähempi kääntyi hetkeksi möllöttämään hymyillen kasvojani kohti ja käännyin häntä kohti toivoen että hän sanoisi jotain mutta ei sitten sanonut. En kerennyt reagoida tekohymyllä tuohon juttuun ja näytin varmaan torjuvalta.

Oli silti ihan kivaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu