Milloinkahan saadaan lakimuutos, jolla avioehto olisi automaattinen osa avioliittoa, solmittiin se sitten kirkossa tai maistraatissa. Avioerossa suurimmat riidat ovat lapsista ja rahasta. Avioehdon automaattisuus suojaisi kummankin omaa omaisuutta, siitähän voi aina poiketa halutessaan. Eli jos ero on sopuisa ja varakkaampi haluaa antaa omaisuudestaa toiselle puolisolla esim lapsia ajatellen, se onnistuu. Avioliittoa solmittaessa ollaan niin luottavaisia onnen kestoon (kuten tietysti hyvä on ) ja koetaan avioehdosta puhuminen vaikeaksi tai sen merkiksi, että ajattelee enemmän rahaa kuin rakkautta. Jos se eli avioehto automaattisesti kuuluisi avioliittoon, se helpottaisi mahdollisia eroja. Juuri seuraan työkaverini eroa, hänen vanhempansa ehtivät kuolla avioliiton aikana ja hän ainoana lapsena peri heidät ja nyt erossa menettää puolet perinnöstään vaimolleen. Ja vaimolla jo uusi kumppani, joka myös hyötyy noista rahoista.
Avioehto pakolliseksi
Lakiin muutos
15449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tietyn varauksin kannatan tuota.
Jos toisella on jo omaisuutta ennen avioliittoa, se pitäisi toiselle erossa jäädäkkin ja toisen perinnöt pitäisi
myös jäädä sille perijälle itselleen ja hänen lapsilleen,
mutta,
jos avioliiton solmimisen alussa kummallakaan ei sen kummemmin ole omaisuutta ennestään, ei se silloin ole reilua.
Tässä esimerkki:
Me olimme nuoria ja minulla oli kuitenkin asunto vuokralla ja olin kalustanut asunnon omilla rahoillani valmiiksi.
Mies tuli sitten elämääni ja hänellä ei ollut kuin vaatteensa ja autonromu.
Siinä sitten aloiteltiin yhteistä elämää ja aloitettiin lisäksi opiskelut työn ohessa, kumpikin.
Valmistuttiin ja ostettiin talo.
Haluttiin siihen lapsia ja minä jäin kotiin hoitamaan heitä, kun mies halusi vielä opiskella lisää työn ohessa ja koin liian raskaaksi työn, kodinhoidon ja lastenhoidon yksinäni, kun miehellä meni vapaa-aika opiskellessa. Miehen ja minun mielestäni on aina ollut hyvä, että lapsia ei tarvinnut viedä tarhaan.
Olin siis 15 vuotta kotona. Eli suurimman osan laskuista mies maksoi. Ja koulutettuaan itseään, palkkansa kasvoi. Minä hoidin lisäksi kahta naapurin lasta omieni lisäksi pienellä korvauksella.
Palasin työelämään huomattavasti huonommalla palkalla ja kun ehdotin, että olisin kouluttautunut lisää toisella paikkakunnalla käyden, miehelle se ei sopinut.
Ei ollut kuulemma vaativan työnsä takia aikaa niin paljon lasten perään katsoa. Lapset olivat teinejä ja kouluikäisiä...
No, tyydyin tähän.
Tämä kaikki ed. siis tehtiin yhteisymmärryksessä. Minä joustin enemmän, hän vähemmän.
25 vuoden avioliiton jälkeen erosimme ja kaikki meni puoliksi, talo myytiin ja tavaroista suurimman osan sain minä, hänelle jäi uudehko auto.
Lapset olivat jo lentäneet omilleen.
Jos meillä olisi ollut avioehto, se olisi ollut väärin minua kohtaan.
Onneksi exäni ei koskaan edes kyseenalaistanut sitä, paljonko minulle kuuluisi erossa.
Hänen mielestäänkin minä olin tehnyt ison työn niin kotona kuin lasten parissakin, vaikka sitä ei euroissa mitatakkaan ja vaikka huonommasti, kuin hän, töihin taas mennessäni tienasinkin, sillä ei ollut jaossa merkitystä.
Joten ei se aina ole niin hyvä asia se avioehto, naisten kannalta. Avioliitossa on paljon asioita, joita ei voi rahassa mitata ja se toinen puoliso tekee yleensä sen arvokkaamman työn siinä lasten hoidossa ja kodin
ilmapiirissä, sitä ei vaan moni enää eron tiimellyksessä tule ajatelleeksi.
Reilusti avioliitto hoidettiin, ja reilusti erottiin. Fifty-Fifty.
Muuten, muutin sitten sille toiselle paikkakunnalle ja menin opiskelemaan.
Ne erot nyt ei monesti sopuisia ole ja naurettava on ajatus, että sen toisen "hyväntahtoisuuden" varassa olisi sen enempi liitossaan uhrautuneen saamiset erossa. Höh!
Miehet mielellään pistävät sen naisen esineeksi siinä kuin muutkin tavarat huushollissa ja ihmisyyttä ei tule eron jälkeenkään.
Kotityöt ja lastenhoito ruoanlaittoineen kuuluvat edelleenkin monen miehen mielestä enemmän naiselle, vaikka nainen käy töissäkin ja luulen senkin johtuvan siitä, että kun nainen kerran tienaa vähemmän, niin joutaa sitten vastaamaan niistäkin hommista pärjätäkseen edes jotenkin miehen palkalle..
Ei ikinä tule menemään läpi tuollainen pakollinen avioehto. Eikä olisi tosiaan reiluakaan naiselle.
Erossa ei tietenkään mies enää edes ajattele, että on koko avioliitonkin kulkenut puhtaissa kalsareissa maha täynnä kotiruokaa lasten pysytellessä pois tieltä äidin helmoissa. Ehei....
Avioliiton aikana kertynyt kuuluukin pistää erossa puoliksi, monesti sen "miehen omaisuuden" kartuttaminen on onnistunut juuri sen kärsivällisen vaimon avulla, joka on hoitanut huushollin ja lapset miehen saadessa omistautua työlleen ja itselleen, naisen uhrautuessa kodille.
Tästä uupuneena monet naiset kyllä sitten eron hakeekin, kun lapset tarpeeksi kasvaa.
Se olisi reilua, että aikaisempi omaisuus ennen avioliittoa kuuluisi erossakin omistajalleen ja tuohon perimysasiaan kanssa tulisi saada muutos.
Jokaisen perintö on henkilökohtainen, siihen ei saisi puoliso kajota.
Miten jotkut miehet edelleen kuvittelevat sen perhe-elämän pyörittämisen kuuluvan
edelleen enempi naiselle, vaikka nainen kävisi töissäkin?
Ja silti erossa ei oltaisi valmiita jakamaan yhdessä liitossa saatua omaisuutta?
Miehen työ saattaa olla koko päivän vain koneella istumista ja palavereissa lätisemistä ja maha kasvaa.
Naisen työ ei lopu siihen, että työpaikan oven panee kiinni, yleensä työ on vielä raskasta.
Sitten tulee kotihommat päälle, yleensä mies istuu siellä kokouksissaan sopivasti ilta-ruokailuun saakka.
Jos nainen haluaa pitää kotirauhan yllä, hän tekee mieluummin työt kotona itse, kuin vaivaa miestä, jolla ei omatoimisuutta monesti löydy.
Vaikka mies joskus auttaisikin, se jatkuva arkinen aherrus jää kuitenkin monesti naiselle.
Kyllä se nainen on sen erossa tulleen puoliskonsa ansainnut moninkertaisesti.
Moni ei vain osaa arvostaa kotona tapahtuvaa ilmaista aherrusta koko perheen eteen.
taas oli hyvin karttunut asuntosäästötili tavatessani exän. Menimme naimisiin. Exäni oli opiskelija ja minä kävin töissä. Ex perusti yrityksen ennen opintojen päättymistä. SAimme lapset, joita hoidin yli 10v kotona yksinhuoltajana. Ex ei osallistunut mihinkään. Firmalla oli velkaa. Pian hupenivat säästöni kokonaan perheen elättämiseen. Vanhempani tukivat meitä taloudellisesti. Exän firma meni konkurssiin. Emme olisi millään tulleet toimeen ilman vanhempieni "elatusapua". Exän selvittyä veloistaan, sukulaisteni kustannuksella, hän jatkoi edelleenkin riskibisneksiään - ei yrittänytkään saattaa opintojaan lopppuun eikä saada säännöllistä toimeentuloa. Vanhemmat ja muut sukulaiseni auttoivat edelleen meitä. Ilman heidän tukea ei lapset olisi aluksi saaneet edes leipää pöytään, myöhemmin olisi pitänyt luopua vaatimattomammistakin harrastuksista.
Palasin työelämään. Palkkani nousi pienessä ajassa ennenkuulumattoman paljon. Se ei kuitenkaan hyödyttänyt mitään, sillä ex kerjäsi ja keksi sille aina käyttöä. Koska meillä meni muutenkin todella surkeasti, hain eroa. Sain lapset, koska he olivat jo sen ikäisiä, että voivat itse päättää. Isänsä laittoi hanttiin. Elatusmaksuasia meni oikeuteen. Lopulta sain minimielarit ja maksoin tasinkoa exälle perintöni takia. Perintörahoja ei ollut, koska toinen vanhempani vielä asuu talossa ja sen arvo oli lähes ainoa osa perinnöstäni. Jouduin siis ottamaan velkaa tasingon suorittamiseen. Ex tuli maksamaan minulle todella paljon. Vei entisen ja tulevan omaisuuteni-Jo se, että puoliso VOI vaatia tasingon maksussa osuutta perinnöstä, jota ei ole edes jaettu ON MIELESTÄNI JULMAA VÄÄRYYTTÄ. Lakisääteisesti voi ajaa toisen taloudelliseen ahdinkoon! Kerrassaan hävytön laki.
Eli tapauksessani avioliittoa ei hoidettu reilusti eikä eroakaan. Kaikki rahat ainakin hoituivat minulta pois. Lastenhoitoa ei tosiaan voi mitata rahassa. Onneksi, sillä muuten olisin joutunut maksamaan siitäkin :D.
Lukaisepa vanhoja viestejä avioehtopalstalta (joka tosin palstauudistuksen jälkeen on nuukahtanut lähes täysin). Sieltä löytyy sinulle hengenheimolaiskirjoituksia yllinkyllin. Ja niissä on joissakin kerrottu myös se, miksi ideasi ei ole välittömästi hyvä juttu. Ensinnäkään sitä ei valtiovalta tilastojen perusteella koe tarpeelliseksi. Löydät eduskunnan sivuilta oikeusministerin vastauksen aihetta koskeneeseen aloitteeseen ja siitä käy ilmi, että edelleenkään tilastojen valossa suurin osa avioliitoista ei pääty eroon, vaikka tilastoilla sitä usein hehkutetaan "puolet eroaa".
Ja kuten "ei mustavalkoista" kirjoitti, on juuri noita tai muitakin tilanteita, joissa automaattisesti voimassa oleva avioehto olisi huono homma. Pienin syy ei ole se, että miehellä usein on edelleen suurempi palkka kuin vaimolla, joten helposti käy niin, että miehen rahoilla ja nimiin ostetaan isot asiat ja vaimo hoitelee käytännön elämän maksuja kuten ruokaa ja vaatteita. Asiaa ei tietysti helpota, jos vaimo on vuosia poissa työelämästä lasten vuoksi, useimmiten kuitenkin puolisoiden yhteisellä päätöksellä. Jos ero sitten tulee, ei ole vaikea arvata, kuinka automaattiavioehdolla tilanteessa kävisi.
Kyllä lähtökohta on edelleen hyvä, että avio-oikeus on olemassa - ja siitä voi poiketa halutessaan. Yhtä lailla lähtökohta pitäisi olla, että jokainen avioituva pari miettii omalta kohdaltaan, miten haluaa näiden asioiden olevan. Sitä ei pitäisi päättää vanhempien tai muiden sukulaisten mielen mukaan, eikä edes parhaan kaverin tai työkaverin suosituksen mukaan. Vaan siis jokainen pari ihan keskenään. Vain sillä tavalla voi tietää, että asiat on sovittu yhdessä juuri omalle kohdalle sopivasti ja havaittu ajoissa sekin, jos puoliso ajattelee näistä asioista jotenkin oleellisesti eri tavalla kuin kukin itse tekee.
Muuten, jotta työkaveri voisi menettää puolet perinnöstään vaimolleen, pitää vaimon olla tyhjätasku, koska muu ei avio-oikeusmatematiikan mukaan ole mahdollista, onko tosiaan kaverin tapauksessa näin (yleensä kun tässäkin asiassa revitellään näillä puolikkailla)?
Hyviä vastauksia kaikki!
Eipä tuohon paljon olekkaan lisäämistä kuin se, että vanhempien miesten (joilla sitä omaisuutta on kertynyt, vaikka erokin on tullut...) ei kannattaisi hurahtaa näihin ulkomaalaisiin naisiin niin herkästi, että jää se avioehto tekemättä.
Juuri eilen kävi kyläilemässä mies, joka kertoi varakkaan setänsä menettäneen puolet omaisuudestaan, kun tällaisen Thaimaasta tuoneensa naisen painostuksesta meni hulluudessaan vanhoilla päivillä naimisiin ilman ehtoa ja muutama vuosi ja nainen häipyi rahojen kanssa. Naisella oli kuulemma koko ajan miesystävä omassa maassaan, jonka täällä vieraillessaan esitteli veljekseen.
Suku yritti varoittaa setää, mutta oli se lempi niin ihanaa, ettei uskonut muita. Nyt on vanha mies aika köyhä.
Ko pariskunta on ollut avioliittoa solmittaessa taloudellisesti suurin piirtein 'saman arvoisia'. Yhteistä on asunto, mökki ja niistä velat eli vaimo ei siinä suhteessa ole sen tyhjätaskumpi kuin mieskään. Ja nehän menevät puoliksi koskapa yhteisiä ovat. Miehen perintö on tila ja kesämökki ja niistä puolet menee vaimolle. Noista muista kommenteista, jotka koskeva tilannetta, joissa useimmiten vaimo on vuosia kotona ja mies työssä. näitä pariskunta tunnen itsekin mutta isommat omaisuudet, jotka ovat juuri asunto ja kesämökki, on kuitenkin molempien nimissä, joten avioehto ei siinä tilanteessa asiaa huononna, autot tosin taitavat olla miehen nimissä näillä tuntemillani pariskunnilla.
Ahneilla tunnetusti on paskanen loppu!
Mitään ei sinne arkkuunsa mukaan saa, kun loppu tulee, vaikka kuinka jemmaisi maailman rahoja omaksi ilokseen.
Kyllä on ihmisellä siinä murheet!
Eikö kaltaistesi kannattaisi unohtaa koko avioliitto, kun ei tunnu se liiton idea oikein ymmärrystäsi koettelevan?
Sinä varmaan panisit akkasi maksamaan oman vihkisormuksensakkin?
"näillä tuntemillani pariskunnilla"
Noh, juuri sinun tuntemasi pariskunnat eivät vielä tietenkään muodosta koko totuutta, tuskin kenenkään yksittäisen ihmisen tuntemat pariskunnat muodostavat edes edustavaa otosta aiheesta. Tottakai saat olla omaa mieltäsi, ja ymmärränkin tavallaan pointtiasi. Mutta kyllä lähtökohta pitää olla, että jos on kyllin vanha omasta ja muiden mielestä naimisiin, on kyllin vanha miettimään nämä(kin) asiat etukäteen. Eli se, ettei tullut mieleen rakkauden huumassa, se ei vain voi olla peruste, jonka mukaan kaikkien muidenkin ihmisten elämää pitäisi säädellä. Ja lisähuomautuksena, tiedän kyllä itsekin ainakin yhden tällaisen ihmisen, joka ryntää suhteesta toiseen ja aina yhtä tosissaan ja aina sivullisen silmin yhtä lailla mitään ajattelematta. Mutta ei lakeja voida (tai ainakaan minun mielestäni ei voida) laatia niiden kaikkein pääköimpien mukaan, joita aina pitäisi jonkun olla kädestä pitämässä.
"Ja nehän menevät puoliksi koskapa yhteisiä ovat"
"Puoliksi" ne menisivät avio-oikeuden perusteella joka tapauksessa, vaikka vain toinen omistaisi. Jos molemmat omistavat, on tietysti itsestään selvää, että molemmat ottavat omansa pois, eikö?
Tietty, jos tuntemassasi tapauksessa puolisoiden omaisuudet ovat yhtä suuret muuten, mutta tilan ja kesämökin verran on miehellä enemmän, niin edelleen on muutama vaihtoehto. Jos liitto on kovin lyhyt (yleisesti ajatellen alle 5 vuotta), niin miehellä on hyvä mahdollisuus lain suomaan sovitteluun. Toisaalta, jos liitto on ollut pitkä - eikö vaimolle kuulukin osuus yhteisestä potista. Pitää kuitenkin muistaa, että tasinkoa maksamaan joutuvalla on aina mahdollisuus valita, millä tavalla tasingon suorittaa.
"autot tosin taitavat olla miehen nimissä näillä "
Eli tässä juuri huomaat sen, mitä sinulle on aiemmin ketjussa sanottu. Herkästi sitä vaan ainakin osa isommasta rahanmenosta (vs. ruoka ja muut päivittäiset) päätyy miehen omistukseen. Eli ajettiinpa ladalla tai lexuksella, yleensä vain miehen nimi on syystä tai toisesta papereissa. Yllättävän monilla pariskunnilla sama pätee muuhunkin omaisuuteen.
Ei taida olla AP.llä nyt oikein asiat hallussa, enempi tätä mutu-tuntumaa ja sehän ei ole koko totuus, vai mitä? ;D
Menimme naimisiin 28v / 23v. Vaimolla n. 10 000 opintovelkoja, minulla n. 2500. Ei autoja, asuntoja... vaatteet, vanhat mööpelit ja jotain viihde-elektroniikkaa ja kirjoja. That's it. Tällä hetkellä en tiedä, miksi haluaisin omiin nimiini edes mitään asuntoja tai kulkupelejä. Nehän ovat sellaista kierrätyskamaa kuitenkin, tuli ero tai pysyttiinpä yhdessä.
Mitä minä hyöytyisin avioehdosta kun ei omaisuutta ole ja se vähä raha mitä tulee, menee yhteisiin menoihin joka tapauksessa? Tämä on siis eka liitto eikä lapsia aiemmin.
Ahneet tekee avioehdon ja sen jälkeen on seksikin kortilla!
avioliittolakiin ainakin tarvittaisiin: perinnöt, lahjat ja ennen avioliittoa ansaittu omaisuus ei saisi kuulua ositukseen.
Miksi? Ainahan voi tehdä avioehdon.
on jo lähes pakollinen, jos varallisuudessa huomattavia eroja.
Muutenhan toinen tietenkin nostaa kassan ja lähtee kävelemään heti
ensimmäisen ärsyyntymisen yhteydessä. Ihan voin sanoa, että tekisin sen
kyllä isolla todennäköisyydellä itsekin (jos sellainen tilanne olis)