Tämä ei ole oikeastaan edes varsinainen aloitus, mutta syyllisyys painaa ja vielä enemmän hirvittää, että jään tekosestani kiinni.
Eilen illalla myöhään miesystäväni hermostui minuun (alkoholilla oli osuutta tapahtumiin) ja lähti raivopäissään asunnoltani. Hänellä on taipumusta mustasukkaisuuteen ja siihen liittyy valtava epäluottamus (aiheeton). Illan pääteemaksi nousi, että hänen näkemyksensä mukaan petän häntä jatkuvasti. Tämä siksi, että olin pitkästä aikaa saanut viikonlopuksi mahdollisuuden tehdä ylitöitä, mikä taas on taloudellisen tilanteenni vuoksi erittäin hyvä asia. Mies ei nähnyt asiaa näin, vaan syytteli minua siitä, etten tietenkään missään töissä ole, vaan "paneskelen ympäriinsä" pitkin poikin kaupunkia. Jep.
Ongelma on seuraava: lähtiessään luotani omalle asunnolleen, oli hän juonut pullon viiniä. Minä puolestani tein varsinaisen tempun. Hänen lähdettyään soitin poliisit perään. Saivat kiinni. Nyt en tiedä, mitä oikeastaan tapahtuu. Kortti joutunee hyllylle. Ja tänään vakuutin silmät kirkkaana, ettei minulla ole asian kanssa mitään tekemistä. Turpaani kun en aio saada. Vielä jatketaan yhdessä, toistaiseksi.
Kiitos, jos jaksoit lukaista.
Eilen illalla myöhään miesystäväni hermostui minuun (alkoholilla oli osuutta tapahtumiin) ja lähti raivopäissään asunnoltani. Hänellä on taipumusta mustasukkaisuuteen ja siihen liittyy valtava epäluottamus (aiheeton). Illan pääteemaksi nousi, että hänen näkemyksensä mukaan petän häntä jatkuvasti. Tämä siksi, että olin pitkästä aikaa saanut viikonlopuksi mahdollisuuden tehdä ylitöitä, mikä taas on taloudellisen tilanteenni vuoksi erittäin hyvä asia. Mies ei nähnyt asiaa näin, vaan syytteli minua siitä, etten tietenkään missään töissä ole, vaan "paneskelen ympäriinsä" pitkin poikin kaupunkia. Jep.
Ongelma on seuraava: lähtiessään luotani omalle asunnolleen, oli hän juonut pullon viiniä. Minä puolestani tein varsinaisen tempun. Hänen lähdettyään soitin poliisit perään. Saivat kiinni. Nyt en tiedä, mitä oikeastaan tapahtuu. Kortti joutunee hyllylle. Ja tänään vakuutin silmät kirkkaana, ettei minulla ole asian kanssa mitään tekemistä. Turpaani kun en aio saada. Vielä jatketaan yhdessä, toistaiseksi.
Kiitos, jos jaksoit lukaista.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Teit oikein. Ajatteleppa jos hän olisi ajanut jonkun päälle ja vaikka tappanut toisen ihmisen. Miettisit vielä enemmän sitä, että sen takia, kun et käräyttänyt häntä, sivullinen kuoli.
Hyvä teko!
Hyvä kun käräytit! Rattijuoppous on rangaistava rikos. Mielestäni miehesi kuullostaa ääliöltä. Jätä se ja etsi joku fiksumpi tapaus.
Enpä usko, että tuolla itsetunnolla varustettu nainen löytää parempaa, etsii toisen samanlaisen. Että etsi fiksumpi tapaus... Etsisi itsensä ensin, niin saattaisi löytää. Noi aina vaan tyytyy kerrasta toiseen siihen ensimmäiseen paskaan mikä vastaan kävelee, ei sille mitään mahda. Onneksi soitti sentään poliisit, mutta kuten heti luet perään, yhdessä sitä vaan taas mennään.
Surkeaa myöntää, mutta vakka löytää kantensa ja vaikka miten syyttelisi muita, itse omansa etsii. Muutos on vaikea ja tuskallinen, ja epäonnistumisen mahdollisuuksia täynnä.
Sääli ei auta, vaan pahentaa asioita. Siihen ei herää.
(Enkä puhu siis ylimielisesti, olen itse ollut samanlainen.)
Niinpä, mitä sä oikein höpiset?! Että ois pitänyt antaa äijän kaahata kännissä ja ajaa jonkun päälle, tapaa joku? Tajuatko sä edes, että sellainen mahdollisuus on olemassa, että sä nyt teit oikein ihan vaikka kostitkin?
Sulla ei oikein tunnu olevan mitään kunnon pohja-aatteita minkä mukaan elää, koska totakin mietit, että voi, voi, oisko pitänyt rattijuopon tappaa itsensä ja muita, teinkö väärin... Haloo.
Suhteenne kuulostaa säälittävältä, sekä sinun että hänen osaltaan.
Tietysti tiedän, että tein oikein. Pointti olikin, että pelkään kiinnijäämistä ilmiannostani.
Suhteemme säälittävyyteen en ota kantaa.
Että sait tämän kerrottua sitten täällä kaikille. Ok.
Mustasukkaisuus tuossa muodossa on sairaus, joka pahenee. Alkaa tulla turpaan ja käyntejä terveysasemalla saamassa todistuksia ja hoitoa, tai kenties tuloet tapetuksi.
Itse elin muutaman vuoden tuota elämää, irti päääsemisessäkin meni aikaa, mutta se kannatti.
Äkkiä eroon hullusta ja uhkaavasti käyttäytyvästä mustiksesta!
mitenkä jäisit ilmiannostasi kiinni? Et mitenkään, jos et itse sitä kerro. Teit oikein ja erittäin fiksusti. Saatoit pelastaa jonkun hengen teollasi.
Jos mies kyselee, et kerro. Sano kuitenkin, että hyvä kun kiinni jäit. Kännissä ei ajella.
Kiitos.
Ainoa positiivinen asia mitä teit oli kun ilmoitit poliisille!
Et aio ottaa turpiin, on mustasukkaisuutta, jatketaan yhdessä eli on yhtäkuin olet pelkkä pintaliituri.
Olet valmis sietämään kaikkea paskaa ja tulevaisuudessa varmaa hakkaamista kun ukkos on tietenkin niin "ihqun komee, lihaksikas ja niin ihana" paitsi....
Tuolla on maailma täyteen sinkkumiehiä jotka osaavat pitää naistaan kun kukkaa kämmenellä, ei hakkaa, ei hauku mutta kun ei pintaliito neidille kelpaa.
Kasva aikuiseks äläkä tule keskustelupalstoille valittamaan omia valintojas!!!
Kommentti viimeiseen virkkeeseen: höpöhöpö.
Eikös näillä keskustelupalstoilla esiinny etupäässä valituksia? Tämä omani sopii hyvin joukkoon.
Miesystäväni on lähes viisikymppinen kaljuuntuva normiduunari. Työnsä ansiosta fysiikka on kohdillaan. Tuota "ihqu"-sanaa en täysin ymmärrä. Tyttäreni taisi käyttää sitä muutamia vuosia sitten ollessaan teini.
Tosi on, että liian mustavalkoisia on neuvot täällä ja luulenkin sen johtuvan: kitkerien kommentoijien olevan vielä niin nuoria, etteivät elämästä vielä oikein mitään ymmärrä.
Eroamaan kehoittavat kaikkia, kun vähän vastoinkäymisiä tulee...joopajoo..
Hyvä, kun käräytit miehen ja nyt vaan olet hiljaa osuudestasi siihen. Tee niin vastakin!
Onhan sen voinut käräyttää naapurikin nähdessään hoippuvan kännisen menossa rattiin.. :))
Itsekkin olen käräyttänyt mieheni pomolleen, kun kerran meni kännissä töihin.
Ja ei tullut mieleenkään mitää eroja harkita! :)))
Joka liitossa tulee riitoja ja isojakin riitoja. Ne sovitaan ja sitten jatketaan.
Nykyajan nuoret on vain liian herkästi pistämässä ne kantapäät vastakkain, kun vähänkään ei mene oman pään mukaan asiat.
Ilmankos eroavatkin vähän väliä...
Teit aivan oikein, rattijuopumus on rikos. Toivottavasti hän ottaa opikseen. Isäni paloi ratista kolmesti, ennen kuin ymmärsi lopettaa kännipäissään ajelun. Hänetkin ihan tutut poltti ja hyvä niin.
"Eroamaan kehoittavat kaikkia, kun vähän vastoinkäymisiä tulee...joopajoo.."
Mies on vainoharhainen juoppo, joka tarvittaessa käyttää väkivaltaa.
Pieniä ongelmia, kyllä. Samaa mieltähän se oli se tapettu tyttönenkin, turha siitä sekopäästä on tehdä numeroa.
Jos tommonen luuranko kaapissa.
Eroavat yleensä ne käräyttelee..
Öh...aiot siis seurustella jonkun yltiömustasukkaisen rattijuopon kanssa, jonka uskot käyvän käsiksi sinuun jos saisi kuulla, että teit juuri niin kuin jokaisen ihmisen tulisi toimia tuossa tilanteessa (siitä kyllä hatunnosto, jos olisi ajanut jonkun viattoman yli tai kolari tullut, niin olisiko se parempi).
Miksi ihmeessä hyvä nainen et halua itsellesi parempaa?
Ymmärrän kyllä, että kun siellä tilanteessa on kauan elänyt, niin sitä turtuu ja tottakai akuutisti eniten mieltä painaa se nyrkiniskun uhka. Mutta ihan aidosti, musta tuntuu järkyttävältä että sun tarvitsee edes pelätä noin tuota. En halua kuvitellakaan kuinka paljon tuollaista elämäntyyliä vaadittu, että et ole juoksut jo kauas ja pois. Väkivallan pelko ja niin paha humalahuuruisuus, että kehtaa lähteä ajamaan ovat ehdottomasti asioita, joita ei tarvitsisi hyväksyä. Ja mustasukkaisuudellakin on rajansa.
Eli vaikka nyt lähinnä siitä murehdit, että paljastutko vai et, niin toivottavasti edes luet ajatuksella pohdinnat siitä, onko tuo parisuhde hyvästä sinulle. Sun on kuitenkin ajateltava hyvinvointiasi ja löytyy monia ihmisiä, kuten varmaan tyttäresi ja jos muitakin on, joille olisi kauhistus jos äitinsä joutuisi elämään tuollaisessa suhteessa. Ja toivottavasti olisi, ettei hänellä ole sellaista turtumista päässyt vielä tapahtumaan.
...suurelta osin asiallisista vastineista.
En voi miesystäväni reaktiota varmasti arvioida, mutta en siitä aio ottaa selvääkään. Olen tyytyväinen käräytykseeni, vaikken sitä luonnollisesti aio esille tuoda. Toki hän on muutaman kerran ääneen arvuutellut, mahdanko olla käräyttäjä. Olen varsin vakuuttavasti sanonut, ettei minulla ole asian kanssa mitään tekemistä. Naapureita on onneksi sellainen liuta, että heitä on helppo "syyttää" - joskin vain heittäen epäilyksen vienon varjon ilmaan.
Olemme tunteneet kauan. Olen periksi antamaton, enkä pelästy helposti. Siksi en ole eroamassa. Silloin tällöin ilmapiiri kuitenkin kiristyy niin, että katson viisaammaksi olla tekemättä empiiristä tutkimusta provosoimalla jo muutenkin epäluuloista ja äkkipikaista miestä.
Tyttäreni on jo täysi-ikäinen eikä enää asu kotona. Lisäksi olen aina pitänyt nämä parisuhdeasiani kahdenkeskeisinä. Nimettömänä voin niistä tällä tavoin narista, mutta sukulaiset, ystävät, työkaverit ja naapurit pyrin pitämään parisuhteeni sisäisistä asioista tietämättöminä. Siten vältymme molemmat leimautumiselta, juoruilta ja arvostelulta.
Mutta kiitos edelleen kaikille, jotka olette puolustaneet tempaustani.
"Olen periksi antamaton, enkä pelästy helposti. Siksi en ole eroamassa. "
Miten ajattelit olle periksiantamaton sitten kun nyrkki (tai puukko?) heiluu?
Normaali ihminen ei syytä tuolla tavalla aiheettomasti toista pettämisestä. Ja jos normaali ihminen on täysin varma, että kumppani nai heti selän takana kenen tahansa kanssa, hän eroaa.
Eli vaarallinen sekoää kuvittelee, että petät häntä koko ajan ja siitä huolimatta ei eroa. Sehän juuri tekee sekopäästä vaarallisen, jossain sopivassa tilanteessa harhainen maailma ottaa vallan ja "huora saa ansionsa mukaan".
Normaali ei kuvittele ja jos on varma pettämisestä, lähtee kävelemään.