Ruma ankanpoikanen -syndrooma?

Kaikki naiset ovat kauneimmillaan kahdenkympin tienoilla!

Pidin lapsena ja varhaisnuorena itseäni tosi rumana. Yksi kaveri sanoikin minulle suoraan, että olet ruma. Sitten jotain tapahtui yläasteella ja sainkin yhtäkkiä kuulla olevani kaunis. Yläasteikäisestä lähtien olen saanut kuulla kehuja ulkonäöstäni. Olen itsekin nykyään tyytyväinen siihen, mitä peilistä näen (vaikka ainahan sitä haluaisi parantaa ja muokata vähän joka paikkaa). Olen mielestäni nätti. En todellakaan maailmanluokan kaunotar enkä varmasti kaikkien makuun, mutta enää en pidä itseäni rumana.

Minulla on sisko, jota on aina kehuttu suvun missiksi ja malliksi. Myös molemmat vanhempani muistuttivat minua jatkuvasti siitä, miten olen se rumempi sisar ja yli päätään morkkasivat ja huomattelivat ulkonäöstäni sekä vartalostani koko ajan ja tietenkin negatiivisesti. Pidin itseäni pitkään rumana, miehekkäänä, epämuodostuneena ja lihavana. Vaikka oli suhteellisen kaunis, hoikka ja persoonallinenkin, nyt kun kuvia katselen.

Oma elämäni ja minäkäsitykseni alkoi eheytyä siitä, kun pääsin pois kotoa ja sain oman asunnon. Silloinen poikaystäväni, nykyinen mieheni, jaksoi aina antaa positiivista palautetta minulle ja ihan aidosti ihaili kauniita muotojani ja eksoottista ulkonäköäni. Nykyisin olen tasapainoinen ja itseni kanssa sinut; pidän muodokkaasta vartalostani ja vaikka kauneusvirheitä on ja en todellakaan ole täydellinen, pidän ulkonäöstäni ja se näkyy taas käyttäytymisessäni; arvostan kaikenlaisia ihmisiä ja minä olen ns, helposti lähestyttävä. Olen saanut paljon kehuja ja kauniita kommentteja ulkonäöstäni. Niillä ei sinällään omaan minäkuvaani ole merkitystä, kuin ei myöskään itsetuntooni mutta kiva on aina saada myönteistä palautetta.

Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen on kaunis jollakin tavalla.

Täällä ilmoittautuu 24 vuotias nuori nainen, joka oli todellakin ruma ankanpoikanen! Olin koko ala- ja yläkoulun ajan lievästi ylipainoinen, lyhyt, ujo ja lisäksi minulla oli jo ala asteelta lähtien silmälasit. Oli minulla paljon ystäviä, myös poikia, mutta vain ystävänä. Kun yläasteella alkoi hormoonit hyrräämään, en saanut vastakaikua keneltäkään. Enkä ihmettele yhtään. Vielä lukiossakin oli melko pyöreässä kunnossa, mutta muutosta alkoi tapahtua...Aloin kiinnittää enemmän huomiota pukeutumiseen, hankin tyylikkäät silmälasit jne. Nyt voin sanoa, että vasta pari vuotta minulla on ollut vientiä miesrintamalla. Neitsyyskin meni vasta viime kesänä :P Olen alkanut kuntoilla, laihtunut lukioajoista kymmenisen kiloa, olen alkanut huolehtimaan muutenkin ulkonäöstäni ja panostan itseeni todella paljon. Vaikka huomiota nyt tulee paljon miehiltä, sitä oikeaa miestä ja parisuhdetta ei ole löytynyt. Vaikka ulkonäkö on muuttunut radikaalisti, ei se ole muuttanut sitä asiaa, että omaan edelleen todella huonon itsetunnon ja olen edelleen ujo.

on myös niitä, jotka koko lapsuutensa saavat kuulla olevansa kauniita, mutta aikuistuessaan muuttuvatkin aivan taviksiksi.

ihmiset puhkeavat täyteen miehuuteen ja naiseuteen vasta 30 vuotiaana.
20 ikäiset ovat vielä kersoja.

Täällä yksi. Ongelma ruma ankapoikanen-syndroomassa on se, että vaikka nykyään olisi kaunis, itsetunto ei kohene sen mukana. Kun pienestä saakka päähän on iskostunut ajatus että on ruma, ei sitä helposti muuteta. Hyvä puoli on se, että on kokenut myös rumana elämisen ja kiusaamisen eikä se toivottavasti nouse päähän. Jos taas on pienestä saakka kehuttu kuinka kaunis on, ei välttämättä keskitykään muuhun kuin ulkonäköön, itsessä ja muissa.

Lähinnä olen törmännyt näihin "kuvittelen olevani joutsen vaikka olen ankka" naisiin.
Toisin sanottuna uskottelevat olevansa joidenkin miesten huomion ja kehujen myötä niin upeita että ovat tiettyjen miesten ja naisten yläpuolella.

Joten kannattaa olla varovainen ettei se ruma ankanpoikanen muutu joutseneksi joka on ruma ankka sisältä.