Sanokaa mitä sanotte..mutta voiko enää parempaa levyä tehdä??¨kyllä taas ihmismieli nauttii tästä ihokarvoja nostattavasta musiikista..tämä lähetelee täydellisyyttä..ellei jo kaikessa kauneudessaan ja massiivisuudessaan ole sitä??!! ole ei tarjan veroista laulajaa eikä tule!ja mitä bändiin tulee niin näin mahtavaa ulosantia ei suomalaiselta yhtyeeltä ole ennen tullut!!
kyllä täällä pohjoisessa osataan perkele!
kyllä täällä pohjoisessa osataan perkele!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuomas Holopainen ja kumppanit ovat hoitaneet homman niinkuin pitää, oma linja on aina pidetty ja kova työ on tehty turhia henkseleitä paukuttelematta.
Nightwish on maailmalla yksi tunnetuimpia/arvostetuimpia suomalaisyhtyeitä koskaan, asia mitä Suomessa ei ole vieläkään ymmärretty. Mikä taas on toisaalta hyvä, saapa bändi tehdä hommansa rauhassa ilman kirkuvia lööppejä. Kun Nightwish esiintyi kahdella pistokeikalla viime vuoden loppupuolella Yhdysvalloissa, yleisö osasi biisien sanat ulkoa ja oli muutenkin "aivan pähkinöinä". Lueskelin taannoin verkosta, kun kaiken nähneet New Yorkin rockjäärät hehkuttelivat kuinka Nightwishin veto oli paras keikka mitä he olivat koskaan nähneet...
Mitä uuteen 7.6 ilmestyvään albumiin tulee, on se bändin paras aikaansaannos tähän mennessä. Monimutkainen, raskas, mutta silti (jopa) progressiivisen melodinen. Yksi parhaimmista suomalaisista rock-albumeista koskaan. Albumiin palaneet 1,2 miljoonaan wanhaa markkaa (bändin omia rahoja !) eivät ole menneet hukkaan.
Käytin edellä nimenomaan termiä "rock-albumi", koska Nightiwish:iin yhdistetystä stereotyyppisestä sankarimetallista ollaan useimmissa biiseissä varsin kaukana. Albumia voi suositella kaikille mahtipontisesta rock-musiikista kiinnostuneille.
Taloudellisen/kansainvälisen menestyksen puolesta "Once" albumista tulee täysin varmasti yksi myydyimistä suomalaisista rock-albumeista koskaan. Edellinen "Century Child" on myynyt maailmanlaajuisesti karvan vajaa puoli miljoonaan, "Once" tulee myymään selvästi enemmän.
Tähän on toki syynsä jo levy-yhtiöiden panostuksessakin, kuinkakohan montaa muuta suomalaista yhtyettä/levyä mainostetaan saksalaisilla metroasemille, elokuvien alussa, TV:ssä (mm. Viva, Viva , Onyx, MTV) ja radiokanavilla. Lisäksi Nightwish tulee olemaan mm. seitsemän eurooppalaisen lehden kansikuvajuttuna.
Ja kaikki tämä lähti parista "akustista nuotiomusiikkia" tekevästä koulukaverista Kiteeltä, melkeinpä keskeltä ei mitään.
Ruotsalaista "Sweden Rock" lehden toimittajan ennustusta lainaten; "Vuoden 2004 loppuun mennessä Nightwish yhtyeen jäsenet ovat maailmanlaajuisia supertähtiä"...
sun kanssa olen samaa mieltä.ja faktaahan setä kirjoittaa...se että käytit sanaa rock-albumi on oikea veto massiivisuudessaan suositelisin myös tätä levyä niille jotka eritytisesti pitävät elokuva musiikista.tämä paiskoo paskat dimmu borgirien konserrto osuuksilla sillä tämä albumi on mahtavaa ilotulitusta alusta loppuun...ja ehkä tämä uppoaa myös klassisen puolen kuuntelioihin..myös on sanomattakin selvää että tämä suomalainen yhyte on kaikkien aikojen paras.ja tulee vielä näyttämään kyntensä maailmalla..se on varmaa nightwish on jo paljastanut ne mutta vielä on paljon piilossa..mutta nyt vähän pistää ajatelemaan että mitä seuraavaksi..no eiköhän se taas siitä lähde..perkele!
"klassisen puolen" kuuntelijat kyllä yleensä vaativat musiikiltaan paljon enemmän, mihin herra Holopainen tai neiti Turunen tulevat ikinä pystymään. Sävellystaito ei ole lähelläkään näiden ihmisten vaatimuksia, ja olenpa kuullut myös Tarjan laulua heidän taholtaan haukuttavan. Tarjaa pidetään lähinnä pseudoklassillisena ja välttävästi laulutaitoisena.
Itse en henk.koht. ole Nightwishiä vastaan, kumma kyllä. Ihan menettelevää musiikkiahan nuo tekevät, vaikkakaan ei kovin innostavaa. Tarjan lauluista pidän kyllä itse kohtalaisen paljonkin. Yleisesti ottaen bändi on kuitenkin korkeintaan "ihan jees".
Uusi levy tulee myymään varmasti paljon, sillä onhan kyseessä pohjoismaiden kaikkien aikojen kaupallisin hevi/metalli/göötti/hardrock/mikälie bändi. Se onkin sitten toinen juttu, voiko levyjen myyntiä pitää minkäänlaisena musiikin hyvyyden tai taiteellisen vakuuttavuuden mittapuuna. Myyntilukuja ei pitäisi murehtia etukäteen. Jos levy julkaistaan, niin se kyllä myy sen verran kuin myy ja on aivan sama levy kuin se olisi ollut millä tahansa muullakin myyntimäärällä. Itse en varmaankaan uutta Nightwishiä osta, sillä en pidä ko. yhtyeestä tarpeeksi paljon, mutta toivon yhtyeelle toki kaikkea hyvää.
Sävellykset eivät todellakaan ole Nightwishin vahvin puoli. Paikkapaikoin aika imelää paskaa! Sovitus puoli ja biisit toimivat kyllä, mutta kököllä sävellyksellä biisien kestoikä on älyttömän lyhyt. Monissa eri medioissa herra Holopaista ylistetään neroksi joka on kyllä aivan liikaa!?
Jos raskaan musiikin puolelta jollekin soisin vastaavanlaiset resurssit levyn tekoon niin hän olisi ehdottomasti Michael Romeo!
No, tässä keskustelussa tulikin sitten heti perään ne perinteiset; Turunen on "feikki"klassinen ja Holopainen on yliarvostettu.
Holopaisen taidot säveltäjänä ovat tietenkin mielipidekysymys mutta enemmistön (jossa on myös musiikin ammattilaisia ym. asiaa tuntevia) Holopainen on hyvä säveltäjä. Kyllä hän minusta erityisesti populaarimusiikin kentässä on varsin hyvä.
Turunen taas on normaalia hyvää Sibelius-akatemia tasoa. Hän pääsi aikoinaan akatemiaan opiskelemaan klassista laulua. Tästä voi jokainen sitten päätellä jotain.
Lisäksi viimeiset pari vuotta Turunen on opiskellut erittäin arvostetussa saksalaisessa musiikkikorkeakoulussa laulua nk. "mestariluokalla". Tarja Turunen pääsi ko. paikkaan aivan normaaliin tapaan, pääsykokeiden kautta. Ja voin vakuuttaa, että niissä kokeissa eivät jotkut popmusiikin meriitit paljoa painaneet...
On sinänsä mielenkiintoista, että Nightwishin kohdalla rima aina jotenkin kummasti nousee, esim. Rasmuksen Lauri on oikeasti huono laulaja ja biisit keskinkertaisia, mutta silti myhäilevää hehkutusta riiittää.
Totta! Kyllähän ne Holopaisen sävellykset toimivat hyvin populaarimusiikin seassa mutta ei juuri muualla. Yrittääpä tuo uusi video biisi kuulostaa aikalailla eräältä Amerikkalaiselta bändiltä... Sävellyksessä jäädään vaan jälkeen.
Ja mitä Rasmukseen tulee niin laulaja on vitun huono! Muutaman videobiisin kuulleena täytyy kumminkin todeta, että biisien skebariffit ovat aika onnistuneita/groovaavia ja biisit sinäänsä ihan toimivia paitse se yks hidas biisi joka on vitun ärsyttävä.
nimenomaan siitä riittävätkö Holopaisen taidot klassisen musiikin kuuntelijoille (siis ihmisille, jotka pääasiassa kuuntelevat klassista). Popmusiikin saralla sävellyksissä ei liene mitään vikaa. Eivät ne nyt ainakaan suurimmalle osalle muiden kappaleista häviä yhtään. Ymmärrän kyllä miksi Nightwishistä pidetään niin paljon, vaikka se itselleni onkin hivenen laimeaa tavaraa.
Niin. Elokuvamusiikki on ollut paljon esillä kun kyseisestä herrasta puhutaan. Soundtrack diggarit ja säveltäjät tuskin pitävät Mr. Holopaisen tekeleitä järin kovassa arvossa. Kasvotonta sillä saralla...
Klassisen musiikin soittajat voivat varmasti pitää Nightwishistä mutta kuuntelijoista en sitten tiedä. Riippuu musikaalisuudesta...
minusta on kyllä turha kommentoida soundtrack-tavarasta vielä mitään, sillä eihän Holopainen ole vielä mitään sillä saralla tehnyt.
Ylipäätään klassista puolta on tähän aika turha sotkea, Nightwish tekee Holopaisen johdolla populaarimusiikkia. Josta puheenollen, viimeisin Iso-Britannian rocksinglet top viisi on ihan hyvässä mallissa;
1. Rasmus In The Shadows
3. Him Solitary Man
5. Nightwish Nemo
juuri DC:llä imuttamani promoversion levystä ja täytyy sanoa, että ei se kyllä kovin hyvältä kuulostanut. Täysin persoonatonta, ylituotettua ja innotonta yliyrittämisen meininkiä. Ei se toki nyt ihan täyttä sontaa ollut, mutta mielestäni häviää paljon kaikille ko. orkesterin aikaisemmille tuotoksille. En pysty tätäkään levyä inhoamaan, mutta rehellisesti sanoen en voi siitä pitääkään. Kaksi suht. hyvää biisiä löytyi, se suomen kielinen ja Ghost Love Score. Muut vaikuttivat aikalailla väljähtyneiltä jo ennen julkaisuaan. Keskinkertaistakin keskinkertaisempi väliinputoava geneerinen orkesteri/ooppera/fantasia metallilevy. *haukotus*