"Monimuotoisuusosaaminen on kompetenssia, jota voidaan arvioida ja oppia, sekä koulutuksen keinoin kehittää työyhteisöjen ja yksilöiden hyväksi. "
http://cimo.uutiskirje.fi/eNewsletter4/leonardo-luotain/2_2009/TforD_MariPoikolainen.php
Kansainvälistyminen ja kilpailukyky
Euroopan unionin tuella vahvistetaan suomalaisten alueiden ja yritysten asemaa kansainvälisessä kilpailussa ja parannetaan suomalaista osaamista, työllisyyttä ja kilpailukykyä. Tavoitteena on Suomi, jossa on työtä, osaavia ihmisiä, otollinen ilmapiiri uusille ideoille ja menestyvät yritykset sekä hyvä ympäristö asua, elää ja tehdä työtä.
Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa edellyttää investointeja osaamiseen, erikoistumiseen ja innovaatioihin. Suomalaisten yritysten ja alueiden kilpailukyky perustuu myös jatkuvaan uusiutumiskykyyn.
Voimme tarttua kansainvälisen kilpailun haasteisiin kehittämällä keskeisiä kasvualoja, vahvistamalla osaamis- ja innovaatioympäristöjen kehittymistä, turvaamalla osaavaa työvoimaa yrityksille sekä edistämällä alueiden kehitystä niiden omista vahvuuksista lähtien, vahvistamalla alueiden vetovoimaa ja lisäämällä kansainvälisiä yhteyksiä.
Kansainvälistymiseen liittyvää EU-rahoitusta suunnataan erityisesti yritystoimintaan, muun muassa pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn lisäämiseen ja kansainvälistymisvalmiuksien parantamiseen sekä innovaatiotoiminnan kehittämiseen ja innovaatioiden tukemiseen ja kehittämiseen kaupallisiksi tuotteiksi
http://www.rakennerahastot.fi/rakennerahastot/fi/01_rakennerahastotoiminta/02_eu_tukee/04_kansainvalisyys/index.jsp
Tarvittiin toimintakeskus, jossa maahanmuuttajat voivat kokoontua ja saavat kotoutumiseen tukea neuvonnalla ja kursseilla. Tavoitteena oli edistää suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta Kainuussa sekä verkostoitua maahanmuuttajien parissa toimivien viranomaisten, järjestöjen ja laitosten kanssa.
TOTEUTUS: 1.1.2003-31.12.2005. Jatkorahoituksella 1.1.2006-31.12.2007 ja säästyvien määrärahojen puitteissa 1.1.-29.2.2008.
NEUVONTA: Toimintakeskus Monikasta kehittyi kohtaamispaikka, jossa yhteiskuntaa tehtiin tutuksi tiedottamalla, sekä järjestämällä tutustumiskäyntejä työpaikoille ja kulttuurikohteisiin. 2 neuvokkia ja kulttuurimentori palvelivat n. 40 asiakasta päivässä arjen ongelmien ratkaisemisessa. Monikassa oli ilmaiset internetpalvelut, kansainvälisiä lehtiä, TV, radio ja esitteitä yhteiskunnan toiminnasta ja työ- ja opiskelupaikoista. Monikan oli tarkoitus palvella koko maakunnan ulkomaalaisia, parhaimmillaan heidän omalla äidinkielellään. Kohtaamispaikka vakiintui, mutta kantaväestöä kävi vähän.
URAVALMENNUS: Maahanmuuttajien työllisyyden edistämisestä tuli keskeinen tavoite. Työmarkkina-asemaa pyrittiin parantamaan lisäämällä tietoa suomalaisesta työelämästä ja -kulttuurista. Kotouttaja toteutti tavoitetta järjestämällä uravalmennusta ja työelämässä tarvittavien taitojen, kuten atk-, hygienia- tai ensiavun kursseja. Maahanmuuttajan koko perhe hyötyi. Äideille vauvoineen oli suomen kielen kursseja, nuorille tukea peruskoulun päättämiseen ja ammattiopintoihin suuntaamiseen. Urasuunnittelua kehitettiin kiinteässä yhteistyössä työvoimahallinnon, sosiaalitoimen ja oppi- ja liikelaitosten koulutusyksikköjen kanssa.
http://ec.europa.eu/employment_social/emplweb/esf_projects/project.cfm?id=9817&project_lang=fi
Kannattaa tutustuanäihin linkkehin:
http://www.jyu.fi/mclinic/mover/index.php
http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/C0C30ABA76C086DFC22575DE003E2D41?opendocument
http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?article=3282
http://www.ahaa-avaimia.fi/
http://office.microsoft.com/fi-fi/images/monikansalliset-paperinuket-MC900433209.aspx
http://linkkiapaja.edu.fi/oph/advanced_search.html?search=1&displayControls=0&ysoSubject=p10647
Josko ilmoitettava monimuotoisuusvastaiset keskustelut- mitä ehdotatte tehtäväksi tämäntapaisillekeksusteluille?:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/forumdisplay.php?f=328
http://suuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58518-onko-astrid-thors-syyllinen-puoleen-suomessa-tapahtuvista-raiskauksista

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.