Miksi? Miksi et?
Lottoatko?
tuleva miljonääri
2156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen joskus osallistunut joihinkin kimppalottoihin ja kerran elämässäni kai täyttänyt itsekseni sellasen kupongin. En tiedä, miksi lottoaisin. Ei ole velkoja, joten ei ole mitään pakollista rahareikää ja pärjään näin. Saan enemmän mielihyvää säästämisestä kuin tuhlaamisesta.Siinäkin säästää kun ei lottoa. Olen säästänyt huimia summia siten :) Tietysti voisin ajatella, että lottoaisin vanhuuden ja sairauksien varalle, sekä läheisiä varten voisin säästää rahaa, mutta on sitä säästössä nytkin. Suuri rahapotti vain toisi liiaksi päänvaivaa ja lisää hommia, jotka pyörisivät rahan ympärillä. En erityisesti pidä sellaisista töistä, vaikka niitäkin teen jonkin verran. Eli en lottoa, koska en usko, että elämäni muuttuisi rahan myötä paremmaksi, vaan jopa huonommaksi. Tai sitten olen vaan laiska. Se on itse asiassa todennäköisintä:P
yb. täydennä puuttuvat sanat seuraavan linkin avulla:
Mä puutteessa ******** kaipaan, myös ******** minulle käy
http://www.youtube.com/watch?v=RPbCj6GZbw8