Estonian sijaiskärsijä: meni hukkuvan tilalle

Halojaa!

Olisko kellään teistä tietoa mistä löytyy faktat seuraavasta tapahtumasta, josta on puhuttu ilmeisesti Radio Deissä ainakin:

"Kuulin eilen kertomuksen Estonialta.
Virolainen rukousryhmä oli saanut Jumalalta tiedon, että ensi yönä kuolee paljon ihmisiä. Tämä rukousryhmä oli lähtenyt laivalle kiertämään ravintoloita ja kertomaan Jeesuksesta.

Kun laiva alkoi uppoamaan, joka puolelta kuului avunhuutoja Jumalan puoleen.

Yhdessä pelastuslautassa oli ollut yksi näistä rukoustyhmäläisistä. Lautan vierellä oli hyisessä meressä kamppaillut mies elämästään ja tämä ryhmäläinen oli huutanut, että hänellä on kaikki asiat selvitetty Jumalan kanssa ja hyppäsi mereen, auttoi miehen lauttaan. Myöhemmin tämä pelastettu mies tuli uskoon ja kertoi tästä järkyttävästä hänen puolestaan hypänneestä uskovasta.

Jumala ei siis nukkunut tuolloin. Hän tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Raamatussa luvataan, että Jeesus auttaa hädässä, ei hädästä. Jeesus oli siellä niiden ihmisten apuna.

Tämä oli itseäni niin koskettava kertomus, että halusin tuoda sen tännekin. Jumala siis tietää kaiken pahan mitä täällä meidän elämässämme tapahtuu. Hän ei estä sitä, mutta Hän on paikalla. Ihminen voi aina kääntyä Hänen puoleensa vaikeuksissaan ja Hän lupaa kääntyä ihmisen puoleen. Me ihmiset olemme vastuussa itsestämme!"

(http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1283047/kuulin_eilen_keromuksen_estonialta, Vierailija - 30.11.2010 9:05)

Eli: olisiko kellään tietoa, mistä lötyisi faktat ko. tapahtumasta ja henkilöitä siinä oli?

(-Itse tekstiä ei tarvitse kommentoida, koska en ole sitä kirjoittanutkaan! ;) )
3218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulopuhetta ja kultistin manipulaatiota!
Ei kannata uskoa,valhetta alusta loppuun!

Äänestä

ihme jos tämä tapahtuma olisi tosi ja sille löyyisi ulkopuolinen vahvistus. Näin ei vain näiden tapauksien kohdalla ole vaan ne paljastuvat legendoiksi jotta ovat alkaneet elämään omaa elämäänsä paisuen kuin pullataikina. Mitään muita lähteitä tuskin koskaan löytyykään kuin tuo "kuulopuhe".

Äänestä

Kommentoinpa kuitenki.Kirjoitit että Jumala auttaa HÄDÄSSÄ mutta ei HÄDÄSTÄ? Missähän Jumala on ollut silloin kun Kongossa on raiskattu 150000 naista ja lasta.Oliko Jumala sitten jalkoja piettelemässä kun he kerran olivat HÄDÄSSÄ vai oliko niin ettei heitä tarvinnut pelastaa HÄDÄSTÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oli uskossa kirjoitti:

Halojaa!

Olisko kellään teistä tietoa mistä löytyy faktat seuraavasta tapahtumasta, josta on puhuttu ilmeisesti Radio Deissä ainakin:

"Kuulin eilen kertomuksen Estonialta.
Virolainen rukousryhmä oli saanut Jumalalta tiedon, että ensi yönä kuolee paljon ihmisiä. Tämä rukousryhmä oli lähtenyt laivalle kiertämään ravintoloita ja kertomaan Jeesuksesta.

Kun laiva alkoi uppoamaan, joka puolelta kuului avunhuutoja Jumalan puoleen.

Yhdessä pelastuslautassa oli ollut yksi näistä rukoustyhmäläisistä. Lautan vierellä oli hyisessä meressä kamppaillut mies elämästään ja tämä ryhmäläinen oli huutanut, että hänellä on kaikki asiat selvitetty Jumalan kanssa ja hyppäsi mereen, auttoi miehen lauttaan. Myöhemmin tämä pelastettu mies tuli uskoon ja kertoi tästä järkyttävästä hänen puolestaan hypänneestä uskovasta.

Jumala ei siis nukkunut tuolloin. Hän tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Raamatussa luvataan, että Jeesus auttaa hädässä, ei hädästä. Jeesus oli siellä niiden ihmisten apuna.

Tämä oli itseäni niin koskettava kertomus, että halusin tuoda sen tännekin. Jumala siis tietää kaiken pahan mitä täällä meidän elämässämme tapahtuu. Hän ei estä sitä, mutta Hän on paikalla. Ihminen voi aina kääntyä Hänen puoleensa vaikeuksissaan ja Hän lupaa kääntyä ihmisen puoleen. Me ihmiset olemme vastuussa itsestämme!"

(http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1283047/kuulin_eilen_keromuksen_estonialta, Vierailija - 30.11.2010 9:05)

Eli: olisiko kellään tietoa, mistä lötyisi faktat ko. tapahtumasta ja henkilöitä siinä oli?

(-Itse tekstiä ei tarvitse kommentoida, koska en ole sitä kirjoittanutkaan! ;) )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu