Miten tämän alottaisi? Kelle voisi kertoa kun joka puolelta tulee vastauksia että lähde pois sieltä ja jätä se?
Olen 18-vuotias nainen, olemme seurustelleet kohta neljä kuukautta, pidän hänestä valtavasti. Hänellä on jonkinnäköinen persoonallisuushäiriö, hän on narsisti. Kun mies ei enää pysty hallitsemaan minua huutamisella, käskyttämisellä ym, sen jälkeen alkaa ensin nipistely, töniminen ja muutaman kerran on kädet ollut naaman edessä että en saa enää henkeä. Jälkiä ei ole muusta kuin nipistelystä, ongelmana on se että enää en pysty laittamaan vastaan, kun hän tekee jotain tai vaikka huutaa olen täysin *vastustuskyvytön* sillä tiedän sanoessani vastaan että jotain tapahtuu. Humalassa tämä on pahinta, mutta selvinpäinkin tätä tapahtuu, nyt asumme yhdessä joten hänellä on täysin vapaat kädet tekemään mitä tykkää, kukaan ei ole estämässä tai näkemässä. Otan tahallani asiaa esille hänen kavereidensa kuullen, jopa hänen äitinsä kuullen mutta kukaan ei tunnu ottavan asiaa tosissaan, uskon että hän voisi muuttua ajan kanssa mutta en minäkään voi aina olla täydellisyys joka ei tee pienintäkään virhettä missään. Toivo elää.
Seurusteluväkivalta nuorilla
12
1119
Vastaukset
- Äläaikaile.
kannattais lopettaa hyvän sään aikana tai ainakin aikana, jolloin sun ulkonäköäs ei oo vielä turmeltu. Sulla on mahdollisuus vielä tuossa iässä kohdata sulle sopivampi, kiltimpi mies. Älä enää aikaile, vaan ota uusi suunta.
- JB
Onko tullut mieleen että saamasi kehoitukset lähteä pois ja jättää tuo tyyppi olisivat juurikin se ainoa oikea ratkaisu?
- kiva ja lempeä mies
Minulle tuli tuosta mieleen, että reoa ja lähde pois vielä kun olet elossa.
- MIKÄ SINUA vaivaa?
"Kelle voisi kertoa kun joka puolelta tulee vastauksia että lähde pois sieltä ja jätä se?"
Kukaan ei kerro sinulle muuta kuin että JÄTÄ se!
Oletko siis ihan torvi?
Näköjään olet.
18-vuotias nykyaikainen nuori nainen sallii tehtävän tuollaista itselleen??
Jos kaverisi on narsisti, niin sinä olet pöhkö!
Viisastu hyvän sään aikana ja jätä tuollainen roikale. MIKÄ SINUA vaivaa? kirjoitti:
"Kelle voisi kertoa kun joka puolelta tulee vastauksia että lähde pois sieltä ja jätä se?"
Kukaan ei kerro sinulle muuta kuin että JÄTÄ se!
Oletko siis ihan torvi?
Näköjään olet.
18-vuotias nykyaikainen nuori nainen sallii tehtävän tuollaista itselleen??
Jos kaverisi on narsisti, niin sinä olet pöhkö!
Viisastu hyvän sään aikana ja jätä tuollainen roikale.Kerrot, että olet seurustellut neljä kuukautta ja suhteessasi on jo nyt väkivaltaa. Valitettavasti väkivallalla on tapana raaistua sen jatkuessa, ei loppua itsestään. Hae apua itsellesi, jos et ole valmis vielä jättämään häntä. Parasta olisi, jos molemmmat menisitte keskustelemaan tilanteestanne.
Mieti myös, missä menee rajasi. Kuinka paljon väkivaltaa olet valmis kestämään? Kenenkään ei kuuluisi satuttaa toista parisuhteessa.
Katso, onko paikkakunnallasi esimerkiksi kriisikeskusta tai Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyötä tekeviä ihmisiä. Voit soittaa johonkin auttavaan puhelimeen, esimerkiksi Naisten linja ma-pe 16-20 puh. 0800 0 2400, Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin, ma-pe 9.00-06, la 15-06 ja su 15-22, puh. 01019 5202 tai Rikosuhripäivystyksen auttava puhelin ma-ti 13-21, ke-pe 17-21 puh. 0203 16116.
Tärkeintä on, ettet jää yksin!- Höpöä keskustelut
Rikosuhripäivystys kirjoitti:
Kerrot, että olet seurustellut neljä kuukautta ja suhteessasi on jo nyt väkivaltaa. Valitettavasti väkivallalla on tapana raaistua sen jatkuessa, ei loppua itsestään. Hae apua itsellesi, jos et ole valmis vielä jättämään häntä. Parasta olisi, jos molemmmat menisitte keskustelemaan tilanteestanne.
Mieti myös, missä menee rajasi. Kuinka paljon väkivaltaa olet valmis kestämään? Kenenkään ei kuuluisi satuttaa toista parisuhteessa.
Katso, onko paikkakunnallasi esimerkiksi kriisikeskusta tai Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyötä tekeviä ihmisiä. Voit soittaa johonkin auttavaan puhelimeen, esimerkiksi Naisten linja ma-pe 16-20 puh. 0800 0 2400, Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin, ma-pe 9.00-06, la 15-06 ja su 15-22, puh. 01019 5202 tai Rikosuhripäivystyksen auttava puhelin ma-ti 13-21, ke-pe 17-21 puh. 0203 16116.
Tärkeintä on, ettet jää yksin!Ei auta keskustelut, jos on kyseessä tuollainen.
Mitä ihmettä sinä "amatööripsykologi" sellaisia esität?
Tälläisessä tilanteessa ei auta muu kuin tehdä heti välit poikki!
"Jos et ole valmis"- on myös höpölöpöä.
On oltava valmis, jos joku hakkaa jo neljän kuukauden perästä!
Jos oottaa vielä vaikka viikonkin, saattaa "olla valmis" hautausmaalle tai pitkäaikaiseen/koko elinikäiseen sairaalahoitoon.
Kai näitä esimerkkejä on tarpeeksi!
18- vuotiaana ei kannata sitäpaitsi sitoutua vielä mihinkään, uusia kavereita riittää.
Jos ei itse tee loppua, niin oma on tyhmyytensä.
Varoitettu on.
- rwehyeruj
älä elätä sitä toivoa!
Jos toi on tollasta 4 kuukauden jälkeen, niin se on vielä pahempaa 4 vuoden jälkeen, ja sitten se lähteminen vasta vaikeaa onkin!
Sinä et tule rakastamaan mieleltään vialla olevaa ihmistä ehjäksi!!
Ihminen joka välittää toisesta, ei kohtele rakkaintaan tolla tavalla. Ihan oikeasti. Olet nuori, älä pilaa elämääsi tollasen suhteen takia!!!! - uskothan meitä
Kuule, hyvä ihminen, parisuhdetta EI VOI perustaa sille ajatukselle että toivot toisen muuttuvan toisenlaiseksi kuin hän on nyt. Varsinkaan et voi laskea sen varaan että juuri sinä saisit hänet muuttumaan, hyvällä tai pahalla, syvälläkään rakkaudella tai taipumalla hänen tahtoonsa.
Varmaan pidät teidän hyvistä hetkistä, taikka niistä joiden tunnet ihan kohta koittavan kunhan tämä ja tämä kriisi on ohi. Persoonallisuushäiriöisillä voi olla kyky luoda noita hyviä hetkiä, mutta heidänhän on pakko koska muuten heidän luonaan ei ikipäivänä pysyisi kukaan. He myös lupaavat suuria, voivat luvata muuttuakin, mm. siksi että sinulle tulisi syyllinen olo jos et anna vielä yhtä mahdollisuutta, mutta muutos ei koskaan tapahdukaan tai se ei ole pysyvä, ja pian olet taas samassa tilanteessa tai pahemmassa.
Sinulla on oikeus koskemattomuuteen myös parisuhteessa. Sinua kunnioittava mies ei yritä hallita sinua väkisin MILLÄÄN tavoin, ei odota sinulta täydellisyyttä ja alistumista, vaan rakastaa sinua omana itsenäsi ja pystyy keskustelemaan kanssasi kompromisseja tehden ja katkeroitumatta, ja antamaan sinulle tilaa. Ja sinua kunnioittava mies myös saa sinut tuntemaan itsesi kauniiksi ja naiselliseksi ilman että siihen liittyy valheita ja taka-ajatuksia.
Kukaan ketä tapaat ei tule sanomaan sinulle että jää hänen luokseen, paitsi hän itse. Siihen on todella painavat syyt, voit jopa päätyä osaksi surullisimpia tilastoja. Tee itsellesi paras palvelus mitä voit ja LÄHDE kun sinulla on vielä koko elämä edessä.
Ja älä missään nimessä tule raskaaksi tälle miehelle. - ainoaratkasu
Pois...
- ÄläValita
Tyypillinen muija. Turpaan tulee niin, että tukka lähtee, mutta kun kumminkin se on niinku niin ihku jätkä. Minulta ei sympatiaa heru naisille, jotka kultseiltaan saa turpaansa, itsehän kun ovat valintansa tehneet. Varmasti olisi ollut tarjolla niitä kunnon tyyppejäkin, mutta kun nyrkkisankarit ja muut ns. pahat pojat saa sen pimpin niin kivasti märäksi jo pelkkänä ajatuksena. Se ainut varteenotettava vaihtoehto aloittajalle on neuvottu omien sanojensa mukaan joka puolelta, mutta sitä tämä ei edes pidä vaihtoehtona, vaan tulee täältä kyselemään ilmeisesti "oikeita" neuvoja. Ota vaan turpaasi, eiväthän ne "nössöt" sinun kaltaisiasi kiinnostakaan.
- hoidaelämäsikuntoon
Tosiasiassa et voi kertoa kenellekään, siksi kun kaikki muut ovat tosiaan sitä mieltä että olet täysin tyhmä ja torvi, kun et jätä tuollaista tyyppiä.
No joku toinen yhtä tyhmä nainen ehkä on samaa mieltä kuin sinä.
Mene juttelemaan jonkun psykologin kanssa ja selvitä ongelmasi. Jotain häikkää sinulla on kun olet tuollaisessa suhteessa. Eikä kyseessä ole ollenkaan "rakkaus". Voisi olla paremminkin "läheisriippuvuus" tai "masokismi".
Tilaa kiireellä aika psykologilta ja järjestä elämäsi kuntoon!
Onnelliseen elämään ei todella kuulu, että joku pahoinpitelee.
Pahoinpitelikö isäsi äitiäsi tai jotain muuta? - lvgdkk
Kaikki hyvä mikä sua odottaa jonkun toisen ihanan pojan kanssa jää kokematta ehkä ikuisesti jos et nyt tyhmyyttäsi saa lopetettua suhdettanne. Haluatko luopua siis tulevaisuudestasi, elämästäsi? Et voi olla niin julma itsellesi. Juokse pois ja keskity johonkin muuhun tai mene toisen paikkakunnan baareihin jotta saat eheytyä kärsimyksestäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758