Kamala kipu kantapään sisäsyrjässä

Kärsijä

Olen kolunnut netin läpikotaisin ja aikaisemmin juoksuharrastuksen yhteydessä on tullut törmättyä kaikenlaisiin kipuihin jaloissa. Nyt on kuitenkin tullut vastaan jotain, jota onkin ilmeisesti hankala selättää. Kesällä juoksin enemmänkin, mutta mitään tällaista ei tullut vastaan. Viikonloppuna lauantaiaamuna herätessäni huomasin, että kantapäässä oli kumma kipu. Kipu sijoittuu hieman outoon kohtaan: vasemman jalan sisäsyrjälle kantapään ja nilkan välille. Kun siitä painaa, se sattuu todella paljon. Rasitus pahentaa kipua todella pahaksi. Pahimmillaan kipu tuntuu siltä kuin kävelisi murtuneella jalalla. Parhaimmillaankin kipu on jatkuvaa.

Olen sairastumisen takia joutunut olemaan poissa töistä ja oikeastaan vuoteen omana viimeiset kaksi päivää, jonka luulisi auttaneen, mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Kävely sattuu edelleen ihan yhtä paljon. Kun venytän jalkaa seisten ja nostan jalan tuolille siten että jalkaterän etuosa on tuolilla ja kantapää reunan yli, ja kumarrun jalan yli, venytys sattuu. Toisen jalan kanssa ei mitään ongelmia.

Yllättäen olen myös huomannut, että kivuttomimmat tavat liikkua ovat ensinnäkin juoksu tai edes hölkkä, mikä tuntuu ihan hullulta. Toinen suhteellisen kivuton liikkumiskeino on varpailla käveleminen, mikä sekin muutaman ensimmäisen askeleen ajan sattuu, mutta hetken jälkeen kipu laantuu. Juuri aloittamani toinen työ on suhteellisen fyysistä ja kävelyä tulee paljon vastaan, mutta ensimmäinen työkerta sijoittui juuri lauantaille, jota ennen kipu oli jo alkanut. Tämä työn takia kävely sai jalan ihan järjettömän kipeäksi, mutta koeajalla ollessani en kauheasti haluaisi olla päiviä poissa. Nyt onneksi satuin muuten joutumaan sairauslomalle, mutta koska kipu ei ole yhtään hellittämässä, sille pitäisi jotenkin tehdä jotain.

Olen yrittänyt hieroa jalkaa ja venytellä ja välillä se tuntuu oudolla tavalla olevan "jumissa", jolloin naksahtamisen jälkeen se on parempi, mutta tuntuu, ettei se naksahda "tarpeeksi", vaan sinne kantapään tienoille tuntuu jäävän outo jännitystila. Onko kenelläkään mitään aavistustakaan, mistä voisi olla kyse? Minulla ei yksinkertaisesti kahden työn kanssa ole erityisemmin aikaa lääkäriin menemiseen ja yleensä kaikki tällaiset ovat menneet ohi ihan itsekseen jalan levättyä. Mitä tahansa edes hieman tätä muistuttavista tapauksista kuulisin, sillä voi olla, että selitin tämän jotenkin hankalasti, koska kipu on jotenkin oudossa paikassa ja esimerkiksi venytykseen ja naksahtamiseen liittyvät selitykset on hankala ilmaista näyttämättä.

Mistä siis voisi johtua ja mikä voisi auttaa, vai onko pakko olla taas töistä pois ja mennä lääkäriin näyttämään?

7

13347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MandiAnn

      ... voi olla monet asiat. Jos syvä ja pakottava kipu ja särky olisi ollut keskellä kantapäätä olisin ehdottanut plantaarifaskiittia eli jalkapohjan jännekalvom kiinnityskohdan tulehdusta. Tämä kipu on tavallisesti pahinta juuri liikkeelle lähtiessä, erityisesti kun aamuisin nousee sängystä ylös Kävely ja juokseminen tavallisesti pahentavat kipua. Kun nilkkaa koukistetaan ja varpaat ojennetaan, tuntuu painaessa selkeä kipukohta jännekalvon sisäreunalla tai keskellä kantapäätä. Kipu helpottaa usein kun sitä hierotaan esim. jääpalalla.

      Toinen mikä aiheuttaa kantapääkipuja on kantapäässä olevan rasvapatjan surkastuminen. Valitettavasti tämä alkaa jo noin 30-vuotiaana. Kun kuljetaan kovilla alustoilla ja jokainen kantaisku tärähtää kantapäässä se rikkoo osittai rasvapatjaa ja siirtää sitä paikaltaan. Usien rappeutumismuutokset näkyvät pieninä valkoisina pisteinä kantapään sisä- ja ulkosyrjällä.

      Rappeutumismuutokset voivat myös lisätä kantapään sidekudoksen määrää. Tämä joustamaton sidekudos ei vaimenna iskuja ja kantapää kipeytyy.

      Jos kantapään rasvapatja on kulunut tai siirtynyt sivulle se aiheuttaa kipua etenkin liikkeelle lähtiessä. Kuluminen aiheuttaa luonnollisesti myös kantaluun kuormittumista joko ulko- tai sisäsyrjälle. Ajoitain voi esiintyä myös rajuja, muutamia päiviä kestäviä kiputiloja.

      Yhtenä kantapään kivun aiheuttajana on myös kantapään limapussin tulehdus. Rasitus ei suinkaan ole mikään harvinainen kantakivun aiheuttaja.

      Hoitona on aluksi lepo. Usein myös kylmähoito auttaa. Liikunnassa kannattaa pitää taukoa. Jos kotikonstit eivät suhteellisen nopeasti auta, lääkärin pakeille pitäisi mennä. Myös jalkaterapeutti voi kiputiloissa auttaa.

      Toivon sinulle oikein pikaista paranemista. Useat kantapääkivun aiheuttajan paranevat itsestään nopeastikin, mutta esim. plantaarifaskiitin paranemiseen voi kulua aikaa. Plantaarifaskiittikipua saattaa muuten helpottaa korkokengällä käveleminen, niin hullulta kun se kuulostaakin.

      • paljon vaivoja nähny

        "Yhtenä kantapään kivun aiheuttajana on myös kantapään limapussin tulehdus. Rasitus ei suinkaan ole mikään harvinainen kantakivun aiheuttaja."

        Tuo on varmaan melkeinpä yleisin, väittäisin. Eihän näin etänä voi mitään pätevää kommentoida, mutta tilapäisenä ja hyvin kivuliaana vaivana tuo on äärimmäisen tyypillinen juuri alkuperäisen kuvailemalla tavalla.

        Vähän vaikeahoitoinekin jos todella kipeäksi menee ja on kovin kauan antanut sen vaivata, kunnes on ihan pysäyttänyt kävelyn. Joskus taas voi ihan parissa päivässäkin helpottaa.

        Oikeastaan ei ole muuta keinoa kuin

        a) Käyttää mahdollisimman mukautuvia ja "ei kovaa tärähtäviä" kenkiä (Mahdollisimman paksupohjaisia)

        b) Suhteuttaa kävely ja jalan lepuuttaminen toisiinsa, eli kävellä sen mukaan kuin jalka kestää. Vaikeaa tietty jos ei ole saikulla tai muutoin voi säädellä itse pidemmän päälle.

        c) HUOM! Erittäin yleistähän on, että ihminen luonnostaan pyrkii astumaan mahdollisimman varpailla, jos kantapää on kovin tuskainen, mutta se ei tässä tapauksessa ole alkuunkaan hyväksi useinkaan. Sekin tekee jännitystä ja ns. vetoa tuonne kipeälle alueelle ja joskus voi jopa tulehtunutta pussia kiusata enemmänkin tuollainen epäterve kävelytapa kuin suoraan normaalisti astuminen. Joten siis varvaskävelyä on syytä välttää.

        Mutta oireiden mukaan.. Ja toki pyrkii tutkituttamaan ajallaan, jos ei yhtään meinaa alkaa helpottaa. Limapussintulehduksen poissulkeminen esim. viikon lepäilyllä ja oireenmukaisella rasituksella on melkein se ensimmäinen josta tohtoritkin lähtevät.


    • Kärsijä

      Tosiaan kipu ei ole hellittänyt, välillä se tuntuu hieman paremmalta, mutta sitten taas hetken kuluttua pahemmalta, jne. Viikonlopun aion oikein keskittyä tähän jalkaan ja sen lepuuttamiseen / hoitoon, mutta varmaan pakko mennä näyttämään sitä jos ei auta. Rasvapatjan surkastuminen ei ehkä kyseessä ole, jos se alkaa n. 30 vuoden iässä, sillä olen 21-vuotias hyväkuntoinen nainen, eikä luulisi rasituksesta johtuvan, kun kesäisin juoksuharrastuksen yhteydessä ei mitään tällaista ole koskaan tapahtunut. Nykyään kuljen jaloilla verrattaen vähän, joten siksikin ihmetyttää tuo uusi ja kova kipu.

      Kiitos kuitenkin neuvoista! Kokeilen ainakin toisia kenkiä lyhytaikaista lepoa. Pitempään lepoon ei ikävä kyllä ole kahden työn kanssa oikein mahdollisuutta, kun näistä se rasittavampi on vielä sellainen, jossa en ole ollut työssä niin kauan että saisin palkallista sairauslomaa ja jostain rahaakin pitää saada, kun pelkkä toinen työ ei riitä kuukauden perusmenoihin. Toivotaan kuitenkin että tämä helpottaa.

    • pitkäaikainen vaiva

      minulla ollut kantapää kipeä 5kk,en ole käynyt lääkärissä.Venyttelen jalkaa,vedän varpaita itseeni päin ja pidän siinä asennossa jonkun aikaa ja taas uudelleen ja uudelleen samalla kun katselen tv.Joskus jalka tuntuu jo paremmalta,sitten taas pahempi.Todella kivulias vaiva.Aamulla pääsen jotenkuten liikkeelle kun venyttelen jalkaa jonkun aikaa,muutenhan se on kuin tulessa yön jälkeen.Olen ottanut näitä ohjeita täältä netistä.Olen eläkkeellä,en ymmärrä kuinka joku voisi olla tämänlaisen vaivan kanssa töissä.Särkylääke ei minulla auttanut yhtään.

    • ikäjuoksija

      sama juttu. Pyydä ystävääsi nykäisemään kantaluuta niin, että naksahtaa ja irtoaa jumista ja nilkka voi taas toimia normaalisti -minulla se on auttanut. Sama joskus jalkapöydän luiden kohdalla. Vedetty aki jumista ja etusäären lihaskivut häipyivät.

    • Hauki1000

      Samat kivut mulla! Kantapään ja Päkiän välissä! Sisäsyrjässä.tänään tajusin että alue on ihan rampissa. Kun venyttelin se jäi ihan lukkoon.tottakai liikuntakin tekee kipeää! Hain apteekista magnesiumia pureskelutapletteja. Katsotaan pari päivää auttaako?

    • Anonyymi

      Töissä seison ja kävelen paljon, ja minulla on kantapäiden sisäsyrjässä kipua, oikeassa jalassa enemmän kuin vasemmassa. Talvella sain oikeaan nilkkaan murtuman ja olin reilun kuukauden kävelemättä. Sinä aikana kantapäiden kipu hävisi, lepo tietysti auttoi! Mutta kyllä kipu on tullut taas takaisin. Varmaan minulla on tuo plantaarifaskiitti. Yritän kyllä venyttää jalkapohjien lihaksia ja pohjelihaksia. Lääkärissä en ole käynyt, mutta jos kortisonipistoskaan ei kauan auta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6049
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2130
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1133
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      997
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe