Assange surmattu? 4.1. jälkeen ei näkynyt

Katsoin kaksi Julian Assangen haastattelua. Toinen oli ruotsalainen. Ruotsalaiset eivät kysyneet eivätkä puhuneet raiskauksista tai muusta oikeuslaitoksen hyvälsikäytöstä näennäissyytteillä.
Wikileaks sai aikaan Tunisian vapautumisen tyranniasta. Tosin tyrannni vei Sveitsin pankkiin 1500 kg kultaa. Siksi Sveitsi pitää salaisuutena murhaajien, varkaiden, sekauppiaiden, huumenauppiaiden ja diktaattorien omaisuutta.
Sveitsi pitäisi saada kansainväliseen oikeuteen.
Ruotsi ei ole kertonut "raiskattujen Sofia WIlwnin ja Anna Ardinin" nimeä, eikä korruptoituneen syyttäjä Marianne NY:n nimeä.
Ruotsi ei ole hallitustasolla laittanut tutkimuksiin oikeusministeriön yhteyksiä korruptioon.
Ruotsi ei ole perunut vaatimusta tuoda Assange takaisin "tuomittavaksi".
Ruotsilla on likainen poliittinen ja taloudellinen eliitti. Ei riippumatonta lehdistöä, ei riippumatonta oikeuslaitosta.

Edelleen PayPAl, Visa ja American Express kieltänyt rahaliikenteen Wikileaksin kanssa.
Lähettäkäämme Wikileaksin tukemiseksi seteleitä osoitteeseen
BOX 4080
Australian box University of Melbourne
Australia
17374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Lähettäjäksi vain toinen nimi kuin oma. Supostakaan ei tiedä.

http://www.wikileaks.fi/support.html
Myös tämä osoite

“FSI - Julian Assange Defence Fund”
c/o Finers Stephens Innocent LLP
179 Great Portland Street
London
W1W 5LS
Englanti

Äänestä
  • Stasilista on Assangella, Tarja haluaa vaientaa sen listan. Kuten Liponen, Tuomioja, Koivisto ja muut.
    Joten kylllä Suppolla on määräys vaientaa Wikileaks.

    Äänestä

  • ei nimiä kirjoitti:

    Stasilista on Assangella, Tarja haluaa vaientaa sen listan. Kuten Liponen, Tuomioja, Koivisto ja muut.
    Joten kylllä Suppolla on määräys vaientaa Wikileaks.

    Assange on antanut enemmän tietoa kuin lehdistö yhteensäkään vuosiin. Nyt lehdistö vain yrittää pimentää asian. Ruotsin kungasperheen skandaalikin oli tätä pimennystä.

    Äänestä

  • nykyaikana kirjoitti:

    Assange on antanut enemmän tietoa kuin lehdistö yhteensäkään vuosiin. Nyt lehdistö vain yrittää pimentää asian. Ruotsin kungasperheen skandaalikin oli tätä pimennystä.

    Missäs ne tytöt luuraa? Eteivät taas uutta samanlaista binsestä

    Äänestä

  • bora boralla kai kirjoitti:

    Missäs ne tytöt luuraa? Eteivät taas uutta samanlaista binsestä

    Nyt poliitikot, sijoittajat ja johtava media ovat samoilla ajatuksilla. Liian paljon mätää on näkyvissä. Median valta voi rapistua kun sen korruptoituneisuus paljastetaan.

    Äänestä

  • ei nimiä kirjoitti:

    Stasilista on Assangella, Tarja haluaa vaientaa sen listan. Kuten Liponen, Tuomioja, Koivisto ja muut.
    Joten kylllä Suppolla on määräys vaientaa Wikileaks.

    Supo kulkee ruosteisella farmarilla. Jos pihapiiriin tulee sellainen, muistele mitä olet kirjoittanut.

    Äänestä

  • bora boralla kai kirjoitti:

    Missäs ne tytöt luuraa? Eteivät taas uutta samanlaista binsestä

    Suomessa Halmenmäkeä moitittiin siitä, mitä miehet ovat ihailleet Maria puhumatta. Siihen naisasialiike puuttuu. Mari on harvinaisen fiksu nainen mutta vielä hyvännäköinen.
    Taitavat olla simua puutteessa olevia jäseniä seillä Unionissa, kateellisia. MIksi eivät puutu Assangen oikeusmurhaan. Ovatko hekin suunnittelemassa bisnestä yllätysseksillä.

    http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54099-assangen-rikos-yllatysseksi

    James D. Catlinin mukaan tapaus tekee Ruotsista naurunalaisen koko maailman edessä. Eikä hän viittaa naisten oikeusturvaan.
    Carin Stenström kysyy Ruotsissa, missä ovat protestit Assangen puolesta? Missä ovat sananvapauden puolustajat ja ihmissoikeustaistelijat? Miksi kukaan ei reagoi, kun Ruotsin rajat suljetaan eräältä maailman johtavista journalisteista?

    Äänestä

  • kaiken kokenut kirjoitti:

    Supo kulkee ruosteisella farmarilla. Jos pihapiiriin tulee sellainen, muistele mitä olet kirjoittanut.

    että muistat kyllä kaiken tekemäsi ja sanomasi. Ja vielä semmoisetkin joita et ole tehnyt lainkaan.

    On ne semmoisia velikultia.

    Äänestä

  • uhri selvästi kirjoitti:

    Tässä on anna Ardinista. Näin heikkoa sitten yllätetään seksistä ja yleinen syyttäjä Marianne Ny sitten syyttää. Voi,voi...

    http://www.anorak.co.uk/256861/media/julian-assange-loses-his-cool-to-rape-victim-anna-ardin-wilikleaks-is-scooped.html

    Tässä selostetaan yhteistyötstä Anna Ardinin kanssa. Muslimien kanssa vehtaavat. Miehiä ja oikeuslaitosta hyväksikäyttäviä naisia. Taitaa Sofia olla nyt julkisuutta paossa Palestiinassa.
    Tätäkin naista on käytetty seksuaalisesti hyväksi tai ainakin hän on saanut yllätysseksiä.
    No voi häntäkin

    http://brainz.org/who-sofia-wilen/

    Äänestä

  • tasapuolisuudeksi kirjoitti:

    Tässä on kovasti neutraalin yleisen syyttäjän kuva ja eksti. Poliittinen henkilö kovasti

    http://www.google.com/search?client=safari&rls=en&q=marianne ny&ie=UTF-8&oe=UTF-8

    Marianne Ny näyttää tältä. Rappio Ruotsin oikeuslaitoksessa.

    Äänestä

  • oikeamielisyydeksi kirjoitti:

    Länsimailla on ollut kolme kivijalkaa. Roomalainen oikeus, kreikkalaiden tiede ja juutalais-kristillinen rakkaus ja ihmisten säällinen kanssakäyminen. Nyt Ruotsi etunenässä menee taloudellisen ja poliittisen vallan pahuuden talutusnuoraan. Hyvästi länsimainen kulttuuri

    AIkaisemman jutun lehdestä:

    Assangen nykyinen asianajaja vertaa yleinen syyttäjä Marianne Nyn roolia surullisen kuuluisaan Berijan vuonna Stalinin 1930-näytösoikeudenkäynteihin - ja mitä ymmärrän - olen samaa mieltä. Samoin en ymmärrä, miksi Interpol on mukana tällaisen 500 kruunun sakon vuoksi. Sekin aiheena "yllätyksellinen seksi. Ruotsi ei ota vastaan tätä 500 kruunun sakkoa (55 €).

    Äänestä

  • sananvapauden tappaj kirjoitti:

    Länsimailla on ollut kolme kivijalkaa. Roomalainen oikeus, kreikkalaiden tiede ja juutalais-kristillinen rakkaus ja ihmisten säällinen kanssakäyminen. Nyt Ruotsi etunenässä menee taloudellisen ja poliittisen vallan pahuuden talutusnuoraan. Hyvästi länsimainen kulttuuri

    Täytyyhän Ruotsin hallituksen pääministerin olla vastuussa syyttäjän radikaalifeministisen, äärivasemmistolaissen politiikan tekemisestä lakien vastaisesti.

    Äänestä

  • vehkeet kellarissaan kirjoitti:

    että muistat kyllä kaiken tekemäsi ja sanomasi. Ja vielä semmoisetkin joita et ole tehnyt lainkaan.

    On ne semmoisia velikultia.

    Harvoin käy näin, että kaikki korruptioon alttiit ovat nyt yhteisrintamassa Julian Assangea ja Wikileaksia vastaan. Jokainen pelkää, että ihmiset tietävät heidän omat laittomat temppunsa.
    Joten kai minunkin pitää odotella Supoa.

    Äänestä

Keskustelu näyttää menevän lillukanvarsiin. Nyt pitäisi kysyä kansanedustajaehdokkailta, aiommeko noudattaa kansainvälisiä lakeja ja vaadimmeko sitä muilta mailta. Vaadimmeko Ruotsilta.

Äänestä
  • Nyt pitäisi olla kysymys, tehdäänkö kuten Ruotsi. Poliittisista ja taloudellisesta kähminnästä pidätetään asioiden kertoja ja mahdollisesti tapetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_1389 kirjoitti:

Katsoin kaksi Julian Assangen haastattelua. Toinen oli ruotsalainen. Ruotsalaiset eivät kysyneet eivätkä puhuneet raiskauksista tai muusta oikeuslaitoksen hyvälsikäytöstä näennäissyytteillä.
Wikileaks sai aikaan Tunisian vapautumisen tyranniasta. Tosin tyrannni vei Sveitsin pankkiin 1500 kg kultaa. Siksi Sveitsi pitää salaisuutena murhaajien, varkaiden, sekauppiaiden, huumenauppiaiden ja diktaattorien omaisuutta.
Sveitsi pitäisi saada kansainväliseen oikeuteen.
Ruotsi ei ole kertonut "raiskattujen Sofia WIlwnin ja Anna Ardinin" nimeä, eikä korruptoituneen syyttäjä Marianne NY:n nimeä.
Ruotsi ei ole hallitustasolla laittanut tutkimuksiin oikeusministeriön yhteyksiä korruptioon.
Ruotsi ei ole perunut vaatimusta tuoda Assange takaisin "tuomittavaksi".
Ruotsilla on likainen poliittinen ja taloudellinen eliitti. Ei riippumatonta lehdistöä, ei riippumatonta oikeuslaitosta.

Edelleen PayPAl, Visa ja American Express kieltänyt rahaliikenteen Wikileaksin kanssa.
Lähettäkäämme Wikileaksin tukemiseksi seteleitä osoitteeseen
BOX 4080
Australian box University of Melbourne
Australia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu