Onko kellekään käynyt niin että salarakas on yhtäkkiä lakannut pitämästä yhteyttä?Onko mieleen tullut että jos vaikka on sairastunut tai pahimmassa tapauksessa jopa kuollut?
Kakkoset
supertypy
411347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Kannattaisiko lopettaa se "pelin pito" ennen kuin tulee ruumiita? =D
Tuli mieleen, että kuollut on tai sairastunut. Todellisuudessa puoliso oli saanut tietää asiasta.
Tälläkin hetkellä mietin juuri noin. Viesteihin ei ole vastannut mikä sinänsä ei ole uutta, sillä niihin vastaamaaminen on ennenkin saattanut kestää. Mutta nyt on kulunut sen verran aikaa, että nämä ajatukset tulee mieleen.
En tiedä olenko mikä miehen elämässä. Ollaan tunnettu kymmenisen vuotta. Sänkyykin asti ollaan päädytty. Nyt siitä on aikaa kuitenkin pari vuotta. Puhelinyhteydessä ollaan oltu koko ajan.
Surulliseksi minut tekee se, että jos mies haluaa lopettaa yhteydenpidon tekee sen näin eli vaikenee.
......tai sitten vaihtoi uuteen.
mies on jäänyt vaimolleen kiinni, eikä uskalla ottaa yhteyttä. Vaimo kyttää puhelinta jne,,
ystävyyden ja kakkosena olon? Olette tavanneet ja harrastaneet sänkyhommia viimeksi pari vuotta sitten? Mitä ihmettä, jos minä olen jonkun kakkonen, niin totisesti haluan myös tavata ja ennenkaikkea haluan seksiä. Pelkkä puhelinyhteys ei riitä.
Miten joku voi uhrata kaks vuotta elämästään odottamalla yhteydenottoa. Ilmeisesti itse ole lähettänyt säännöllisesti hempeitä tekstareita, syntymäpäivälahjoja jne. Tunnen miehen, joka on näitä vuoskausia saanut ja kavereilleenkin näyttänyt. :)))))))
Minusta tuo kuulostaa enemmän kaveruus tai ystävyyssuhteelta kuin kakkos-suhteelta. Et kai paria vuotta ole ollut ilman seksiä ja odotellut miestä tulemaan luoksesi? Etkö ole tapaillut muita miehiä?
Ota itse luuri käteen ja soita hänelle. Pääset epätietoisuudesta ja ennenkaikkea tapailemaan uusia mukavia miehiä. Niin itse tein, kun pariin viikkoon ei mitään kuulunut. Johan alkoi kaikki selviämään. Mies tosin sanoi, että palataan asiaan, kun vaimo rauhoittuu. Liekkö rauhoittunut, kun viestiä pukkaa. Niihin en ole vastannut mitään. Se juttu oli ja meni.
sitä ei kiinnosta enää?
Todennäköisin vaihtoehto. Jos pari vuotta sitten viimeksi saanut "kakkoselta" piparia, niin ihan varmasti on hakenut uuden ja anteliaamman.
Yrittää päästä sinusta eroon, yrittää unohtaa... Näinhän aikuiset ihmiset asiansa hoitavat, vai... Taitaa olla aika yleistä.
Jos sinusta ei kuulu mitään, kohta sillä on jo hätä.
Kyllähän mulla kaikki nämä on käynyt mielessä. Joku syyhän tähän on. En vain ymmärrä miksi sitä ei voi sanoa ääneen? En ole liian hauras kuulemaan totuutta.
Tietenkin murehtisin jos kaikki päättyy. Tämä on ollut kuitenkin pitkä aika mun elämässä. Ja sanokoon muut mitä tahansa, mun tunteet on edelleen aitoja ja mies tietää sen.
ette tapaa enää, eikö mies halua?
Tätä olen kysynyt kerran suoraa mieheltä ja vastaus oli (hämmästynyt), että haluaa. Siispä jos tilanne tuosta on muuttunut ihmettelen näitä viimeisiä vuosia. Miksi antaa ymmärtää toista, jos tietää minun odottavan.
ovat edelleen aitoja, entä onko miehen tunteet millaiset? Onkohan käynyt niin, että mies roikottaa sinua varalla, jos joskus kävisi niin, että pientä panoa tarvitsisi.
Kaksi vuotta on pirun pitkä aika, odottavalle.
Miten noin päättelit? Kokemuksesta voin sanoa, että kakkosesta on vaikea päästä eroon. Yritin, mutta ei onnistunut. Olin jonkin aikaa pitämättä yhteyttä, useammankin kerran, enimmillään kaksi kuukautta. Lopulta erosin vaimostani ja jatkoin suhdetta toisen naisen kanssa. Olemme yhdessä vielä kaksi vuotta eron jälkeen. Tapasin naisen puolitoista vuotta ennen eroani. Joillakin voi tuo prosessi kestää kauemminkin.
Luulenpa ettei mies halua sinun järjestävän mitään kohtausta, esim.ottavan vaimoon yhteyttä yms. ja siksi ei suoraan kerro sinulle ettei halua kanssasi enää läheistä kontaktia. Yrittää siis pitää sinut
narun päässä tyhjillä lupauksilla.
Vetosiko mies kiireisiinsä, tai vaimon kyttäämiseen, kun ei pysty tapaamista kanssasi järjestämään.
Hän haluaa pitää sinut varalla. Sanomalla suoraan sinä häviät hänen elämästään, mutta kun säätää itse etäisyyttä, voi tarvitessaan tulla lähelle tai olla kauempana. Todennäköisesti miehellä on toinen kakkonen, mutta sinä olet varalla, jos toinen kakkonen jotain syystä tulee järkiinsä ja lopettaa suhteen. Sitten sinä taas kelpaat, kunnes löytyy uusi kakkonen. Eikö tämä ole jo ihan selvää?
sitä mietin tällä hetkellä. Viikkoon ei ole mitään kuulunut. Pelottaa.
mitä elämää, eikun "salarakkaaksi", on niin auvoista! Otette te tyhmiä roikkujia!!
tittelillä, vai olinkohan nelonen. Onko muuten pillusi oireillu? Valkovuotoa tai muuta kutinaa...
meille kaikille kerroit millasia kaikkia vaivoja sulla on.
En oikeen nyt tiedä, että kannattaako tollasella oikeen ylpeillä.
ostatko muuten itse hiivalääkkeet, vai maksaako mies ne sinulle? Kakkosena ollessani jouduin muutamaan kertaan tosi jytäkälle hiivakuurille, ja vaikka sanoin miehelle, että ne muuten maksoivatkin todella paljon, tämä hyväkäs vain totesi, ettei se ole hänen vika. Niin ei, apteekkihan tuotteet hinnoittelee.
Jätettyäni hänet en ole enää emätintulehdus diagnooseja ollut, eikä oireita.
Hiivatulehdus voi olla hyvä merkki siitä että jommallakummalla on toinenkin seksikumppani. Eli bakteerikanta vaihtuu ja siksi on oireilua. Aina kun mies oli ollut oman naisensa kanssa, tuli minulle hiivaa, onneksi heillä on köyhä seksielämä. Hiivaa tuli myös sitten kun aloin tapailla vapaata miestä aika pian salasuhteen päättymisen jälkeen, kesti hetki tottua hänen bakteereihinsa.
ihan noin, hiivan saa yleensä esim. antibioottikuurin aikana/jälkeen, ruokailutottumusten takia (liika sokerimäärä) jne.
Hiiva ei ole sukupuolitauti, toisilla ihmisillä hiiva aktivoituu "ihan itsestään" yllä mainittuihin asioihin viitaten.
Hiiva voi paljastaa myös alkavan diabeteksen.
Eli valitettavasti se ei johdu/ilmene ainoastaan sukupuoli kumppanien vaihtuessa.
Ja voin kertoa että kokemusta on kymmenistä hiivoista, ja niitä ilmeni myös silloin yhtälailla vaikka en ollut kenenkään kanssa seksisuhteessa.
Ne on kuule näitä ikuisenpojan temppuja, aikuinen mies kertoisi missä mennä ja myöskin sen ettei halua enää yhteyttä pidettävän.
Kas kummaa kun ei ole laittanut kaveria asialle, suhteen lopetus puuhissa.
Vaimoon kylmästi yhteyttä niin kyllä se koira älähtää, kun kalikka kolahtaa.
Niin teen minä huomenna, jos aamulla klo 10.00 ja viestit paukkamaan täällä numerossa.
heti vaimolle itkemään. Mitä odotat vaimon voivan tehdä, järjestävän sulle tapaamisen miehen kanssa vai?
Kyllä se mies ottaa yhteyttä jos haluaa, ei siihen vaimoa tarvitse sekoittaa.
Lupasko se sulle ruusutarhaa ja kartanoa? Ei sitä kaikkee tarvi niin jumalattoman vakavasti ottaa.
joka pelkää menttävänsä miehen ja joutuu sinkuksi, jota ei huoli kukaan.
Minäkin haluan tietää, mitä luulet sillä saavuttavasi?
numeros esille, niin johan rupee langat kuumeneen. Kyllä sitä munaa saa aivan joka muija, jos vaan
pikkusenkin paikat liikkuu.
Nimimerkki ei ole puhelinnumero eikä edes mikään osa siitä vaan summassa näppäilty nimimerkki.
Joko räväytit potin vaimon naamalle? No, saitko mitään...........kiksejä?
ja meni.
Kuvittelin tuon kaiken mielessäni ja yritin miettiä kuinka saisin varmuudella tietää mitä on tapahtunut.
No asia sitten selvisi jonkun ajan kuluttua, mies oli vaan kyllästynyt eikä katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa siitä minulle.
Eihän mies ole mistään sinulle tilivelvollinen. Olet ollut kakkonen kokoajan hänen elämässään. Ei sinulla ole mitään "oikeuksia" miehen suhteen. Olet siihen itse syyllinen. Mitäs suostuit kakkoseksi!
Jos tietoisesti kakkonen, täytyy varautua myös siihen, että niin kohdellaankin. Mies käyttää kakkosia vain niin kauan kuin on tarpeen ja mahdollista. Sen jälkeen kakkoset jäävät ilman mitään selityksiä. Uusi kakkonen tilalla tai sitten kotona asiat saatu kuntoon tavalla tai toisella.
Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön!
Usein salasuhteessakin sovitaan säännöt ja rajat aivan samalla tavalla kuin esim. seurustelusuhteessa. Esim. rehellisyydestä ja sovitaan että sanotaan ääneen ja keskustellaan kun ei tunnu enää hyvältä jne. Kummassakaan suhteessa ei ole papin aamen velvoittanut heitä mihinkään, ainoastaan ihmisten väliset sopimukset. Mutta eipä pettäjä sellaisista tunnetusti välitä, ajattelee vain omaa hyvinvointiaan. Pettäjä ei osaa toimia kypsästi eikä ajatella empaattisesti.
me olemme ainakin sopineet, että jos homma ei enään kiinnosta puolin tai toisin, niin se sanotaan suoraan valehtelematta, eli "katoaminen" ei ole sallittua.
Olemme jo pariin kertaan lopettaneet suhteen, se tehty yhteisellä sopimuksella, vaikka molemmissa tapauksissa toinen osapuoli ei olisi sitä halunnut. Eli täysin munattomat miehet häviävät kuin kusi lumeen.
Joo, mun salarakas teki aikanaan noin. Ei kuulemma nähnyt muuta keinoa lopettaa salasuhde. Oltiin nimittäin yritetty pelkkää kaveruutta pariin otteeseen siinä onnistumatta. Aina se meni jossain vaiheessa fyysiseksi ja vuodatukseksi siitä kuinka paljon kaipaa toista. Yhteydenpidon lopettaminen ilman että siitä ilmoitti tuntui todella paskalta, nimenomaan siksi että en tiennyt missä mennään, en tiennyt pitikö odotella. Muutama kuukausi meni ilman että hänestä kuului mitään, enkä sitten itsekään enää ottanut yhteyttä. Yksi kerta satuttiin törmäämään samassa tilaisuudessa ja kyselin kuulumisia. Hän ehdotti että näkisimme. Kun tapasimme hän taas vuodatti kuinka ajattelee minua kokoajan, mutta syyllisyys salasuhteesta tuntui liian suurelta. Minäkin tunnustin kaivanneeni häntä ja siitähän se suhde taas jatkui. Heikkouttahan se on kun ei osaa olla erossa. Joudumme välillä olemaan tekemisissä esim. yhteisten tuttujen ja muiden asioiden takia ja meillä ei oikein toimi se että oltaisiin vain kavereita. Kyllä se on joko tai, suhde tai ei mitään. Pitäisi täysin katkaista välit jos haluaisi olla kunnon ihminen eikä salasuhteilla. Tällä hetkellä se ajatus vain tuntuisi todella raastavalta.
varatuille miehille. Suhdetta ei haluta laittaa kokonaan poikki, vaan halutaan säilyttää takaportti auki vieraaseen petiin. Raukkamaista.
lopettaa noin, ettei ota enää yhteyttä kuin kuunnella itkua, parkua, syyttelyitä tai uhkailuja. Aikaisemmin yritin laittaa kunnolla poikki naisten kanssa, mutta kun te olette niin helvetin hulluja, niin ei iso mies vaan jaksa.
Sitten ainakin jaksat kun koti ovelle ilmestyy se jätetty kakkonen.