miten oppisin pitämään mieheni lapsesta?tunnen mustasukkaisuutta lasta kohtaan.onko sairasta?
ärsyttää,kun se pentu tulee käymään,mutta en halua näyttää sitä miehelleni vaan yritän mielistellä lasta parhaani mukaan.
ärsyttää,kun se pentu tulee käymään,mutta en halua näyttää sitä miehelleni vaan yritän mielistellä lasta parhaani mukaan.
Vastaukset 33
Vanhimmat
mutta helpottaa ajan kanssa. moni äiti saattaa tuomita, mutta älä välitä. on hienoa, että myönnät asian itsellesi ja tännekin varmasti kirjoitit juuri siksi, ettet itse haluaisi tuntea niin.
Lopeta suhde, ennenkuin tuhoat miehesi isyyden.Tulevaisuutta ei ole, mikäli et hyväksy koko pakettia
suhdetta en aio lopettaa,koska rakastan miestäni.lapsesta en välitä yhtään.lapsi ihan kiltti,ei mikään kauhukakara,mutta silti.en vaan voi sietää sitä.haluaisin miehen kokonaan itselleni.ärsyttää tapaamiset exänkin kanssa,vaikkakin heidän suhteensa ollut ohi jo 2 vuotta ja tiedän ettei mustis tarvitsisi olla,mutta kun en voi itselleni ja tunteilleni mitään.
näitä asioita helpompi purkaa tänne.en voi keskustella tästä kenenkään kanssa.mieheni muuttaisi varmaan suuntaa jos tietäisi.
olla aikuinen!! Ei ole helppoa,mutta muista ettei lapsi ole syypää. Tiedän kokemuksesta,että miehen lapsia ei aina jaksaisi,kun siinä on koko ajan mukana se menneisyys,ja exä. Olen niellyt mustasukkaisuuteni,ja purkanut sen siten,että lapset eivät sitä huomaa. Asian vatvominen kohtalotoverien kanssa auttaa. Joten hauku niitä lapsia vaikka tänne,mutta älä lapsille :)
Kyllä se helpottaa ajan myötä. Itselläni oli aika vaikeaa ensimmäiset 3 vuotta, sitten hyväksyin asian, ja tällä hetkellä tykkään aidosti mieheni lapsista. Meillä on myös yhteinen lapsi jota rakastan yli kaiken, ja mietin miten kamalaa olisi jos lapsellani olisi ilkeä äitipuoli..
Hei, et sinä ole suinkaan ainoa joka noin tuntee!!! Vastauksia satelee äideiltä, että lopeta se suhde ennen kuin pilaat lapsen välit isään ym ym... Ei sitä suhdetta tuosta vaan katkaista ihmiseen jota rakastaa!!! Eihän isätkään katkaise väliään lapsiinsa suhteen takia!! Minä tunnen ihan samoin kuin sinäkin! Yritän vaan kestää sitä kakaraa silloin kun on pakko! Tiedän, että en koskaan tule lapsesta oikeasti tykkäämään, mutta se vaan on niin että se tulee olemaan mukana kuvioissa... onneksi ei tarvitse sentään asua sen kanssa!! Täytyy vaan kestää! Ja tiedoksi kaikille äiti-ihmisille, että suhdetta en katkaise, koska satun rakastamaan miestäni!!
Miehesi lapset eivät suinkaan ole KAKAROITA! Hävetkää kirjoituksianne ja vaikka en toivo kellekään mitään pahaa, teille toivon kuitenkin, ettette koskaan saa omia lapsia!!! Ettehän silloinkaan saa pitää miestä ainoastaan ja vain itsellänne. Vihaisitteko silloinkin omia lapsianne??
Kirjoittaja ei nähtävästi elä uusperheessä. Olen aivan samaa mieltä, että toisen pilaamat kakarat ovat sietämättömiä kestää! Meillä asuu omat ja miehen, yhteistä ei ole, eikä tule. En tiedä millä ilveellä voisi oppia edes sietämään saati pitämään pilalle hemmotelluista, meluisista, itsekkäistä ja ahneista pikku paskiaisista. Minulle nämä kauhukakarat ovat lähes ylivoimaisia sietää. En sitä heille suoraan näytä, elän kuin heitä ei olisi. Omani ovat minun kasvattamia, niiden kanssa pärjää, mutta nämä toiset.. jesus!
Että eronneet miehet pitäisi jättää hyvästit lapsilleensa. Outoa mutta ymmärrän tilanteenne, mustasukkaisuudesta taitaa olla kysymys. Miksi miehet eivät suhtaudu samalla tavalla eronneisiin naisiin joilla on lapsia, nämä vielä useammin asuvat äitinsä kanssa. Kyllä miehiltä vaaditaan että on otettava koko paketti tai ei mitään.
Tiesitkö,että eronneista vanhemmista se äiti on yleensä se vit....sempi osapuoli...ainakin meidän tapauksessa.Kun mä aloin seurustella mieheni kanssa,sain kaikki paskat niskaani exän taholta,ilman että hän olisi vaivautunut edes juttelemaan ihmisten tavoin mun kanssani-oli kyllä selvät "mielipiteet" minusta valmiina ennen kuin oli mua edes tavannut ja oli niin röyhkeä kuin ihminen vaan olla voi.
Kun tämä naikkonen alkoi itse heilastella uuden miehen kanssa,ei tullut kysymykseenkään että mieheni olisi alkanut arvostella kyseistä kaveria siitä,että "kun tällä miehellä ei ole lapsia itsellään niin kuinkas se antaa minkäänlaista isän mallia lapsille." Tuohon asti lasten olisi pitänyt olla etusijalla-miehen elämässä,mutta kun naikkonen alkoi heilastella niin lapset oli helppo työntää syrjään omista ja uuden miehen menoista!!
Älä sä ala moralisoida toisen ihmisen tunteita ja päätellä että "pitäis hyvästit jättää lapsille"-teille miehille on katsos vähemmän niitä vaatimuksia,kun yyhoo äidin kelkkaan lähdette-entisen miehen vaimolle niitä kyllä sanellaan mielinmäärin vaikka ei edes ihmistä tunneta!!
Ettekö yhtään ajattele, että lapsi voi olla kateellinen oman isän "tyttöystävälle"?
Ei jää ikinä lapselle ja isälle aikaa ku isän pitäis jonkun typerän ämmän kaa lähtee bailaamaan.
Siis teillä ei oo tunteita. Hyi.
Miettikää asiaa lapsen kannalta joskus älkääkä aina ajatelko omaanne.
Ai ajatelkaa lastakin välillä!!Ai että ei joka ilta mentäs bailaamaan kun lapsi tarvii huomiota!!Voi hel**ti mä en muuta teekkää ku katon mun miehen pentuu aamusta iltaan.Eix aikuisetki tarvis jotai omaa aikaa!!
Lapset kuvittelee että isien ainoa tarve on olla lastensa kanssa. Aikuiset haluavat joskus olla myös kahdestaan vaikka ei aina olisi kyse peuhaamisesta. Koska te lapset soisitte vanhemmillenne tai aikuisille lapsivapaita hetkiä?
..PROVO vai ihan totta ?
No, juttu menee näin: sinä olet aikuinen ja siksi olet vahvempi. Vastuu on sinulla. Lapsi on vasta lapsi ja riippuvainen vanhemmistaan.
Lapsi rakastaa molempia vanhempiaan, ja hänellä on oikeus tavata myös isäänsä.
Aikuisen rakkaus lapseen ja rakkaus aikuiseen (sinuun) en erilaista. Siinä mielessä mustasukkaisuutesi on turhaa. Et "taistele", et ole jakamassa samaa tunnetta. Sinä ja se lapsi ette siis ole samalla apajalla ollenkaan, vaan teillä on molemmilla kokonaan erit "kulhot, joista mies rakkauttaan jakaa ja antaa".
Se, että mies rakastaa ja huolehtii lapsestaan, ei ole pois sinun saamasta huolenpidosta ja rakkaudesta. Vaikka tunteen syvyys ja määrä on eri, se on laadultaan erilaista eikä sitä siksi voi edes verrata. Siksi toiselle jaettu ei ole toiselta pois.
Mielistely näkyy läpi. Lapsi vaistoaa ja tajuaa jossain vaiheessa kyllä, ettet ole todellinen ja inhoat sitä. Montaa vuotta et voi näin olla.
Minulla itselläni on miehen lapsiin myöskin ristiriitaiset tunteet mutta syyt ovat erit. Syy on se, että en ymmärrä heidän tapojaan eikä tajua sitä elämää, mitä he elvät äitinsä luona enkä muutenkaan tajua semmosia pentuja. Siksi he ärsyttävät toisinaan ihan mielettömästi. Lisäksi lasten äiti pukee heidät rikkonaisiin tai muuten huonoihin, vinoksi pestyihin collaripuseroihin tai t-paitoihin (ei mitään muuta puseroa IKINÄ! AINA ja AINA collaripusero tai t-paita kesällä! JA ovat jo koululaisia ja tyttöjä!!) joista printtikuva on haalistunut tunnistamattomaksi läikäksi tai muuten rispaantunut huonoksi. Minua hävettää liikkua samassa seurassa kuin rääsyihin puetut lapset, minua luullaan heidän äidiksi.
Kuulostan lapselliselta.
Mutta ei sinun ihan oikeasti tarvitse rakastaa miehesi lasta.
Mutta sinun on hyväksyttävä se lapsi. Ja kohdeltava häntä hyvin, vaikka miten inhoaisit välillä.
Et voi millään tavalla, koskaan, estää isää tapaamasta lastaan. Isän tulee saada osallistua lapsensa elämään. Jos jollakin tavalla estät, hankaloitat tai vähennät näitä tapaamisia, ennenpitkää suhteenne on ohi. Pidemmän päälle siis ei toimi.
Itse en ole mitään lapsirakasta tyyppiä, mutta niin vaan kävi, että rakastuin mieheen, (oli eronnut jo vuotta aiemmin), jonka kanssa kaupanpäällisenä tuli kaksi "viikonloppulasta".
Rakastan miestäni ja niin se vain on, että koko paketti on otettava vastaan, jos kerran suhteessa haluaa jatkaa.
Olen oppinut edes jotankin sietämään lapsia, tosin välillä "sataan laskien".... Itse en pyri ,enkä halua, olla mikään äitipuoli, pikemminkin vaan kaveri. Suhteeni lapsiin on siinä(kin) mielessä vaikea, että lapset ovat oman luonteeni täysiä vastakohtia. Tiedän, että lapset ovat lapsia ja meidän aikuisten pitäisi olla järkeviä ja ajatella järkevästi, mutta on se vaan niin p****leen hankalaa välillä, ei siitä mihinkään pääse.
Mutta onneksi aika on tässä tapauksessa puolella, vaikka välillä hitaasti meneekin. :I
Tiedän, että miehelleni lapset ovat tärkeitä, eikä minulla ole mitään oikeutta mennä heidän väliinsä. Enkä sitä haluakkaan. Jos tosiaan rakastat miestäsi, on vain opittava hyväksymään koko paketti. Ei se helppoa tule olemaan, mutta muutakaan keinoa ei ole. Tsemppiä.
Kiitos sinulle äiti viisaista sanoistasi.
Kirjoitit tärkeät asiat esiin. Eli sen että aikuisen ja lapsen velvollisuudet ja vastuut ovat eri asiat. Uusioperheissä lapsen asema on heikko. Ongelmakäyttäytyminen on arkipäivää. Siinä mielessä tilanne on niissä perheissä lohdullinen, joissa lapset sentään uskaltavat kapinoida. Heillä turvallisuus on sentään sitä luokkaa, että uskovat olevansa yhteisön jäseniä. Ne lapset, jotka sulkeutuvat ja masentuvat, ovat kaikkein huonoimmassa asemassa. Uusioperhe on riskiyritys. Se on haastava urakka, jota ihmiset eivät tunnu ymmärtävän. Kaikilla oleva huono olo pyritään siirtämään toisten syyksi. Ja usein käy niin, että aikuiset syyllistävät lapset.
Usein vielä uusioperhekuvio pistetään pystyyn nopeasti. Rakkauden kaikkivoipuuden harhassa. Väitän, että uusioperhe ei ole koskaan valmis. Ongelmat eivät katoa silloinkaan kun toisen puolison lapset ovat täysi-ikäisiä. Jos lähtee katkeruuden tielle, sitä oloa saa potea hamaan hautaan asti. Lisäksi uusioperhe vaatii pitkäjännitteisyyttä. Tarkoitan, että yhdessäoloa on harjoiteltava pienissä erissä. Viisi vuottakin voi olla uusien ihmisten kohtaamisessa liian vähän.
Pitkäjännitteisyys, positiivisuus ja selkeät rajat omalle jaksamiselle ovat minusta avaimet uusioperheen onnistumiseen.
Aikuisten on hidastettava tahtiaan. Lapsia tehdään tähän maailmaan siksi, että heitä saadaan rakastaa. Jos valitsee itselleen puolison, jolla on lapsia ennestään sama vastuu siirtyy itselle. Ei voi itsekkäästi ajatella että otan vain puolison. Hoitakoon hän oman jälkikasvunsa. Meillä on vastuu lähimmäistemme hyvinvoinnista !
on ilmeiseti yksipuolinen kokemus asiasta. Eli sinulla on lapsia. Turha kritisoida lapsetonta jos ei itsellä ole kokemusta.
asian laita. On myös pitkän aikavälin kokemusta uusioperheen pyörittämisestä. Enkä väitä, että olisi ollut helppoa.
POinttini oli tuoda esille ajatus, että jokaisella aikuisella on mahdollisuus päättää oman elämänsä kulusta. Jos ei kestä ajatusta toisen lapsista, pitää olla rohkeutta luopua suhteesta. Toinen vaihtoehto on sitten vaan ryhtyä tosi toimiin homman onnistumiseksi. Siihen vaaditaan aitoa tahtoa. Vihan patoaminen on pitkän päälle kuluttavaa. Se tappaa rakkauden ja mahdollisuuden onneen.
Näköjään tosi yleistä uusioperheissä. Minäkään en mieheni lapsista (2 kpl) paljon välitä. Ärsyttää kun ne tulee kotiimme sotkemaan ja käyttäytymään niin kuin omassa kotonaan käyttäytyvät. Olen tästä miehelleni myös puhunut, jotta hän ymmärtää kireyteni niinä viikonloppuina kun he ovat meillä. Hän sen ymmärtää, mutta tietenkin toivoisi minunkin tuntevan heitä kohtaan jotain positiivista... mutta kun en yksinkertaisesti kykene siihen. Joko en välitä heistä tuon taivaallista tai sitten tunne on ärsyyntymistä ja vituttamista. Tiedän, että tämä kuulostaa järkyttävältä, mutta näin ne asiat on. Minäkin ajattelen niin, että ei sitä kauaa enää tarvitse kestää, he kasvavat eivätkä enää vietä viikonloppujaan kotona...muuttavat omiin koteihinsa jne. Ihanaa !!
tutulta kuulostaakaan. Joka kerta edelleenkin ärsyttää kun lapsi tulee kotiimme. Ja kymmenen vuotta ainakin vielä jäljellä. En tiedä jaksanko tätä rumbaa niin kauan. Vaikka aikuinen ja omasta mielestä järkevä ihminen olenkin, niin ei todellakaan helppoa ole!
Olen liikkunut tuolla suomenuusperheellisten liiton sivuilla keskustelupalstalla, ja murehtinut samoja asioita. ´Ja siellä vastaavassa tilanteessa olevat naiset ovat sitä mieltä, että tämmöinen nainen, äiti itsekin, on ihan kamala kun ei siedä miehen lapsia!!!
Kun ne tekee tyhmää, pitäisi vaan YMMÄRTÄÄ - vaikka vastaavaa tyhmää juttua en ymmärtäisi omiltanikaan.
Mutta kuulemma siksi, kun kotona on eri säännöt, niin isän luona pitäisi mennä kodin sääntöjen mukaan. Kuulemma lapsen on vaikea käsittää että joka kodissa on erilaiset säännöt, ja joka kodissa mennään sen kodin sääntöjen mukaan. Lapsen on eron takia vaikea sopeutua erilaisiin sääntöihin eri perheissä joten uusperhe siis elää omalla tavallaan mutta miehen lasten tullessa tapaamiselle eletäänkin lasten äidin säännöillä ja tavoilla??!!!
Vai sillä tavalla..olishan se pitäny arvataki!Ei muuten oo mitään provoa-se on tätä nykyaikaa...siellä ne jaksaa jauhaa p...aa..miten se nyt vois olla oikea menettely:joka paikassa ON eri säännöt,mutta kun minä jotensakin uskon siihen,että sellaset ihmiset(lähiäidit)haluaakin että lasten/isän/uuden välille syntyy ristiriitoja...siis jos lapsilla pitäisi olla samat säännöt niin isillä kuin äidilläkin niin miksikäs sitten lasten ei äidin mielestä tarvitse järkätä sotkujaan isillä-sen sijaan äidin luona tarvitsee tehdä niin.Tämä jos mikä on sitä ns. kieroonkasvattamista,sanon minä!!
johan pomppasi... meille ei tule kyllä yksikään "vieras" pentu sotkemaan ja riekkumaan vaikka kuinka pitäis olla samat säännöt ku äitisä luona... paskaa niskaan on tullut exältäkii, eikä tunne edes kunnolla... mut kesketään hammasta purren muksujen vierailut... ja se ei todellakaan ole helppoa.....
Minun kotona kun ei todellakaan elellä toisten säännöillä!!! Joku ärsyttävä kakara ei todellakaan "hypi seinille" minun kodissa - se on varma!! Usko sitten hyvällä tai pahalla!
Kirjoitit ihan kun mun elämästä! Välit mieheni lapsiin on nyt kyllä katkenneet melkein täysin (kohta 12v. ja 14v.) Ei oo kyllä haitannut mua - uskallan sen myöntää myös miehelleni. Hänkään ei enää jaksanut lapsiensa käytöstä eikä jaksa enää olla vain ja ainoastaan energiaa antava osapuoli. Lapset "tarvitsevat" isää vain silloin kun pitäisi ostaa tai lainata meiltä jotain...
Kuten voitte ehkä arvata suhdetta mieheni exään ei ole lainkaan. Kiusantekoa vain sieltä puolelta - ei muuta. Heidän pesänjako oli 2 vuoden piinapenkki! Mieheni on kasvanut henkisesti kahden vuoden aikana ja on muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi kuin entisessä elämässä - eikä voi ymmärtää miten on voinut elää sitä elämää. Nyt kaikki mikä muistuttaa häntä siitä vanhasta saa hänet suuttumaan - jopa omat lapsensa. Muistuttavat kuulemma jo asenteiltaankin liikaa äitiään...
Onneksi olemme suunnittelemassa muuttoa ulkomaille ja oman perheen perustamista.
...on kuulla/huomata, että en ole yksin tässä tilanteessa. Ehkä en olekkaan niin epänormaali, vaikka en millään mieheni lapsia jaksakaan!
Lapset ovat hyväkäytöksisiä ja kilttejä, siinä suhteessa ei ole valittamista, mutta se flekmaattisuus... Siinä menee hermo. Kauniillakin ilmalla istutaan sisällä ja jos sattuu ikkunasta näkymään naapurin lapsia, niitä kyllä uteliaina seurataan, mutta järkytys on valtava, mikäli satun ehdottamaan yhteisiä leikkejä heidän kanssaan. Molemmat painelevat ns. vaatehuoneeseen ja vetävät vielä oven perässään kiinni. Lapset ovat kuitenkin 11 ja 12 vuotiaita.
Huh
Miesystävälläni on kaksi omaa, mutta sen lisäksi hän on kasvattanut entisen vaimonsa tytärtä vauvasta asti. Ja tämä exän tytär ottaa nyt eniten hermoon. Julmetunmoiset käytöstavat: mökillä kesälläkin huoneessa on ämpäri johon hän pissa-asiat hoitelee (15 v.). Vessapaperit lattialla jne.....Arvatkaas tyhjentääkö ämpäriä ? Huone on aivan sikolätin näköinen. Makoilee meidän sängyllä tyttökaverinsa kanssa, piereskelee jne.............
Pari kertaa olen pyytänyt petaamaan sänkynsä: korvaa ei lotkauta.
Ja tämä kakara on todellakin exän matkatuliainen.
Tässä ei todellakaan ole kaikki kokemani, valitettavasti.
Miesystävän omat muksut eivät ole kovin innostuneita mökkeilemään mut tämä "pierupatruuna" oli ainakin viime vuonna mukanamme myös ns. "yksin". Sille olen nyt tehnyt stopin. En suostu enää lähtemään minnekään kolmestaan ellei omia lapsia ole mukana. Mulla ei ole mitään velvollisuutta miesystävän exvaimon mukeloita kohtaan.
Olkoon julmaa, mut tollasia käytöstapoja ei tarvitse sietää.
Ex lähetteli pitkin talvea mitä pirullisempia viestejä; haukkui ja mesosi kaikin tavoin. Lasten tulee hänen mielestään voida elellä meillä aivan niin kuin kotonaan (tekemättä mitään, meidän tulisi toimia piikoina). Ja tyttärensä on tavalla ja toisella pahentanut asiaa.........kiitos hänen kielensä.
Miesystäväni mukaan en ole kohdellut lapsia koskaan huonosti...........ja hän on täysin eri mieltä exänsä kanssa käytöstavoista ja tekemisistä.
Aikani katsoin ja kuuntelin. Kakkaa vain lensi silmille vaikka todellakin olin ystävällinen...........
Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
Kolmestaan hengailu on nyt sitten loppu.
minusta pahinta ovat ne piloille hemmotellut mukulat, joiden pitäisi äitiensä mukaan saada tavallista enemmän huomiota ja vapauksia avioeron jälkeen. en ymmärrä, miksi avioerolapsilla tulisi olla erilaiset oikeudet, kuin niillä lapsilla, joiden vanhemmat ovat edelleen yhdessä.
itselläni menivät hermot välillä ex-avomieheni tyttäreen. tai ei minulla varsinaisesti ollut mitään tätä tyttöä vastaan, enkä ollut ilkeä hänelle. sen sijaan vihasin ex-avomieheni ja tämän ex-vaimon kasvatusmetodeja (niitä ei ollut) ja jatkuvaa ostelemista, vaikka rahaa ei olisi ollut edes kaikkeen tarpeelliseen. nämä ovat kumpikin pienituloisia (vain peruskoulun käyneitä), mutta totuttivat tytärtään (ainokainen ja nykyään 11-vuotias) sellaiseen elintasoon ja materiaan, mitä eivät edes huomattavasti varakkaampien ihmisten lapset saa. isän palkka 1200€/kk, äidin palkka saman verran. tuosta kun sitten maksoivat kaiken välttämättömn, niin kaikki loput rahat syydettiin tyttärelle, jonka ei tarvinnut todellakaan tehdä mitään tuon rahan eteen.
olohuoneemme oli tytön vierailujen aikana, kuin yksi suuri roskis. tämä pelasi tietokonetta kaiken meillä viettämänsä ajan samalla mässyttäen karkkia ja jätteäen paperit pöydälle tai heitellen lattialle. purkkaklönttejä oli kiinni pöydänkulmissa, tetokoneessa, sohvallakin jne,... iltaisin tyttö jätti vaatteensa myttyyn siihen, missä kulloninkin päätti riisua. sänkyä tämä ei pedannut koskaan, tai vienyt lautastaan tiskikoneeseen. tämä ei syönyt varta vasten hänelle tekemääni "lempiruokaansa" (tytön äiti soitti meille aina perjantaisin ja ilmoitti mitä ruokaa tytön kuuluu milloinkin saada ja minä päivinä meidän on mentävä ravintolaan jne,..). ravintolassa tämä ei koskaan yönyt ise valitsemaansa annosta loppuun. oikeastaan tämä tuskin koski niihin. kerran menimme ihan vain raxiin syömään ja totesimme siinä kassalla, että tyttö ei enää pääse lapsen hinnalla. no, maksoin kolmesta aikuisesta ja hups, arvatkaa mitä tyttö söi. lusikallisen maissia! jeejee. kyllä pisti vihaksi. välillä tosiaan tuntui, kuin tämä olisi tehnyt kaiken kiusallaan.
kiitos ja anteeksi olivat täysin vieraita sanoja tytölle. oli tytössä kyllä yksi hyvä puoli. minulle tämä ei koskaan valittanut mistään. ehkä juuri siksi, että minulla oli enemmän auktoriteettia, kuin omilla vanhemmillaan. tyttö ei uskonut kummankaan puhetta. ku isänsä käski tätä pois tietokoneelta tyttö ei suostunut tulemaan. ei koskaan! kun minulla sitten kerran meni totaalisesti hermot (ruoka oli pöydässä ja tyttö vain naputteli konetta lukuisista pyynnöistä huolimatta) mnenin ja vetäisin johdon irti seinästä ja kaikki tytön tallentamat tiedot menivät. heh. ei kertaakaan enää uhmannut minun kieltojani tai käskyjäni, mutta aika harvoin minä kielsin tai käskin, koska minusta se tehtävä olisi kuulunyt tytön isälle.
kävin terapiassa koko tuon suhteen ajan. koin aluksi, että vika oli minussa, kun en voinut sopeutua lapseen ja siihen, että tämän mielihalut menivät kaiken muun edelle (mies kätti pari kertaa sähkölaskun maksamatta, kun tyttö oli vonkunut kaupassa kaikkea krääsää parin sadan euron arvosta ja isän palkasta ei jäänyt enää näihin maksujen tärkeysjärjestyksessä ensin tuleviin velvoitteisiin) ja sähköt katkaistiin. minä ihmettelin, mies ei puhunut mitään vaikka kysyin ja soittaessani sähkölaitokselle sain kuulla, että sähkömies oli käynyt vielä soittamassa ovikelloa (mies ei ollut avannut) minun olessani poissa ja minä jouduin maksamaan nuo miehelle kuuluvat (minä maksoin asuntolainan) maksut viivästyskorkoineen ja sähkön uudelleen aukaisuineen päivystysaikaan. kyllä pinna oli kireällä! no, terapeuttini oli sitä mieltä, että kaikki tunteeni olivat luonnollisia ja kuka tahansa ihminen olisi kokemnut asian samoin. tämä myös muistutto siitä, että monilla vanhemmilla on tapana sokaistua kaikiin omiin lapsiinsa liityyvissä asioissa. lapset ovat vanhemmilleen aarre, mutta kaikki vanhemmat eivät kykene ymmärtmään sitä, että hemmottelu ja rakkauden osoittaminen ovat kaksi eri asiaa. ex-avomieheni oli hyvä isä, mutta huono kasvattaja.
minä haluan joskus omia lapsia. tajusin kuitenkin, etten halua niitä tuon miehen kanssa. en haluaisi miehen "joituvan" kohtelemaan lapsiaan eri tavalla, enkä haluaisi selitellä omille lapsilleni (yhteisille) sitä, miksi isosisko saa tehdä sitä ja tätä ja miksi isosiskolla on kaikkea kivaa, mutta heillä vain tarpeellista. minä olen itse hemmottelua vastaan. haluan kasvattaa omista tulevista lapsista ni selviytyjiä ja omillaan toimeen tulevia aikuisia. en tahdo näiden olevan kiinni minussa siinä vaiheessa, kun nämä lentävät pesästä. uskon, että vastustusta kokeneella lapsella on paremmat edellytykset selviytyä kunnialla myös aikuisiän mukanaan tuomista vastoinkäymisistä. kun pienestä pitäen tottuu rajoihin, sääntöihin ja siihen, että kaikkea ei voi saada, tulee pärjäämään myöhemmässä elämässäänkin vähemmillä itkuilla.
kun 10-vuotias tyttö paiskaa maate kaupan lattialle, kun ei saa jotain haluamaansa, itkee 3-vuotiaalle tyypillistä kiukkuitkua ja vielä saa isänsä lopulta ostamaan tuon halutun tavaran, on minusta vika lapsen kasvattajassa, eikä minussa, kun en sellaista käytöstä siedä, vaan häpeän niin plajon, että lähden ulos kyseisestä kaupasta, ettei kukaan vahingossakaan olettaisi minua tuon lapsen äidiksi.
Olipa tarina! On suoranainen karhunpalvelus jättää lapset kasvattamatta tuolla tavalla. Ei se ole lasten vika, jos he eivät tajua käytöstavoista tuon taivaallista. Jotenkin vaan huolestuttaa, että tuollainen holtiton elämä ja lasten piloille hemmottelu on nykyään aika yleistä. Heidänkö käsissään on joskus tämän maan tulevaisuus...?
Mielestäni olet toiminut ihan niin kuin kuka tahansa muukin tuossa tilanteessa. Itse olisin varmasti vielä suoremmin tehnyt selväksi lapselle, että minun kodissani on tällaiset säännöt eikä tuollainen peli kertakaikkiaan vetele. Luulen, että olet tehnyt elämäsi parhaan ratkaisun jättäytyessäsi tuon miehen matkasta. Toivottavasti tapaat tai olet tavannut jo jonkun miellyttävän ja hyvätapaisen lapsettoman (!) miehen, jonka kanssa voit toteuttaa unelmasi ja kasvattaa tasapainoisia ja yhteiskuntaan sopeutuvia lapsia. Noita miehiä ei ole joka oksalla (joka baarin tiskillä...), mutta niitä sentään vielä on! :D
no olen löytänyt miehen, mutta en lapsetonta :(. mutta tällä miehellä on järki terveellä pohjalla myös lapsiasioissa :). rakkautta, mutta ei piloille hemmottelua...
Kun miehesi tytär tulee käymään hän on osaksi kylässä ja osaksi kotonaan. Vaikka hän onkin vain toisinaan kylässä kasvatusvastuu on myös miehelläsi. Toimit aivan oikein, jos ei ole käytöstapoja eikä osallistu kodin ylläpitoon ei tarvitse myöskään tulla käymään.
onko itselläsi lapsia?jos ei niin olen kokemuksesta huomannut että sellaiset nuoret tytöt joilla ei ole omia lapsia eivät siedä miehen lapsia koska ovat mustasukkaisia miehestä...tosi lapsellista,jos lapsi haittaa yhdessäoloa etsii sellaisen jolla ei ole lasta...mutta jos rakastaa aidosti toista hyväksyy myös toisen lapsen koska lapsi on osa tätä ihmistä....NYT JA AINA!!!!
Se menee juuri näin!
Kerroppas miten "rakastat" kun neitokainen käy kylässä silloin kun ei olla kotona,vie tavaroita ns.lainaa kysymättä lupaa(joskus isältään mun tavaroihin,siis kun en ole paikalla)... valehtelee päin naamaa, jos joskus sattuu palauttamaan jonkun tavaran ilman että sitä pyydetään takaisin, huomaat että se onkin rikki ja kukaanhan ei sitä tietenkään ole rikkonut.Ja kaikki on hienompaa ja parempaa kuin isällään paitsi että yksi pieni juttu:isi maksaa mutta kun se äiti taitaa siellä vähän opastaa... eli isälläkään ei ole sen enempää arvoa kuin silloin kun tarvii rahaa...tai mopon tai tietokoneen tai mp3:n tai pyörän tai pöydän tai "pleikkarin"tai tai tai tai tai... sääli,kun hyvä tyttö on muutamaan vuoteen mennyt aivan piloille...että hyvä kasvatus on tuottanut hedelmää.Ja minä jos mainitset ja tulen kyllä mainitsemaan asiasta koska kyseessä on minunkin kotini niin minähän se tietenkin sitten olen syypää mutta minuapas ei liikuta paskaakaan....