Kihlattuni/poikaystäväni lähti muutama viikko sitte inttiin ja ikävä on aivan hirmuinen. Olen vain masentunut ja kun rakas tuli ekalle lomalleen niin piristyin todella paljon. Nyt taas masentaa... En saa mitään hyvää irti yksinäisistä päivistäni. Vaikka näen häntä aina sitten lomilla ja pari kertaa myös viikolla, kun pääsen häntä Santahaminaan katsomaan, mutta silti masentaa niin vietävästi... Sama ongelma on poikaystävälläni...
Vaikka nyt joidenkin mielestä ruikutan turhaan ja heidän mielestään näen poikaystävääni paljon useammin kuin monet muut niin se ei auta oloani. Jokaiset olemme yksilöitä ja parisuhteet ovat omanlaisiaan. Itselleni tämä inttiaika ottaa koville.
Mitä minun pitäisi tehdä? En halua ryvetä tässä masennuksessa 6 kk - 1v... Mikään ei enää tunnu miltään ilman poikaystävääni. Kaikki päivät vain kuluvat hitaasti ja vain odotan taas lomien alkamista.
Puhuminen jonkun kanssa auttaisi, mutta tuntuu, että kukaan ei ymmärrä tai halua kuunnella. Oma äitinikin vain vähättelee ja ihmettelee, miksi niin kovasti suren, sillä en ole ainut ihminen, joka joutuu tämän inttiajan odottelun kokemaan. Mutta kyse ei olekaan nyt muista vaan minusta ja poikaystävästäni ja meidän rakkaudesta. Samoin myös siskoni vähättelee, koska hän ei ole koskaan joutunut kokemaan samaa kuin minä. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että poikaystäväni on elämäni suurin rakkaus ja jokainen minuutti ilman häntä saa oloni tuntumaan tyhjältä... Sen takia oloni on niin kurja...
Toivoin, että saisin täältä sitten niitä neuvoja ja tukea mitä en tunnu muualta saavan... Asiallisia kommentteja sitten kiitos, koska en halua kuulla täältäkin sitä vähättelyä, mitä kuulen jo muutenkin tarpeeksi...
Vaikka nyt joidenkin mielestä ruikutan turhaan ja heidän mielestään näen poikaystävääni paljon useammin kuin monet muut niin se ei auta oloani. Jokaiset olemme yksilöitä ja parisuhteet ovat omanlaisiaan. Itselleni tämä inttiaika ottaa koville.
Mitä minun pitäisi tehdä? En halua ryvetä tässä masennuksessa 6 kk - 1v... Mikään ei enää tunnu miltään ilman poikaystävääni. Kaikki päivät vain kuluvat hitaasti ja vain odotan taas lomien alkamista.
Puhuminen jonkun kanssa auttaisi, mutta tuntuu, että kukaan ei ymmärrä tai halua kuunnella. Oma äitinikin vain vähättelee ja ihmettelee, miksi niin kovasti suren, sillä en ole ainut ihminen, joka joutuu tämän inttiajan odottelun kokemaan. Mutta kyse ei olekaan nyt muista vaan minusta ja poikaystävästäni ja meidän rakkaudesta. Samoin myös siskoni vähättelee, koska hän ei ole koskaan joutunut kokemaan samaa kuin minä. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että poikaystäväni on elämäni suurin rakkaus ja jokainen minuutti ilman häntä saa oloni tuntumaan tyhjältä... Sen takia oloni on niin kurja...
Toivoin, että saisin täältä sitten niitä neuvoja ja tukea mitä en tunnu muualta saavan... Asiallisia kommentteja sitten kiitos, koska en halua kuulla täältäkin sitä vähättelyä, mitä kuulen jo muutenkin tarpeeksi...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sellainen rakkaus helposti romahtaa, jos ei ole mitään muuta kuin se itse rakkaus. Elämässä pitää olla muutakin ja se kumppani ei saa olla se ainut asia.
Helppoahan tuo aika ei varmasti ole. Vertaistukea löydät varmasti aamukamman keskustelupalstalta ja eiköhän sinulta kavereita löydy, kenen kanssa voi puhua. Uuden harrastuksen tai kavereiden kanssa hengailu todennäköisesti helpottaisi oloa, kun ei toista muista miettiä koko ajan. Lohdutukseksi voin sanoa että nopeasti se vuosikin menee.
Hei!
Olen 21v mies ja pari vuotta sitten olin itse armeijassa ja minulla oli tyttöystävä. Tiedän sen tunteen kun päivät kuluvat hitaasti ja lomat ovat kaikki kaikessa. Viikolla elämässäni ei tapahtunut mitään, mutta lomilla sitäkin enemmän. Siitä ajasta kuitenkin selvittiin; soittelin hänelle joka päivä iltalenkillä ollessani. Jokainen päivä sitä tuskaa kuitenkin jotenkin lähensi meitä. Voin sanoa että helppoa tämä inttiaika ei ole poikaystävällesikään. Kannattaa hommata jotain tekemistä illoiksi, esim. käydä lenkilllä tms, tuska vähän helpottuu. Sitten kun se intti on ohi niin pitäkää kunnon pippalot kahestaan!
On aika huolestuttavaa, jos oma elämäsi lamautuu täysin vain sen vuoksi, että poikakaverisi on intissä. Eihän se tietty koskaan kivaa ole olla erossa rakkaastaan varsinkin noin nuorena, kun kaikki asiat eletään vielä niin tunteella. Itse olen pitänyt kuitenkin aina elämässäni muitakin ihmissuhteita tärkeinä, enkä nytkään uskaltaisi rakentaa elämääni ja omaa onneani vain yhden ihmissuhteen varaan. Onnen ja elämän ilon ikävänkin keskellä voi hakea ystävien ja perheen avulla. Myös harrastukset ja muu puuhastelu lievittää yleensä ikävää, vaikkei sitä poistakaan. Usein se erossa olo on vain myönteinen asia ja vahvistaa parisuhdetta. Itse olen joutunut olemaan välillä pitkiäkin aikoja erossa miehestäni. Välillä ei olla nähty vuoteen ja välillä on jouduttu olemaan parikin kuukautta erossa rakkaastani. Alussa se ikävä on ollut aina pahin, mutta siihenkin jotenkin turtuu ja elämä jatkuu. Onneksi minulla on hyviä naisystäviä ympärillä ja perheeni tuki tietysti. Se autaa! 6kk tai vuosikin on todella lyhyt aika varsinkin, kun te kuitenkin tunnutte näkevänne toisianne noinkin usein.
Sinä olet itse sen vuoden vapaalla siitä mihin miehesi on joutunut. Eihän se intti mikään kova paikka ole mutta silti ei sieltä tullessaa mies ei todellakaan halua ruveta riitelemään ja pomppimaan naisen ohjeiden mukaan. Soitella kannattaa mahdollisimman paljon ja suunnitella lomien aikoja etukäteen hyvin että ehtii viettämään yhdessä aikaa, ja myös antaa miehelle sitä omaakin aikaa lomilla. Tiedät että se intti tulee päättymään ja sen jälkeen on paljon aikaa yhdessä. Ikävä helpottaa kyllä kun tietää että taas näette.