Kumman ystäviä?

Olin naimisissa yli kymmenen vuotta ja sitten erottiin, siinä ei sen kummempaa dramatiikkaa ollut. Mutta. Nyt parin eron jälkeisen vuoden aikana olenkin huomannut, että yhteiset ystävämme ikäänkuin "valitsevat" puolensa. Osa on yhteydessä lähes ainoastaan minuun ja osa vain exääni. Olemme sillointällöin sattuneet samoihin juhliin exäni kanssa ja nämä ystävät ovat jotenkin hämillään kun eivät oikein tiedä miten suhtautua. Tai eivät oikein tiedä kumman kutsuisivat ja voiko meitä samaan aikaan kutsua. Meitä tilanne lähinnä huvittaa.Tottakai voimme mennä samoihin juhliin, tottakai yhteiset ystävät voivat olla edelleen molempiin yhteydessä. Meillä on sanaton sopimus, ettei toistemme asioista tai eron syistä selän takana juoruilla, mitä ihmeen hyötyä siitä kenellekään on jos toista haukkuu. Menneet ovat menneitä ja nyt eletään uutta aikaa. Älkää siis eronneiden ihmisten ystävät valikoiko puolianne ja alkako haukkua jompaakumpaa, se on melko turhaa. Ainahan ei tietty eronneiden välit ole kovin hyvät, mutta jos on ollut tarpeeksi kypsä toisen kanssa aikuiseen suhteeseen niin pitäisi olla myös tarpeeksi kypsä käsittelemään ero ja siitä aiheutuneet tunteet aikuisella tasolla ilman, että kenenkään ystävistä tarvitsee miettiä voiko ex-paria kutsua samoihin juhliin yhtäaikaa vai pitääkö kutsua vain jompikumpi.
1269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Että monesti tilanne ei ole niin onnellinen. Kyllä voin kuvitella, että itsekin miettisin, että mitenköhän nyt lienee? Kannattaisi varmaan ihan suoraan sanoa ystäville, että meiät ihan oikeesti voi kutsua samoihin tapahtumiin, että ei me järjestetä mitään kohtausta. Ehkäpä he sitten uskaltautuvat kutsumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eronnut kirjoitti:

Olin naimisissa yli kymmenen vuotta ja sitten erottiin, siinä ei sen kummempaa dramatiikkaa ollut. Mutta. Nyt parin eron jälkeisen vuoden aikana olenkin huomannut, että yhteiset ystävämme ikäänkuin "valitsevat" puolensa. Osa on yhteydessä lähes ainoastaan minuun ja osa vain exääni. Olemme sillointällöin sattuneet samoihin juhliin exäni kanssa ja nämä ystävät ovat jotenkin hämillään kun eivät oikein tiedä miten suhtautua. Tai eivät oikein tiedä kumman kutsuisivat ja voiko meitä samaan aikaan kutsua. Meitä tilanne lähinnä huvittaa.Tottakai voimme mennä samoihin juhliin, tottakai yhteiset ystävät voivat olla edelleen molempiin yhteydessä. Meillä on sanaton sopimus, ettei toistemme asioista tai eron syistä selän takana juoruilla, mitä ihmeen hyötyä siitä kenellekään on jos toista haukkuu. Menneet ovat menneitä ja nyt eletään uutta aikaa. Älkää siis eronneiden ihmisten ystävät valikoiko puolianne ja alkako haukkua jompaakumpaa, se on melko turhaa. Ainahan ei tietty eronneiden välit ole kovin hyvät, mutta jos on ollut tarpeeksi kypsä toisen kanssa aikuiseen suhteeseen niin pitäisi olla myös tarpeeksi kypsä käsittelemään ero ja siitä aiheutuneet tunteet aikuisella tasolla ilman, että kenenkään ystävistä tarvitsee miettiä voiko ex-paria kutsua samoihin juhliin yhtäaikaa vai pitääkö kutsua vain jompikumpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu