Kysyisin neuvoa tilanteeseen.
Parin kuukauden kuluttua meille on määrä syntyä vauva. Parisuhteemme on mennyt jossain kohtaa pahasti pieleen ja päivät täyttyvät riidoista.
Olen hyvin huolissani tilanteesta, sillä olen huomannut tässä toisessa osapuolessa paljon narsistisia piirteitä, häntä pitäisi ihailla ja kiittää aina kun hän tekee jotain kotiin liittyviä töitä, mutta minun taas ei tarvitse saada kiitosta, sillä olen vain nainen.
Hän ei tunne minua kohtaan sympatiaa koskaan, vaikka olenkin raskaana ja kaikkea en pysty tekemään. On jopa myöntänyt että ei ole ikinä tuntenut minua kohtaan sympatiaa (kaikki tapahtuu kaupankäynnillä). Voin pyytää häntä esim. nostamaan jonkun raskaan esineen pois lattialta ym. mutta hän ei nosta sitä ilman kunnon syytä, se ei riitä jos sanon että en pysty vaan syyn täytyy olla parempi, vaikka että en pysty koska alkaa supistelemaan.
Parisuhde ja siinä tapahtuvat asiat ovat hänelle kaikki siis vaihtokauppoja, seksin jälkeen hän voi tiskata. Mutta muuten ei tiskaa kuin siten että tekisin ruokaa, tankkaan auton ym. KAIKKI on kaupankäyntiä. KAIKKI. Kaikki kotimme tavarat on jaettu minun, sinun ja suurimmaksi osaksi hänen tavaroihin (eli jos yhdessä ostettu niin se on hänen vähintäänkin sillä perusteella että hän valitsi, tai hän kantoi sen kotiin).
Naisena olen hänen palvelijansa ja tietysti syntyvän lapsemme palvelija, jos siis on poika, mutta tyttö saa liittyä minun "kastiini".
Hän ei halua puhua parisuhteestamme kanssani sivistyneesti ja normaalilla äänellä vaan suorastaan huutaa minulle tyylillä että "minussa ei ole mitään vikaa, ja MINÄ VOIN odottaa niin kauan että SINUN hormoni-tasot normalisoituu ja katotaan sitten!" Eli tosiaan, hänessä ei ole mitään vikaa, vaan kaikki vika on ehdottomasti vain minun.
Jos yritän hänen kanssaan keskustella parisuhteestamme niin hän huutaa että ei halua puhua kun haukun häntä negatiiviseen sävyyn koko ajan ja aina yritän saada keskustelua aikaiseksi väärään aikaan.
Nyt olen sitten alkanut puhumaan että minä en jaksa tätä jatkuvaa tappelua kun se stressaa aivan kauheasti ja jos asiat eivät muutu niin meidän on pakko erota, en vain jaksa enää. Yritin hänelle puhua että asiat eivät parane hupsista keikkaa vain yhtä äkkiä kun vauva syntyy vaan luultavasti saattaa paheta entisestään kun väsyttää ja tässä tilanteessa saattaa jopa puhjeta synnytysmasennusta..
Hänen mielestään sillä sekunnilla kun vauva syntyy niin asioista voidaan puhua sivistyneesti, aurinko paistaa ja kukkaset kukkivat... Kunhan siis nämä minun raskaushormonit poistuu ja olen samanlainen kuin ennen raskautta (mikä ei tietenkään ole mahdollista koska minusta tulee äiti).
Synnytyksestä hänen mielipiteensä oli että ehdottomasti vauva syntyy luonnolisella tavalla "pillun kautta" hänen mukaansa. Vastasin että jos on edes pieni mahdolisuus sektioon niin menen sillä lapsesta on kaavailtu isoa minun sairaushistorian takia. Hän ei kuulemma tule sektiota kattomaan ja jos hän ei sinne tule niin "helvetissä sinne ei kukaan muukaan tule!" Että olen sitten yksin jos en hänen kantaansa "suostu" "pillun" kautta synnyttämään.
Asiaa ei auta vaikka sanon että en halua ottaa turhia riskejä jos tosiaan lapsi on isokokoinen, mutta hänen mukaansa minun on pakko pystyä synnyttämään alapään kautta sillä hänen äitinsä pystyi siihen ja hänen siskonsakin pystyi, kuin myös kaikki muutkin naiset pystyivät niin synnyttämään. Jos vauva jää kiinni synnytyskanavaan ja pahimmassa tapauksessa menehtyy niin niin on luonto sen tarkoittanut ja uutta tervettä "yksilöä" peliin vaan. Jos minä kuolen, niin olen sen ansainnut sillä en ole pystynyt hoitamaan edes naisen velvollisuutta.
Sairasta tai vammaista lasta hän ei halua nähdä, ikinä. Erokin on parempi kuulemma.
En voi käsittää näitä mitä hän minulle sanoo, sillä ne ovat niin ilkeitä että....
Parin kuukauden kuluttua meille on määrä syntyä vauva. Parisuhteemme on mennyt jossain kohtaa pahasti pieleen ja päivät täyttyvät riidoista.
Olen hyvin huolissani tilanteesta, sillä olen huomannut tässä toisessa osapuolessa paljon narsistisia piirteitä, häntä pitäisi ihailla ja kiittää aina kun hän tekee jotain kotiin liittyviä töitä, mutta minun taas ei tarvitse saada kiitosta, sillä olen vain nainen.
Hän ei tunne minua kohtaan sympatiaa koskaan, vaikka olenkin raskaana ja kaikkea en pysty tekemään. On jopa myöntänyt että ei ole ikinä tuntenut minua kohtaan sympatiaa (kaikki tapahtuu kaupankäynnillä). Voin pyytää häntä esim. nostamaan jonkun raskaan esineen pois lattialta ym. mutta hän ei nosta sitä ilman kunnon syytä, se ei riitä jos sanon että en pysty vaan syyn täytyy olla parempi, vaikka että en pysty koska alkaa supistelemaan.
Parisuhde ja siinä tapahtuvat asiat ovat hänelle kaikki siis vaihtokauppoja, seksin jälkeen hän voi tiskata. Mutta muuten ei tiskaa kuin siten että tekisin ruokaa, tankkaan auton ym. KAIKKI on kaupankäyntiä. KAIKKI. Kaikki kotimme tavarat on jaettu minun, sinun ja suurimmaksi osaksi hänen tavaroihin (eli jos yhdessä ostettu niin se on hänen vähintäänkin sillä perusteella että hän valitsi, tai hän kantoi sen kotiin).
Naisena olen hänen palvelijansa ja tietysti syntyvän lapsemme palvelija, jos siis on poika, mutta tyttö saa liittyä minun "kastiini".
Hän ei halua puhua parisuhteestamme kanssani sivistyneesti ja normaalilla äänellä vaan suorastaan huutaa minulle tyylillä että "minussa ei ole mitään vikaa, ja MINÄ VOIN odottaa niin kauan että SINUN hormoni-tasot normalisoituu ja katotaan sitten!" Eli tosiaan, hänessä ei ole mitään vikaa, vaan kaikki vika on ehdottomasti vain minun.
Jos yritän hänen kanssaan keskustella parisuhteestamme niin hän huutaa että ei halua puhua kun haukun häntä negatiiviseen sävyyn koko ajan ja aina yritän saada keskustelua aikaiseksi väärään aikaan.
Nyt olen sitten alkanut puhumaan että minä en jaksa tätä jatkuvaa tappelua kun se stressaa aivan kauheasti ja jos asiat eivät muutu niin meidän on pakko erota, en vain jaksa enää. Yritin hänelle puhua että asiat eivät parane hupsista keikkaa vain yhtä äkkiä kun vauva syntyy vaan luultavasti saattaa paheta entisestään kun väsyttää ja tässä tilanteessa saattaa jopa puhjeta synnytysmasennusta..
Hänen mielestään sillä sekunnilla kun vauva syntyy niin asioista voidaan puhua sivistyneesti, aurinko paistaa ja kukkaset kukkivat... Kunhan siis nämä minun raskaushormonit poistuu ja olen samanlainen kuin ennen raskautta (mikä ei tietenkään ole mahdollista koska minusta tulee äiti).
Synnytyksestä hänen mielipiteensä oli että ehdottomasti vauva syntyy luonnolisella tavalla "pillun kautta" hänen mukaansa. Vastasin että jos on edes pieni mahdolisuus sektioon niin menen sillä lapsesta on kaavailtu isoa minun sairaushistorian takia. Hän ei kuulemma tule sektiota kattomaan ja jos hän ei sinne tule niin "helvetissä sinne ei kukaan muukaan tule!" Että olen sitten yksin jos en hänen kantaansa "suostu" "pillun" kautta synnyttämään.
Asiaa ei auta vaikka sanon että en halua ottaa turhia riskejä jos tosiaan lapsi on isokokoinen, mutta hänen mukaansa minun on pakko pystyä synnyttämään alapään kautta sillä hänen äitinsä pystyi siihen ja hänen siskonsakin pystyi, kuin myös kaikki muutkin naiset pystyivät niin synnyttämään. Jos vauva jää kiinni synnytyskanavaan ja pahimmassa tapauksessa menehtyy niin niin on luonto sen tarkoittanut ja uutta tervettä "yksilöä" peliin vaan. Jos minä kuolen, niin olen sen ansainnut sillä en ole pystynyt hoitamaan edes naisen velvollisuutta.
Sairasta tai vammaista lasta hän ei halua nähdä, ikinä. Erokin on parempi kuulemma.
En voi käsittää näitä mitä hän minulle sanoo, sillä ne ovat niin ilkeitä että....
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kaikista kamalin oli kun otin eron puheeksi pitkän "keskustelun" päätteeksi. Hänen mukaansa vauvamme ei ikipäivänä tule minulle jäämään vaan hän "vie" sen äitillensä kasvatettavaksi kun hänen äiti on hänetkin kasvattanut hyvin.. Hän siis "ottaisi" lapsen kiusallaan sillä hänellä ei ole mitään haluja lasta itse kasvattaa. Sanoin että ei sellainen onnistu Suomessa. Tämän jälkeen hän sanoi että "usko mua, se vauva ei tule sulle jäämään jos me erotaan". Hän tämän jälkeen vihjaili "pääsevänsä minusta helposti eroon". Sanoin että jos hän minut tappaisi niin missään tapauksessa hän ei huoltajuutta saa, eikä myöskään hänen äitinsä vaan joku omasta perheestäni.
Tämän jälkeen hän kylmästi totesi että "sillä ei ole väliä, olen kostoni saanut".
Totta tosiaan ne ketkä tämän on lukenut loppuun (ja uskovat ettei tämä ole provo) voivat vain ihmetellä miten olen tämän ihmisen kanssa vielä. Mutta oikeasti, kyllä meillä on hyviäkin hetkiä, ainakin ollut joskus. Haluaisin saada asiat selvitettyä ja olenkin päättänyt että aikarajana olisi puolivuotta tai vuosi vauvan syntymästä. Jos hänellä ei edelleenkään ole halua muuttaa parisuhdettamme parempaan, vaan kaikki on edelleen minun vika, niin sitten lähden pois, lapseni kanssa.
Minua pelottaa se että jos haluan erota niin tämä mies tekee kaikin mahdollisin tavoin elämästäni helvettiä.
Hän on kertonut että jos joskus "otan eron" niin kadun sitä ja hän tekee kaikkensa vaikeuttaakseen elämääni. Sanoi että minulla ei ikinä tule olemaan miestä hänen jälkeensä, vaikka erosta olisi 5 vuotta, hän pitää siitä kuulemma huolen. Hänen lapsensa, missä on hänen geenit, niin ei ikinä tule olemaan missään tekemisissä "uuden mieheni" kanssa. Hän tosiaan puhui hänen geeneistään, ei edes tunteella puhunut lapsestaan. En ole häntä ikinä pettänyt eikä ole edes ollut aihetta epäilyyn.
Tosiaan haluaisin saada parisuhteemme toimimaan mutta ei kovin positiiviselta näytä. Minua pelottaa aivan järkyttävästi jos edessä onkin ero ja hän alkaa sen isyystodistuksen perusteella hakea yhteishuoltajuutta ja vaikeuttaa minun ja lapsemme elämää mahdollisuuksien loppuun asti.
Olen miettinyt että voinko vain jättää syntymätodistuksesta sen kohdan tyhjäksi, jossa kysytään lapsen isää? Vaikka isä olisikin synnärillä mukana? Mitä oikeuksia isällä on lapseen erotessamme jos hän ei synnytystodistuksen mukaan ole lapsen isä?
Tämä isän jättäminen synnytystodistuksesta yms. ei tarkoita etteikö lapsi saisi nähdä isäänsä tai isän sukulaisia, isä lastansa tai sukulaiset lasta. Tämän tarkoitus ainoastaan olisi että ei tarvitsisi elää pelossa että mitäköhän se nyt seuraavaksi keksii ja jättää väliin se hänen nautinto siitä että pilaa elämäni.
Toivottavasti joku jaksaa lukea.
Tajusin juuri kuin luin tuo tekstini että koko aikana kun olemme "käyneet huoltajuuskiistaa" syntymättömästä lapsestamme, niin hän ei ole sanallakaan sanonut että hän haluaa olla lapsemme kanssa, seurata kasvamista, rakastaa tätä niinkuin isä. Vaan hän on tehnyt selväksi että kaikki mitä hän tekee, on vain suoranaista kostoa. Kostoa siitä mistä itse en mistään hinnasta halua luopua tai kenen en halua joutua kärsimään. Lapseni.
...kamalalta kuulostaa tilanteenne.
Kärjistikö raskaus asiat tälle mallille? Minkälaisesta kodista miehesi on? Kerroit että hän tuntuu arvostavan paljon tapaa jolla äitinsä hänet kasvatti - oliko isänsä kuvioissa, millainen on nyt miehen suhde äitiinsä jne.
Oma kokemukseni lasten tulosta suhteeseen on ainakin ollut se, että harvoin asiat kääntyy uudelle "perhevaihteelle" ihan kivuttomasti, saati niin että yhdessä kävellään auringonlaskuun vaunuja lykkien ja rakkauslaulut soi... Joillakin paukkuu pahemmin ennen lapsen syntymää, joillakin ensimmäiset kuukaudet syntymästä on kovia aikoja. Tai vasta toisen lapsen tulo laukaisee jännitteet avoimiksi riidoiksi. Siksi sanoisin että todella kärjistyneetkin riidat ja vihapäissään sanotut jutut ei välttämättä enteile eroa tai sitä että kaikki menisi vielä pahemmin (siis huoltajuuskiistoja tms.). Mutta joku perusturvallisuus suhteessa pitäisi olla pahimmallakin eripuran hetkellä. Jos päivittäin uhkaillaan erolla ja elämän hankaloittamisella eron jälkeen tms., syväkin suhde rakoilee kyllä melko pian.
Hyvä huomio sinulta ettei mies tosiaan tunnu näkevän itseään läsnäolevana isänä tai vaikuta odottavan sitä. Siksi tulikin mieleen että onko hän itse perheestä jossa isä ei ollut läsnä, fyysisesti tai henkisesti. Hänen ratkaisumallinsa kun olisi että äitinsä hoitaisi vauvan.
Miehesi tai sinunkaan päätettävissä ei ole synnytystapa, jos syntyvällä lapsella tulee todellinen hätä. Hän ei voi siis määritellä miten lapsen "tulee" syntyä. Joko hän on nuori tai sitten jostain muusta syystä näin mustavalkoinen, "näin asiat tulee mennä minun mielestäni". Joo joo. Ainahan sitä voi elämässä määritellä vaikka miten asiat menemään, mutta yleensä kokemus opettaa että omilla tiukilla määritelmillä saa heittää vesilintua.
Kun kirjoittamasi perusteella hänen selvin tavoite on ennen kaikkea kosto sinulle, sinun elämäsi hankaloittaminen ja kaupankäynti suhteessanne, voisi kysyä mistä mies tuntee jääneensä paitsi. Että hän on niin alakynnessä, että jokainen seksikerta ja kotityö on laskettava (että menevät varmasti tasan) ja että hänen on ennenkaikkea kostettava sinulle, vaikka se merkitsisi että lapsenne joutuisi eroon äidistään. Huonoja kokemuksia elämässä? Vanhempien avioero? Mistä tuollainen malli tulee että kaikki on oltava vaakakupissa tasan ja hänen on loppupeleissä "voitettava"? Onko teidän suhteenne muuttuminen lietsonut näitä piirteitä esiin, vai onko ne olleet olemassa jo aiemmin, esim. suhteessa miehen ystäviin, työkavereihin, sisaruksiin tms.?
Voimia sinulle!!!! Olet oikeassa ettei elämä todellakaan helpotu lapsen myötä, varsinkin jos kohdalle sattuu ns. vaativansorttinen vauva.
"Synnytyksestä hänen mielipiteensä oli että ehdottomasti vauva syntyy luonnolisella tavalla "pillun kautta" hänen mukaansa. Vastasin että jos on edes pieni mahdolisuus sektioon niin menen sillä lapsesta on kaavailtu isoa minun sairaushistorian takia. Jos minä kuolen, niin olen sen ansainnut sillä en ole pystynyt hoitamaan edes naisen velvollisuutta."
Anteeksi että vastaan aiheen vierestä, mutta vanha tuttu gynekologi puheli joskus synnyttämisestä: jos haluat kuolla synnytykseen, niin valitse sektio. Sektiossa on paljon suuremmat riskit komplikaatioille. Ja mitä tulee tuohon mahtumiseen... kyse ei ole niinkään lapsen koosta kuin sinun anatomiastasi... isokin vauva mahtuu tulemaan, jos äidin fysiikka ei ole poikkeuksellisen.
Ja vielä, mikäli tuo viittaamasi sairaus on diabetes, niin tarkalla ruokavaliolla pystyy tekemään jo ihmeitä.
ei mies välttämättä narsisti ole. Hän vaan on nyt jostain syystä ottanut sinut valtaansa noilla uhkailuilla. Ja sinä olet mennyt siihen mukaan ja alistunut.
Hän tuntuu alistavan sinut tahtoonsa,ehkä pelosta tai jostain muusta syystä. Se mitä hän on uhkaillut ei nyt ihan täällä Suomen maassa oikein onnistu. Niin kuin itsekin kirjoitit.
Ennemmin tulee nyt mieleen vaan sanoa sinulle että älä alistu tuollaiseen uhkailuun ja puheeseen,minkä tiedät itsekin olevan ihan huuhaata ja typerää pullistelua. Mies tietää että loppujen lopuksi jos ero tulee,hänelle ei kauheasti mahdollisuuksia ole. Siksi hän käyttää sinuun tuollaista uhkailua.
Ei täällä Suomessa nyt ihan noin vaan isä ota lastaan ja vie äidilleen hoidettavaksi. Kyllä hän sen itsekin tietää. Eikä isällä ole synnytystapaan mitään sanomista. Eihän hän siellä ole rehkimässä! Eikä lääkärit todellakaan anna synnyttää alakautta ja katsoa et hups...eipäs onnistunut synnytys ja sinne lapsi kuoli.
Tíedät itsekin ettei tuollainen ole millään mahdollista!
Nyt laitat rauhallisesti kampoihin ja toisesta korvasta ulos tuollaiset puheet. Voit jättää isyyden tunnistamatta,jos niin haluat. Sillä ei ole mitään väliä onko miehesi mukana synnytyksessä. Jollette ole naimisissa niin isyyden voi jättää avoimeksi.
En siis ole alistunut mielestäni miehelleni, vaan en jaksa hänelle huutaa aina, tai vastata hänen huutoonsa. Mieluummin olen vaikka hiljaa ja sanon että puhuu sitten kun puhuu normaalilla äänellä.
Hän on eronneesta perheestä jossa isä on ollut väkivaltainen ja alkoholisoitunut. Isä luultavasti näyttänyt tosissaan mallia tähän naisen alistamiseen. Mies käyttäytyy hyvin määräilevästi ja ylimielisesti äitiään ja siskojaan kohtaan, hän on maailman napa.
Hänen äiti ei ole ikinä laittanut stoppia käytökselle vaan luultavasti äiti on ottanut tämän pojan määräilemisen ja kunnioituksen puutteen sillä että poika kaipaa ja tarvii äitiään. Ottanut siis imartelevana enemmän kuin loukkaavana. Mies varmaan ajattelee että minunkin pitäisi ottaa hänen loukkaukset, käskynsä ja määräilemiset imartelevana käytöksenä, hänen imartelevina käskyinä, ennemmin kuin loukkaavana käytöksenä.
Ymmärrän kyllä että vaikeuksia tulee ja nytten ne alkaa kärjistymään, viimeistään kun vauva syntyy niin olemme kovilla. Kaikki riitelevät ja huutavat joskus, mutta kyllä myös pitäisi aikuisen osata myös hillitä itseäänkin hieman.
Tässä tilanteessa huolettaa enemmän se että mitä jos en itse huomaa sitä "rajaa" kun tämä käytös tosissaan alkaa olemaan sairasta. Tietenkin väkivalta on aina "rajan" ylittänyttä.
Perusturvallisuus, hänellä ei ole ikinä ollut tapana olla väkivaltainen mutta sanallisesti hyvin loukkaava, vähättelee. Hänen mielestään se että minä teen 8 tunnin päiviä ei ole lähellekkään sama mitä hän tekee töissä 8 tuntia, kaikessa "kisassa" olen huonompi. Panokseni on joka asiassa alhaisempi. Olen sanonut että älä sano sellaista mitä et tarkoita sillä se kyllä jää minun mieleeni pitkäksi aikaa eikä auta jos seuraavana päivänä sanot että et tarkoittanut, tai "Tunnethan sä mut, sä tiiät et kiukkusena sanon mitä vaan." Tarkoitan tällä mitä hän on sanonut mm. että erotessamme "ottaisi" lapsen tai hankaloittaa elämääni kaikin mahdollisin tavoin. Hän ei siis hauku minua mutta uhkailee ja vähättelee.
En todellakaan nykyisin tunne häntä joten tuo "Tunnethan sä mut" saa jotenkin mut aina ironisesti lähes nauramaan.
Ihan ensimmäisenä ohjeena sanoisin että ota perhetilanteenne puheeksi heti kun menet seuraavan kerran neuvolaan. Jo pelkästään se että teet jotain asialle puhumalla siitä avoimesti on sinulle hyväksi. Saat varmasti tukea tilanteessanne ja tarvittaessa myös muuta apua. Samalla asian julkituomisessa on se hyvä puoli että jos lopulta päädytte eroon lapsen jo synnyttyä, on sinulla jo pidemmältä ajalta jotain ylös kirjattua siitä että miehesi on jotain muuta kuin malli-isä. Jos hän nimittäin aikoo joskus riitauttaa huoltajuuden, on sinun helpompi olla asiassa vahvoilla jos kaikki ei ole ollut ulkoisesti aina hyvin.
Itse kahden lapsen isänä näen myös että tuolla asenteella miehestäsi ei kovin kummoista isää tule. Ihan jo se että tekee kaiken vain kaupankäyntinä, ei tule onnistumaan kun perhessä on lapsi. Silloin pitää homminen hoitua ihan luonnostaan ilman mitään tiukkoja työnjakoja ja vuoroja. Se tekee joka ehtii ja jaksaa. Ja siltikin ollaan välillä kovilla.
Ja sitten tietysti se henkinen puoli. Vauva ei voi koskaan olla minkään kaupankäynnin kohteena. Se on sellainen kuin on, itkee kun haluaa ja on hyvällä tuulella kun on. Se on otettava sellaisena kuin asiat tulevat ja oltava aina turvallisena aikuisena. Ilman mitään vaatimuksia tai uhkailuja.
Toivon kuitenkin että miehesi vielä herää siihen mitä on olla tasapainoinen aikuinen niin vanhemmuudessa kuin isyydessäkin. Mutta ei tuo kyllä nyt kauhean hyvältä näytä...
Hei,
Tutullani oli samalla tavalla käyttäytyvä mies, joka toteutti uhkauksensa lapsen ollessa 5 vuotias. Äiti alistettiin uhkauksin ja henkisen/fyysisen väkivallan avulla turvakotiin ja pakotettiin kirjoittamaan mm. valheellinen tunnustus, että kärsii mielenterveysongelmista. Mies sitten keräsi todistusaineistoa naisen epäkelpuudesta äidiksi ja leperteli sossun tädit puolelleen. Nyt miehellä on lasten huoltajuus ja todellisuudessa on vienyt lapsensa suurimmin osin omien vanhempiensa kasvatettavaksi.
Älä vaan anna itsestäsi heikkonakaan hetkenä kuvaa, että olisit epävakaa tai epäsopiva huoltajaksi. Ala rakentaa itsellesi turvaverkkoja ja kerää todisteita/ todistajia miehesi käytöksestä. Sitten sopivalla hetkellä voit lähteä ja saada lapsesi huoltajuuden.
Uhkailu ja vähättely on henkistä väkivaltaa, joiden tarkoituksena on alistaa sinut hänen käskyvaltaansa. Tuo "kiukkuisena sanon mitä vaan" tai selittely ettei hän tarkoittanut mitä sanoi, ovat taas keinoja saada sinut jatkamaan tilanteessa.
En väitä että ihmisen lapsuus on automaattinen tulevaisuuden ennustaja ja mittari, mutta kummasti näitä tarinoita lukiessaan/kuullessaan alkaa tunnistaa kuvioita jotka kertovat suuresta vaillejäämisestä lapsuudessa. Siis vaille jäämisestä siinä mielessä, ettei ihminen ole saanut riittävästi hoivaa, turvallisuutta ja vakaita kasvuoloja. Ja niistä olosuhteista kasvetaan kyllä ihan ehjäksikin, mutta se ei tapahdu yössä tai kahdessa. Oman lapsen syntymä heittää viimeistään pohtimaan niitä oloja, joissa itse kasvoi. Pienen lapsen avuttomuus ja täydellinen hoivan tarve voivat olla äärimmäisen ahdistavia ihmiselle, joka on itse jäänyt vaille. Osa ei pääse pohdinnoissaan näinkään pitkälle, vaan jää kopioimaan lapsuudenkodista tuttuja kuvioita kyseenalaistamatta niitä mitenkään. Näin vaikuttaa toistaiseksi olleen miehesi laita. Nyt sinun täytyy miettiä saatko tästä suhteesta sitä mitä parisuhteelta haet - sillä jos miehesi käyttäytyminen on ollut tuonsuuntaista aina, eikä raskauden hetkellisesti laukaisemaa, enpä usko että olosuhteet nopeasti muuttuvat. Jos lainkaan.
Siksi toiseksi. Teille syntyy lapsi, tyttö tai poika. Mieti lapsen tulevaisuutta. Mitä ajattelet siitä, että poikanne ottaa miehenmallin isästään, niinkuin hän ainakin jossain määrin tekee, jos yhdessä jatkatte. Ok, poikanne saattaa jossain vaiheessa kyseenalaistaa isänsä "opit" ja päätyä ihan toisaallekin.
Tai jos saatte tytön; hän katsoo ehkä lapsuutensa ja nuoruutensa kun isänsä alistaa, mitätöi ja uhkailee sinua. Millaisen naisen mallin hän saa? Missä vaiheessa hän saa isänsä "kimppuunsa" alistamaan häntäkin, vai kääntyykö hän sukupuoltaan vastaan ja alkaa itsekin aliarvioida naisia isänsä liittolaisena. TIEDÄN, menen nyt huimasti asioiden edelle, mutta kun pohdit tilannettanne, kannattaa katsoa nykyhetkeä kauemmaksi, niin menneeseen kuin tulevaankin. Sieltä ainakin löytyy sulle itselle motivaatiota, mitä sitten päätätkin.
olen samaamieltä, ota puheeksi neuvolassa. sillä turvaat lapsesi elämää jatkossa, jos ero tai muuta tapahtuu. Onko miehesi käyttäytynyt näin aina? Halusiko miehesi lasta, oliko se yhteinen päätöksenne? Tilanne ei tule tuosta paranemaan lapsen synnyttyä, toivon koko sydämestäni että otat ja lähdet. ei lapsesikaan tarvitse tuollaista esikuvaa, pahimmassa tapauksessa lapsesi ottaa mallia isästään ja hän kohtelee voimoaan/miestään samallatavalla. Tsemppiä!!!
Kyllä tosiaan täytyy ottaa neuvolassa puheeksi asia. Kiitos paljon Teidän vastauksistanne! Olen tosiaan miettinyt tuota että millaisen miehen mallin isä lapselleen antaisi, ei kovinkaan hyvää...
Mutta Kiitos Teille jotka olette minulle vastanneet.
Hyi helvetti! Sinuna jättäisin tollasen miehen heti! Siis jos tuota voi edes mieheksi sanoa! Yök. Ihan alkoi oksettaan... On kait sitä kaikennäköstä ääliötä olemassa!
Hullu mikä hullu! Itselläni oli samanlainen mies. Kun lähdin jouduin muuttamaaan toiselle puolelle suomea ja laittamaan kaikki tietoni salaisiksi. Kun ei löytänyt minua niin terrorisoi koko sukuani vuosien ajan, kävi kimppuun ,ampui ikkunoista sisään, puhkoi auton renkaita, soitti puhelimella 24/7..jne. Välillä oli ehkä päivän putkassa, ei ollut muuhun näyttöä, äijä oli hyvä puhumaan. Kerkesi vielä tappamaan erään kaverinsa suutuspäissään ja vielä silloinkaan ei joutunut linnaan. Olisi kai joskus parin vuoden sisällä joutunut mutta älysi hullu onneksi tappaa itsensä. Että ihan oikeasti annan sinulle hyvän neuvon; hankkiudu neroon tollaisesta ja äkkiä.!!
Miten miehesi toimii, jos eläisit niinkuin eläisit yksin, etkä vaatisi mieheltäsi mitään. Eli et tekisi mielellesi palveluksia, mutta et toisaalta vaatisi häneltä mitään. Jos hän aiheuttaa sotkua, anna olla. Tällaistakin shokkihoitoa voi koittaa. Jos mies sinulta vaatii paljon, niin sitten asia on eri. Usein se vain on nainen joka vaatii miestä tekemään kotitöitä, jotka eivät heitä oikeasti kiinnosta. Mies ei niinkään välitä siitä onko siistä vai ei.
Ei meillä noin pahasti ole asiat, mutta ei mies ole kiinnostunut kodin hoidosta ym. Olen päättänyt, etten jaksa itsekään asialla stressata, ja nautin tilanteista, jolloin saan olla vaikkapa viikon yksin kotona, tai siis ilman miestä, useimmiten lasten kanssa. Pärjäisin hyvin yksin, lastenkin kanssa, mutta rakastan miestäni; on hänessä niin paljon hyvääkin. Siksihän tässä ollaan yli kymmenen vuotta oltu yhdessä. Mutta ei voi toisaalta toiselta vaatia liikaa.
Uhkailu on toinen juttu, jos toinen vaatii paljon, ja saa pelätä omaa terveyttään, jos ei toteuta vaatimuksia. Ja jatkuva riitely tulee varmasti vaikuttamaan lapseen negatiivisesti. Omat vanhempani riitelivät paljon, eikä ollut mukavaa, vaikka ei tarvinnut kenenkään terveyden puolesta pelätä.
Miten tuo sun eka teksti kuulosti kun ite oisin kirjoittanu sen, mulla on niin narsisti mies etten tiedä miten sen kanssa tehdä. Mietin joka pvä eroa mutta koska meillä on hyviäkin aikoja niin ne saa unohtamaan eron. mutta riidat ja ongelmat on välillä tosi pahoja :/
Onko sulla kenties ulkomaalainen mies?
AP:lle:
Toivon sulle todella paljon voimia, nimittäin siihen että saat jätettyä miehen. Suurin osa tekstistäsi oli kuin suoraan minun "suustani". Meillä tämä virallinen ero on kestänyt vasta reilun kuukauden, mutta henkistä eroa omasta ex-puolisostani olen tehnyt jo joulukuusta saakka.
Lapsemme syntyi tammikuussa.Meillä ei kuitenkaan uhkailtu samanlaisilla asioilla kun teillä, mutta tyyliin : "kerron sosiaalitoimistossa todellakin sinun mielenterveysongelmista" Joita ei todellakaan minulla ole.Erään tappelun päätteksi kävi käsiksi ja uhkasi viedä vauvan minulta pois...jne.
Hän on pettänyt ja jättänyt -joka kerta vika on vain ja ainoastaan MINUSSA.Ei hänessä.Pettäminen johtui siitä koska olen niin kylmä nainen, hänen sanojesna mukaan minä ajoin hänet sänkyyn toisen naisen kanssa (jossa hän -tottakai- on vain nukkunut) Minun pahoinpitely oli myös vain MINUN syytäni -olen niin vittumainen akka.Koko parisuhteemme ajan emme ole voineet puhua asioista -ainoastaan syytellä.Ja nyt eron tultua, olen niin paha ja huono ja hullu nainen,että en varmasti tule KOSKAAN löytämään ketään miestä itselleni, hän aikoinaan uhrautu...
Ja kirjoitit noista raskaushormooneista...Näin oli meilläkin.kaikesta syytettiin myös minun raskaushormoonien sekoittamaa päätäni -olipa tilanne mikä tahansa...
hei.
Tein kerran saman virheen ja nyt meidän poika 6v isä käyttänyt lasta seksuaalisesti hyväksi. sitä ennen minua henkisesti pahoinpiteli kaikki ne vuodet.
Minä en kohta enää jaksa. joudun vielä laitokseen.
Narsisti vie ihmiseltä itsetunnon ja kaiken terveydenkin.
Ja miksi et lähtenyt heti kun tilanne alkoi näyttää huonolta? Joskus pitäisi olla sen verran selkärankaa että lähtee omilleen, vaikka se ei olisikaan helppoa.
Lähde salaa ja katoa lapsen kanssa ennen isyyden tunnustusta.