Nyt naisia on erittäin paljon johtavissa asemissa eli asioiden pitäisi siis olla hyvin. Mutta samaan aikaan on saatu aikaiseksi ennätysmäärä torsolakeja. Onko näillä asioilla yhteyttä, vai miksi epäonnistuneita lakeja on viimevuosina tehty niin paljon?
Paljon naisministereitä - paljon torsolakeja?
En haluaisi uskoa
15414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Esim. yritys tehdä seksin ostamisen kieltävä laki. Miehinen logiikkani ei millään voi ymmärtää, että ostaminen olisi kiellettyä, mutta myyminen ja kenties markkinointikin sallittua. Vain siinä tapauksessa se olisi perusteltua, että naisen ajateltaisiin olevan jotenkin "holhousta vaativa" erityistäsuojelua tarvitseva alempiarvoinen ihminen - kuten vaikkapa lapset ovat. Mutta silloin pitäisi myös miettiä onko vaikka naisten äänioikeus perusteltua - lapsetkaan eivät saa äänestää. Näin siis miehisellä logiikalla.
Olisiko paska- ym. torsolaeissa ollut samaa vikaa? en tiedä.
Ns.torsolait ovat pääsääntöisesti näiden "kukkahattutäti" ministereiden ja heidän virkamiestensä/naistensa valmistemia.En sano että kaikki naisministerit olisivat ammattitaidottomia mutta osa on aivan selvästi valittu kiintijöiden täyttämiseksi.
Varsinkin uusi kokovartalo-ministerimme herättää olemuksellaan ja asiantuntemuksensa ulosannilla minussa (miehessä) suurempaa luottamusta kuin muiden naisministereiden. Eikä edes kaikki porukan miehet pärjää hänelle (Tässä vaiheessa arviointi tietenkin on vielä liian aikaista, mutta nyt vaikuttaa hyvältä).
Tulee hyvä fiilis, kun tuntuu että nainen on valittu tehtäväänsä muista syistä kuin sukupuolensa takia!
Ei ole mokannut eikä laususkellut älyttömyyksiä, ainakaan vielä. Eikä edes vaivautunut kommentoimaan Feministi-Unionin mutruhuulten lahkolaiskiivailua.
Feminismiä ja naistutkimusta hymyhuulin sivusta seuranneena maallikkona luulisin, että tämän keskustelun avaus olisi helppo ampua alas, ilmeisesti sitten näin ei ole?
Vahinko! Alku oli sentään OK.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110258405
Voi v.t.u sentään
PS. Onneksi tuo Sari Baldauf lienee kulkee muilla ansioilla kuin naiseudella.
Ja minä kun jo ajattelin, että meillä olisi tässä kerrankin fiksu naispoliitikko.
Tosi järkevää muodostaa pörssiyhtiöiden hallituksia kiintiöperiaatteella..
Laps hyvä, lakeja eivät laadi ne prosentuaalisesti melko vähäiset määrät ns. johtavassa asemassa olevia naisia, vaan eduskunta. Eduskunnassa on miesenemmistö. Edes oikeusministeri ei päätä laeista, mutta oikeusministeriö valmistelee lakeja. Siellä on töissä miehiä ja naisia, en tiedä sukupuolijaon osuuksia, mutta tuskin miehet ovat silmiinpistävänä vähemmistönä. Huonosti valmisteltuja lakeja on tehty kauemmin kuin 4 vuoden ajan, ja kauemmin kuin 8 vuoden ajan. Lakeja tehtaillaan nykyään niin tolkuttomasti, ettei mitään rajaa. Sekä EU-syistä että ihan kotoperäisiin holhoustarpeisiin.
http://www.stm.fi/yhteystiedot/tulosyksikot?p_p_id=peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets&p_p_action=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_view=people&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_filter=team&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_id=255078
Taitaa olla huonontamassa saavutettua tasa-arvoa.
Ainakin yrityksissä nimenomaan pomo saa kenkää, jos hommat ryssitään.
Kun venäjälle valittiin ensimmäinen naisministeri.Hän oli tiukassa tentissä ennen virkaansa.Putin ja kumppanit "ohjeistivat"hiukan eukkoa.Viesti oli selvä:Jos jotain tyrimistä,niin kenkää tulee suoraan.Jännä kun on maita jossa nämä tasa-arvo jutut jätetään omaan arvoonsa.Täällä suomessa näitä höppänöitä riittää ja sitten homo-tutkijat(ponnari,korvarengas,äitin pojat puolustaa näitä vaativia ura/feministiakkoja.surullista.
Ministerit johtavat ministeriöitään. Kullakin ministeriöllä on oma toimenkuva, toisen reviirille ei mennä tai paukkuu. Lakiesitykset viedään eduskuntaan päätettäviksi, harvoin valtioneuvostossa joku ministereistä ottaa esityksen omalle pöydälleen osoittaakseen mieltään ja vielä harvemmin vastuuministeri jättää todennäköisen epäämisen vuoksi viemättä lakia eduskuntaan päätettäväksi. Perimmäinen vastuu päätöksistä on eduskunnan, se voi hyväksyä lakiesityksen sellaisenaan, muutettuna tai hylätä kokonaan. Useimmista käsittelyyn tulevista lakiesityksistä on sovittu jo hallitusneuvotteluissa, osa on rutiininomaista prosessointia (kuten budjettilait) ja osa EU-pakotteisia.
Että tällaista pitää aikuiselle (?) opettaa yleisellä keskustelupalstalla, jessus!!
Jos et ymmärrä eroa yrityksen ja eduskunnan välillä, niin alan todellakin haistaa, miksi kyselet näitä alkeisasioita. Eikä hommat ryssivää yrityspomoa useinkaan eroteta, vaan firma menee konkkaan tai joutuu velkasaneeraukseen, luehan tilastoja. Poliitikot vaihdetaan vaaleissa - jos vaihdetaan.
"Jokinen Arto: sivutoiminen sihteeri"
Toimenkuva voisi olla otsikossa mainittu.